Mainos:

Ny-Times huolissaan: Jotkut osavaltiot yhä lähes täysin valkoisia

Päivitetty 31.7.2018, Julkaistu 30.7.2018 – Kirjoittaja Toimitus
New York Times näkee ongelmalliseksi sen, että yhä on olemassa sellaisia osavaltioita kuin New Hapshire, jossa on "ylipursuava" valkoinen enemmistö. Yhdysvaltojen perustamisen jälkeen aina viime vuosikymmeniin saakka, ovat eurooppalaisten siirtolaisten jälkeläiset olleet ylivoimainen enemmistö, mutta nyttemmin tilanne on radikaalisti muuttunut.

Lobbausryhmien ja suuryritysten massiivisen painostuksen jälkeen Yhdysvaltalaiset poliitikot äänestivät vuonna 1965 voimaan niin sanotun Hart-Cells-lainsäädännön, joka mahdollisti massiivisen maahanmuuton kolmansista maailmoista.

Ennusteiden mukaan, valkoisten ihmisten odotetaan tulevan vähemmistöksi koko USA:ssa 2040-luvulla. Mutta joissain osin maata kansanvaihto on NY-Timesin mukaan "huolestuttavan hidasta". Lehti nostaa jutussaan esiin, että esimerkiksi New Hampshiren väestö koostuu 94-prosenttisesti valkoisista ihmisistä, esittäen samaan hengenvetoon kysymyksen: ”Kuinka monirotuistaa kokonainen osavaltio?”.

Artikkelissa haastateltiin kolumbialaista, New Hampshireen muuttanutta ”kulttuuri-kouluttajaa”, joka valittaa sitä, ettei hänellä ole ketään, jonka kanssa voisi puhua espanjaa. Lehden mukaan myöskin muissa osavaltioissa New Englannissa on sama ongelma.

 - New Hampshire, kuten naapurivaltiot, Vermont ja Maine, ovat lähes kokonaan valkoisia. Tämä on aiheuttanut suuren joukon ongelmia vastatulleille, joista tulee eristäytyneitä ja yksinäisiä”, toteaa NY-Times.

Mainos:

Suuri valkoinen enemmistö on lehden mukaan aiheuttanut ongelmia myöskin kyseisten osavaltioiden työelämälle. Lehti näkee väestön homogeenisuuden hidastavan eri etnisistä taustoista saapuvien työllistymistä. Myöskin New Hampshiren naapurit, Vermont ja Maine ovat 95-prosenttisesti valkoisia, mikä tekee Pohjoisesta New Englandista maan valkoisimman alueen. 

Yhdysvallat eurooppalaisine siirtolaisineen ja näiden jälkeläisineen on usein käytetty esimerkki siitä, mitä tapahtuu alkuperäiskansoille laajojen muuttoliikkeiden seurauksena. Mantereella on eurooppalaisten siirtolaisten saapumisen jälkeen nähty ennennäkemätön kansanvaihto, jossa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat ovat käytännössä tulleet hävitetyksi. Nyt sama asia, samalla mantereella on tapahtumassa myöskin siirtolaisina saapuneelle, sittemmin enemmistöksi kivunneelle valkoiselle väestölle.

Lähde: NY-Times, Fria Tiden

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

18 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
Simo
Simo
8 years ago

Maailmassahan on lukuisia ”mustia” maita, miksei se ole ongelma? Eivätkö he halua valkoisia joukkoonsa?

Jeppes
Jeppes
8 years ago

Kun se pakolla sekoittaminen ei vaan onnistu. Eri väriset ja eri kulttuuritaustan – ja tavat omaavat ihmiset hakeutuvat omiensa joukkoon eivätkä oikeasti siedä vieraampia ihmisiä, vaikka kuplaunelmoijat kuinka haluaisivat kuvitella.

Miksi muuten NY Times:issä ei olla huolissaan siitä että mustissa ghetoissa ja jopa kokonaisissa kaupungeissa on ihan liian vähän valkoisia?

Acc
Acc
8 years ago

Jos kaikki osavaltiot saadaan pakotettua kirjaviksi, niin sitten otetaan tähtäimeen valkoiset kaupungit ja lopulta asuinalueet. Ehkä päädytään siihen, että yksittäisissä taloissakaan ei saa asua pelkästään valkoisia.

Täysmustuus ei tietenkään ole ongelma eikä täysmusulmaanisuus.

Jeppes
Jeppes
8 years ago
Reply to  Acc

No, onneksi sosialistit (”demokraatit”) eivät enää ole vallassa vaan persekipuilevat median ohella niin näyttävästi että Yhdysvaltain työvaenluokka joka on jo Trumpin aikaansaamasta talouskasvusta hyötynyt ja saanut työpaikkojaan takaisin, äänestää Trumpin myös jatkokaudelle. Se tarkoittaa samalla myös sitä etä sosialistit eivät kykene pakottamalla sekoittamaan asuinalueita, ja varsinkaan saastuttamaan parempia, aidattuja asuinyhteisöjä Dindu Nuffineilla ja Twerkeezzha Browneilla.

Acc
Acc
8 years ago
Reply to  Jeppes

Sekoittamista tapahtunee Suomessakin. Koodisana on ”vuokra-asuntotalo”. Herttoniemeen on nousemassa Linnanrakentajantie ja Abraham Wetterin tien kulmaan maisemaa hallitseva tornitalo. Vuokra-asuntoja. Ehkä asukkaiksi valikoituu moniosaajia suurine perheineen ja Kela-maksaa viulut. Korkea talo täynnä rikkautta on myös tilan haltuunottoa.

Kaija
Kaija
8 years ago

Voi voi ressukoita! Nyt sinne tarvitaan puolet afrikan populasta että olisi ede muutama kaveri. Jaa mutta, mitäs ne oikein lähtivätkään karkuun? Eikös se ollutkin juuri noita afrikkalaisia ja muslimeja joita paettiin? Jos niin on, luulisi olevan onnessaan kun saavat olla niistä erossa. Pitäisi vaan muistaa jutella mukavia valkoisten kanssa ja jättää naisten naama näkyviin.

Jeppes
Jeppes
8 years ago

”Myöskin New Hampshiren naapurit, Vermont ja Maine ovat 95-prosenttisesti valkoisia, mikä tekee Pohjoisesta New Englandista maan valkoisimman alueen.”

Ja kas kummaa esimerkiksi Maine on eräs Yhdysvaltojen turvallisimpia alueita.

https://www.neighborhoodscout.com/me/crime

Juili
Juili
8 years ago

St. Louis, Detroit, Baltimore….kolme suurkaupunkia joissa on tummaihoisten prosentuaalinen osuus 60-80%, yhteistä näille kolmelle kaupungille on suuri rikollisuus ja turvattomuus.
Miksi tämä on saatava leviämään kaikkialle.

Minä Vain
Minä Vain
8 years ago

Eikö matuja voisi kierrättää? Pohjoismaista voitaisiin ensi hätään laittaa muutama sata tuhatta väripulaa helpottamaan. USA:sta matka jatkuisi vaikkapa Venäjälle, jossa Siperiassa on iso valkoisen tai keltaisen väen yliedustus.

Minä
Minä
8 years ago

Liian valkoinen?

Tuohan on rotuun perustuva näkemys, siis rasistinen. Miksi ei saisi olla valkoinen?

Miksi puhtaasti musta kyllä kelpaa oli se missä vaan? Miksi mustat hakeutuvat kaltaistensa kanssa samoille seuduille? Chinatown? Italialaisten kaunpunginosat?

Ihmiset nyt vaan tapaavat asustella kaltaistensa kanssa ja luoda yhteisöjään. Suvakit haluavat sekoittaa ihmisiä väkisin rodun perusteella, joka on siis rasistista. Siitä ei hyvää seuraa, joten se ei ole hyvä asia.

Röhkäle
Röhkäle
8 years ago

Toivottavasti kyseiset osavaltiot myös säilyvät valkoisina, kun muut osavaltiot on pilattu.

Usko Mutina
Usko Mutina
8 years ago

Vai on kova huoli siellä nyyjorkissa. Mielestäni 5% on jo paljon.

Asko Liukkonen
Asko Liukkonen
8 years ago

Tässä taas esimerkki juutalaisen lehden ulinasta mokutuksen puolesta.

pöh
pöh
8 years ago

onhan se kauheaa että on vielä alueita joissa ei ole saatu nauttia ihan kaikista värisevistä ”monikulttuurisista” rikoksista.

asd
asd
8 years ago

http://www.magneettimedia.com/juutalaisvaltio-laillistuu-luonteeltaan-juutalaiseksi/
https://www.youtube.com/watch?v=5pFbkTbQiSM&list=PLyzYwQFouUaYV6h3W1T6l76-B3k6ksGLc&bpctr=1532982032
juutalaiset vaalivat omaa rotuansa mutta toitottavat valkoisille multikulttuuria.
”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” Jeesus juutalaisille joh. 8:44

juha.
juha.
8 years ago

Kyseinen lehti on juutalais -omisteinen (kuinkas muuten), joten juutalaisten masinoima ”monikulttuurisuuspolitiikka”, tähtääkin valkoisen rodun kansanmurhaan. Juutalaiset ovat olleet Yhdysvalloissa ja mm. Etelä-Afrikassa sekä monissa muissa maissa kuten nyt koko Euroopassa vehkeilemässä ja kiihoittamassa muita rotuja (pääasiassa mustia) valkoisia vastaan kylvämällä katkeruutta ja vihaa kristittyjä kohtaan takapiruina käyttäen latinoja ja mustia rähinäjoukkoina katutasolla mellakoissa ym. väkivallanteissa. Juutalaiset eivät pääse minnekään syyllisyydestään, sillä tuo etuoikeutettujen joukko tuntee patologista vihaa Eurooppaa ja valkoisia vastaan syyttämällä sitä holokaustista ja antiseminismistä tietenkin äärimmäisen omahyväisenä ja ”virheettömänä” etnisyydeltään ja moraaliltaan unohtaa aktiivisesti sen, että he ovat vastuussa siitä aivan kuten muutkin kansakunnat saamastaan maineesta ja rikoksista maailmanhistorian aikana, joita ei voi valkopestä pois,mutta juutalaisuus perustuu aidoimmillaan kaksoistandarteihin jaottelemalla ihmiset ”meihin” ja ”heihin” he itse pyhät ja pakanat eli goyimit, joihin me ”muslimikielellä” ”vääräuskoiset” kristityt kuulumme, koska uskontokuntamme perustaja on ”väärä” Messias Jeesus, jonka juutalaiset murhasivat kylmäverisesti ja vieläpä heille ominaiseen tapaan yritivät sälyttää vastuun tästä veriteosta roomalaisille viemällä Hänet Maaherra Pontius Pilatuksen tuomittavaksi, joka tunnetusti ”pesi kätensä” koko keissistä, koska ei löytänyt mitään vikaa tästä miehestä. Loppu onkin uskontokuntamme historiaa eli sitä mistä Uusi Testamentti pitää sisällään.
Älä koskaan luota juutalaiseen!

Foliohattu
Foliohattu
8 years ago

Juutalaiset tulevat kokemaan Euroopassa vielä kovia aikoja, historiasta ei ole näköjään opittu mitään. Ottaako jenkit kaikki Euroopan juutalaiset suojiinsa kun ääri islma alkaa jyräämään täydellä teholla. Tuskin vaan.

sukassakus
sukassakus
8 years ago

Saksan ainoa oikea hallitsija ymmärti mitä jutkut on, mutta hänet leimattiin hirviöksi. Mitä pitempään eletään sitä paremmalta alkaa tuntumaan saksan entisen johtajan toiminta.

Hakkerit iskivät Ranskan veriplasmavarastoon

Kyberturvallisuus

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
EFS-veripalvelun rakennuksen sininen julkisivu Sensissä, jossa on EFS-kyltti, punainen veripisara-grafiikka ja luovuttajien pysäköintiopasteet.
Arkistokuva: Ranskan veripalvelu EFS Sensissä. Tätä toimipistettä ei ole vahvistettu yhdeksi hyökkäyksen kohteeksi joutuneista laitoksista.

Uudet kyberhyökkäykset ovat koetelleet verenluovutuspalveluja Ranskassa hakkereiden murtauduttua ranskalaisen veriplasman jäähdytysjärjestelmiin ja asetettua pakastinhuoneiden lämpötilaksi 110 °C. Hyökkäys tapahtui samana yönä, jona ruokakauppoihin Ruotsissa ja muualla Euroopassa iskettiin.

Yksi yritys, jonka on vahvistettu joutuneen kohteeksi, on Coolworld, joka ylläpitää säilytyskontteja Ranskan veripalvelulle Etablissement français du sangille (EFS), muun muassa Bourgogne-Franche-Comtén alueella.

Pakastinhuoneissa säilytetään verenluovuttajien näytteitä -30 °C:n lämpötilassa. Lukema 110 °C viittaa hyökkääjien ohjelmoimaan lämpötila-asetukseen, ei huoneiden sisältä mitattuun lämpötilaan.

Päivystävä teknikko huomasi lämpötilojen nousevan pakastinhuoneissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, EFS kertoi Le Canard enchaîné -lehdelle.

Mainos:

Veripalvelu sanoi aluksi, että huoneissa säilytettiin verensiirtoihin liittyvää terveyden seurantaa varten pidettyjä näytteitä. EFS myönsi myöhemmin, että hyökkäys oli vaikuttanut myös "verensiirtoon tarkoitettuun pakastettuun plasmaan".

Ranskan terveysministeriö sanoo tietomurrolla olleen "nolla operatiivista seurausta", koska henkilökunta havaitsi tilanteen ajoissa.

Sitä, kuka oli Coolworldiin kohdistuneen hyökkäyksen takana, ei edelleen tiedetä.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hyökkääjät ottivat kohteikseen myös kylmä- ja pakastealtaita ruokakaupoissa Belgiassa, Virossa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Ruotsissa.

Kohteeksi joutuneisiin ketjuihin kuuluvat ICA ja Coop. Eräässä ICA-myymälässä pakastimien lämpötila nousi 50 °C:een, ja tuotteet jouduttiin heittämään pois henkilökunnan saavuttua töihin.

Ruotsin kansallinen kyberturvallisuuskeskus (NCSC) seuraa tapauksia, pitää yhteyttä kohteeksi joutuneisiin yrityksiin ja vaihtaa tietoja vastaavien tahojen kanssa useissa Pohjoismaissa ja muissa Euroopan maissa.

Varoitus annettiin jo lokakuussa

Ranskan kansallinen tietoturvaloukkausten vastauskeskus CERT-FR varoitti jo 12. lokakuuta laajalle levinneistä murroista Danfossin, Copelandin ja Dixellin valmistamiin etäohjattaviin jäähdytysjärjestelmiin.

Varoitus seurasi aikaisempia hyökkäyksiä satoihin ranskalaisiin ruokakauppoihin.

CERT-FR päivitti varoituksen 16. lokakuuta kirjoittaen, että laitteisiin kohdistuvat hyökkäyskampanjat olivat "todennäköisesti edelleen käynnissä".

Tietoturvayhtiö Censys löytää hieman yli 1 000 Danfoss StoreView -ohjausjärjestelmää avoimesti saatavilla internetin kautta maailmanlaajuisesti, joista 50 on Ruotsissa. Luku viittaa ulkopuolelta tavoitettavissa oleviin järjestelmiin, ei myymälöihin, joihin on isketty.

Silti hieman yli neljässä kymmenestä ruotsalaisesta järjestelmästä on käytössä vanhempi ohjelmistoversio ilman tietoturvapäivitystä.

NCSC kehottaa nyt organisaatioita inventoimaan internetiin kytketyt laitteensa ja arvioimaan, tarvitseeko niiden ylipäätään olla kytkettyinä.

Donald Trump kärsii raskaasta vaalitappiosta

Donald Trumpin Yhdysvallat

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva Donald Trumpista sinisessä puvussa hänen virallisessa presidentin muotokuvassaan, taustalla Yhdysvaltain lippu.

Demokraatit ottavat kongressin hallintaansa Yhdysvaltain välivaalien murskavoiton jälkeen. Puolue on voittanut molemmat kamarit, senaatin ja edustajainhuoneen, suurin marginaalein, kun taas Donald Trump kiistää vastuunsa tappiosta.

Uutistoimisto AP ja useat Yhdysvaltain tiedotusvälineet ovat julistaneet senaatin demokraateille. Puolueen piti voittaa puolelleen vähintään neljä paikkaa, ja se ylitti määrän reilusti.

Demokraattien ehdokkaat voittivat senaatin paikkoja Iowassa, Kansasissa, Ohiossa, Pohjois-Carolinassa, Etelä-Carolinassa ja Texasissa. Useat näistä osavaltioista ovat olleet republikaanien turvallisimpia tukikohtia vuosikymmenten ajan.

Kansas valitsi demokraatin senaattiin ensimmäistä kertaa vuoden 1932 jälkeen ja Texas ensimmäistä kertaa vuoden 1988 jälkeen. Mainessa republikaani Susan Collins myönsi tappionsa Troy Jacksonille kolmenkymmenen senaattivuoden jälkeen.

Mainos:

Demokraatit ovat myös varmistaneet edustajainhuoneen enemmistöön tarvittavat 218 paikkaa The New York Timesin ennusteen mukaan. Enemmistön lopullinen suuruus on vielä nähtävissä.

Vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffriesistä on tulossa maan ensimmäinen musta edustajainhuoneen puhemies, mikäli hänen puoluetoverinsa valitsevat hänet tehtävään tammikuussa.

"Ei isku minulle"

Trump lupaa The New York Timesin haastattelussa hyväksyvän vaalituloksen.

— Olen ehdottomasti valmis hyväksymään tulokset, Trump sanoo.

Presidentti odottaa innolla yhteistyötä demokraattien kanssa eikä aio toteuttaa uhkaustaan jokaisen lakiesityksen veto-oikeudella kumoamisesta. Samalla hän muistuttaa vastustajiaan siitä, kenellä on viimeinen sana.

— Minulla on täysi veto-oikeus, joten heidän on tultava meidän luoksemme.

Trump uskoo sodan Iranin kanssa vaikuttaneen merkittävästi lopputulokseen, mutta ei halua syyttää ketään. Hän väittää, että republikaanit olisivat voittaneet, jos hänen oma nimensä olisi ollut äänestyslipussa.

Fox Newsilla hän kehui demokraatteja kovasta taistelusta ja hyvästä työstä. Hän syytti sen sijaan republikaanien ehdokkaita.

— En koe tätä iskuna minulle, Trump sanoo.

Texasin kuvernööri Greg Abbott, yksi presidentin uskollisimmista liittolaisista, hävisi demokraatti Gina Hinojojalle. Trump leimasi hänet myöhemmin Truth Socialissa "RINOksi" (Republican in name only), eli republikaaniksi vain nimellisesti.

Oma puolue osoittaa sormella presidenttiä

Kaksi republikaanien senaattikampanjoissa mukana ollutta virkamiestä maalaa hyvin erilaisen kuvan. Tappiot Etelä-Carolinassa, Ohiossa ja Texasissa olivat suora tuomio presidentille, he kertoivat AP:lle nimettömänä.

Donald Trump voitti kaikki kolme osavaltiota selvin marginaalein kaksi vuotta sitten. Hän pyysi äänestäjiä äänestämään aivan kuin hänen nimensä olisi äänestyslipussa.

Äänestäjät tekivät juuri niin, vaikka eivät tavalla, jota presidentti oli toivonut, strategit sanovat. Tyytymättömyys hänen politiikkaansa ja elinkustannusten nousu ajoivat äänestäjiä pois.

Edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson myönsi tappion yön aikana. Republikaanien olisi pitänyt uhmata yli vuosisadan pituista välivaalihistoriaa säilyttääkseen edustajainhuoneen hallinnan, hän selitti.

Johnson viittasi siihen, että presidentin puolue häviää lähes aina välivaalit. Äänestäjät tekivät saman päätöksen kuin lähes kaikissa välivaaleissa viimeisen vuosisadan aikana, hän totesi myöhemmin.

Demokraatit ottavat tammikuussa haltuunsa kongressin valiokunnat ja voivat sen jälkeen käynnistää tutkimuksia Trumpin hallintoa kohtaan.

Robert Garcia, josta on tulossa edustajainhuoneen valvontavaliokunnan puheenjohtaja, antoi lyhyen viestin lausunnossaan: "Hankkikaa asianajaja."

— Helpota on tulossa, lupaa senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer.

USA varoittaa terroriuhasta Moskovassa – koordinoi toimia Venäjän kanssa

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Punatiilinen Kuviosilta, jossa on koristeellisia torneja ja suuri keskiholvi polun yllä Moskovan Tsaritsynon museopuistossa.
Kuviosilta Moskovan Tsaritsynon museopuistossa (arkistokuva).

MOSKOVA (Xinhua) -- Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu (FSB) sanoi lauantaina saaneensa Yhdysvalloilta tietoa mahdollisen terrori-iskun valmisteluista Moskovassa ja ryhtyneensä asianmukaisiin toimenpiteisiin, paikallinen media raportoi.

Tieto saatiin kumppanikanavien kautta, FSB sanoi lausunnossaan ja lisäsi, että "asianmukainen työ on käynnissä".

Samaan aikaan Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystö julkaisi turvallisuusvaroituksen X:ssä, varoittaen mahdollisesta suuria uhrimääriä aiheuttavasta tapahtumasta Tsaritsynon museoalueella Moskovassa lauantaina 31. lokakuuta.

Suurlähetystö sanoi, että Yhdysvaltain hallitus koordinoi toimiaan asianomaisten Venäjän viranomaisten kanssa vastauksena uhkaan.

Mainos:

Tätä artikkelia saatetaan päivittää.

Morawiecki varoittaa kansalaissodasta: ”Istumme ruutitynnyrin päällä”

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Mateusz Morawiecki mielenosoitusnäkymän vieressä, jossa näkyy mielenosoittajia ja poliiseja, jäljennetty Laki ja oikeus -puolueen materiaalista.
Mateusz Morawiecki varoittaa, että oikeuskriisi voi kärjistyä. Laki ja oikeus -puolue on kutsunut uusiin mielenosoituksiin perustuslakituomioistuimen ulkopuolelle.

Puolan entinen pääministeri Mateusz Morawiecki varoittaa, että taistelu perustuslakituomioistuimesta voi päättyä kansalaissotaan. Hän syyttää Donald Tuskin hallitusta haltuunotosta, jollaista ei ole nähty Euroopassa vuoden 1989 jälkeen.

Morawiecki, joka johti kuusi vuotta Laki ja oikeus (PiS) -puolueen muodostamaa hallitusta, on viettänyt tuntikausia mielenosoittajien parissa perustuslakituomioistuimen ulkopuolella Varsovassa. Hänen arvionsa tilanteesta on synkkä.

— Tilanne voi eskaloitua kohti kansalaissotaa, ja siksi olen niin järkyttynyt, Morawiecki sanoo.

— Istumme ruutitynnyrin päällä, ja asiat voivat eskaloitua hyvin, hyvin jyrkästi lähipäivinä ja -viikkoina, hän sanoo.

Mainos:

Hän sanoo puhuvansa sekä kaduilla olevien mielenosoittajien että muiden puolueiden johtajien kanssa ja tietävänsä, että tilanne on aidosti vakava.

Kriisi puhkesi perjantai-iltana. Seitsemän Puolan parlamentin alahuoneen, Sejmin, valitsemaa tuomaria tunkeutui tuomioistuinrakennukseen valtion suojelupalvelun upseerien saattamana.

Tuomari Anna Korwin-Piotrowska ilmoitti tällöin ottavansa johdon käsiinsä ja hyllyttävänsä tuomioistuimen presidentin Bogdan Święczkowskin ja varapresidentin Bartłomiej Sochańskin kuukaudeksi. Święczkowski ei tunnusta hänen toimivaltaansa ja kutsuu väliintuloa "vallankaappaukseksi". Sochańskilta evättiin pääsy rakennuksen porteilla.

Siitä lähtien kaksi kilpailevaa johtoa on vaatinut itselleen maan ylintä perustuslakituomioistuinta.

Kiista on jatkunut pitkään. PiS:n kahdeksan hallitusvuoden aikana tuomioistuin täytettiin puolueen nimittämillä henkilöillä, mukaan lukien Święczkowski. Presidentti Karol Nawrocki on kieltäytynyt vannottamasta virkaan viittä tuomaria, jotka Tuskin enemmistö valitsi Sejmissä. He vannoivat valansa sen sijaan parlamentissa, mutta Święczkowski on estänyt heitä käsittelemästä tapauksia.

Nawrocki keskeytti virallisen vierailunsa Senegaliin ja meni suoraan tuomioistuimelle, missä syntyi nujakka tuomarijoukon kanssa hänen astuessaan sisään.

Hänen kansliapäällikkönsä Paweł Szefernakerin rakennuksen ulkopuolella lukemassa lausunnossa presidentti kutsui yön tapahtumia "Puolan tasavallan perustuslaillisen järjestyksen loukkaukseksi ja perustuslaillisen valtionelimen väkivaltaiseksi haltuunotoksi". Hän vaati, että hallituksen paikalle lähettämät valvontajoukot poistuvat tuomioistuimen alueelta.

PiS:n kannattajia kerääntyi rakennuksen ulkopuolelle, ja poliisi pidätti kolme henkilöä, jotka olivat kiipeämässä aidan yli. Poliisi sanoo, ettei se ole mennyt itse tuomioistuinrakennukseen.

Odotti, kunnes presidentti oli poistunut maasta

Morawieckille tapahtunut on ennennäkemätöntä.

— Tämä on ennennäkemätön haltuunotto. Koskaan Puolan historiassa vuoden 1989 jälkeen, tai sen puoleen minkään muunkaan Euroopan maan historiassa, hallitus ei ole yrittänyt ottaa perustuslakituomioistuinta hallintaansa poliisivoimien avulla, hän sanoo.

Hän syyttää Tuskia ajoituksen tarkoituksellisesta valinnasta. Puolan järjestelmässä presidentillä on valta vedota lainsäädäntöön ja vahva mandaatti suoraan valittuna johtajana, huomauttaa Morawiecki, joka kuvailee Nawrockia erittäin suosituksi presidentiksi.

— Pääministeri odotti, kunnes hän poistui maasta pitkään suunnitellulle matkalle Senegaliin, ja käynnisti väkivaltaisen hyökkäyksen perustuslakituomioistuinta vastaan. Tätä voidaan verrata vain menetelmiin, joita tietyt autoritaariset järjestelmät käyttävät Afrikassa tai joissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Mitään tällaista ei ole tapahtunut Euroopassa viime vuosikymmeninä, hän sanoo.

— Monia patriootteja kerääntyi perustuslakituomioistuimen ympärille. Olin siellä useita tunteja eilen ja useita tunteja tänään, ja yritämme puolustaa tuomioistuinta Donald Tuskin haltuunotolta, Morawiecki sanoo.

Haluaa sivuuttaa presidentin veton

Morawieckin mukaan kyse ei ole tuomioistuimen johdosta itsessään, vaan siitä, kuka lopulta kirjoittaa Puolan lait.

— Heidän tarkoituksensa on tänään suoraan sanoen ottaa tuomioistuin hallintaansa ja käyttää poliittisesti nimitettyjä tuomareita Puolan oikeusjärjestelmän muuttamiseen perustuslailliset vaatimukset ja presidentin veto-oikeus sivuuttaen. He haluavat kiertää veton, joka on kirjattu perustuslakiimme, hyökkäämällä perustuslakituomioistuimen kimppuun ja alistamalla sen hallitukselle, hän sanoo.

Hän kutsuu sitä hallituksen erittäin vaaralliseksi siirroksi ja vetoaa vuosisatoja vanhaan vallanjaon periaatteeseen.

Osoittaa sormella Brysseliä

EU:sta ei ole tullut reaktiota, eikä Morawiecki sano odottavansakaan sellaista. Hän kuvailee komission johtoa vasemmistoliberaaliksi eliitiksi, joka on tukenut Donald Tuskia vuosikymmeniä.

— Tietenkään kukaan ei reagoinut, olipa kyse Brysselistä, Berliinistä tai Pariisista. Mutta en odottaisikaan heidän reagoivan, hän sanoo.

Hän näkee Puolan osana laajempaa kaavaa ennen ensi vuoden neljää tärkeää vaalia Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Puolassa.

— Missä tahansa vasemmisto on uhattuna ja kärsii tappion tai voi kärsiä tappion tulevina kuukausina, se iskee. Jos isänmaalliset ja suvereenit puolueet voittavat ensi vuonna, voimme olla erittäin vahvassa asemassa muuttamaan Euroopan komission ja EU:n tärkeimmät toimielimet. Sitä he pelkäävät. He haluavat estää sen, ja siksi he hyökkäävät maa toisensa jälkeen, Morawiecki sanoo.

— Jos he onnistuvat Puolassa ja ottavat perustuslakituomioistuimen hallintaansa, jos tuomioistuinta hallitsee yhden miehen, pääministerin, tahto, silloin meillä on Puolassa puolidiktatuurinen järjestelmä. Ja tietysti Euroopan komissio taputtaa sille, hän sanoo.

Kahdentoista äänen päässä Tuskin syrjäyttämisestä

Morawiecki osoittaa tien ulos kriisistä: rakentava epäluottamuslause, jossa Sejm erottaa pääministerin valitsemalla samalla uuden. Hän on lähestynyt kahta Tuskin hallituskumppania, puolustusministeri Władysław Kosiniak-Kamyszia ja Sejmin entistä puhemiestä Szymon Hołowniaa.

— Olen kehottanut heitä olemaan tarpeeksi rohkeita tukemaan rakentavaa epäluottamuslausetta. Tarvitsemme vain kaksitoista ääntä. Toinen hallitsee noin viittätoista ääntä ja toinen noin kolmeakymmentä, joten voimme tehdä muutoksen tämän parlamenttikauden aikana, hän sanoo.

Morawieckin mukaan kompromissista ei ole enää toivoa. Hän sanoo Tuskin tehneen tiedotustilaisuudessa selväksi, ettei hän etsi sopimusta muiden poliittisten voimien kanssa, vaan aikoo vauhdittaa muutoksia ja pakottaa laillisesti valitut tuomarit eroamaan tai lukita heidät ulos toimistoistaan.

— Se tarkoittaa, että hän haluaa eskaloitua koko tilanteen, Morawiecki sanoo.

Kysyttäessä, voitaisiinko tuomioistuinta käyttää aseena hallituksen poliittisia vastustajia vastaan, hän vastaa, että se on täysin mahdollista. Hän huomauttaa, ettei Puolan oikeuslaitoksessa koskaan suoritettu minkäänlaista tuomareiden taustaselvitystä kommunismin kaatumisen jälkeen ja että hänen oman hallituksensa uudistukset etenivät liian hitaasti.

— Lisää tähän tämä muutos perustuslakituomioistuimessa, ja sinulla on erittäin vaarallinen sekoitus: oikeuslaitos, joka käytännössä, korostan käytännössä, on suurelta osin alisteinen nykyiselle pääministerille, seuraajalleni Tuskille. Siksi tilanne on poliittisesti niin vaarallinen, Morawiecki sanoo.