Yhdysvaltojen itä-rannalla jopa hait jäätyvät mereen

Osa pohjoisten metsien lajeista toipuu avohakkuista erittäin hitaasti. Uuden tutkimuksen mukaan edes vuosisata ei joissakin tapauksissa riitä siihen, että metsän alkuperäinen monimuotoisuus palautuisi.

Nature Sustainability -lehdessä julkaistu tutkimus perustuu 190 aineistoon Pohjois-Amerikan, Pohjois-Euroopan ja Venäjän boreaalisista ja hemiboreaalisista metsistä. Tutkijat vertasivat avohakattuja alueita vanhempiin vertailumetsiin ja selvittivät, miten lajiyhteisöt muuttuvat hakkuiden jälkeen.

Boreaaliset metsät muodostavat laajan pohjoisen metsävyöhykkeen Kanadan, Skandinavian ja Venäjän halki. Niitä hallitsevat usein kuusi ja mänty, mutta mukana voi olla myös koivua ja haapaa. Hemiboreaaliset metsät sijaitsevat pohjoisten havumetsien ja etelämpänä kasvavien lauhkeiden lehtimetsien välisellä siirtymävyöhykkeellä.

Tutkimuksessa seurattiin muun muassa lintujen, pienten nisäkkäiden, hämähäkkien, kovakuoriaisten, putkilokasvien, sammalten ja jäkälien kehitystä avohakkuun jälkeen. Tarkoituksena oli selvittää, alkavatko lajiyhteisöt ajan myötä muistuttaa vanhojen hakkaamattomien metsien yhteisöjä ja kuinka kauan palautuminen kestää.

Metsätyyppien välillä suuria eroja

Tulokset osoittavat, että palautuminen vaihtelee voimakkaasti metsätyypin mukaan. Noin puolessa tapauksista lajiyhteisöjen arvioitiin voivan palautua 30 vuodessa. Tämä koski ennen kaikkea nopeasti kasvavia lehtimetsiä, joissa putkilokasvit ja sammalet joko kärsivät vähemmän tai palautuivat noin 12–25 vuodessa.

Havu- ja sekametsissä näkymät olivat selvästi heikommat. Havupuuvaltaisissa metsissä putkilokasvien arvioitiin tarvitsevan noin 85 vuotta, jäkälien noin 95 vuotta ja sammalten yli sata vuotta. Pienten nisäkkäiden kohdalla tutkijat eivät havainneet selvää palautumista aineiston kattaman 55 vuoden aikana.

Myös lahopuusta riippuvaiset kovakuoriaiset erottuivat. Käytettävissä olevissa aineistoissa niiden palautumista ei havaittu 16 vuodessa havumetsissä eikä 29 vuodessa sekametsissä. Tällaiset lajit tarvitsevat usein vanhoja puita, lahopuuta ja rakenteita, joiden muodostuminen avohakkuun jälkeen kestää pitkään.

Tämä on tutkijoiden mukaan ratkaisevaa, koska boreaalisten talousmetsien kiertoaika on usein noin 60–80 vuotta. Jos sama alue avohakataan uudelleen ennen hitaasti toipuvien lajiryhmien palautumista, osa monimuotoisuudesta voi vähitellen kadota maisemasta.

– Jos metsänhoito jatkuu nykyisten avohakkuumenetelmien toistuvina kiertoina, osa näistä lajeista ei käytännössä koskaan palaudu. Ne alkavat kadota maisemasta, sanoo tutkimuksen johtava kirjoittaja, Albertan yliopiston emeritaprofessori Ellen Macdonald.

Aineistoa seitsemästä maasta

Aineisto koostui 87 julkaistusta artikkelista ja yhdestä julkaisemattomasta tutkimuksesta. Tietoja saatiin Kanadasta, Suomesta, Ruotsista, Venäjältä, Yhdysvalloista, Virosta ja Norjasta. Kanada muodosti suurimman osan aineistosta.

Tutkijat korostavat myös rajoitusta: Uralin itäpuolelta ei löytynyt käyttökelpoista aineistoa, joten Siperian taiga ja suuret osat Keski- ja Itä-Siperiaa puuttuvat analyysistä.

Tulokset puoltavat nykyistä eriytetympää metsänhoitoa. Havumetsät ja muut hitaasti palautuvat metsätyypit voivat tarvita pidempiä kiertoaikoja, enemmän suojelualueita sekä menetelmiä, joissa metsään jätetään enemmän eläviä puita ja lahopuuta.

– Tiedämme havumetsien palautuvan lehtimetsiä hitaammin, joten hoitotoimet voidaan kohdentaa aiempaa paremmin, Macdonald sanoo.

Tutkijat painottavat myös vanhojen metsärakenteiden säilyttämistä, sillä niiden uudelleen muodostuminen voi kestää vuosisatoja.

Pohjois-Gotlannissa sijaitseva kalkkikivilouhos saa jatkaa toimintaansa, vaikka kahden suojellun perhoslajin harvinaiset elinympäristöt katoavat. Ruotsin luonnonsuojeluviraston mukaan toiminta aiheuttaa luonnolle suurta ja peruuttamatonta vahinkoa.

Asia koskee Pohjois-Gotlannin Klinthagenin louhosta, jossa Nordkalk haluaa jatkaa kalkkikiven ottamista. Ruotsin luonnonsuojeluvirasto valitti aiemmasta luvasta, koska louhoksella arvioidaan olevan huomattavia vaikutuksia luontoon.

Maa- ja ympäristöasioiden ylioikeus on nyt antanut Nordkalkille luvan jatkaa toimintaa. Samalla se hyväksyi poikkeuksen lajisuojelusäännöistä, koska toiminta vaikuttaa suojeltuihin lajeihin.

Luonnonsuojeluviraston mukaan oikeus katsoi, etteivät yhtiön esittämät varotoimet riitä. Noin 20 hehtaaria apolloperhosen ja muurahaissinisiiven harvinaista elinympäristöä tuhoutuu.

– Maa- ja ympäristöasioiden ylioikeus yhtyi viraston näkemykseen siitä, että yhtiön ehdottamat varotoimet ovat riittämättömiä ja että toiminta edellyttää poikkeusta lajisuojelusta, sanoi viraston ympäristöjuristi Lena Lidmark.

Nordkalk oli ehdottanut maan peittämistä kankaalla, jotta perhoset eivät munisi alueelle. Oikeuden mukaan myös tämä toimenpide vaatii poikkeusluvan, koska molempien lajien munat, toukat ja aikuiset yksilöt voivat tuhoutua.

Viraston vaatimuksesta oikeus tiukensi myös yhtä ehtoa: uusien kunnostettujen perhoselinympäristöjen on oltava toimintakykyisiä ennen kuin alkuperäiset alueet otetaan käyttöön.

Oikeus vetosi erittäin tärkeään yleiseen etuun

Lupa myönnettiin siitä huolimatta, että oikeus katsoi kalkkikivilouhoksen palvelevan erittäin tärkeää yleistä etua. Toiminnan yhteiskunnallisen merkityksen arvioitiin siis olevan niin suuri, että se voitiin sallia suojeltuihin lajeihin kohdistuvista vaikutuksista huolimatta.

– Ruotsin ympäristölainsäädännössä louhokselle on erittäin vaikea saada poikkeusta lajisuojelusta. Käytännössä toiminnan on muodostettava niin sanottu erittäin tärkeä yleinen etu, ja sen kriteerit ovat hyvin tiukat, Lidmark sanoi.