Kuinka monta avointa kysymystä siitä, mitä meidän tulisi tehdä, on todella avoinna? Tuntuu että jokaiseen kysymykseen löytyy vastaus ja ettei syytä kritiikille ole, sillä jokainen vastaus on ylivoimaisen hyvä. Sama itseriittoinen kaikkitietävyys tuntuisi elävän voimakkaana sekä oikeistossa että vasemmistossa. Ongelmahan ei ole siinä, että ollaan eri mieltä, vaan siinä että ääripäiden keskustellessa molemmat eivät voi olla oikeassa tai edes yhtä lähellä totuutta. Joissakin asioissa totuus löytyy ääripäiden keskeltä, joissakin lähempänä toista ääripäätä ja vaikka politiikassa erittäin harvoin tuntuisi olevan yhtä absoluuttista oikeaa, luulisi terveen järjen osoittavan oikean suunnan päätöksiä tehtäessä.
Dialogi ei tässä maassa tunnu olevan vaihtoehto, sillä jotkut ovat lähtökohtaisesti väärässä asioista keskusteltaessa. Esimerkiksi monikulttuurisuus on asia, joka automaattisesti päättyy tietyn porukan voittoon ilman, että toinen osapuoli on saanut edes mahdollisuutta kantansa esittämiseen. Monikulttuurisuus talouden ohella onkin sellainen juttu, jota ohjaa ideologiat, ei faktat tai kokemukseen perustuva tieto. Maahanmuuton puolustajat perustelevat kantansa humanismilla, joka ei perustu mihinkään mitattavaan tai ylipäätään konkreettiseen, se on sitä arvopohjaa. Samoin on esimerkiksi vapaan markkinatalouden kohdalla. On hyvä muistaa, ettei kyseinen järjestelmä ole mikään valmis kaava joka saa talouden toimimaan täältä ikuisuuteen, vaan kasa talouden teoriaa jota kokeillaan käytännön tasolla, erityisesti silloin kun systeemi nikottelee ja vaatii pelastamista.
Puhutaan sitten monikulttuurisuudesta tai vapaasta markkinataloudesta, molempien ”kiveen hakattujen” kohdalla kritiikki on melkeinpä laitonta. Toisen kohdalla näin onkin, mutta taloutta saa vielä toistaiseksi arvostella, kunhan ei tongi liian syvään. Kritiikki olisi tarpeellista ja ehdottomasti itsenäisten kansakuntien parhaaksi, mutta sen esittäjille on varattu varsin pelottava kasa erilaisia liikanimiä, jotka molempia yllä mainittuja ihanteita tukeva järjestelmä sitten käyttää kriitikkoa vastaan. Populisti, rasisti, kommari, sosialisti, natsi, juntti… Rakkaalla lapsella on monta nimeä mutta vaarallisella tuntuisi olevan vieläkin useampi! ”Vaarallisella” sanavalinta siksi, että en näe jo vuosia käynnissä olleille mustamaalausoperaatioille muuta selitystä kuin sen, että näitä kahta asiaa kritisoivat ovat ”vaarallisia”. Kyseenalaistavat kiusallisesti epäonnistuneiden teorioiden epäonnistuneet käytännön sovellutukset ja tarjoavat tilalle toista, usein jopa toimivaksi havaittua keinoa tilanteen saattamiseksi kestävälle polulle. Yksiselitteisesti: Ovat oikeassa.
Meitä syytetään valehtelusta ja vääristelystä. Meidän asiaamme edistäviä poliitikkoja syytetään sen lisäksi populismista. Yhteinen nimittäjä meille löytyy jostain "paremman väestön" sontalaatikosta, josta tarpeen tullen arvotaan yksi tai useampia. Meitä ei haukuta vain juttutuvassa, vastavirtaklubilla tai hampputukkien kokoontumisissa, vaan julkisesti esimerkiksi televisiossa ja sanomalehdissä. Useimmiten käy kuitenkin niin, että valehtelijat ja vääristelijät löytyvät sieltä "paremmalta puolelta". Tekevätkö he sen sitten tietämättömyyttään, typeryyttään vai ideologiansa ajamana suu vaahdossa meuhkaten? Mene ja tiedä...
Nyyminaamoja toki on internet pullollaan ja netissä suolletut törkeydet tappouhkauksineen ja muineen ovatkin oma asiansa. Toki on jälleen muistutettava itsekritiikistä... Vaikka hiekkalaatikolta asti on opetettu ettei kostaminen ole aina fiksua, ovat "suvakkihuorat" ja "matupatjat" saaneet osansa uhkauksista ja vainosta siinä missä mekin. Ero vain on siinä ettei heitä haukuta julkisesti. Me sen sijaan olemme vapaata riistaa. Ei metsästyskausia, ei komiteaa perkaamassa liberaalien törkyä. Esa Tikkasta hieman mukaillen: "Pidä pää pystyssä! Koko 2000-luku tulee!".
Jos Me kansallismieliset, ainakin sellaisessa merkityksessä kuin minä sen ymmärrän: etnisesti ja kulttuurillisesti yhtenäisen kansan, vahvan ja suvereenin valtion sekä taloudellista itsenäisyyttä kannattavat, aiomme voittaa käynnissä olevan informaatiosodan, me voitamme sen totuudella. Kuten sanoin, kiusallisesti kyseenalaistaen ja idealistista höttöä realismilla pilkkoen. Tämäkin vaatii tietynlaista yhteistyötä ja olennaiseen keskittymistä.
Valehtelijan useimmiten tunnistaa siitä, että tämä taistelee todenpuhujia vastaan.
Petri Perta
