PK-Seutu 2030: yli 25% vieraskielisiä!
Espoo, Vantaa ja Helsinki ovat vapaassa pudotuksessa väestöennusteen kertoessa, että niiden vieraskielinen väestö on räjähtämässä kaksinkertaiseksi vuosien 2015 ja 2030 välillä. Vuoden 2011 perusennusteen mukaan vieraskielisten osuus vuonna 2030 on 26% Espoossa, Helsingissä 23%, Vantaalla 28% ja kehysalueella 8%.
Helsingin seudun vieraskielisten osuus siis kaksinkertaistuu vuoteen 2030 mennessä. Espoossa koetaan jo kasvukipuja, kun verotulojen kasvu kituu, vaikka väestön määrä lisääntyy. Espoon kaupungin tavoitteena on vuoteen 2050 mennessä kasvattaa väestöä 130 000 ihmisellä, tasolle 400 000 nykyisestä noin 270 000 tasosta.
Valkoisesta paosta kärsivässä Lontoossa muualta tulleiden osuus on jo 70%. Koska vain 3-4% määrä ei-eurooppalaista väestöä laukaisee valkoisen paon, on selvää, että se on jo iskenyt pääkaupunkiseutuun ja vie mennessään nettoveronmaksajia.
Lontoossa kasvanut John Cleese kertoo (englanniksi), miltä se tuntuu, kun kotiseutu vallataan, kun asialle ”ei vaan voi mitään, koska maailma muuttuu”.
Syrjäinen rannikkokaupunki saa mitä tilaa. Kodittomia, väkivalta- ja huumerikollisuutta, halpatyövoimaa, kiinteistöjen arvon alenemista jne…
”Onnea Helsinginseutu. Slummit on avattu” … ja hiialahiiala hoi, kuten Jope lauloi perään.