YK laati vuonna 1992 suunnitelman koko maailman pelastamiseksi – Ei toteutunut oikeastaan miltään osin

Oletko kuullut YK:n vuonna 1992 laatimasta ”Agenda 21” suunnitelmasta? Suunnitelman alussa kerrotaan ihmiskunnan saapuneen epätoivoisten aikojen äärelle. Nälänhätien, ympäristötuhojen, kouluttamattomien määrän ja terveydellisten ongelmien lisääntyminen nähtiin jo tuolloin.

Agenda 21 oli suunnitelma nälän, köyhyyden, sairauksien ja asunnottomuuden poistamiseksi maailmasta 2000-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin mennessä. Vuosia, rahaa ja ihmishenkiä on poltettu, mutta muuttuiko mikään? Katsellessa maailmaa tuolloin ja nyt, voi sanoa, että eipä juuri…

YK näki vapaan markkinatalouden pelastajana

Ensimmäisenä osa-alueena suunnitelmassa mainitaan monen välinen kaupankäyntijärjestelmä, joka on, suoraan käännettynä ”yhdenmukainen kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa ja joka lopulta johtaa maailmanlaajuisen tuotannon optimaaliseen jakautumiseen suhteessa kaikkien kauppakumppanien suhteelliseen etuun.”. Tästä voisi vetää sen johtopäätöksen, ettei omaisuuden keskittyminen tietyille henkilöille ja tiettyihin yrityksiin ole täyttä sattumaa. YK:n agenda 21 on myöskin nähtävissä innostajana erilaisille vapaakauppasopimuksille kuten CETA ja TTIP, sekä yhä suuremmille ”vapaan kulun ja kaupan alueille”, kuten esimerkiksi EU. Kyseisen suunnitelman sanavalintojen mukaan koko vapaan kaupan ihanne on toteutettu ainoastaan kehittyvien maiden pystyssä pitämiseksi, joskaan tavoite ei näiltä osin ole erityisen onnistunut, sillä esimerkiksi Afrikka on käytännössä yhtä köyhä kuin 26 vuotta sitten, kun agenda 21 luotiin. Toisaalta suurimmat yritykset ovat yhä suurempia ja rikkaus jakaantunut yhä harvemmille.

Kohdassa 2.9 d mainitaan myöskin yhdeksi tavoitteeksi markkinatalouden/tuotannon sekä ympäristön suojelun/kestävän kehityksen yhteensovittaminen. Mikäli tiedemiehiä ja osaltaan myöskin ihmisten empiiristä havainnointikykyä on uskominen, erityisesti tässä tavoitteessa agenda 21 on epäonnistunut surkeasti. Myöskin protektionismin kitkeminen sekä sen aikaansaannosten purkaminen on mainittu yhdeksi jokaiselle valtiolle kuuluvaksi tavoitteeksi.

Epäonnistuneeksi voidaan nähdä myöskin suunnitelman kohta, jonka mukaan pankkien ja eräiden valtioiden tulisi helpottaa pahiten velkaantuneiden valtioiden lainataakkaa. Ainakaan läntisissä maissa tämä ei ole onnistunut, vaan niin Euroopan maat kuin Yhdysvallatkin ovat enempi vähempi ennätyksellisen syvällä velkasuossa. Suunnitelman mukaan säästämiseen tulisi rohkaista ja valtioiden talouksien alijäämää vähentää. Kuitenkin niin valtiot kuin kansat elävät yhä enemmän velaksi ja köyhyys lisääntyy myös Euroopassa. Hyvänä esimerkkinä kelpaa Kreikka, jonka kansainvälinen pankkimaailma löi polvilleen.

Rajattomasta rahoituksesta huolimatta kehitysmaat pysyivät kehitysmaina

Kehitysmaiden osalta mainitaan rikkaiden maiden lahjojen lisäksi myöskin velvollisuuksia. Esimerkiksi kyseisten maiden johtajien tulisi suunnitelman mukaan rohkaista yrityksiä vientiin eikä niinkään tuottamaan tuotteita sisämarkkinoille sekä purkamaan ”ei-kannattavia” oman tuotannon rakenteita tuonnin tieltä. Vastineeksi suunnitelmassa on esitetty rahallisia kompensaatioita kannattamattoman vientiteollisuuden tappioiden kattamiseksi.

Köyhyyden poistamiseksi agenda 21 näkee ratkaisuksi luonnollisesti toimeentulon turvaamisen, erityisesti työllä. Köyhyyden kanssa käsi kädessä kulkevaan nälkään ratkaisuksi esitetään kansakuntien omavaraisuuden tukeminen. Mm. näissä kahdessa kohdassa suunnitelma on räikeässä ristiriidassa käytännön kanssa. Esimerkiksi Suomi on erityisesti huonoina vuosina voimakkaasti tuonnin varassa ruoan riittävyyden kohdalla. Tämän lisäksi koko Afrikka, siinä missä Suomikin elää käytännössä muun maailman maataloudesta. Kehitysmaiden kohdalla edes kehitysapu ei ole onnistunut tuhansien miljardienkaan jälkeen korjaamaan tilannetta paremmaksi ja samaan aikaan Suomi vähentää omavaraisuuttaan.

Yllättävää kyllä, siirtolaisuutta ei mainita YK:n suunnitelmassa ratkaisuksi sen enempää nälänhätään kuin köyhyyteen tai kehitysmaiden talousongelmiinkaan. Sen sijaan erilaisia lahjoituksia, osittain ehdollisiakin yksin näiden asioiden kehittämiseksi kehitysmaissa on osoitettu lähemmäs sata miljardia dollaria. Relevantti kysymys on: Mihin nämä rahat ja näiden lisäksi maksettu kehitysapu ovat kadonneet? Sen enempää kehitysmaiden tuotannon tehostumisesta tai ympäristöllisestä kehittymisestä kuin kehitysmaiden kansalaistenkaan paremmin voinnista ei ole merkkejä.

Kuluttaminen ja kasvu nähtiin pahana 1992 – Elinehtona 2018

Agenda 21 on, kuten sanottua, maailmanlaajuiseksi tarkoitettu suunnitelma. Se pyrkii ottamaan huomioon jokaisen maailman kolkan ja erityisesti länsimaihin on kohdistettu kulutustottumuksiin kohdistuvat muutokset. Suunnitelman mukaisesti jokaisen valtion tulisi peräänkuuluttaa kestävämpiä kulutustottumuksia ja vähemmän ympäristöä rasittavia tapoja tuottaa kulutuksen vaatimia tuotteita. Vähemmän yllättävästi tämäkin kohta on voimakkaasti ristiriidassa sen kanssa, että jo suunnitelman alussa nähtiin tarpeelliseksi mm. poistaa tuontitariffeja kehitysmaiden tuotteilta, jotta näiden halvat tuotteet pääsisivät helpommin rikkaampien maiden markkinoille näin potentiaalisesti syrjäyttäen paikallisen tuotevalikoiman yksin hintakilpailun keinoin.

Huomiota suunnitelmassa saa myöskin modernit käsitteet talouskasvusta. Suunnitelmassa todetaan mm. että elintason nostamiseksi on kehitettävä vaihtoehtoisia, vähemmän uusiutumattomista luonnonvaroista riippumattomia keinoja. Kohdassa 4.24 todetaan, ettei ilman ”merkittäviä signaaleja markkinoilta”, suomeksi sanottuna hintojen korotuksia, tulla näkemään merkittävää muutosta kulutustottumuksissa. 4.26 kohdassa taas esitetään hieman lapsekaskin toive siitä, että myöskin yritykset rohkaisisivat kansalaisia vastuullisempaan kuluttamiseen.

Väestöräjähdys nähtiin jo 1992 merkittävänä uhkana

Alati kasvavat ja määrällisestikin lisääntyvät suurkaupungit aiheuttavat suunnitelman mukaan merkittäviä ympäristöllisiä ongelmia sekä asettaa suuria haasteita myöskin paikallisille hallinnoille. Väestömäärän ennustettiin tuolloin lisääntyvän jopa kahdeksaan miljardiin vuoteen 2020 mennessä. Tätä artikkelia kirjoitettaessa väestömäärä maailmassa on 7,442 miljardia, joten ennuste ei ole kovinkaan kaukana totuudesta. Maapallon väestö itseasiassa kasvaa tällä hetkellä nopeammin kuin koskaan ja kiihtyy kiihtymistään. Ihmispopulaation ennustetaan kasvavan vuoteen 2030 mennessä 8,5 miljardiin, vuosisadan puoliväliin mennessä 9,7 miljardiin ja vuosisadan loppuun mennessä 11,2 miljardiin ihmiseen.

Osana väestöräjähdykseen liittyvissä huolissa suunnitelma nostaa esiin myöskin kansakuntien ikäjakauman ja ylipäätään valtioiden sietokyvyn kansalaistensa lukumäärälle. Huoltosuhde ja välttämättömät luonnonvarat kuten vesi nousevat suunnitelmassa esiin. Väestöohjelmat esiintyvät kohdassa 5.42, jossa todetaan, jälleen suoraan kääntäen: ”Väestöohjelmien tulee olla sosio-ekonomisten ja ympäristöllisten aspektien kanssa yhdenmukaisia”. Väestöohjelmien mahdollista sisältöä agenda 21 ei erittele, mutta toteaa, että niiden on oltava linjassa kestävän luonnonvarojen käytön sekä elämänlaadun lisääntymisen kanssa. Käytännössä suunnitelma panostaa lisääntymisen tukemiseen ja perhekokojen kasvattamiseen.

Väestömäärien lisääntyessä kodittomien ja pakolaisten määrän ennustettiin lisääntyvän merkittävästi. Näiden ihmisten asuttamiseksi YK ehdotti osana suunnitelmaa mm. mantereiden sisäistä siirtolaisuutta ja totesi suunnitelmassaan, että vuoteen 2000 mennessä jokaisella ihmisellä tulisi olla oma koti. Maailmassa on tällä hetkellä arviolta 100 miljoonaa täysin vailla asumusta olevaa eikä edes Suomi, jota joskus on pidetty erityisen edistyksellisenä ja hyvinvoivana maana ole onnistunut majoittamaan kodittomiaan, vaan Suomessakin on yhä yli 7000 ihmistä, joista hieman alle 500 perheellisiä.

Miksi jatkamme tiellä joka on todettu epäonnistumisen poluksi?

YK:n suunnitelma maailman pelastamiseksi ei ole merkittävästi onnistunut käytännössä miltään osin. Ihmiskunta on sairaampi mutta silti lääkitympi ja kehitysavunkin lisääntyessä yhä nälkäisempi. Samaan aikaan yrityksiä kiinnostaa ympäristön, luonnonvarojen tai työntekijöidensä kohtalo yhä vähemmän ja kansakunnat hyötyvät yrityksistä alati mitättömämmissä määrin. Kehitysmaat ovat yhä kehitysmaita ja vaikka vuonna 1992 potentiaalinen ratkaisu YK:n näkemyksen mukaan vielä oli kansakuntien ”hyvyyden” ja yhteistyön ulottuvilla, viimeiset 26 vuotta ovat todellisuudessa osoittaneet, ettei kehitysmaiden ongelmiin ole ratkaisua. Esimerkiksi HIV on ihmiskunnan näennäisistä läpimurroista ja kaikesta HIV:n suitsimiseksi tehdystä työstä huolimatta levinnyt räjähdysmäisesti ja kasvua tartunnan saaneiden määrässä on yli 50 maassa. Tällä hetkellä HIV:ta kantaa veressään arviolta 36,9 miljoonaa ja määrä lisääntyy vuosittain noin 1,8 miljoonalla tartunnan saaneella.

Agenda 21:n menestyksekäs toteuttaminen todetaan suunnitelmassa kansakuntien ensimmäiseksi ja tärkeimmäksi tehtäväksi. Tämän toteuttamiseksi YK totesi tarvitsevansa itsenäisten kansakuntien johtajien lisäksi myöskin muiden ylikansallisten toimijoiden apua ja suunnitelman mukaisesti tässä on myös onnistuttu. Suunnitelmien sisällön osalta se näyttäisi tekevän suurempaa palvelusta ylikansallisille yrityksille kuin maailman kansoille. Pelastuiko maailma YK:n 1992 maalailemalta kohtalolta? Ei miltään osin…

Lähde: YK,