Suomen muinaiset kuninkaat saagojen mukaan.

Vanhat skandinaaviset saagat ovat historiallisina lähteinä hyvin kiisteltyjä. mutta suurin osa yleisestä "viikinkejä" koskevasta mielikuvasta on peräisin juuri saaga-tarinoista. Siksi onkin kiinnostavaa tietää, mitä ne kertovat Suomesta ja suomalaisista.  

Saagat ovat etupäässä Islannista muistiinkirjoitettua runoperinnettä, jonka keräsi ja toimitti islantilainen pappi ja poliitikko Snorri Sturlusson 1200-luvulla. Suomalaisten vastaavaa perintöä alettiin järjestelmällisesti kirjoittaa muistiin vasta 500 vuotta myöhemmin, ja usean eurooppalaisen kansan kohdalla vanha suullinen perinne on kadonnut kokonaan, valitettavasti. Me suomalaiset näymme omien runojemme lisäksi mm. skandinaavisten naapureidemme saagoissa, joten katsomme mitä ne meistä kertovat: Saagojen mukaan monet kuninkaalliset suvut periytyvät Suomen kuninkaista ja dynastiasta, joka polveutuu tarunomaisesta Fornjotrista, Suomen ja Kainuun kuninkaasta.

Norjan ja muun Skandinavian pieniä tai suuria valtakuntia hallitsevat kuninkaat ylläpitivät laulajien ja runoilijoiden joukkoa, joka esiintyi juhlissa ym. väenkokouksissa ja viihdytti läsnäolijoita. Heidän sanoituksensa käsittelivät perinteisiä myyttejä ja ajankohtaisia tapahtumia, eivätkä he luonnollisesti laulaneet epäkunnioittavasti mesenaateistaan tai puhuneet heistä perättömiä.

Siksi Svean, Norjan, Tanskan, Islannin, Orkney-saarten ja Normandian hoveissa ja kartanoissa skaldi-laulajat ylistivätkin päälliköitään laulamalla näiden todellisesta tai myyttisestä syntyperästä ylistävin sanoin. Muinaisskandinaavinen yhteisöhän arvosti ylhäistä syntyperää.

Vain vanhimmat ja kuuluisimmat suvut saattoivat ylpeillä esi-isillä, jotka kuuluivat tarujen sankariaikaan: Jumalat, jättiläiset ja Suomen kuninkaat. On selvää, ettei skaldi olisi pitkään nauttinut kuninkaallista vieraanvaraisuutta pitopöydän ääressä, jos paikallinen valtaherra, Norjan kuningas tai Orkneyn jaarli, ei olisi pitänyt tuollaisesta puheesta. Kuninkaallisten sukujen suomalaiset esi-isät olivat siis ilmeisimmin senaikaisen rahvaan historiankäsityksen mukaan todella olleet olemassa, ja hallinneet Norjaa ja Pohjolaa.

"Viikinkiajan" suhtautuminen suomalaisiin näyttää tämän perusteella olleen hyvin kunnioittavaa. Jos hallitsija saattoi uskottavasti esiintyä maineikkaiden Suomen kuninkaiden jälkeläisenä, se nosti hänen arvostustaan ja samalla paransi hänen hallituksensa legitimiteettiä. Antoihan "veri" silloisen käsityksen mukaan oikeuden valtaan.

Saaga-runouden parasta aikaa lienee ollut 600-800 -luku, mutta ne kirjoitettiin muistiin vasta 1200-luvulla. Eräs vanhan perinnön tallettajia oli Snorri Sturlusson, islantilainen katolinen pappi ja valtiomies. Mm. Orkney-saarten jaarlien saagan säilynyt versio on hänen kynästään. Snorri noudatti kirjoittaessaan ja editoidessaan vanhaa perinnettä: Jaloimmat kuninkaat ja sankarit esiteltiin Norjan valloittaneiden ja valtakunnan perustaneiden tarunomaisten suomalaissotureiden ja kuninkaanpoikien, Nórrin ja Górrin jälkeläisinä.

Tarkkaanottaen emme aivan varmasti tiedä, olivatko skaldit ja Sturlusson oikeassa, koska ns. todisteita on näin pitkän ajan jälkeen vaikea koota. mutta yhdestä asiasta voimme olla varmoja: Pohjois-Euroopan varhais-keskiajan vaikuttajapersoonat, Norjan yhdistäjä Harald Kaunotukka, Englannin valloittaja Normandian herttua Wilhelm ja monet muut uskoivat polveutuvansa suoraan alenevasti Suomen ja Kainuun kuninkaasta Fornjotrista, ja olivat hyvin ylpeitä siitä.

Juontaa sukunsa Suomeen, "Jättiläisten Maahan", oli viikinkiaikana harvojen jalosukuisten etuoikeus. Normandian ensimmäisen pohjoismaisen herttuan, Rollon, syntyperää eivät aikalaiset todennäköisesti rohjenneet epäillä. Gånge Rolf, "Kävelijä-Rolf" oli siinämäärin isokokoinen mies, ettei hänelle löytynyt hevosta. Muiden normannien ratsastaessa taisteluun, Rollo juoksi karjuen perässä. Hänen esi-isänsähän olikin muinaisjätti Fornjotr Suomesta.

Oheinen taulukko on laadittu neljän eri saagan pohjalta, jotka hieman poikkeavat toisistaan. Ne henkilöt, jotka mainitaan ainoastaan "Kuinka Norja asutettiin"-saagassa, on merkitty sinisellä. Henkilönimien kehysten ym. väri viittaa ko. tiedon ensisijaiseen lähteeseen. Esim. Ynglinga-saagan tiedot on merkitty vihreällä. Avioliitot, esim. Snaer Vanhan tytär Mjöll + kuningas Dumbr, esitetään nimien kehysten päällekkäisyydellä.

• Fundinn Noregr, Norjan löytämisen saaga
• Norjan asuttamisen saaga
• Ynglinga-saaga
• Badr Lumitunturin-aasan saaga

Arvonimet ovat siinä muodossa kuin ne esiintyvät lähteissä. Taulukon henkilöt saattavat esiintyä muissa lähteissä, -esim. Kalevalassa, erinimisinä. Joitakin näitä rinnakkaisia nimiä on otettu mukaan haka-sulkeisiin merkittyinä ja kursivoituina. Esim. Fornjotr =Horntors, =Ikuturso, =Ymir, =Keleva, =Caelic,..".

Sana 'kuningas' on suomessa lähempänä sanan kielihistoriallisesti rekonstruktoitua muotoa 'kuningaz', kun nykyisten germaanisten kielten sanat: Konung, kung, könig, king.  Suomenkielen sanaa on väitetty germnaaniseksi lainaksi, mutta kantagermaaniin se on kopioitu muualta. Ei ole mitään faktillista syytä nähdä suomenkielen sanan käyneen koskaan germaanisessa ympäristössä. Syyt em. käsitykseen ovat puhtaasti poliittiset.

Kuningaz -sanalla lienee esivaltiollisessa yhteiskunnassa tarkoitettu alunperin henkilöä, joka esiintyy yhteisön edustajana ulospäin esm. sotatilanteessa, siis johtaa sotaa ja tekee sopimuksia. Siksi sanan voi olettaa helposti tulleen omaksutuksi kielestä toiseen. Virolaisilla oli historiallisten lähteiden mukaan sotaa varten valittuja johtajia, joita nimitettiin kuninkaiksi. Jostakin tilanteesta on merkitty muistiin virolaisia johtaneen neljän kuninkaan tiimi. Tässä yhteydessä tulee panna merkille kuninkaan kruunujen neljä sakaraa. Se saattaa viitata neljän päällikön käytäntöön, johon on voinut liittyä jokin erityinen nimitys.

Ruotsi eli Birger-jaarliin asti jonkinlaista esivaltiollista aikaa, jolloin hallinto on muistuttanut Islannista tuttua Ting-käräjä -hallintoa, jossa kansankokoukset päättivät asioista ja myös tuomitsivat rikokset ja riidat. Ruotsin vanhojen maakuntalakien olemassaolo osoittaa, että keskusvallan puuttuminen ei häirinnyt hallinnon ja oikeusnormiston kehittymistä, vaan ainoastaan rajoitti sen alueelliseksi.

Ennen keskiaikaa Ruotsin l. Upsalan kuningas oli Moran kivillä huutoäänestyksessä valittu, aina Ynglinga-sukuun kuuluva mieshenkilö, jolla oli hyvin vähän valtaa koska häneltä puuttui virkakoneisto, jopa oma kuninkaankartano ja armeijakin oli maakunnallinen nostoväki ledung. Saagoissa Ruotsin ja Suomen hallinnot l. kuninkaat näyttäytyvät samantyyppisinä ilmiöinä.

Millainen oli Suomen kuningas ja miten hän hallitsi, siitä me joudumme muodostamaan käsityksemme pitkälle naapurimaiden paremmin tunnettujen tilanteiden kautta:

• Sveanmaa, Ruotsi: Kuningas ynglinga-sukuinen, valittiin huutoäänestyksellä Moran kivikehässä.
• Viro ja Liivinmaa: Ristiretki-kronikoissa mainitaan nimeltä virolaisten ja liiviläisten kuninkaita. Nimet vaikuttavat arvonimiltä tms., ja "Valittu" viittaa äänestyksellä valtansa saaneeseen henkilöön.
• Novgorod: Tasavalta jota johti sodassa ruhtinas, joka valittiin huutoäänestyksellä ves-kokouksessa.
• Islanti ennen Tanskan valtaa: Ting-käräjät päättivät kaiken, ylimys-suvut dominoivat, ei kuningasta.

Suomi ei ole voinut kovin paljon poiketa noista esimerkeistä, mutta on kaksi tai kolme seikkaa, jotka antavat aiheen tarkastella vakiintuneemman t. "modernimman" keskushallinnon mahdollisuutta.

1. Rengasmiekat Suomessa: Tavallista arvokkaammat miekat, joiden kahvan nupissa rengas (jonkin kiinnittämistä vaerten?) ovat eteläinen ilmiö. Suomessa löytökeskittymä, Skandinaviassa harvinaisempi.
2. Eräässä vaiheessa suomalaisissa löydöissä esiintyy normaaleja miekkoja yleisemmin ns. väkipuukkoja. Ne ovat kärkeä lukuunottamatta vain yhdeltä syrjältä teroitettuja ja lyhyehköjä.
3. Satakunta hallintoalueen nimenä Länsi-Suomessa ja vastaavalla kohdalla Ruotsin rannikolla. Nimen oletetaan liittyvän alueelliseen yksikköön, joka yhteisesti kustansi keskushallinnolle "100:n miehen sotaväki-osaston".

1. Rengasmiekkoja pidetään hallitsijan korkea-arvoiselle alaiselleen myöntäminä arvonmerkkeinä, ja toisaalta merkkeinä ylimyksen lojaalisuudesta t. vallanalaisuudesta hallitsijaan nähden. Rengasmiekka-formaatti on siis omaksuttu etelämpää, missä hallinnot olivat keskittyneempiä ja kuninkuus enemmän monarkiaa kuin Pohjolan perinteistä päällikkyyttä. Rengasmiekkojen löytyminen Suomesta kertoo että täällä on ollut riittävän varakkaita ja poliittisesti vaikutusvaltaisia henkilöitä, ja he ovat muodostaneet ryhmän joka on halunnut erottua ulkopuolisista, ja jokin auktoriteetti määritteli tavan jolla he erottuvat.

"Rengasmiekkoja tunnetaan Euroopasta 80 kpl. Näistä on Suomesta löydetty 14 kpl. Irrallisella renkaalla varustettuja, ensimmäisen vaiheen miekkoja tunnetaan vain Englannista, Kentin kreivikunnasta. Toista astetta ja sitä seuraavia kehitysvaiheita edustavia miekkoja tunnetaan jo laajalta alueelta Englannista, Saksasta, Skandinaviasta ja Suomesta." Lähde.

2. Väkipuukon pituus vastaa roomalais-ajan legioonalaisen gladius-miekkaa.  Myöhemmät säilyneet gladiukset ovat vanhimpiä löytöjä lyhyempiä, -siis kokemus ja käytäntö suosivat lyhyttä.  Toisin kuin pitkä ja suora "germaani-miekka",  joka on yksittäistaistelijan ase, glaudiuksia käytti kilpirintamana toimivassa falangissa taisteleva sotilas. Miespuolisille lukijoillemme (toivottavasti) tutussa Suomen Armeijassa harjoitetaan yhä sulkeisjärjestystä so. kiinteässä muodossa liikkumista. Sillä ei ole merkitystä modernissa sodassa mutta se onkin perua ajalta, jolloin kyky toimia  falangi-muodossa oli oleellinen osa ryhmän sotakelpoisuutta.

Kun löytöihin ilmaantuu tietyllä aikakaudella lyhyehköjä teräaseita, ja ne sen jälkeen katoavat, se viittaa mahdollisuuteen että Suomessa oli jokin valtakeskus joka pystyi kokoamaan säännöllisen sotaväen, pitämään ne pysyvästi palveluksessa, ja harjoittamaan niitä säännöllisesti.

• "Väkipuukko": Suomessa ensimmäisellä vuosituhannella jKr., yksiteräinen l. terä yhdeltä kantilta teroitettu.
• Gladius, Rooman legioonalaisen perusase, kaksiteräinen.
• Falcata, Välimeren alueella yleinen antiikin aikana, yksiteräinen, lyhyt kuten edellisetkin.

Väkipuukkoja voitte käydä katsomassa Kansallismuseossa. Suomessa väkipuukkojen pituus vaihtelee 30:stä 80:een cm, kun miekan vähimmäispituutena pidetään 45cm, asetyyppien raja on hyvin epämääräinen. Falcataa pidetään miekkoihin kuuluvana, vaikka on vain yhdeltä syrjältä teroitettu.

Kuten huomaatte, Välimeren-maailman tärkeimmät  sotilaan aseet olivat mittasuhteiltaan "väkipuukon" kaltaisia. Konteksti etruskien, roomalaisten, kreikkalaisten, etc. käyttämään taistelutapaan on ilmeinen.

Pidemmälle ulottuva lyöntimiekka oli edullisempi, jos taistelu käydään hajamuodostelmassa, mutta yhtenäisessä kilpirintamassa taisteleva legioonalainen pärjäsi hyvin  gladiuksellaan, ja hänen iberialaiset ja karthagolaiset vastustajansa käyttivät samoista syistä yhtä lyhyttä falcataa. Gladiusten kehittyminen lyhyemmiksi osoittaa, että suljettu taistelutapa suosi lyhyempää asetta.

Mitä kautta lyhyen pistomiekan idea on pohjoiseen tullut, vai onko se aina ollut täällä, sitä on vaikea päätellä.  Germaaneista saksit suosivat väkipuukkoa. Gladius-falcata-väkipuukko -tyyppisten aseiden läsnäolo tukee joka tapauksessa hypoteesia vakinaisesta ja säännöllisesti harjoittelevasta sotaväestä, ja sellainen edellyttää tietynlaista hallintoa.

3. "Satakuntia" on Suomessa kaksi, Ylä-Satakunta ja Ala-Satakunta, yhdessä ne muodostavat samannimisen maakunnan. Ruotsin puollella oli kolme satakuntaa. Arkeologisesti tunnettu Wendellin-kulttuuri on vaikuttanut näillä alueilla.

Alussa mainitussa Fundinn Noregr -saagassa esitelty Suomen kuninkaan pojan Norrin sotaretki ja Norjan valloitus on esitettu vasemmalla olevassa kartassa. Karttaan on myös merkitty Kainuun valtakunta.

Jos et ole kouluhistoriassa tavannut tätä tietoa, siihen saattaa olla joku syy. Ehkäpä meidät halutaan pelastaa Wilhelmien ym. valloittajien synniltä: Olla ylpeä omista suomalaisista juuristaan. 

Väkipuukko,

Tilaa itsellesi väkipuukko,

Väkipuukko.

http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/09/06/suomen-muinainen-kuningaskunta-aikalaisten-silmin-vanhoissa-kronikoissa/

http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/09/07/maanviljely-alkoi-suomessa-aiemmin-kuin-ruotsissa/