Mainos:

Ravikatsauksen haastattelussa PEKKA KORPI

Päivitetty 4.8.2021, Julkaistu 11.4.2021 – Kirjoittaja Toimitus

Pekka Korpi on raviohjastaja ja valmentaja jonka nimi tunnetaan varmasti jokaisessa Suomalaisessa kodissa. Hän on raviurheilun ehdottomasti menestyneimpiä alan ammattilaisia.

Pitkän ja hienon raviurheilu uran lisäksi Pekka Korpi on menestynyt myös ratsastuksessa voittaen Juniorien esteratsastuksessa 1967 sekä Maasto esteratsastuksessa hevosella Nowator.

Raviurheilun hän on aloittanut 1971 ja valmentaja lisenssi ollut vuodesta 1978.

Suomessa menestystä raviurheilun saralla niittänyt konkari on tuotteliaana miehenä saavuttanut menestystä myös ulkomailla.

Mainos:

Esimerkiksi Ruotsissa Pekka on yhtä tunnettu nimi kuin meillä täällä koto-Suomessa ja hänellä on siellä arvostettu kaksois lisenssi. Pekka on valmentanut myös Belgiassa ja Floridassa.

Ohjastajana Pekka tunnetaan lempinimellä Kultasormi. Ja hänellä on lukematon määrä urallaan Suurkilpailu voittoja. Hän on voittanut mm Ohjastajien Euroopan Mestaruuden kolmasti ja saavuttanut toisen sijan Ohjastajien Maailman Mestaruuskilpailuissa Pohjois-Amerikassa.

Lisäksi meriiteistä löytyy Raviurheilun Kultainen ansiomerkki ja viidesti valinta Vuoden Valmentajaksi.

 

VUODEN HEVONEN

MASCATE MATCH LAHJOITTI 430.000 E SYÖPÄLAPSILLE

 

Pekan ensimmäinen muistikuva hevosista on kun Pekka on ollut kolmevuotias. Lapsesta asti on Pekka käynyt talleilla ja raveissa ja ollut mukana hevosten maailmassa monipuolisesti.

Kotona on aina ollut hevosia. Onhan Pekan isä legendaarinen Allan Korpi ja Pekan veljet ovat myös tunnettuja nimiä hevosurheilun maailmassa. Tunne siitä, että Pekka jatkaa isän jälkiä syntyi vuosien myötä pikku hiljaa.

Kävi Pekka opiskelemassa muutakin alaa ammattikoulussa Levyseppä hitsaajaksi. Kyseinen opinahjo ei ole ollut turha hevosten maailmassa. Pekan päätös pysyä hevosten parissa raittiissa ilmassa ja liikunnan sekä urheilun keskellä on pitänyt vuosikymmenet.

Ensimmäinen voitto Pekan uralla tuli Ylivieskan Jääraveissa. Eikä kuulemma yhtään jännittänyt.

Usein hevosten kanssa työskentelevät toteuttavat elämän tapaa jonka keskiössä on hevonen.

Ravihevonen vaatii hoitoa ja huolenpitoa ympäri vuorokauden. Ja ravihevosta valmennettaessa päivittäistä hoitoa ja liikuntaa.

Pekan mielestä hevosten kanssa työskentelyn suola on itse hevonen.

  • Eläinten kanssa kun saa olla tekemisissä ja niistä tykkää. Hevosten kanssa tottunut elämään ja niiden kehitystä oppinut seuraamaan.
  • Suomessa on perinteisesti hevosten kanssa töitä tehty. Hevosia on ollut maataloudessa ja sodissa ja hevonen on edelleen ihmisille tärkeä. Ihmiset tykkäävät olla hevosten kanssa.
  • Monella on se kilpailu joka viehättää. Joillakin se on ratsastuksessa ja joillakin raviurheilun puolella.
  • Minä tykkään seurata erityisesti nuorten hevosten kehitystä;miten ne kehittyvät ja käyttäytyvät ja oppivat.Niissäkin on niin eri luontoisia hevosia ja se pitää myös mielenkiintoa yllä, Pekka kertoo.

Pekka tunnetaan hevoslähtöisenä valmentajana. Hän antaa hevosen omalle persoonalle tilaa.

  • Kyllä se niin pitää olla. Hevosta ei voi pitää pinteessä. Sitä koittaa tehdä niiden kanssa työtä niin, että antaa vapauksia joka tukee niiden persoonallisuutta. Pitäähän hevosen tietysti mennä sinne minne kuski ajaa ja määrää, mutta hevosella saa olla oma persoonallisuutensa jota ei voi tukahduttaa. Pitää toimia kevyellä kädellä, toteaa Pekka rauhallisesti.

Millaisia ajatuksia on raviurheilun mestarilla alan kehityksestä ja menneistä vuosista alan historiassa?

  • Ala on varmasti joka puolelta kehittynyt mutta hevosten taso ja luonne on tullut pitkän jalostuksen tuloksena paremmaksi. Tänä päivänä hevoset ovat monella tavalla helpompia kuin aikoinaan kun minä aloittelin uralla. Olosuhteet myös raveissa ovat parantuneet todella paljon vuosien myötä, Pekka listaa.

Pekan muistoja legendaarisesta Charme Asserdalista joka kuului veljen Heikki Korven ohjastettaviin ?

  • Charme oli minun kilpa vastustaja.Itse treenasin ja kilpailin omilla hevosilla silloin.  Charmesta tuli kansan suosikki ja oli huippu hevonen ja pärjäsi kansainvälisissä kisoissa. Se oli ensimmäisiä hevosia joka sai kilpailu luvan Ranskaan ja saikin lentokuljetukset sinne. Se kilpaili Amerikassa ja ympäri Eurooppaa, Pekka muistelee.

Mascate Match on noussut Suomessa koko kansan tietoisuuteen kuin Charme aikoinaan. Kaikkia huippuhevosia usein verrataankin kansan keskuudessa Charmeen.

Pekka Korpi on Mascate Matchin pitkäaikainen valmentaja ja ohjastaja.

Raviliiga HIFK keräsi syöpään sairastuneiden lasten ja heidän perheidensä hyväksi Mascate Matchin voitoista puolet eli 430.000 euroa.

Hevonen juoksi urallaan yli 700.000 euroa.

Raviliigan päätyttyä Mascate Match myytiin 307.000 eurolla. Kulujen vähentämisen jälkeen  osakkaiden ja  Sylva Ry:n  kesken jäi jaettavaksi 860.000 euroa.

Mascate Match on päättänyt hienon kilpailu uransa ja siirtynyt siitokseen.

  • Kyllähän se on saanut paljon huomiota ja oli hienoa kun iso porukka omisti sen. Erityisesti voittorahat jotka menivät syöpälapsille oli todella hieno asia ja lämmitti mieltä. Olihan se huippu lahjakas ja erikoinen hevonen. Se ei montaa juoksua hävinnyt. Vaikka se kilpaili pääasiassa Ruotsissa ja Suomessa, niin sillä oli hieno ura, Pekka kertoo.
  • Se ymmärsi melkein puhetta, mutta ei osannut vastata, nauraa Pekka.

Millainen on Mascate Matchin tulevaisuus kun kilpailu ura on takana?

  • Koitetaan käyttää huippu oriita ja toivottavasti tekee hienoja varsoja, tuumailee Pekka.

Jokaisella valmentajalla on muistoissa niitä erityisiä hevosia joiden kanssa kaikki on sujunut hyvin. Pekka listaa uransa alku ajoilta Suomen ykkösnimiin kuuluvan Meadow Trishin (16,1aly) joka toi Pekan uraa esille. Muita konkarin muistoihin jääneitä hevosia on tietysti Mascate Match(10,0aly)  sekä Twigs Voici(09,9aly).

Kun Pekka tapaa uuden hevosen ensimmäisen kerran, mihin hän hevosessa ensimmäisenä kiinnittää huomiota?

  • Ensimmäisenä tulee se yleissilmäys, rakenne, pää ja silmät. Silmät on sielun peili, hevosellakin.  Hevosen silmistä näkee hevosen luonteesta paljon, Pekka toteaa.

Mikä on Pekka Korven menestymisen salaisuus ?

  • Ei kai siinä ole muuta kuin hyvät hevoset ja kova työ. Oikotietä ei ole. Hevosen lahjakkuus auttaa paljon, Pekka kiteyttää.

Miltä raviurheilun tulevaisuus näyttää ammattilaisen silmin?

  • Kyllähän se on haastavaa mutta minä uskon, että hevosilla ajetaan kilpaa vielä iät ja ajat, Pekka nauraa.

Konkarin neuvot uusille, alalle tuleville ihmisille ?

  • Pitää olla kova palo tehdä tätä työtä ja tykätä eläimistä, hevosista. Eikä voi kelloon katsella. Hevosten kanssa kun toimii, niin niille voi tulla vaivoja ja ne voivat sairastua, niin on oltava valmiita  toimimaan hevosen hyväksi keskellä yötäkin, kiteyttää Pekka.

 

Pekka Korpi on saavuttanut 1000. voittonsa jo v 1980.

2020 vuoden loppuun mennessä voittoja ohjastajana on kokonaisuudessaan yhteensä 5266 kpl ja valmentajana 1590 kpl.

 

Mascate Match 10,0aly

Tamma

Synt. 3.6.2016

Isä Muscle Mass , 10.7aly

Emä Captivation, 13,6aly

Omistaja Massi Stable

Kasvattaja Punkarin Hevostalli Ky&Mikkola Naini&Saku

 

 

Pekka Korven Ravitalli Suomessa Star-racing Oy (perustettu 1985).

https://www. Starracing.fi

 

Pekka Korpi on työllistänyt uransa aikana välillisesti ja suoraan varmasti satoja ja taas satoja ihmisiä. Monet valmentajat ja ohjastajat tekevät uransa parissa lisäksi merkityksellistä työtä mm varusteiden kehityksen puolella.

Myös Pekka Korven poika Janne Korpi jatkaa sukupolvien ammattitaitoa hevosmaailmassa harrastuksena sekä kilpakentillä.

 

 

 

Haastattelussa: Pekka Korpi

 

Kuva: Hippos; Pekka Korpi ja Mascate Match

 

 

 

 

 

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

0 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät

F1: Max Verstappen voitti Singaporen osakilpailun

Julkaistu tänään 11:26 – Kirjoittaja Toimitus
Max Verstappen saavutti uransa ensimmäisen Grand Prix -voiton Singaporessa ja kauden toisen peräkkäisen voittonsa.

Max Verstappen juhlisti sunnuntaina 250. Grand Prix -lähtöään johtamalla Singaporen osakilpailua alusta loppuun. Hollantilainen saavutti uransa ensimmäisen voiton Marina Bayn radalla.

Charles Leclerc haastoi Verstappenin tiukasti ensimmäisessä mutkassa. Ferrari-kuljettaja pysyi aivan hänen kannassaan avauskierroksilla kosteassa iltakuumuudessa.

Nelinkertainen maailmanmestari karkasi kuitenkin vähitellen ja kasvatti vankan eron.

Hänen varikkokäyntinsä, jonka aikana hän vaihtoi pehmeät renkaat keskikoviin, sujui ongelmitta, eikä hänen johtoasemansa ollut missään vaiheessa uhattuna.

Mainos:

Verstappen ylitti maaliviivan 7,3 sekuntia ennen Leclerciä, saavuttaen uransa 73. voiton ja toisen peräkkäisen ykkössijansa.

Kyseessä oli Red Bullin ensimmäinen voitto Singaporessa sitten vuoden 2022.

— Kaikki toimi, joten olen tietysti erittäin iloinen voitosta täällä, Verstappen sanoi kilpailun jälkeen.

A Red Bull car ahead of two Ferrari cars and the rest of the Formula 1 field in a turn at Marina Bay in Singapore.
Formula 1 -letka kiertää mutkaa Marina Bayssa Singaporessa. Kuva: Xinhua/Shu Zelin

Antonelli kasvattaa MM-sarjan johtoaan

Johtajan takana Lewis Hamilton teki kilpailun suurimman riskivaihdon. Ferrari toi hänet aikaisin sisään renkaiden vaihtoon, ja hän vastasi ajamalla sarjan nopeita kierroksia.

Renkaat kestivät maaliin asti, mutta pito ja vauhti hiipuivat viimeisillä kierroksilla.

Lando Norris lähti hyökkäykseen, ja tuo taistelu avasi raon Kimi Antonellille. Mercedes-kuljettaja pujahti molempien ohi ja nappasi kolmannen sijan.

Myös Norris ja Oscar Piastri ohittivat Hamiltonin, joka joutui lopulta tyytymään kuudenteen sijaan.

Kilpailun jälkeen brittiläinen myönsi, että strategia oli ratkaiseva tekijä hänen putoamisessaan kuudenneksi.

Andrea Kimi Antonellille palkintokorokesijoitus oli kullanarvoinen. Italialaisella on nyt 102 pisteen johto tämän vuoden MM-sarjassa.

Kaudesta on jäljellä kuusi kilpailua ja 150 pistettä. Jos Antonelli poistuu Austinin kisaviikonlopulta 23.–25. lokakuuta vähintään 125 pisteen johdossa, mestaruus on hänen.

Italialainen itse vaikutti yllättyneeltä kuullessaan, kuinka lähellä mestaruus yhtäkkiä oli.

— Voinko? Todellako? Älkäämme murehtiko sitä! Yritetään tehdä mahdollisimman hyviä viikonloppuja ja viedä homma loppuun, Antonelli sanoi.

Raportit: Cristiano Ronaldo on pelannut viimeisen maaottelunsa

Julkaistu 1.10.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Cristiano Ronaldo on vahvistanut lähteneensä maajoukkueen leiriltä, mutta ei sitä, että hänen maajoukkueuransa olisi ohi. Arkistokuva vuoden 2026 MM-kisoista.

Cristiano Ronaldo, 41, lähti Portugalin maajoukkueen leiriltä Kööpenhaminasta keskiviikkona ennen torstain Kansojen liigan ottelua Tanskaa vastaan. Portugalilaislehti O Jogon mukaan hänen maajoukkueuransa on ohi. Ronaldo itse on vahvistanut vain lähteneensä leiriltä.

Hänen lähtönsä tapahtui sen jälkeen, kun päävalmentaja Jorge Jesus sanoi Gonçalo Ramosin olevan käytännössä varma avaaja Tanskaa vastaan ja että Ronaldo tulisi kentälle vain, jos joukkue tarvitsisi häntä.

Ronaldo vietti koko sunnuntain Norja-ottelun vaihdossa. Hän teki selväksi, ettei ollut tyytyväinen tilanteeseen.

Omassa julkaisussaan Ronaldo kirjoittaa: "Päävalmentajan lehdistötilaisuuden ja liiton puheenjohtajan (Pedro Proença) kanssa käydyn keskustelun jälkeen päätin lähteä maajoukkueen leiriltä".

Mainos:

Ronaldo lupaa, että hän kertoo aikanaan Portugalin kansalle totuuden lähtönsä syistä.

O Jogo raportoi, että päätös maajoukkueen jättämisestä on tehty ja se on lopullinen. Jos näin on, 24. syyskuuta pelattu 1–0-voitto Walesista jää Ronaldon viimeiseksi maaotteluksi.

Cristiano Ronaldo on pelannut 234 ottelua ja tehnyt 146 maalia Portugalin paidassa. Useiden seurajoukkuemestaruuksien lisäksi hän voitti Euroopan mestaruuden vuonna 2016 ja kaksi Kansojen liigan mestaruutta.

Portugalin jalkapalloliiton (FPF) kurinpitomääräysten mukaan pelaaja, joka jättää maajoukkueen ilman perusteltua syytä, voidaan asettaa 1–6 kuukauden pelikieltoon ja hänelle voidaan määrätä 500–1 000 euron sakko.

Säännökset mahdollistavat myös automaattisen varotoimenpiteenä annettavan pelikiellon. Tässä vaiheessa rangaistuksia ei ole määrätty.

Tätä kirjoitettaessa Ronaldo ei ole vahvistanut lopettavansa Portugalin maajoukkueessa.

Alexander Zverev voitti US Openin

Julkaistu 14.9.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Alexander Zverev voitti ensimmäisen US Open -tittelin ja toisen Grand Slam -mestaruuden vain hieman yli kolmessa kuukaudessa voittamalla Ben Sheltonin neljässä erässä.

Alexander Zverev on voittanut vuoden 2026 US Openin ja sen myötä vuoden toisen Grand Slam -tittelinsä. Saksalainen voitti Ben Sheltonin lukemin 6–3, 7–6 (7–2), 5–7, 6–2 Arthur Ashe Stadiumilla.

Alexander Zverev hiljensi kotiyleisön varhain. Saksalainen mursi Sheltonin syötön tilanteessa 5–3 ja vei ensimmäisen erän 6–3. Toinen erä noudatti pitkälti samaa kaavaa.

Ben Shelton taisteli tiensä tiebreakiin, mutta Zverev vei viisi ensimmäistä pistettä ja voitti sen 7–2. Kolmas erä oli amerikkalaisen ainoa tilaisuus. Tilanteessa 5–6 Shelton mursi syötön ja vei erän 7–5.

Neljäs erä oli kuitenkin Zvereville enemmän tai vähemmän mukava purjehdus voittoon; hän mursi syötön heti avauspelissä ja otti hallinnan takaisin itselleen.

Mainos:

Tilanteessa 5–2 Zverev syötti mestaruudesta. Ottelupallo ratkesi syöttöön, jota Shelton ei saanut palautettua.

Saksalainen voitti peräti 85 prosenttia ykkössyöttöpisteistään, 68/80, US Open kirjoittaa.

Mestaruus on Alexander Zverevin toinen Grand Slam -titteli hieman yli kolmen kuukauden sisään hänen kesäkuisen Ranskan avointen voittonsa jälkeen.

Hänestä tulee Boris Beckerin jälkeen toinen saksalaismies sitten vuoden 1968, joka on voittanut useamman kuin yhden Grand Slam -tittelin.

Voittopuheessaan Zverev kuvaili vuotta 2026 kaikkien sitä edeltäneiden vuosien tulokseksi, jota ovat leimanneet kova työ, kärsimys ja kipu.

Ben Shelton pudotti puolustavan mestarin Carlos Alcarazin puolivälierissä, mutta jäi finaalissa juuri ja juuri kakkoseksi.

Näin ollen 23-vuotiaan amerikkalaisen osalta Yhdysvaltain miesten Grand Slam -kaksinpelimestaruuden metsästys jatkuu. Viimeisin New Yorkissa miesten kaksinpelin voittanut amerikkalainen oli Andy Roddick vuonna 2003.

Norjalaista Mestarien liigan menestystä: kaksi joukkuetta eteni lohkovaiheeseen 27 vuoden tauon jälkeen

Julkaistu 27.8.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Viking-pelaajat juhlivat pääsyään Mestarien liigan lohkovaiheeseen voitettuaan Dinamo Zagrebin.

Ensimmäistä kertaa 27 vuoteen Norjalla on kaksi joukkuetta Mestarien liigan liigavaiheessa. Viking FK pudotti Dinamo Zagrebin dramaattisen Stavangerissa pelatun illan päätteeksi ja liittyy Bodø/Glimtin seuraksi liigavaiheeseen.

Viking lähti Lyse Arenalle 2–2-tasatilanteesta Zagrebin ensimmäisen osaottelun jälkeen.

Dinamo iski ensin ja siirtyi johtoon jo yhdeksän minuutin jälkeen, mutta kotijoukkue vastasi sekä voimalla että maltti säilyttäen.

Zlatko Tripić tykitti 1–1-tasoituksen rangaistuspotkusta 18 minuutin kohdalla. Puoliajan jälkeen Viking nosti tempoa.

Mainos:

Edvin Austbø teki tilanteeksi 2–1, ja Tobias Moi lisäsi kolmannen vain minuutteja myöhemmin. Stavanger räjähti riemuun, ja tummansininen Mestarien liigan unelma oli muuttunut todeksi.

Viking voitti näin ollen otteluparin yhteismaalein 5–3 ja selviytyi Mestarien liigan liigavaiheeseen ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Bodø/Glimt oli jo aiemmin varmistanut paikkansa voitettuaan hollantilaisen NEC:n yhteismaalein 6–1.

— En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Olen niin onnellinen kaikkien puolesta, Tripić kertoi TV 2:lle loppuvihellyksen jälkeen.

Historiallinen norjalainen kaksoisvoitto

Edellisen kerran Norja lähetti kaksi joukkuetta Mestarien liigaan kaudella 1999/2000, jolloin mukana olivat Rosenborg ja Molde.

Viking ja Bodø/Glimt päättävät nyt 27 vuoden odotuksen ja tarjoavat norjalaiselle seurajalkapallolle harvinaista kaksoismenestystä Euroopan suurimmalla jalkapallonäyttämöllä.

Viking FK:ta odottaa uusi luku – ja norjalaista jalkapalloa syksy kahden lipun kera Euroopan raskaansarjan joukkueiden joukossa.

Viimeisin ruotsalaisjoukkue, joka on pelannut Mestarien liigan lohkovaiheessa tai liigavaiheessa, oli Malmö FF kaudella 2021/22.

Kauden 2026/27 Mestarien liigan liigavaihe koostuu kahdeksasta ottelusta joukkuetta kohden: neljä kotona ja neljä vieraissa.