Poliisi kiristää itsenäisyyspäivän turvatoimia – SuPo nostanut uhkatasoaan viime vuodesta
Helsingin poliisi on ilmoittanut kiristävänsä itsenäisyyspäivänä kaupungin turvatoimia aiemmista vuosista. Syyksi on ilmoitettu suojelupoliisin kohottama uhkataso nimenomaan itsenäisyyspäivän tapahtumiin.
Ylikomisario Seppo Kujala ei paljastanut pienintäkään yksityiskohtaa poliisin suunnitelmista, vaan kertoo ainoastaan että aiempien vuosien tapaan, poliiseja on tulossa myös muualta suomesta.
-”Nämä ovat ensisijaisesti poliisin taktisia asioita, joita ei kauheasti ryhdytä julkisuuteen kommentoimaan, koska ne tietysti menettäisivät merkityksensä.”
Määriä tai edes sitä, tuleeko poliiseja olemaan aiempia vuosia enemmän, poliisi ei paljasta. Helsingissä järjestetään itsenäisyyspäivänä useita tapahtumia, kuten kulkueita ja mielenosoituksia.
Lähde: ESS
Uuskommunistien takia on hyvä varautua.
Ainakaan Vastarinnan kansallismielisen marssin vuoksi ei tarvitse nostaa tasoa. Siihen marssiin eivät matut uskalla tehdä terrori-iskua. Mutta muita tapahtumia voi syynätä tarkemmin mahdollisten iskujen vuoksi.
Vasemmiston naamioidut kusipäät aiheuttavat vahinkoa, kunnolla pamppua niin loppuu niiden sikailut.
Joko pitäisi kaikkien kansallismielisten osallistua? Saataisiin kunnon karkelot..
Varautukaa järemmillä kumiluodeilla ja vasemmistovihreiden punikkien väkivaltaan. Siinä teille idiooteille ohjeita. Varmaan sieltä raahataan rauhallisemmin käyttätyviä kansallismielisiä putkaan satapäin. Pitkää se torniainen poissa rivistänne ja kaikki samantapaiset naulapäät, niin kaikki hyvin.
Voi voi kun ihmisten täytyy aina tapella Mistä tommonen sikiää
Tätä maata ollaan matuttamassa pohjamutiin ja etenkin viherkommarit pyrkii edistään sitä väkivallan avulla.
Monikulttuurisen pahoinvointivaltion riemuja tämäkin. Nautiskelkaa paskastanne.