Maaliskuussa 2013 tapahtui jotakin kiinnostavaa. Tuolloin juuri kukaan ei huomannut sitä, mutta kolme kuukautta myöhemmin asiasta tuli valtava uutinen.
Senaattori Ron Wyden kuulusteli kansallisen tiedustelun johtajaa James Clapperia senaatin tiedusteluvaliokunnan julkisessa kuulemisessa. Wyden esitti yksinkertaisen kysymyksen: ”Kerääkö NSA minkäänlaisia tietoja miljoonista tai sadoista miljoonista amerikkalaisista?”
Kysymyksen merkityksen ymmärtämiseksi on ymmärrettävä, mikä NSA:n tehtävän pitäisi olla. National Security Agency on ulkomaantiedustelun virasto. Sen tehtävänä on vakoilla ulkomaisia hallituksia, ulkomaisia asevoimia ja ulkomaalaisia ulkomailla. Samanlainen toiminta kotimaahan kohdistettuna olisi suoraan perustuslain vastaista. Kotimaisten tutkimusten pitäisi kuulua FBI:lle, jonka on noudatettava neljännen lisäyksen sääntöjä: tuomioistuimen lupaa, todennäköisiä perusteita epäilylle ja oikeudellista valvontaa.
NSA:n ja FBI:n välinen raja on olemassa syystä. Ulkomaantiedustelua varten on rakennettu voimakkaita välineitä, kuten massakeräystä, ilman lupaa tapahtuvaa viestien sieppausta ja laajamittaista verkkovalvontaa. Perustuslaki laadittiin kuitenkin nimenomaan estämään viranomaisia kääntämästä tätä sotakoneistoa ja laajoja valvontavaltuuksia omia kansalaisiaan vastaan.
Kun Wyden kysyi, kerääkö NSA tietoja miljoonista amerikkalaisista, hän kysyi siis, oliko ulkoisen ja sisäisen valvonnan välinen raja purettu vaivihkaa. Kyseessä on yksi Yhdysvaltain turvallisuuskoneiston toiminnan perustavanlaatuisista rajoista.
Clapper vastasi: ”Ei, herra senaattori.”
Wyden jatkoi kysymistä. Clapper lisäsi: ”Ei tietoisesti.”
Kolme kuukautta myöhemmin Edward Snowdenin vuodot paljastivat NSA:n todellisuudessa keräävän puhelujen metatietoja käytännössä jokaisesta Yhdysvalloissa soitetusta puhelusta. Clapper oli valehdellut kongressille valan alla. Myöhemmin hän pyysi anteeksi ”selvästi virheelliseksi” kutsumaansa todistusta ja väitti antaneensa ”vähiten totuudenvastaisen” mieleensä tulleen vastauksen. Häntä ei koskaan syytetty; syyteoikeus vanheni vuonna 2018.
Keskitytään kuitenkin kertomuksen olennaisimpaan osaan: miksi Wyden ylipäätään esitti kysymyksen?
Wyden tiesi jo vastauksen
Wyden kuuluu senaatin tiedusteluvaliokuntaan. Se on toinen kahdesta valiokunnasta – toinen toimii edustajainhuoneessa – joiden jäsenille annetaan tietoa salaisista tiedusteluohjelmista. Niiden tehtävänä on varmistaa tiedusteluyhteisön asianmukainen toiminta. Valiokunnat ovat pieniä, ja muu kongressi sekä kansalaiset pidetään pimennossa tiedonsaannin tarveharkinnan perusteella.
Kun Wyden kysyi Clapperilta, kerääkö NSA tietoja miljoonista amerikkalaisista, hän tiesi jo vastauksen olevan kyllä. Hän oli saanut tiedot ohjelmasta. Kun Clapper vastasi ei, Wyden tiesi siinä hetkessä kansallisen tiedustelun johtajan valehtelevan kongressille.
Wyden ei kuitenkaan voinut vain nousta kertomaan maalle kaikkea tietämäänsä. Salassapitosäännöt sitoivat häntä. Kysymyksen esittäminen julkisessa istunnossa – vastaus oli toimitettu Clapperin toimistolle etukäteen edellisenä päivänä – oli yksi harvoista keinoista viestittää kongressille, että hän uskoi tiedusteluyhteisön pyörittävän laitonta ohjelmaa.
Hän osoittautui oikeassa olevaksi. Vuonna 2015 toisen liittovaltion valituspiirin tuomioistuin ratkaisi asiassa ACLU vastaan Clapper, että NSA:n puhelutietojen massakeräysohjelma ylitti kongressin Patriot Actissa myöntämät valtuudet. Vuonna 2020 yhdeksännen valituspiirin tuomioistuin meni pidemmälle ja katsoi ohjelman rikkoneen liittovaltion valvontalakia sekä olleen todennäköisesti myös perustuslain vastainen.
Vuoden 2015 ratkaisussa tuomioistuin painotti erityisesti asian merkitystä.
Tuomarit kirjoittivat, ettei kongressin ”voida kohtuudella katsoa hyväksyneen ohjelmaa, josta monet kongressin jäsenet – ja kaikki kansalaiset – olivat tietämättömiä”.
Vain pieni tiedusteluvaliokuntiin kuuluvien lainsäätäjien piiri tiesi. Muu kongressi ei tiennyt äänestäessään Patriot Actin jatkamisesta. Eivätkä kansalaiset tienneet. Et voi mielekkäästi suostua ohjelmaan, jonka olemassaolo on tarkoituksellisesti salattu sinulta.
Palataan Wydenin kysymykseen. Tässä on muistamisen arvoinen toimintamalli.
Kun senaattori Wyden näkee vaivaa esittääkseen tarkasti kohdistetun kysymyksen valvontaohjelmasta, hän yleensä tietää jo jotakin, mitä ei saa sanoa ääneen.
Wyden: ”Kiinnittäkää huomiota VPN-yhteyksiin”
Tästä pääsemmekin Wydenin tuoreeseen kirjeeseen.
Wyden lähetti 26. maaliskuuta 2026 muutamien muiden senaattorien kanssa kirjeen kansallisen tiedustelun johtajalle Tulsi Gabbardille. He pyytävät Gabbardia varoittamaan julkisesti amerikkalaisia siitä, että VPN:n käyttäminen saattaa johtaa neljännen lisäyksen antaman, luvattomalta valvonnalta suojaavan oikeuden menettämiseen.
Wydenin tiedotteessa selitetään mekanismi: FISA-lain 702 pykälän ja presidentin määräyksen 12333 nojalla Yhdysvaltain viranomaiset saavat olettaa henkilön olevan ulkomaalainen, elleivät ne pysty selvittämään, missä maassa hän on. Yhdysvaltain ulkopuolella olevilla ulkomaalaisilla ei ole neljännen lisäyksen mukaisia oikeuksia, ja VPN peittää sijaintisi.
Vaikka näitä välineitä käytetään yksityisyyden suojaamiseen, tiedusteluyhteisö saattaa siis vaivihkaa riisua sinulta perustuslaillisen suojan omaa hallintoasi vastaan.
Emme tiedä tarkasti, mistä Wydenille on kerrottu. Vuoden 2013 toimintamalli on silti selvä: kun hän esittää julkisuudessa tarkasti kohdistetun kysymyksen, taustalla on yleensä jotakin, mitä hän ei voi sanoa ääneen.
Ja sitten on kolmannen osapuolen oppi
702 pykälän porsaanreikä on jo yksinään tarpeeksi paha. On kuitenkin toinenkin oikeudellinen mekanismi, joka ansaitsee huomion.
Kolmannen osapuolen opin nojalla Yhdysvaltain lainvalvontaviranomaiset katsovat nykyisin, etteivät ne tarvitse lupaa saadakseen tietoja, jotka olet vapaaehtoisesti luovuttanut esimerkiksi pankille, puhelinyhtiölle tai internetoperaattorille. Opin taustalla on Katz-tapauksen kohtuullisen yksityisyyden odotuksen testi: neljännen lisäyksen suoja tulee sovellettavaksi vain siellä, missä tällainen odotus on olemassa. Viranomaisten mukaan odotus katoaa, kun olet antanut tiedot jollekulle toiselle.
Sovelletaan tätä VPN:ään. VPN ohjaa kaiken internetliikenteesi kolmannen osapuolen kautta. Viranomaisten teorian mukaan liikenne on siten vapaasti saatavissa ilman lupaa.
Tulos on todella absurdi: oikeusjärjestelmän mukaan sinulla ei ole kohtuullista yksityisyyden odotusta tiedoista, jotka olet antanut palvelulle, jonka koko tarkoitus on yksityisyys. Työkalu, jonka ostit nimenomaan yksityisyytesi turvaamiseksi, tulkitaan uudelleen yksityisyydestä luopumiseksi.
Asiassa Carpenter vastaan Yhdysvallat vuonna 2018 korkein oikeus teki poikkeuksen kolmannen osapuolen oppiin. Se katsoi viranomaisten tarvitsevan luvan saadakseen historiallisia tukiasemien sijaintitietoja, koska tietyntyyppiset kolmannen osapuolen tiedot paljastavat liikaa kuuluakseen vanhan säännön piiriin. VPN-liikenne vaikuttaa vielä vahvemmalta ehdokkaalta. Ehkä jonkun VPN-käyttäjän olisi aika haastaa viranomaiset oikeuteen.
Mitä nyt?
Pitäisikö VPN:ää siis käyttää vai ei? Rehellinen vastaus on, ettei siistiä ratkaisua ole. Ongelma ei oikeastaan ole VPN, vaan se, että koko moderni internet perustuu tietojesi luovuttamiseen kolmansille osapuolille: internetoperaattorille, DNS-palvelulle, sähköpostipalvelulle, jokaiselle verkkosivulle upotetuille mainosverkoille ja niin edelleen.
Kolmannen osapuolen oppi muuttaa jokaisen tällaisen vuorovaikutuksen mahdollisuudeksi valvoa ilman lupaa. VPN vain vaihtaa sitä, kenen hallussa liikenteesi on. Se ei muuta taustalla olevaa oikeudellista teoriaa, jonka mukaan viranomaiset saavat ottaa tiedot ilman lupaa.
Käytän silti itse VPN:ää ja aion käyttää jatkossakin. En halua IP-osoitteeni päätyvän jokaiselle käyttämälleni verkkosivulle. VPN:n antama suoja tältä on todellinen, vaikka se on markkinointipuheita rajallisempi. Palvelun valinnassa on kuitenkin oltava hyvin tarkka. Kuten käsittelin aiemmassa videossa, valtava määrä VPN-palveluntarjoajia on pelkkiä tiedonkeruun kuoria, ja osa on suoranaisia haittaohjelmia. ”Käytä VPN:ää” ei ole oikea neuvo. ”Käytä VPN:ää, jonka olet todella tarkistanut” on lähempänä.
Pidemmällä aikavälillä on tutkittava välineitä, jotka eivät alun perinkään pysty kokoamaan tietojasi yhteen. Olen viime aikoina perehtynyt hajautettuihin VPN-verkkoihin ja mixnet-verkkoihin. Jos olet käyttänyt niitä, kuulisin mielelläni kokemuksistasi.
Syvempi korjaus on kuitenkin oikeudellinen. Kolmannen osapuolen oppi on jäänne maailmasta, jossa toiselle luovutetut tiedot tarkoittivat hyvin rajallista tietomäärää. Se ei kuulu digitaaliseen aikakauteen, joka muuttaa kaiken tekemämme jonkun muun hallussa olevaksi dataksi.
Niin kauan kuin kolmannen osapuolen oppi on voimassa, menetämme yhden tärkeimmistä suojista viranomaisten mahdollisuutta vastaan valvoa omia kansalaisiaan: lupavaatimuksen. Kyseessä on koko internetin kokoinen porsaanreikä. Sen sulkeminen palauttaa neljännen lisäyksen suojan.
Yksityisyytesi puolesta,
Naomi




