Mainos:

Ravikatsauksen Esittelyssä KARI AHOKAS ja VIESKER

Päivitetty 4.8.2021, Julkaistu 28.9.2020 – Kirjoittaja Toimitus

Ravikatsaus kurkistelee Suomalaisten ravivalmentajien arkeen.

Ja mistä on hyvä tämä kurkistelu aloittaa, niin tietenkin Kari Ahokkaasta ja Vieskeristä.

Tämän kaksikon tarina on todellinen huimaava menestystarina ja iloksemme saamme julkaista ihan tuoreen kuvan Vieskeristä ja Karista.

Haastattelussa Kari Ahokas itse, joka kertoo menneistä yhteisistä 27 vuodesta Vieskerin kanssa lämmöllä ja tyytyväisenä. Onhan Viesker tulkittu Suomessa kaikkien aikojen menestyneimmäksi Suomenhevoseksi raviradoilla unohtamatta jalostusta.

Mainos:

Kari Ahokkaan hevosmies ura on lähtenyt pikkupoika ajoista kun isä ja vaari puuhastelivat paljon työhevosten kanssa. Hevosten kanssa oli aina mukava touhuilla. Karin isä oli kova kauppamies ja hän myös myi hevosia. Kari teki monenlaista askaretta hevosten kanssa tienaten samalla karkkirahaa ja oppien monenlaisia hevosmies taitoja.

Ensimmäisiä Karin hoidokkeja oli Kim Karpo-poni joka on jäänyt lapsuus iästä hyvin mieleen. Myös muistoihin jäänyt tulinen lämminveri tamma Koodi oli pienen pojan ihastus kun isä sillä kilpaili mm silloisen Kouvolan rataennätyksen. Silloin ei pienellä Karilla ollut vielä asiaa sen tamman kärryille.

Mutta vuodet vierivät ja tieto taito lisääntyi ja Viesker tuli taloon sen ollessa nelivuotias.

 

Yhteistä matkaa ja uraa kuljettu 27-vuotta

"Se oli nuori ja vilkas oripoika tullessaan isolle tallille jossa piti jonkun aikaa ihmetellä uutta maailman menoa"Kari muistelee.

"Se oli erittäin energinen nuori hevonen".

Viesker tuli aluksi treeniin velipoikansa Vilkerin kanssa. Kun Ahokkaat kuulivat Vieskerin tultua myyntiin se ostettiin miltei siltä istumalta. Vilkeri jatkoi piakkoin uuteen kotiin.

Viesker osoittautui todella taitavaksi ja halukkaaksi tehdä asiat hyvin. Sen kanssa oli helppo tehdä ja kilpailla.

Vieskerin kokonais palkintosumma kilpailu uralta kertoo paljon:

1 154 422 euroa !!! Käsittämätön summa.

Kovin aika autolähdössä 19,9 aly ja voltilla 22,5.

169 starttia ja 136 voittoa ! Kakkossijoja 17 ja

kolmossijoja 3.

Jalostuksessa Viesker ei ole ollut muutamaan vuoteen mutta pakasteena on käytettävissä edelleen.

Vieskerin pitkää ja hienoa uraa ei saa yhteen eikä kahteen juttuun joten kiteytetään olennaisinta ja kysellään millaisin mielin Kari menneitä vuosia muistelee ?

  • Hienoa, että on saanut nähdä ja kokea kaikki vaiheet vuosien varrella. Se oli niin massatoimintaa kun kilpailtiin ja kiireistä. Ei siinä kauheasti ehtinyt pysähtyä miettimään. Nyt jälkikäteen ymmärtää paremmin ja näkee asiat kokonaisvaltaisesti.

 

Karin ajatuksia alan kehityksestä 

Miten on ala muuttunut siitä kun Kari aloitteli radoilla ?

  • Kalusto nykyisin turvallista. Siihen aikaan ajettiin vaarallisillakin vehkeillä. Ison harppauksen ottanut ala turvallisuuden suhteen. Homma on myös paljon siistimpää nykyisin, Kari kertaa.

Millainen on hyvä hevosmies?

  • Osaa lukea hevosta. Pitää olla monena; reenarina, tallityöntekijänä ja vaikka missä ja olla nöyrä. Ikinä ei ole valmis. Hevonen työkaverina on kiva ja kiva tehdä yhdessä ja nähdä muutos ahkeran työn tuloksena, Kari tuumii.

 

Viesker nyt 31-vuotias

Vuosittain Jyväskylässä Viesker- raveissa saa tavata tämän hienon kaksikon; Karin ja Vieskerin. Tänä vuonna herrat ihastuttivat yleisöä taas kerran hienossa säässä. Komeassa kunnossa kummatkin. Vieskeriä saa rapsutella ja silitellä. Siitä se pitää selvästi. Kari toteaakin nauraen, että " me kumpikin pidetään paapomisesta. Vieskeristä on tullut vanha lutunen ukko".

Sitä käy nuoret tytöt välillä hoitelemassa ja ei askeltakaan ota kun on tallissa paijattavana. Niin kovasti tykkää, että seisoo vaan ja nauttii, nauraa Kari.

Miten Viesker voi ja millainen on sen normaali päivä:

  • Viesker voi hyvin. Kesällä vähän vaikeata jos oikein kuumaa mutta nyt taas piristyy kun syksyyn päin mennään, Kari toteaa.

Tyypillinen suomalainen siis.

Vieskerin päivä alkaa n 6.30 puuroilla ja pöperöillä ja 7.30 se viedään ulkoilemaan.

Kolmen, neljän aikaan päivällä se jo tulee portille huutelemaan, josko pääsisi sisälle.

Siitä sitten mennään talliin jossa iltaruuat odottavat.

Nyt ehtii Karikin vähän muuta harrastella Vieskerin eläkepäivien ohessa. "Kalastaminen ja polttopuiden teko ovat mieluista puuhaa ", Kari kertoo.

 

Aurinkoista ja värikästä syksyä Vieskerille ja Karille !

 

 

VIESKERIN MERIITTEJÄ

Isä Vokker, emä Vieska ja emänisä Jaska.

Kasvattaja Eero Luukkanen.

 

RAVIKUNINGAS 1996-2000

KYLMÄVERIHEVOSTEN SUUR-HOLLOLA-AJO 1997-2000,2003

SUURMESTARUUS 1996-1998,2000,2002

POHJOISMAIDEN MESTARI 1995-1999

RUOTSISSA ELITKAMPEN 1996-2000

NORJASSA BJERGEN TGN SPRINTEN 1997,1999-2000

NORJASSA VINTILLA - AJO 1996

NORJASSA SÖRLANDETS ELITELOP 1998-1999

 

Viesker on hyväksytty kantakirjaan 1. palkinnolla 6 vuotiaana. Se on ensimmäinen Suomenhevonen, jonka palkintosumma on ylittänyt miljoonan euron rajan ja sillä on enemmän jälkeläisiä kuin millään muulla Suomenhevosella: vuosina 1997-2019 on syntynyt 1500 jälkeläistä joista 756 voittanut yhdessä n 12,5 miljoonaa euroa. Lisäksi tulevat yksittäiset jälkeläiset tienisteillään.

Se on myös ensimmäinen Suomenhevonen joka alitti kilometriajan 1.20 Mikkelissä 2002 ajalla 1,19.

 

 

 

 

Haastattelu ja teksti  syyskuu 2020

Haastattelussa : Kari Ahokas

Kuva: Viesker ja Kari Ahokas kuvattu syyskuussa 2020, kuvaaja: Johanna Huikko

 

 

 

 

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

0 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät

Kimi Antonellista tulee Formula 1 -maailmanmestari

Julkaistu eilen 15:51 – Kirjoittaja Toimitus
Kimi Antonelli pukeutuneena Pirelli-lippikseen ja kääriytyneenä Italian lippuun konfetin ympäröimänä.
Kimi Antonelli juhlii maailmanmestaruuttaan Meksikossa, missä hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin Formula 1 -maailmanmestari.

Kimi Antonelli on kaikkien aikojen nuorin Formula 1 -maailmanmestari. Mercedes-kuljettaja varmisti mestaruuden sunnuntaina sijoittumalla kolmanneksi Meksikon GP:ssä.

Italialainen on vasta 20-vuotias ja rikkoi Sebastian Vettelin ennätyksen kolmella vuodella. Saksalainen oli 23-vuotias voittaessaan ensimmäisen F1-tittelinsä vuonna 2010.

Antonelli lähti Meksikon GP:hen neljännestä ruudusta ja nousi kolmanneksi varhaisessa vaiheessa, erityisesti Ferrarin Charles Leclercin rohkean ohituksen myötä.

Hän piti sen jälkeen kolmannen sijansa ja sijoittui voittaja Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin jälkeen.

Mainos:

Verstappen hyödyntäisi Ferrari-kuljettajien Hamiltonin ja Leclercin välisen hurjan taistelun avauskierroksella.

Kilpailu keskeytettiin Valtteri Bottaksen rajun kolarin vuoksi, ja Verstappen piti Hamiltonin takanaan uusintastartin jälkeen.

Kaksi Ferrari-autoa Formula 1 -kentän kärjessä Meksikon radalla.
Kärkikamppailu Meksikon Grand Prix'n aikana. Kuva: Xinhua/Francisco Canedo

Italian ensimmäinen mestari sitten vuoden 1953

Kun 19 kilpailun jälkeen pisteitä on 380, kukaan ei voi enää saavuttaa häntä, vaikka neljä kilpailua on vielä jäljellä.

Kimi Antonelli on myös Italian ensimmäinen mestari sitten Alberto Ascarin vuonna 1953.

— Me teimme sen. Ilman Mercedestä ja ilman perhettäni en olisi tässä, Antonelli sanoi kilpailun jälkeen.

Kimi Antonelli nostaa nyrkkinsä ilmaan Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin kantaessa häntä hartioillaan.
Kimi Antonelli juhlii maailmanmestaruuttaan Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin kanssa Meksikon Grand Prix'n jälkeen. Kuva: Xinhua/Francisco Canedo

Kimi Antonelli halasi perhettään ja Mercedes-tiimiä ennen nousemistaan palkintokorokkeelle Max Verstappenin ja Lewis Hamiltonin rinnalle.

Verstappen voitti kaikki muut Singaporessa aiemmin tänä syksynä, mutta Meksikossa juuri Antonelli vei arvostetun maailmanmestaruustittelin.

Formula 1 jatkuu Brasilian GP:llä São Paulossa 6.–8. marraskuuta.

Real Madrid voitti El Clásicon

Julkaistu 26.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Kylian Mbappé Real Madridin valkoisessa peliasussa kurottaa jalkaansa palloa kohti Barcelonan pelaajan ollessa vieressä.
Kylian Mbappé teki molemmat maalit Real Madridin voittaessa Barcelonan 2–1 sunnuntain El Clásicossa.

Kylian Mbappé teki molemmat maalit, kun Real Madrid voitti Barcelonan 2–1 vieraskentällä Espanjan jättiläisten El Clásico -kohtaamisessa sunnuntaina.

Ranskalainen supertähti Kylian Mbappé vei Realin johtoon 41. minuutilla suuren onnenpotkun saattelemana.

Barcelonan epäonnistunut purkupallo omalla rangaistusalueella osui ranskalaiseen, ja pallo kimposi verkkoon Barcelonan suureksi turhautumiseksi.

Barcelona kuitenkin tasoitti Raphinhan maalilla tunnin pelin jälkeen.

Mainos:

Brasilialainen sai syötön pelintekijä Pedriltä ja laukoi pallon Jude Bellinghamin jalkojen välistä ohi Realin maalia vartioineen Andri Luninin.

Pelin loppuminuuteilla Mbappé iski jälleen.

Kun Gabriel Jesus menetti pallon, Eduardo Camavinga ohitti Pau Cubarsín ja syötti takaviistoon Mbappélle, joka rullasi voittomaalin tyhjään verkkoon.

Barcelona koki näin kauden ensimmäisen liigatapionsa, kun taas Real Madrid saavutti ensimmäisen voittonsa Barcelonassa kolmeen vuoteen.

Realin valmentaja José Mourinho juhli voittoa polviliukulla.

Voiton myötä Real Madrid on nyt sarjataulukossa kolmantena, kolme pistettä Barcelonaa jäljessä.

Atlético Madrid on toisena – vain kaksi pistettä katalonialaisjohtajaa jäljessä.

Lamine Yamal Barcelonan peliasussa antaa keskityksen Real Madridin pelaajien ympäröimänä.
El Clasico: Barcelonan supertähti Lamine Yamal antaa keskityksen.

F1: Max Verstappen voitti Singaporen osakilpailun

Julkaistu 12.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Max Verstappen saavutti uransa ensimmäisen Grand Prix -voiton Singaporessa ja kauden toisen peräkkäisen voittonsa.

Max Verstappen juhlisti sunnuntaina 250. Grand Prix -lähtöään johtamalla Singaporen osakilpailua alusta loppuun. Hollantilainen saavutti uransa ensimmäisen voiton Marina Bayn radalla.

Charles Leclerc haastoi Verstappenin tiukasti ensimmäisessä mutkassa. Ferrari-kuljettaja pysyi aivan hänen kannassaan avauskierroksilla kosteassa iltakuumuudessa.

Nelinkertainen maailmanmestari karkasi kuitenkin vähitellen ja kasvatti vankan eron.

Hänen varikkokäyntinsä, jonka aikana hän vaihtoi pehmeät renkaat keskikoviin, sujui ongelmitta, eikä hänen johtoasemansa ollut missään vaiheessa uhattuna.

Mainos:

Verstappen ylitti maaliviivan 7,3 sekuntia ennen Leclerciä, saavuttaen uransa 73. voiton ja toisen peräkkäisen ykkössijansa.

Kyseessä oli Red Bullin ensimmäinen voitto Singaporessa sitten vuoden 2022.

— Kaikki toimi, joten olen tietysti erittäin iloinen voitosta täällä, Verstappen sanoi kilpailun jälkeen.

A Red Bull car ahead of two Ferrari cars and the rest of the Formula 1 field in a turn at Marina Bay in Singapore.
Formula 1 -letka kiertää mutkaa Marina Bayssa Singaporessa. Kuva: Xinhua/Shu Zelin

Antonelli kasvattaa MM-sarjan johtoaan

Johtajan takana Lewis Hamilton teki kilpailun suurimman riskivaihdon. Ferrari toi hänet aikaisin sisään renkaiden vaihtoon, ja hän vastasi ajamalla sarjan nopeita kierroksia.

Renkaat kestivät maaliin asti, mutta pito ja vauhti hiipuivat viimeisillä kierroksilla.

Lando Norris lähti hyökkäykseen, ja tuo taistelu avasi raon Kimi Antonellille. Mercedes-kuljettaja pujahti molempien ohi ja nappasi kolmannen sijan.

Myös Norris ja Oscar Piastri ohittivat Hamiltonin, joka joutui lopulta tyytymään kuudenteen sijaan.

Kilpailun jälkeen brittiläinen myönsi, että strategia oli ratkaiseva tekijä hänen putoamisessaan kuudenneksi.

Andrea Kimi Antonellille palkintokorokesijoitus oli kullanarvoinen. Italialaisella on nyt 102 pisteen johto tämän vuoden MM-sarjassa.

Kaudesta on jäljellä kuusi kilpailua ja 150 pistettä. Jos Antonelli poistuu Austinin kisaviikonlopulta 23.–25. lokakuuta vähintään 125 pisteen johdossa, mestaruus on hänen.

Italialainen itse vaikutti yllättyneeltä kuullessaan, kuinka lähellä mestaruus yhtäkkiä oli.

— Voinko? Todellako? Älkäämme murehtiko sitä! Yritetään tehdä mahdollisimman hyviä viikonloppuja ja viedä homma loppuun, Antonelli sanoi.

Raportit: Cristiano Ronaldo on pelannut viimeisen maaottelunsa

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Cristiano Ronaldo on vahvistanut lähteneensä maajoukkueen leiriltä, mutta ei sitä, että hänen maajoukkueuransa olisi ohi. Arkistokuva vuoden 2026 MM-kisoista.

Cristiano Ronaldo, 41, lähti Portugalin maajoukkueen leiriltä Kööpenhaminasta keskiviikkona ennen torstain Kansojen liigan ottelua Tanskaa vastaan. Portugalilaislehti O Jogon mukaan hänen maajoukkueuransa on ohi. Ronaldo itse on vahvistanut vain lähteneensä leiriltä.

Hänen lähtönsä tapahtui sen jälkeen, kun päävalmentaja Jorge Jesus sanoi Gonçalo Ramosin olevan käytännössä varma avaaja Tanskaa vastaan ja että Ronaldo tulisi kentälle vain, jos joukkue tarvitsisi häntä.

Ronaldo vietti koko sunnuntain Norja-ottelun vaihdossa. Hän teki selväksi, ettei ollut tyytyväinen tilanteeseen.

Omassa julkaisussaan Ronaldo kirjoittaa: "Päävalmentajan lehdistötilaisuuden ja liiton puheenjohtajan (Pedro Proença) kanssa käydyn keskustelun jälkeen päätin lähteä maajoukkueen leiriltä".

Mainos:

Ronaldo lupaa, että hän kertoo aikanaan Portugalin kansalle totuuden lähtönsä syistä.

O Jogo raportoi, että päätös maajoukkueen jättämisestä on tehty ja se on lopullinen. Jos näin on, 24. syyskuuta pelattu 1–0-voitto Walesista jää Ronaldon viimeiseksi maaotteluksi.

Cristiano Ronaldo on pelannut 234 ottelua ja tehnyt 146 maalia Portugalin paidassa. Useiden seurajoukkuemestaruuksien lisäksi hän voitti Euroopan mestaruuden vuonna 2016 ja kaksi Kansojen liigan mestaruutta.

Portugalin jalkapalloliiton (FPF) kurinpitomääräysten mukaan pelaaja, joka jättää maajoukkueen ilman perusteltua syytä, voidaan asettaa 1–6 kuukauden pelikieltoon ja hänelle voidaan määrätä 500–1 000 euron sakko.

Säännökset mahdollistavat myös automaattisen varotoimenpiteenä annettavan pelikiellon. Tässä vaiheessa rangaistuksia ei ole määrätty.

Tätä kirjoitettaessa Ronaldo ei ole vahvistanut lopettavansa Portugalin maajoukkueessa.