Näkökulma: Demokraatti-lehden Älli ja Tälli vievät puolueen lehden uusille leveleille

Demokraatti julkaisussa alkaa meno olla sanoisinko kohtuullisen kovaa, kirjoitin tästä aiheesta noin 5kk sitten, mutta en nyt ihan tämmöistä osannut odottaa.

Vajaa puolivuotta sitten kuulin, että salaliittoteorioista tuttu Petri Korhonen oli nimetty Demokraatti julkaisun päätoimittajaksi ja hän sitten ensi töikseen palkkasi Janne ”Rysky” Riiheläisen kirjoittajaksi lehteen. Jo henkilöistä voitiin päätellä, että meno tulee olemaan korkealentoista. En kuitenkaan osannut  ihan tämmöistä odottaa, tästä voit lukea mitä ennustin tapahtumavan. 

Toki tältä kaksikolta voidaan odottaa ihan mitä vain, mutta kyllä juttujen korkealentoisuus kuitenkin pääsee aina yllättämään. On ehkä hyvä vähän avata mitä nämä mediakentän Älli ja Tälli yleensä tuuttaavat pihalle.  Hehän löytävät salaliiton asiasta kuin asiasta, yleensä (aina) salaliiton ihmeellinen verkosto johtaa Venäjälle ja Putiniin, mutta mielikuvituksen puutteesta ei kaksikkoa voi todellakaan moittia. Jos puhut Yhdysvaltojen vaaleista, he onnistuvat sivuuttamaan vaalit ja Yhdysvallat koko keskustelusta ja juttu kääntyy Venäjään ja Putiniin, jos puhut Suomen vaaleista keskustelu noudattaa tuttua kaavaa, Venäjä ja Putin sitä ja tätä. Aiheella ei ole mitään väliä, aina löytyy salaliittoteoria, ihan aina.

Nyt tutustuin tuoreeseen Päätoimittajan kirjoitukseen ja huh huh nyt oli meno kovaa, siellä haaveltiin laskuvarjohypystä ydinlatauksen kanssa punaiselle torille yhdessä Jone Nikulan ja Sofi Oksasen kanssa. Otetaan suora lainaus Demokraatista tähän

Ilmavoimien kuskit varmasti pystyisivät kouluttautumaan vaikka mihin. Aivan samoin esimerkiksi minä, Jone Nikula ja Sofi Oksanenkin voisimme hypätä laskuvarjolla Punaiselle torille ydinlatauksen kanssa, jos meidät opetettaisiin siihen.

Tämän kaksikon juttuja kun lukee, niin ihan aina ei tiedä miten näihin pitäisi suhtautua, joskus tulee epätoivoinen auttamisen halu, joskus vaan naurattaa, mutta selvästi kaksikko jonkinnäköistä apua tarvitsee, eihän tämä normaalia ole. Mikä tästä tekee vieläkin ihmeellisempää on se, että Demokraatti on SDP:n puoluelehti. Miten ihmeessä Demarit voi antaa tommoista julkaistavan puolueensa lehdessä?

Demokraatti-lehti on täynä mitä sakeimpia salaliittoteorioita ja niin kuin totesin hurjemmaksi jutut menee. Jos katsoo Ällin ja Tällin twitteriä niin siellä se vasta onkin salaliittojen ilotulitusta ja nämä jutut on nyt alkanut siirtymään kiihtyvään tahtiin SDP:n puoluelehteen.

Pitäkää hatuistanne kiinni, kaksikko alkaa vasta pääsemään vauhtiin ja meno tulee saavuttamaan eeppiset tasot, jos se ei sitä ole jo.

Toivottavasti Päätoimittaja muistaa pakata varjot mukaan Jonelle ja Sofille, olisihan se sääli menettää salaliittojen supersankarit jotka itsemurhapommittavat ydinpommilla punaisen torin, jos se pommi sattuisi olee suutari.

Huh huh mikä meno, onneks tämä vuosi alkaa olla lopuillaan.

Juha Korhonen

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.