Rautateknologia tuli Suomeen Karjalasta

Suomen vanhimmat tunnetut rautaesineet, Savukosken tikarit 300-luvulta BC, ovat löytyneet Pohjois-Suomesta, kuten vanhimmat tunnetut raudanvalmistuksen todisteetkin. Saimme rautateknologian pääasiassa kielisukulaisiltamme Ananjinon kulttuurista, jossa kuvan kaltaisia aseita myös esiintyi. Tieto, että kestävää rautametallia saa valmistettua järvien ja soiden pohjamudasta,  oli silloin korkeinta tietämystä. Suomalaiset ja karjalaiset omaksuivat  uuden tekniikan nopeasti.

Pohjois-"Venäjän" ja Fennoskandian rautametallurgian pioneerit, ananjinolaiset,
АНА́НЬИНСКАЯ КУЛЬТУ́РА, ovat jääneet hämmästyttävän vähäiselle huomiolle suomalaisessa esihistorian tutkimuksessa, ja varsinkin suurelle yleisölle annetussa yleiskuvassa. Mieluummin ollaan kuin heitä ei olisi ollutkaan.

Yhä ihmetyttää, miksi Savukosken "tikarit" yhä mainitaan skyyttiläisinä, vaikka samat teemat ovat olleet yleisiä myös Ananjinossa?

Paremmin säilyneissä miekoissa on yhä erotettavissa kahvan kiemuroiden eläinpää-aiheet. Savukosken "tikareista" yksityiskohdat ovat kadonneet. Viereisessä kuvassa Ananjinossa yleisiä rauta-aseita, ja alla lisää aseita ja hautakiven kuva ananjinolaisesta soturista.

Venäläiset ystävämme olivatkin laatineet tämän kartan:

• #Tekstiilikeramiikka (2.), Tekstilnoi keramiki, toi Pohjois-Skandinaviaan keramiikka-innovaation, joka suuresta osasta Ruotsia ja Norjaa puuttui vielä pronssikauden puolessavälissä. No, suomalais-ugrilaisilta saivat.
• #Ananjinon kulttuuri (1.) levitti raudan käytön pohjoiselle "Venäjälle" ja mm. Suomeen. Rannikkoseudut saattoivat hakea tietämystä mm. Virosta, josta rautakaudella tapahtuikin muuttoliikettä Suomeen, l. tulijoilla oli rautatieto itsellään jo valmiiksi.

Skandinavian esihistorian eräs kiinnostavimmista, mutta harvimmin mainituista, seikoista on Keski- ja Pohjois-Skandinavian pysyttäytyminen keramiikattomana vielä tuhansia vuosia senkin jälkeen, kun Suomen puolella lätäkköä savikippoja tehtiin Murmanskissa asti.

Seuraava astia-innovaatio, jonka pohjoisruotsalaiset omaksuivat, oli Tupperware. Sitä levitti Suomessa mm. Elisabeth Rehn, joten kiva että saamme joskus Ruotsistakin jotakin. 

Tieto, että Suomen vanhimmat rautaesineet, kuten koko rautametallurgia, on saatu kielisukulaisilta idästä, on huolellisesti piiloitettu lukevalta yleisöltä, kuten myös että keramiikka, maanviljelys ja Suomessa puhutun kielen päivittyminen nykyiseen muotoon, on tullut samasta suunnasta ja samoilta vaikutteenantajilta.

Raudanvalmistuksesta tuli erottamaton osa suomalaista kansankultturia.

>Rautaa tarvittiin kotitalouksissa, ja omavarais-aikana se valmistettiin raakamalmista valmiiseen tuotteeseen asti lähiseudulla:

"Varisjoen niskassa oli ennen paikka, johon suuret veneet toivat Kivesjärven malmia. Järvimalmi eli hölmä oli nostettu pitkävartisilla kauhoilla Kivesjärven pohjasta Hangonsaaren ja Peltosaaren väliltä. Kun vene toi hölmälastin rantaan, lasti purettiin kasaan ja otettiin siitä käsittelyyn. Hölmä kuljetettiin ensin hevosella Kiveskoskelle.
Myöhemmin kuljetus ilmeisesti tapahtui veneillä joen itäpuolella olevia kanavia pitkin myllyn pohjois- ja koillispuolelle, missä rautahytit sijaitsivat. Hölmä poltettiin ensimmäisen kerran rautalevyn päällä halkojen seassa, jolloin siitä paloi multa ja liika ruoste ja se suli harkoiksi.

Harkot rikottiin sitä varten tehdyssä ruuhessa, jolloin rauta-aines keräytyi päälle ja ruoste pohjalle. Sieltä ruoste varistettiin vähitellen pois.

Varsinainen raudanteko tapahtui sulatusahjossa eli hytissä. Hytti ympäröitiin hirsistä salvetulla ja puolitoista metriä korkeaksi tehdyllä puukehikolla. Sen sivussa alhaalla olevasta aukosta sulatettu aines laskettiin ulos. Kehikon sisäpuolella oli kivistä muurattu kerros sekä sen ja puukehikon välissä hiekkaa. Se suojasi puuosia syttymästä tuleen. Hytti oli ylempää leveämpi kuin keskeltä, josta se oli läpimitaltaan puolisen metriä, mutta laajeni taas alempana. Hytin pohjalle tampattiin tiivis multakerros.

Puolisen vuorokautta kestäneen sulatusvaiheen aikana ahjoon ammennettiin vuoroin hölmää ja hiiliä eli sysiä. Koska tervanpoltto eli kukoistusaikaa ei hiilistä ollut pulaa. Tulta pidettiin koko ajan vireillä suurien palkeiden avulla, joiden suu oli kehikon suppeimmassa kohdassa. Hölmää pantiin sisään kerralla toista litraa. Jos oli sateetonta ja kaikki sujui muutenkin hyvin, voitiin puolessa vuorokaudessa käsitellä noin 300 kilon hölmämäärä. Siitä saatiin rautaa kymmenisen prosenttia.

Lietsomiseen kuten raudanvalmistuksen muihinkin vaiheisiin meni melkoisesti aikaa. Edellä mainitun hölmämäärän nostoon ja vetoon kului helposti päivä, kuten myös sysien ja halkojen hankkimiseen. Ahjon tekokin vaati päivän, joten kolme - neljä päivää tarvittiin 30 kilon rautamäärän tekoon.

Tosin samaa hyttiä voitiin yleensä käyttää kymmenisen kertaa. Jos suurempia hölmämääriä käsiteltiin yhtäjaksoisesti, voitettiin ajassa. Rauta oli arvossaan, niin suuren työn takana se oli. 30 kilosta rautaa saatiin puolikymmentä rautakankea tai kymmenet aitan saranat.

Raudan valmistuksessa syntyi kuonaa huomattavia määriä. Myllyn lähellä on kolme kumpua, jotka ovat syntyneet kuonasta eli slagista.

Rautahyttien toiminta kesti vuodesta 1852 vuoteen 1859, jolloin ne kannattamattomina lopetettiin ja ruvettiin rakentamaan masuunia Hotellinkoskelle. Suurta sokeritoppaa muistuttavat, 20-30 kg painavat harkot kuljetettiin kesäisin hevosella tai veneellä Oulujärven rantaan Varislahteen.

Sieltä purjealus Paaso vei harkot Vaalaan Myllyrannan pääruukille edelleen jalostettavaksi. Talvella harkot ajettiin reellä Kivesjärven kautta Vaalaan. Myllyrannan kankipajalla niistä tehtiin erilaisia tarvekaluja, kuten kelanakseleita, sahan kampiakseleita, peräsinrautaa ym. Tuotteita vietiin Oulun laivanvarustajille ja jopa Pietariin asti. Paikalliset sepät pitivät Kiveksen ruukin rautaa parempana kuin ostorautaa, joka tuli lähinnä Ruotsista." 

Rautahytti seisoi parhainpien talojen pihapiirissä 1500-1600-luvun Suomessa.

Otsikkoa hieman korjaamme: Ei pihapiirissä, vaan turvallisen välimatkan päässä. Maalaistalojen katothan olivat siihen aikaa olki-ja riukukattoja, ja rakennukset osassa maata tiiviinä ryhmä.  Tulipaloille herkät sauna, sepän paja, ja #rautahytti sijoitettiin erilleen muista tilan rakennuksista.  Hyrynsalmen kotiseutumuseon rakennukset on sijoitettu Kaunislehdon tilan vanhan pohjakaavan mukaan. Raudantekopaikka oli numerolla 20, paja 3 ja tervahauta 21.

1500-luvun merkantilistinen Ruotsi pyrki kaikin keinoin hillitsemään tuontikauppaa ja tuki kotimaista valmistusta. Rauta oli myös suurvaltaluuloissaan pullistelevalle Svean kuningaskunnalle strateginen materiaali, vähän niinkuin uraani tänään mutta laajemmin käytetty. Uraaniahan ei oikeasti käytetä, sitä jemmataan.

Tunnetumpaa on eteläisen Suomen rautateollisuus-buumi, joka sekin ilahdutti kruunua vallan tavattomasti: Kartanoita jo valmiiksi omistavat ja muutkin peruspääomaa hallussaan pitävät vastasivat valtakunnan toiveeseen, ja perustivat #ruukkeja sopiville paikoille. Työvoimaa saatiin Ranskan kardinaali Richelieun vainoamista hugenotti-protestanteista, jotka olivat olleet yritteliäimpiä ja toimeliaimpia ranskalaisia. Siksi tyytymättömiä sääty-yhteiskunnan pysähtyneisyyteen, ja tarttuneet yhteiskunnalliseen protestiliikkeeseen, mikä reformaatio todellisuudessa oli.

Hugenottien vainot ja karkoitukset olivat rudbeckiaanisessa (kuvitellussa) menneisyydessään ja (toteutumatta jääneissä) suurvaltahaaveissaan kieriskelevälle pohjoiselle kuningaskunnalle onnenpotku: Ammattiväkeä, joka tasan tarkkaan oli lojaalimpaa uudelle luterilaiselle isänmaalleen, kuin entiselle kotimaalleen ja sen valtauskonnolle. 2000-luvun ruotsalainen maahanmuuttopolitiikka on tuon ajan kuninkaallisen  politiikan täydellinen vastakohta, pikku piirtoja myöten.

Jo ennen Birger-jaarlin aikaa Ruotsiksi silloin muotoutuvalle alueelle oli tuotu raakarautaa idästä. Ainakin Karjalasta, mahdollisesti myös Suomesta.  Suomen rautakautisista aselöydöistä suurin osa on täällä valmistettuja, ja paikallinen seppien ammattikunta on voinut muodostua vain paikallisen raaka-aineen saannin varassa. Säilyneiden kirjanpitojen mukaan Petroskoin-Karjalasta tuotiin tangoiksi (esi)taottua rautaa Tukholman markkinoille  vielä uudella ajalla. Metron rakentamisen yhteydessä on otettu talteen kappale karjalaiseen tapaan, kuusenjuurinarulla "ompelemalla", tehdyn isohkon purjealuksen kylkeä.

Järvi- ja suomalmin keruu ja paikallinen raudanvalmistus olivat levinneet Äänisen seuduilta Suomeen jo hyvin varhain, #rautakauden alussa. Mitään valtakunnanrajaa eikä kielirajaakaan ei ollut hidastamassa kanssakäymistä. Suomen ensimmäinen arkeologisesti tutkittu raudanvalmistuspaikkahan on ollut Rovaniemellä, johon rautateknologian tuntevista nykyisen Venäjän pohjoisnurkan suomalais-ugrilaisista kulttuureista on ollut yhtä lyhyt matka kuin esm. Lounais-Suomeen.

Kansanomainen raudanvalmistus, sekä kotitarpeiksi että myyntiin, on perustunut tulloin opittuun menetelmään. Rautahytti-nimitys malminsulatusmenetelmälle sopii myös po. ensimmäiseen suomalaiseen raudanvalmistukseen. Voi olla, että jo 1300-luvun lopulla ruotsalaiset kiinnostuivat Suomen raudantuotannosta, ja ammattiväkeä siirtyi sieltä Suomeen?

Lestijärven nimi saattaa liittyä muistoon järviraudan nostamisesta, ja paikallisesta valmistuksesta:

• AD 1552: Asiakirjoissa Lestipyheierffui ja Lestin järffui.
• AD 1668: Lästijervi.
• Ruotsin sana blästra = nahkapalkeet, liittyen ahjoihin ja masuuneihin.
• Rietz: Dialektlexikon, AD 1862-67: Sana bläster tarkoittaa myös 'paikkaa, missä järvimalmia sulatetaan seppäraudaksi'.
• Ruotsin sana bläster, bläst muuttuu suomalaisessa ympäristössä muotoon lest-, Lesti. Saarijärvellä muotoon Leustu.
• Suomen ruotsinkielisellä rannikkoseudulla 'bles-' esiintyy paikannimissä niillä paikoilla, joissa on nostettu suomalmia.
• Ruotsissa löytyy yhä 195 'Bläst-' -liitteistä paikannimeä, ja vielä kaksi 'Lest-' -nimeä: "Strömstadin kunnan suolaakson nimi Lestingsmyran. Uppsalassa on suo nimeltään Lestommen - 'sulatto-uuni'."

Pähkinäsaaren rauhassa kuninkaallinen Ruotsi ja Novgorodin tasavalta sopivat rajaksi Petaojan, ja rajamerkiksi rannikolla Hanhikiven. Tämä jätti novgorodilaisille karjalaisten vanhan kulkureitin Pohjanlahdelle ja kohti Ruijaa, ja ruotsalaisille mm. Lestijärven. Ruotsin kiinnostuksen Lestijärven järvimalmivaroihin voi katsoa alkaneen jo tuolloin.

• AD 1323: Lestijärven seudut Ruotsin vallan alle.
• AD 1552: Malminnostoon ja -sulatukseen liittyvä bläst-lesti -sana mainitaan Lestijärven kylän yhteydessä.

1300-luvun toiminnan on täytynyt olla hyvin intensiivistä, ja sen paikallinen merkitys on ollut hyvin suuri. Seudulle nimen antanut teollisuus vakiinnutti siis läsnäolonsa alle 200:ssa vuodessa, mutta oliko raudan tarve valtakunnassa todellakin niin suurta, ja riikinruotsalaiset niin saamattomia, että rajamaakunnan jokien latvajärvet piti ottaa käyttöön?

Ruotsin viimeinen katolinen piispa, ja myöhemmin kartografina maineekkaaksi tullut Olaus Magnus  kertoo Carta Marinassaan AD 1539 mm. Hämeen ja Pohjois-Pohjanmaan olleen koko valtakunnalle tärkeitä laivanrakennusseutuja.

"Hic fabricatur Naves"

Kokkola - Raahe -Pietarsaari -seutu tuotti Ruotsille laivoja. Kolmen edellytyksen on täytynyt täyttyä:

1. Puuta on helposti saatavissa, ja edullisin kustannuksin.
2. Ammattitaitoista työvoimaa on paikkakunnalla, l. laivoja on rakennettu ennenkin.
3. Tervaa löytyy riittävästi, ja mielellään läheltä.
4. Rautaa on saatavilla ja seppiä.

Pohjanlahden rannikko, mihin Lestijokikin laskee, täytti nämä ehdot. Tullakseen mainituksi Olaus Magnuksen kartassa Pohjanlahden rannikon suurimittaisen laivanrakennusteollisuuden on täytynyt alkaa viimeistään 1400-luvun puolella. Magnuksen mukaan pohjoispohjalaiset tekivät laivoja vientiin. Kun rautaa valmistanut kylä ottaa nimensä rautahytistä, blestistä, ja jakaa sen järvelle ja koko jokilaaksolle, rautateollisuuden on täytynyt olla paikallinen "Nokia".

Aikion ontuva selitys Lestijärvi-nimen saamelaisesta alkuperästä voidaan jättää tieteenhistoriaan. Sopivaa saamen sanaa ei oikein löydy. Kasvillisuuteen ja rehevyyteen liittyvät sanat lasta, lósta, lõst - 'lehti' ja lástt  ('korpi, lehto) eivät sovi Lestijärven karuun ympäristöön.

Ruotsalaisessa tarkastelussa blest -sanueelle on löydetty taustaa: Ur-germansk-kielimuotoon sana on rekonstruoitu asuun *blaestaz, *blaestes. On pääteltävissä, että se on kuvannut #lietsomista so. palkeiden käyttöä. Sana on tämän mukaan siirtynyt kantagermaanista kantasuomeen.

• Suomi: lietsoa
• Viro: lõõts : lõõtsa : lõõtsa
• Aunuksen karjala: lieččuo
• Inkeri: leetsua
• Vatja: lõõttsua
• Liivi: lȭtstõ
• Lüüdi: lieťťš́oda
• Muinaisgermaani: *blēsta-z
• Muinaisruotsi: blāster
• Nykyruotsi: blåst (tuuli)
• Saarijärvellä: Leustu

Muistutamme, että blest- sana on kahdessä tunnetussa ruotsalaisessa esimerkissä menettänyt alku-b:nsä.

Palkeet ovat erittäinen keskeinen työkalu vanhan ajan raudanvalmistuksessa kuten myös takomisessa. Pronssinvalussa on mahdollisesti myös käytetty palkeita, ellei sulatusuuniin ole saatu muuten riittävää vetoa. Siten on mahdollista, että lietsoa-sanue on levinnyt jo ennen raudan käyttöä.

Jotta ruotsin blest-sanue on levinnyt laajalle ja tarttunut kansankieleen, kruunun edustajien on täytynyt hyöriä vanhojen laivarantojen luona, ja myös raudannostopaikoilla ainakin Pohjois-Pohjanmaalla ja järviseudullakin.

Suomen vanhaan tietämykseen perustuvan kansanomaisen raudanvalmistuksen merkitys ymmärrettiin Tukholmassa hyvin:  1700-luvulla vuori-insinööri Carl Rinman laati ajanmukaiset "nykytieteeseen" perustuvat piirustukset pien-rautasulatosta, ja näitä piirustuksia levitettiin koko valtakunnassa. Lohtajan kotiseutumuseoon on rakennettu Rinmanin piirustusten mukainen masuuni, jonka käytöstä hankitaan kokemuksia.

Kuva Lestijärven raudannostosta AD 1878:

Järven pohjaan saostuneet rautahiput olivat kolikon kokoisista nyrkkiin sopiviin asti. Ne harattiin kuvan mukaisilla työkaluilla. Muta ja vesi erottuivat siivilöissä.

2000-luvun kokeilijat ovat saaneet havaita, että kansanomainen raudanvalmistus, tehtiin se Rinmanin menetelmällä tai esihistorialliseen rautakaudella omaksuttuun tapaan, vaatii korkean ammattitaidon ja kokemuksen onnistuakseen. Tämä kokemustieto saapui Suomeen 500 eKr. kielisukulaisiltamme Ananjinon kulttuurista ja katosi teollistumisen myötä 1900-luvun alussa.

Siihen asti on joku pohjoispohjalainen emäntä voinut keittää kahvit oman kylän miesten osakkuus-omistaman oman pitäjän puista oman kylän sepän oman talon rautahytistä saadusta raudasta takomista nauloista tehdyllä parkkilaivalla ihan Saksasta asti haetuista, kotona itsejauhetusta ja oman maun mukaan paahdetuista, kahvinpavuista isoäidiltä perityssä  ennen sotia (Kustaan sota? ruptuurisota? Suuri Pohjansota?...) ostetussa kuparipannussa, jonka on useaan kertaan uudelleentinannut kiertävä mustalainen. 

https://www.hyrynsalmi.fi/vapaa-aika-ja-kulttuuri/kulttuuri/talomuseo-kaunislehto

https://kp24.fi/uutiset/330608/paikannimet-osa-5-lestijarvi-tarkoittaa-rautajarvea

http://www.lestinjoki-lehti.fi/107776/suomalmi-ja-rautamulta-hehkumaan/s/678fc7d6

http://www.rajupusuwiki.fi/index.php/Raudan_valmistus

http://www.paltamo.fi/kylayhdistykset/hakasuo/kiveksen_ruukki.html

http://www.ancientcraft.archeologia.ru/weapon.htm

http://bigenc.ru/archeology/text/3906599

https://ethno.erzya.net/forum/8-etnologiya/26-etnogenez-oksko-surskogo-mezhdurechya

http://komanda-k.ru/ (toimii jos toimii)

http://admw.ru/books/V-YA--Petrukhin--D-S--Raevskiy_Ocherki-istorii-narodov-Rossii-v-drevnosti-i-rannem-Srednevekove/62

http://uralistica.com/group/komipermians/forum/topics/permskij-zverinyj-stilthe?commentId=2161342%3AComment%3A185771&groupId=2161342%3AGroup%3A6624

http://kronk.spb.ru/library/vasilyev-sta-2004.htm

http://merja.ru/?p=797

http://personal.inet.fi/koti/antti.knuuttila/pelkistys.html

http://runeberg.org/svetym/0139.html