Tilastokeskus julkaissut selvityksen ulkomaalaisten rikoksista, kasvua joka saralla

Tilastokeskus selvittää erot vuoden 2015 ja vuoden 2016 rikoksissa.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon tuli vuonna 2016 koko maassa kaikkiaan 823 500 rikosta ja rikkomusta, mikä on 4 400 rikosta ja rikkomusta (0,5 prosenttia) enemmän kuin vuotta aiemmin.

Taulukosta näkee erot Suomalaistaustaisten ja ulkomaalaistaustaisten tekemistä rikoksista.

Esimerkiksi vuonna 2016 Suomalaistaustaisten pahoinpitelyjä kirjattiin yhteensä 11808, ulkomaalaisten tekemiä pahoinpetelyjä tehtiin 3006. Joka neljäs pahoinpitely on ulkomaalaistaustaisen tekemä.

Pahoinpitelytilastoista selviää erikoinen asia. Suomalaistaustainen on  pahoinpidellyt ulkomaalaistaustaista vuonna 2016 645 kertaa, kun taas ulkomaalaistaustainen suomalaistaustaista 1159 kertaa. Ulkomaalaistaustainen on myös pahoinpidellyt ulkomaalaistaustaista vuonna 2016 1847 kertaa.

Seksuaalirikoksissa Suomalaisten osuus oli 382 ja ulkomaalaisten 304, eli joka 1,2 seksuaalirikoksessa on mukana ulkomaalaistaustainen henkilö.

Suomalaistaustaisten tekemät rikokset laskivat joka saralla verrattuna vuotta 2015, vuoteen 2016. Ulkomaalaistaustaisten rikoksissa joka saralla oli kavua. Pahin kasvu on pahoinpitelyrikoksissa vajaa +30% ja seksuaalirikoksissa +100%

 

Lähde: http://www.stat.fi/til/rpk/2016/13/rpk_2016_13_2017-03-23_tie_001_fi.html

3 thoughts on “Tilastokeskus julkaissut selvityksen ulkomaalaisten rikoksista, kasvua joka saralla

  • 24.3.2017 at 08:16
    Permalink

    Ja nuo rikokset kun suteutuetaan väkimäärään niin ulkomaalaista joka kolmas syyllistyy rikoksen. Ulkomalaisiksi ei tässä kohtaa lasketa Aasialaisia, koska he eivät tee rikoksia. Siitä suuri suhdeluku ulkomalaisille.

    Tilanne muuttuu vielä rajumaksi jos ”sumalais taustaiseksi” ei lasketa Suomessa syntyneitä. Vaan siihen laskettaisiin vain rodullisesti suomalaiset. Silloin merkittävä osa rikoksista siirtyisi ”ulkomaalaistaustaisten” sarakkeisiin. Samalla tietysti ulkomaalaistausten määrän kasvun myötä todennäköisten rikollisten suhdeluku ei kasvaisi. Mutta rikosten kokonaisluvut lähentyisivät toisiaan merkittävästi.

    Ulkomaalaiset tekevät melkein kaikki muut rikokset ja suomaalaiset ”maksuvälinepetoksia”. Osin sen vuoksi että suomalaisilla ei riitä rahaa elämiseen. Mutta myös sen vuoksi että suomalaiset on koulun-, median- ja yhteiskunnan puolelta ajettu niin tyhmiksi etteivät he osaa enää laskea. Suurimalla osalla se oma-napa on se maailman napa. Ei pitäisi ostaa asuntoa tai laittaa firmaa pystyn jos ei osaa tai ole varaa. Ja pörssikeinottelu… se pitää jättää niille jotka sen osaavat.

    Vanha slogan ”Suosi Suomalaista” pitää yhä paikkansa. Aina pankista aviopuolisoon. Pitseriasta kulutuselektroniikkaan.

    Reply
  • 24.3.2017 at 19:16
    Permalink

    Tarvittaisiin myös tosiasioihin perustuva selvitys maahantunkeutujien aiheuttamista kustannuksista, jollaista on vaadittukin vallanpitäjiltämme.
    Sellaista ei kuitenkaan ole tehty näiden toimesta tai sitten he eivät ole uskaltaneet sitä julkistaa.

    Reply
  • 18.11.2017 at 22:01
    Permalink

    Einfact puhuu paskaa, aasialaiset tekevät rikoksia siinä kuin kuka tahansa ulkomaalainen, esim vietnamilaiset tekevät eniten henkirikoksia heti romanien jälkeen

    Reply

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.