Kohuehdotuksen läpimeno näyttää varmalta – Helsingistä koko maailman sosiaalitoimisto

Uutisoimme eilen Helsingin kaupunginhallituksen maanantai-iltana päättämästä ehdotuksesta, jonka toteutuessa Helsinki tarjoaa laittomasti maassa oleville paperittomille käytännössä ilmaisen täysihoidon, sisältäen niin majoituksen, ruuan, terveydenhuollon, hammashoidon, lääkkeet, oikeusavun jne.

Uutisointi Helsingin kaupunginhallituksen ehdotuksesta kirvoitti kitkeriä kommentteja esimerkiksi perussuomalaisten puheenjohtajalta Jussi Halla-aholta.

Hallituksen esitys toki vaatii vielä kaupunginvaltuuston hyväksynnän, ennen kuin se tulee voimaan. Valtuusto käsittelee asian ensi viikon keskiviikkona 29.11.2017.

Helsingin kaupunginvaltuuston voimasuhteita tarkasteltaessa selviää nopeasti, että ehdotuksen läpimeno lienee vain muodollisuus. Ehdotuksen puolesta kaupunginhalllituksessa äänestäneillä puolueilla (vihreät. SDP, vasemmistoliitto, RKP) on valtuustossa yhteensä peräti 48 paikkaa. Puolueilla, joiden edustajien oletetaan äänestävän ehdotusta vastaan (kokoomus, perussuomalaiset), on yhteensä 29 valtuustopaikkaa.

Vaikka kaikki kysymysmerkillä varustettujen pienempien valtuustoryhmien edustajat äänestäisivät valtuustossa ehdotusta vastaan, menisi ehdotus silti kirkkaasti läpi, sillä pienryhmillä on yhteensä vain kahdeksan valtuustopaikkaa.

Näin ollen voimme varautua siihen, että jatkossa henkilöt, jotka eivät koskaan ole maksaneet veroja Suomeen, saavat veronmaksajien rahoilla mittavat edut. Kyseessä on Suomen perustuslain vastainen ihmisten eriarvoinen kohtelu. Mitä siihen sanoo yhdenvertaisuusvaltuutettu?

18 thoughts on “Kohuehdotuksen läpimeno näyttää varmalta – Helsingistä koko maailman sosiaalitoimisto

  • 22.11.2017 at 09:38
    Permalink

    Korkea aita kehäkolmosen vieressä,sisään pääsee,muttei ulos. Muu Suomi kiittää.hmmm… olenkohan kuullut vastaavanlaisesta paikasta ”historiasta”?..

    Reply
  • 22.11.2017 at 09:45
    Permalink

    ”Helsinki tarjoaa laittomasti maassa oleville paperittomille käytännössä ilmaisen täysihoidon,” Entä se suomalainen työtön ja asunnoton? Koti kuntani tarjoaa pitkäaikaistyöttömille terveystarkastuksen, kerran vuodessa! Lääkkeistä ja erikois-sairaanhoidon kuluista työtön huolehtii itse.
    Vaikuttaa siltä, että perustuslaki ei ole voimassa nyky-Suomessa.

    Reply
  • 22.11.2017 at 10:10
    Permalink

    Nykysuomi näkyy olevan samaa paskaa kuin punavihreidenkin julkaisut.

    Reply
  • 22.11.2017 at 10:10
    Permalink

    Toisaalta mä toivon, että tuo laki menis läpi ja helsinkiin saapuis kerralla kaikki suomen matut hakemaan hyvinvointia hesalaisilta. No voishan ruotsistakin niitä tulla 20 000 kerralla, niin katotaan sitten, miten vihervassurit jakaa hyvinvointia!! Toisaalta oma vikannehan se on, kun ootte heitä äänestäneet!

    Reply
  • 22.11.2017 at 10:31
    Permalink

    Onneksi muutin aikoinaan pois tulevasta matulandiasta. Tähän auttaa se että kantasuomalaiset repivät paperinsa ja menevät paperittomina ilmaiseen ylläpitoon ja kaikki ovat tyytyväisiä. Meilläpäin ollaan erityisen tyytyväisiä koska somppuja ja geelipäitä ei näy kuin uutisissa ja silloinkin vaihdetaan kanavaa heti.

    Reply
    • 22.11.2017 at 14:03
      Permalink

      Onko Suomessa vielä paikka, jossa ei matuja? Onko myös välttämättömät palvelut lähellä. Heti muutan, jos jossain on sellainen onnela. Lähes kaikki suomen kaupungit olen reissannut parin viime vuoden aikana ja pienimissä tuntuu olevan katukuvassa vielä enemmän kuin suuremmissa.

      Reply
  • 22.11.2017 at 10:43
    Permalink

    Olisiko aika miettiä sitä, kuinka Helsinki voidaan helposti eristää muusta Suomesta? Mieluiten tietenkin iroittaa Suomi-nimisestä valtiosta omaksi kaupunkivaltiokseen…
    Toimenpiteestä hyötyisi reilut 4 miljoonaa ihmistä, kun ei tarvitsisi osallistua tähänkään kalliiseen ja hyödyttömään hullutukseen…
    Suosittelen asian huolellista ja vakavaa pohdintaa…

    Reply
    • 22.11.2017 at 10:59
      Permalink

      Sinun onkin paras pysyä siellä böndellä….

      Reply
  • 22.11.2017 at 10:47
    Permalink

    Jees. Toivottavasti Helsinkiin tulee 100-200 000 laitonta maahantunkijaa lisää! Kai sinne 1 000 000 :kin mahtuu. Loppuu valitukset työvoimapulasta. Heh ..heh ..hee …

    Reply
  • 22.11.2017 at 11:01
    Permalink

    Onnea Helsinki !!

    Saatte kultamunia itsellenne. Joudutte maksamaan niiden ylläpidon joka on paikoin parempi kuin suomalaisten. Kaupungissa, jossa on eniten kodittomia suomalaisia, ohittavat kultamunat kaikki asuntojonot ja lääkärijonot.

    Onnea Helsinki !!

    Vanheneva väestörakenne takaa että kiinteistöjen arvot romahtavat kun kaupunki vuokraa vapautuneet asunnot kultamunille. Ja mitä korkeampi on vuokra, sitä varmemmin sosialitoimisto on se taho joka asunnon vuokraa. Sillä ”sen vuokranhan maksaa yhteiskunta”, eli TE hyvät Helsinkiläiset veronmaksajat.

    On kaksi vaihtoehtoa. Joko asua ja pysyä Helsingissä mutta hyvin vähällä verokertymällä. Näin saadaan kaupungin talous ahdistetua pisteeseen jossa se joutuu syömään sanansa kultamunille. Tai sitten muuttaa sieltä pois.Myymällä kolmion Helsingistä, saa sillä omakotitalon ruuhka-Suomen ulkopuolelta.

    Kehä-III:n ulkopuolella on paljon virkistystä. On metsää on järviä. Ja s***iäkin ihan eri malliin kuin betonibunkkereiden taajamissa. Ihmisillä kun ei ole Helsingin ongelmia.

    Reply
  • 22.11.2017 at 11:08
    Permalink

    Onnea Helsinki! Saatte nyt niittää hulluuden kylvöä. Tehän sen viherpunikkilauman olette sinne äänestäneet. Nyt olisi viimeistään korkea aika piikata tuo tuppukylä irti Suomesta ja kelluttaa se Tukholman edustalle. Voisivat sitten siellä kilpailla kumpi keksii suurempia idiotismeja kaupunkilaisten iloksi.

    Reply
  • 22.11.2017 at 11:09
    Permalink

    Onkohan nämä päättäjät kaikki apukoulun käyneitä?

    Reply
    • 22.11.2017 at 11:53
      Permalink

      Eipäs nyt vähätellä! Eiköhän noista joka sorkka ole käynyt veronmaksajien kustannuksella useitakin OPETUSHALLITUKSEN hyväksymiä korkean tason propagandakouluja. Niissä heikkoluonteiset yksilöt saadaan luulemaan, että he itse olisivat aidosti aivopesijöidensä kanssa samaa mieltä asioista. Katsos noin niitä hyödyllisiä idiootteja kasvatetaan kansallisvaltioiden tuhoksi.

      Reply
  • 22.11.2017 at 12:08
    Permalink

    Hämä hulluus on pysäytettävä jollain keinolla -kantaväestön orjuuttamiselle on tultava loppu!

    Reply
  • 22.11.2017 at 22:15
    Permalink

    Kohinalla sielä mamut jo Rivopurkkeja jakaa/kauppaa iästä ja laista piittamaatta 10v lapset sekaisin Rivoista. Ja meno EI AINAKAA RAUHOTU näiden päätösten jälkeen. Melkein toivoisin vasemmisto ja vihriden perheille että osuu omalle kohdalle ja kunnolla.

    Reply
  • 22.11.2017 at 22:58
    Permalink

    Kehäkolmosen kohdalle berliinin muurin kopio, ja täällä yksi talkoolainen valmiina!!!!
    Junille ja muille kulkuneuvoille rajatarkastus, vain oleskeluluvan tai kansalaisuuden omaavat ihmiset voi matkustaa, tietenkin poislukien toimittajat ja viher vasurit.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.