Vanhojen vesistönimien, 'hydronyymien', tutkimus on paljastamassa mielenkiintoisia seikkoja Suomen ja suomalaisten historiasta. Suomeen ja suomensukuisiin kieliin liittyvä nimistö on aiempaa käsitystä laajemmalle levinnyttä, -sekä itään että länteen, ja Suomen nykyiseltä alueelta on tunnistettu sekä ennen suomalais-ugrilaista kielivaihetta puhutun kielen jäänteitä, että kadonneiden sukukansojemme sanastoa.
Ensimmäiset mielenkiintoiset löydöt tehtiin Turun ja Ahvenamaan saariston ruotsinkielisessä muodossa säilyneistä paikannimistä: Ne ovat suomen sanoja ruotsalaisittain formuloituina. Ahvenanmaan pääsaaren vanhan keskusakylän, Jomalan, nimen on jo aiemmin tiedetty olevan suomea.
Huomattavien maastokohteiden nimet ovat yleensä vanhempia kuin esm. asutuskeskusten, ja useimmiten pysyviä. Mitä enemmän nimeä käytetään, sitä pysyvämpi se on. Kun joet ja suuremmat järvet olleet tärkeitä liikkumiselle ja elinkeinoillekin, niiden nimet ovat yleensä hyvin vanhoja.
Eräs mielenkiintoinen vesistönimi on Inari. Siitä on esitetty monenlaisia käsityksiä. Inarinjärvi esiintyy vanhoissa asiakirjoissa esm. nimellä Inderjauri. 'Jauri' on saamen 'järvi', mutta mikä ihmeen inder?
Samuli Aikio (SPK s. v. Inari) katsoo aivan perustellusti, että nimi Inari periytyy jostain tuntemattomasta muinaiskielestä. On erittäin tärkeää huomioida vanhojen lähteiden nykynimestä poikkeavat variantit: vuonna 1593 Ind|er|iaur ja vielä niinkin myö hään kuin vuosina 1729 ja 1799 Ind|iager (SPK s. v. Inari; Hällström 2005 [1799]).
"Inari" hiukan ongelmallinen: 'In' tai 'ind' näyttää saaneen peräänsä sekä 'järvi/jauri' -sanan kuluneen jäännöksen '-ri', -kuten Inari. Sitten 'järvi' toiseen kertaan. Tämä ei oikein tunnu uskottavalta. Vologdan alueen vesistönimistö, kadonneen sukukansamme merjalaisten mailla, auttaa ymmärtämään.
Syväriltä etelään löytyy ei-venäläisiä suomensukuisesta kielestä jääneitä paikannimiä, joissa '-jagr'. Tämä on tunnistettu järveä tarkoittavaksi sanaksi. Erehdyimme siis äsken 'Inderjaurin' suhteen: Nimi on siinä muodossa, jossa kuninkaallisen Ruotsin esivallan kirjurit sen kuulivat 'Indiager'. 'Ind-' sanasta siis tehtiin jagr/iager -liitteellä vesistönimi.
Huomaamme, että tunnetut 'ind-' hydronyymit ovat ovat samoilla seuduilla, kuin ylläolevan kartan 'jagr/iager'.
Sekä 'ind-' että '-jagr/iager' ovat ilmeisesti kulkeneet yhtä matkaa Äänisen ja Laatokan eteläpuolelta Pohjoiskalotille. Tämä antaa aiheen pohtia nykyisten saamelaisten esihistoriaa. Tarkastelukohteemme Inari-Inderiager on yksi seikka, joka tukee tutkijoiden pöydällä nuuskittavana ja kaluttavana olevaa hypoteesia, että saamelaiset tai ainakin heidän puhumansa kieli on ilmaantunut etelämpänä ja jossakin vaiheessa tullut lappiin ja syrjäyttänyt siellä puhutun kielen ja ehkä väestönkin?
Huomatkaa myös Imatra - Imandra -nimien esiintyminen sekä Saimaan laskujoen suussa että Kuollan niemimaan suurimman järven nimenä, mutta emme nyt puutu siihen. (Sininen "IMD" ylläolevassa kartassa.) No, sen verran puutumme, että Imatra on saattanut olla joko Saimaan eteläisen selän nimi, tai vesistöön orientoituvan merkittävän jumaluuden.
Saamelaiset ovat perineet jääkauden lopulla Ruijaa ja Kuollaa asuttaneelta Komsa-kulttuurilta sekä 30% geeneistään että paljon muutakin. Kun komsalaiset asettuivat jäämeren rannalle mannerjään vielä sulkiessa reitin etelästä, ja olivat tulleet asuinsijoilleen lännestä rantoja pitkin, he olivat erilaisia kuin muut: Muu Pohjoista Eurooppaa asunut väki oli Swidry-Desna-Kunda-Suomusjärvi -kulttuurijatkumoa, komsalaiset eivät.
Niinpä komsalaiset puhuivat jotain muuta kieltä, kuin me muut. Ante Aikio ja moni muukin tutkija on todennut, että Lapin ja muunkin Suomen alueella on paikannimistöä, joka saattaa liittyä tuntemattomaan kieleen. Ehkä komsankieleen, ehkä johinkin muuhun, mutta ind- ja jagr/iager -sanastoa heillä ei ilmeisesti ollut.
Jokin väestö- ja/tai kulttuuri-impulssi on siis tuonut nuo sanat Ääniseltä Inarinjärvelle. On muitakin sanoja, jotka ovat tulleet samaa matkaa.
Merkittävimpiä vesistöjä ovat suuret ympäristöään hallitsevat joet ja järvet, mutta on myös pienehköjä kohteita, jotka tunnetaan ja muistetaan: Liikenteeseen liittyvät. Kun ei ollut maanteitä, joet saivat toimia kulkureitteinä. Sisä-Suomesta, Suomenlahteen laskevien jokien vesistöistä kuljettiin Pohjanlahdelle, ja joskus Jäämerelle asti. Kulkijat joutuivat vetämään veneensä maata myöten vedenjakajien yli, ja vakiintui kulkureittejä, joissa *vetokannas* jäi mahdollisimman lyhyeksi.
Vedenjakajia ylittäville reiteille muodostui oma paikannimiperinteensä, ja nämä nimet ovat siellä yhä. Varsin usein niiden levinnäisyys ulottuu niille samoille seuduille, joista äsken löysimme 'ind-' ja '-jagr/iager' -sanat.
Kartta (oikealla) esittää 'oht-' sanojen t. sananliitteiden levinnäisyyttä. Ne ovat siellä, missä liikkujilla on ollut ylitettävään kuivaa maata kahden vesistön välillä.
- Suomessa: Ohtaansalmi, -niemi [Outokumpu], Ohtuanoja [Ruukki], Ohtimus [Virrat] .
- Karjalan tasavallassa: Ohtanjärvi [Kalevala], Ohta [Kalevala], Ohta [Kemi], Ohta (niemi) [Aunus], Ohtoma [Vodla], Ohtoma [Vodla], Ohtom|ozero [Vodla].
- Syvärin vesistöalueella: Ohtoja Ohtarv , Ohtui , Ohta , Ohtega .
- Muu Venäjä: Ohtomica [Njandoma], Ohtonga [Kargopol’], Ohtoma [Pinega], Ohtoma ( [Pinega].
Näitä oht-paikkoja siis yhdistää, että nimetty maastokohde todella on kahden vesistön välinen helposti ylitettävä vetokannas. Että paikannimissä esiintyy sama sana, se on mahdollista vain jos kaikissa näissä paikoissa liikkui samaa väkeä, eivätkä he olleet satunnaisia vieraita, vaan paikallisille asukkaille hyvinkin tuttuja.
Uht- ja vuoht- paikannimet osoittavat samaa jakautumaa ja ovat seurausra samasta ilmiöstä. Oikealla 'uht-' -toponyymit, alla 'vuoht-':
Oht- liitteen lisäksi esiintyy uht- ja vuoht- sanueet. Tämä saattaa tarkoittaa nimeämisen ajallista eroa, tai että vesireiteillämme liikkui useaa eri porukkaa? Jos näin, kaikilla heillä oli vaikutuksensa nykyiseen suomenkieleen ja suomalaisiin.
Koska keskenään erilaiset oht-, vuoht- ja uht-nimikannat ovat kaikki johdettavissa yhteisestä originaalista < *ukti̮ (Sammallahti 1988: 536), voi niiden varioinnin selittää siten, että nimen taustalla oleva sana on jossain vaiheessa adaptoitu eri kieliin tai ne heijastavat alkuaankin kolmea erilaista kielellistä lähdettä.
Pohjois-Venäjällä esiintyy sekä uht- että oht- ja voht-nimistöä. Uht-hydronyymit ovat erityisen tyypillisiä kronikoiden määrittelemällä merjalaisseudulla Jaroslavlin ja Kostroman alueilla sekä pohjoisempana Vologdan ja Arkangelin alueiden länsiosissa. Oht-hydronyymit sijaitsevat erityisesti Syvärin ja Äänisen vesistöalueilla sekä Arkangelin alueella. Karjalan tasavallassa ja Suomessa esiintyy kaikkia kolmea varianttia.
Siis kaikki nämä sanat liittyvät suomalais-ugrilaiseen kieleen, joka on saattanut jakautua kolmeksi tytärkieleksi.
Ennen nykyaikaa tavaranvaihto tapahtui reppu-, ahkio- ja venekyytinä. Vaikka se saattaa kuullostaa uskomattomalta, joku 2000-5000:n vuoden takainen yritteliäs kaveri on voinut kiertää kaikki y.o. karttaan merkityt paikat, eivätkä aikalaiset ole pitäneet häntä minään erikoisuutena.
"Vetokannas" on vieläkin suhteellisen yleinen paikannimi, ja kertoo tavasta kantaa tai raahata veneitä vesistöstä toiseen. Kun tuhansia vuosia sitten nämä tärkeät ylityspaikat tunnettiin nimillä, käytettiin myös sitä kieltä, jota sekä liikkujat että paikalliset ymmärsivät.
Voimme olettaa, että tuohon aikaan vesikauppateiden varsilla puhuttu kieli yhtenäistyi hyvin voimakkaasti, sillä näin laaja saman nimen levinnäisyys kertoo hyvin aktiivisesta kanssakäymisestä. Pohjoiskalotilla oletetusti säilynyt *Komsa-kulttuurin kieli* korvautui ilmeisesti tämän saman liikennöimisen ja muuttoliikkeen myötä Keski-Suomessa, Savossa ja Laatokan-Äänisen seduilla puhutulla kielellä, josta on suora kehityslinja nykyiseen saameen? Paljon on vielä tutkijoilla tekemistä, ennekuin tähän saadaan vastaus.
Kemi- ja kymi- ovat myös yhteistä nimistöä Suomelle ja kielisukulaisten asuinalueille idässä. Nyt on kyse koko kulloistakin seutua dominoineesta makroilmiöistä, suurimmasta joesta mikä paikallisten näköpiiristä löytyy. Nimen täytyy olla suhteellisen vanha, ja sekin on yhteinen tarkastelluille alueille.
Tässä mainittiin jo kadonnut sukulaiskansamme merjalaiset yhtenä vaikutteen antajana. Merjalaiset olivat hyvin rikkaita, ja siis kävivät kauppaa laajalti Pohjois-Venäjän ja Fennoskandian alueella. Kaupankäynti vilkastui pronssikaudella, tai ainakin sen välittämät esineet säilyivät löydettäviksi.
Keski- ja Pohjois-Venäjän suomalaisugrilaiset pronssikulttuurit tuottivat korkeatasoista esineistöä, ja sitä on löytynyt runsaasti Suomesta. Keski-Volgalla tuotettuja "Mälarin kirveitä" on löydetty runsaasti keskisestä Ruotsista, kuten löytötyypin nimikin kertoo.
Jos esihistoriallinen kauppa ja liikenne saamelaistivat saamelaiset ja suomalaistivat suomalaiset, mikä hypoteesi on vielä tutkimuksen työkalu, ei vannottu totuus, niin tapahtui muutoksia myös vaikutetta meille lähettävällä seudulla. Merjalaisten, saamelaisten ja permiläisten asutusten joukkoon alkoi lännestä muuttaa itämerensuomalaisia, "tsuudeja", ja 600-luvulla jKr. myös slaaveja. Muinaisesta kaupankäynnistä ja muuttoliikkeistä jäi Moskovan seuduilta Pohjoiskalotille ulottuva vesireittien solmukohtien nimistö.
Nämä prosessit toivat Suomeen ja Lappiin väkeä eri suunnista. Täällä osasta meitä tuli suomalaisia, osasta Sisä-Suomen ja Äänisen-Karjalan "etelä-lappalaisia" jotka nykysaamelaistivat sitten Skandinavian viimeiset metsästä'jä-keräilijät.
Kaksi pitkään vallinnutta käsitystä voimme jo heittää romukoppaan.
- Suomalaiset eivät vaeltaneet tänne mistään valmiina kansana, vaan muodostuivat Suomessa ja lähialueilla asuneista ihmisryhmistä 10 000:n vuoden kuluessa.
- Me suomalaiset emme karkoittaneet lappalaisia täältä mihinkään, ja ottaneet heidän maataan. Nykysaamelaisuus on uusimpien käsitysten mukaan Pohjoiskalotilla yhtä uusi "tulokas" kuin suomalaisetkin siellä. -Jos ovat Lappiin ängenneet.
Varhaismetallikauden tilanne Pohjolassa näkyy tässä kartassa oikealla. Tuon ajankohdan, 1900-1400 eKr., vaikuttajia olivat ekspansiivinen tekstiilikeramiikka, ja *Euraasian metallurginen kompleksi* l. Uralilta Fennoskandiaan ulottunut pronssikaupan ja -valmistuksen verkosto. Skandinavian pohjois-osat siirtyivät tuolloin keramiikan käyttöön, viimeisinä Euroopassa.
Kartoissa paikannimimerkinnöistä voi nähdä keskittymät ja periferiat. Keskittymä on Laatokan-Äänisen-Ilmajärven kolmion ympärillä. Niillä seuduilla, joilla kadonneet sukukansamme rakensivat 2-3 tuhatta vuotta sitten kulttuuria joka säteili koko Suomeen ja pitkälle Fennoskandiaan. Kolme tuhatta vuotta sitten me olimme suomalais-ugrilaisuuden kanssamatkustajia. Rikkain kulttuuri oli tuolla idässä. Bjarmia on yhä legendaarinen käsite, -saagoissa mainittu.
Elias Lönnrotin ajoista alkaen tiedämme, että kulttuuriamme ja identiteettiämme valettiin idässä. Ilmarisen ahjo oli siellä. Nyt itäisistä sukukansoistamme on vain rippeet jäljellä. Merjalaisten muistoa vaalivat venäjää puhuvat ihmiset, jotka ymmärtävät asuvansa kadonneen kulttuurin haudoilla. Meidänkin on hyvä ymmärtää, että nykyinen Suomi on jäännös jostain isommasta, -ja pitää siitä kiinni. 
'Tekstiilikeramiikan lähtöalue (3) ja vaikutuspiirit (2, 1).
Sitaatit tässä julkaisussa:
Suomen etymologisesti läpinäkymätöntä
vesistönimistöä
Pauli Rahkonen
http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/10/01/ruotsissa-omaksuttiin-keramiikan-tekotaito-tuhansia-vuosia-suomalaisia-myohemmin/
Ihana kuva tässä artikkelissa! <3