Näkökulma: kuolevan kansan lapsi

Maailman väkiluvun noustessa 7500 miljoonaan suomensukuisia on vain alle 7 miljoonaa, alle 0,1% maailman väestöstä. Meistä viitisen miljoonaa asustaa Suomessa.

Väestömme vähäisyyttä voidaan verrata harvalukuisena pidettyyn juutalaisväestöön, jonka koko on yli 14 miljoonaa, yli kaksinkertainen määrä meidän väkimääräämme nähden.

Suomalaisten syntyvyys on romahtanu 1850-luvun tasolle, jolloin maamme väestömäärä oli alle 2 miljoonaa. Syntyvyytemme on pudonnut nyt jopa Euroopan erittäin matalan syntyvyyden keskiarvon alapuolelle.

Kansa, jolla ei ole lapsia on kansa ilman tulevaisuutta. Mikään kysymys maamme kulttuurissa tai politiikassa ei ole yhtä keskeinen ja tulenpalava kuin kysymys kansamme jatkuvuudesta.

On turha pohtia sotea, maakuntamallia, Venäjän uhkaa, talouspolitiikkaa tai EU:ta, jos maassamme ei jatkossa tule olemaan väestöä, jota varten maatamme rakennetaan. Jos me emme saa kansamme syntyvyyttä nousemaan sille tasolle, että me olemme jatkossakin olemassa, kaikki muu on turhaa.

Avautuuko eteemme monen jo kadonneen kansan kohtalo; olemmeko me suomensukuisten kansojen viimeinen henkäys pohjoisen lakeuksilla? Onko fenno-ugrien viimeiset loitsut loihittu, jäämmekö me vain ohimeneväksi lehdeksi historian suuressa kirjassa? Kenelle tätä maata rakennettiin ja kenen puolesta sotaveteraanit tekivät suurimman uhrauksen?