Ostin viime viikonlopun Helsingin Kirjamessuilta Lännenmedian politiikan toimittajan Lauri Nurmen tuoreen kirjan ”Perussuomalaisten hajoamisen historia”, koska hänen esiintymisensä viime viikon torstaina Aleksis Kivi –lavalla yhdessä Simon Elon ja Juho Eerolan kanssa oli todella hyvää ja kiinnostusta herättävää. Myös Eerola puhui vakuuttavasti, mutta Elosta sain luihun ja epäluotettavan vaikutelman.
Ja hyvä oli että ostin. Nyt kirjan luettuani koen saaneeni paljon lisätietoa perussuomalaisten hajoamisen taustoista. Kirja kertoo nimittäin kulissien takaisista asioista, joista poliitikot eivät koskaan puhu julkisesti. Ääneen pääsevät - nimillään tai nimettömästi - kymmenet tapahtumiin eri vaiheissa osallistuneet poliitikot.
Kirjasta käy vastaansanomattomasti ilmi, että sen varalta, että Jussi Halla-aho valitaan Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi, oli olemassa kaksi varasuunnitelmaa, A ja B, joista toteutettiin suunnitelma B eli parinkymmenen perussuomalaisen loikkaaminen pois omasta puolueesta ja oman eduskuntaryhmän perustaminen. Suunnitelma A olisi ollut perussuomalaisten siirtyminen joko Kokoomukseen tai Keskustaan. Näistä vaihtoehdoista puhuttiin niin Perussuomalaisten kuin Kokoomuksen ja Keskustan piirissä. Tosin hyvin pienessä piirissä, jotta suunnitelma ei vuotaisi julkisuuteen.
On sen takia täysin käsittämätöntä, että esim. Juha Sipilä kiistää minkäänlaista suunnitelmaa olleen olemassa. Toisaalta Sipilä puhuu täysin ristiin, koska hän myönsi eräässä lausunnossa, että totta kai oli varauduttu erilaisiin vaihtoehtoihin. Mielestäni suunnitelma ja varautuminen ovat sama asia, mutta ilmeisesti Sipilän mielestä niin ei ole.
Myös Timo Soini kiisti Nurmen viikkoa ennen Perussuomalaisten Jyväskylän puoluekokousta julkaiseman tiedon siitä, miten Perussuomalaiset tulee hajoamaan ja kirjoitti 3.6.2017 blogissaan: ”Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta, on mieletön.” Sitten Soini viittasi vielä Jeesuksen pettäjään Juudakseen, joka hirttäytyi, sanomalla, että hän ei ole Juudas.
Kuitenkin näin kirjoittaessaan Soini oli täysin tietoinen suunnitelmasta B, jonka mukaan hän ja 19 muuta kansanedustajaa eroaa persuista ja muodostaa oman eduskuntaryhmän, jos Halla-aho valitaan puheenjohtajaksi. Vaatii kyllä ääretöntä röyhkeyttä kirjoittaa näin voimakkaasti vastoin parempaa tietoaan. Mutta se tepsi. Monet toimittajat uskoivat Soinia eivätkä käsitelleet enempää Lauri Nurmen sensaatiomaista ennakkotietoa, joka oli pian eli 10 päivää myöhemmin osoittautuva oikeaksi.
Blogissaan Soini kirjoitti myös, että hän pitää loikkareita luusereina. Mutta jos asiaa kysyisi nyt häneltä, Soini ei takuulla myöntäisi olevansa luuseri.
Kaiken huipuksi Soini lopettaa kyseisen bloginsa sanoihin ”Valhe aseena on alhaisin astalo”. Näin on, paitsi ei ilmeisestikään Soinin ja Sipilän käyttämänä.
Mikä sitten johti Timo Soinin ja Jussi Halla-ahon välirikkoon? Kirjasta käy ilmi, että Jussi Halla-ahon ja Timo Soinin välillä käytiin pitkä valtataistelu. He ovat ihmisinä hyvin erilaisia ja poliittiset arvot ja painotukset ovat osittain erisuuntaisia. Soini hyväksyi Halla-ahon puolueen jäseneksi v. 2010, koska oli vaara, että Halla-aho ja monet muut hänen kanssaan olisivat liittyneetkin perusteilla olevaan Muutos 2011 –puolueeseen.
Miesten välillä on suurin ero maahanmuuttoon suhtautumisessa. Maahanmuuttoasiat eivät ole koskaan olleet tärkeä asia Soinille, päinvastoin kuin Halla-aholle. Kun Halla-aho voitti ja tuli vielä värisuora Huhtasaaren, Hakkaraisen ja Eerolan myötä, Soini ja häneen liittyneet muut poliitikot kokivat, että PS ei ole enää heidän puolueensa. SMP:n seuraaja, maaseutupopulistinen PS ei ollut enää se puolue, jonka Soini oli perustanut.
Sen sijaan maahanmuuttokysymys ei ollut niin tärkeä Kokoomukselle ja Keskustalle. Orpo ja Sipilä antoivat jopa ymmärtää, että maahanmuuttoasioista voitaisiin ehkä päästä yhteisymmärrykseen. Mainituille puolueille on sen sijaan hyvin tärkeää se, että ne ovat sitoutuneet Merkelin ja Macronin ajamaan EU:n integraation syventämiseen eli liittovaltion syntymiseen, mikä taasen ei sovi Halla-ahon johtamalle PS:lle ollenkaan.
Kirjan lopun haastattelussa Soini sanoo, että Perussuomalaisten puolue vallattiin järjestelmällisellä työllä. Niin vallattiinkin, mutta mitä pahaa siinä on? Kyse on normaalista poliittisesta kampanjoinnista, jota kaikki tekevät, jotta juuri heidän porukkansa pääsee valtaan. Nyt vain kävi niin, että tässä työssä Halla-ahon linjaa kannattavat onnistuivat paremmin saamaan väkeään liikkeelle ja tulemaan Jyväskylän puoluekokoukseen. Kirjasta käy ilmi, että Nurmen kyselyjen mukaan Sampo Terho olisi voittanut, jos piirijohtajat ja muu eliitti olisivat saaneet tehdä valinnan. Nyt valinnan tekivät Perussuomalaisten rivijäsenet, joista selvä enemmistö kannatti Jussi Halla-ahoa. Tämä jos mikä on kansanvaltaa eli demokratiaa, joten pulinat pois.
Paljon muutakin voisi Nurmen ansiokkaasta kirjasta sanoa, mutta riittäköön tämä. On parasta, että kiinnostunut politiikan seuraaja lukee kirjan itse.
Lauri Nurmi sai perusteellisesta ja paljon vaivaa nähneestä tutkivan journalistin työstään ansaittua tunnustusta, kun hän sai eilen 2.11.2017 Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon, mikä tuli vuoden kovimmasta skuupista eli uutisesta. Palkintoperustelut ovat komeat: "Klassinen politiikan toimittaja, jolla on äärimmäisen hyvät lähteet. Nurmen juttu ja asian seurannan perusteella kirjoittama kirja ravistelevat ammattikuntaa."
