Hallituksen ”marjanpoimijalinjaukset” tuovat tullessaan avoimet rajat ja maastapoistamispäätösten kiertämistä
Hallitus linjasi neuvottelussaan 6. toukokuuta ”maa- ja puutarhatiloilla tarvittavan kausityövoiman saatavuuden turvaamisesta”, sekä ulkomaisen kausityövoiman maahantulosta että kotimaisen työvoiman kannusteista. Käytännössä uudet lait tarkoittavat avoimia rajoja ja siirtolaisen välitöntä oikeutta työntekoon.
Työnteko-oikeuden kestoa laajennettaisiin hallituksen linjausten mukaan siten, että oikeus työskennellä jatkuisi täytäntöönpanokelpoisesta maastapoistamispäätöksestä huolimatta niin kauan kuin ulkomaalaiselle annetaan vastaanottopalveluja. Lakien suunnitellaan olevan voimassa lokakuun loppuun saakka.
Ulkomaisen kausityövoiman osalta hallitus päätti purkaa seuraavat kausityövoiman maahantulon rajoitukset:
- Sallitaan EU-maiden kansalaisten maahantulo kausityöhön muun työmatkaliikenteen tavoin 14.5. alkaen.
- Sallitaan kevään ja alkukesän tarpeisiin 3 000 henkilön maahantulo EU:n ulkopuolelta aikaisemmin päätetyn 1 500 henkilön lisäksi 14.5 alkaen. Voimassaolevia ohjeita kuljetuksista ja kahden viikon karanteenista jatketaan. MMM ohjeistaa maahantulosta erikseen tarkemmin.
- Sadonkorjuun varmistamiseksi sallitaan sille erikseen arvioitavan työvoiman määrä 31.5. mennessä kesäkuun alusta syyskuun loppuun huomioiden Covid19-tilanne lähtömaissa sekä kotimaan työvoiman saatavuus.
Aiemmin on kohuttu valtamedian kertomuksista siitä, että mm. marjatilat ovat saaneet yli 10 000 työhakemusta kotimaisilta työnhakijoilta, mutta tilalliset eivät tahdo näitä palkata. Tilalliset vetoavat ”suomalaisten laiskuuteen ja kalliiseen hintaan” vaikka alalla on yleisesti käytössä urakkapalkkaus, jossa työntekijälle maksetaan sen mukaan, mitä tämä saa aikaiseksi.
Lähde: STM, MMM
’Suomen suunta’-YT-lähetyksessä 05.05.2020 tätä kipeää asiaa käsiteltiin ansiokkaasti ihan kokemusasiantuntijoiden suulla. ’Suomen suunta’-persuihin olen ollut tyytyväinen. Kunpa koko puolue johtoa myöten osaisi laskeutua alas norsunluutorneista pienten kansalaisten tasolle ja hellittää ison bisneksen ja poliisivaltion puolustussuunnitelmistaan. Parhaimillaan PS voisi olla aito valkoista työväenluokkaa puolustava puolue. Toisaalta olen sitä mieltä, että erillinen, talous- ja sosiaalipoliittisesti demareita tai alkiolaista keskustaa muistuttava kans. mielinen puolue olisi tähän paras ratkaisu ja PS voisi rehellisesti vetää oikeistolaisempaa linjaa.
20 vuotta ovat olleet rasisteja Suomalaisia kohtaan mutta ainakin 80 ja 90 luvuilla oltiin rasisteja poikia kohtaan marjatiloilla.Samat selitykset,tytöt on tunnollisempia kuului,kukaan tuttava poika ei päässyt ikinä mutta saman lähipiirin tytöt oli vuodesta toiseen.Aika paljon jäi minun taskurahoja tyttöjen taskuun.Harmi että ei ollut vielä silloin rasismia keksitty olisi voinut nostaa aiheen esiin.Ei kun unohdin sehän on vain tasa-arvoa.
Kepu ja Ohisalon johtamat viherkommunistit ovat löytäneet yhteisen sävelen suomentuhopolitiikassa:
”OLIPA KRIISI MIKÄ TAHANSA VALTIOJOHTO PANEE KUNNIAKANSALAISET AINA SUOMALAISTEN EDELLE”,
http://ylewatch.blogspot.com/2020/05/olipa-kriisi-mika-tahansa-valtiojohto.html