Mainos:

18-v. roomalaistyttö paloiteltiin julmasti – Suomen media vaikeni

Julkaistu 10.2.2018 – Kirjoittaja Toimitus
Sebastian Tynkkynen (ps) ottaa Facebook-kirjoituksessaan esille hiljattain Roomassa tapahtuneen raa'an paloittelumurhan, josta Suomen valtamedia vaikeni. Teosta epäiltynä on vangittu afrikkalaistaustainen maahanmuuttaja.

Tynkkynen kirjoittaa:

"Poliisi pidätti laittomasti maassa olevan nigerialaisen epäiltynä 18-vuotiaan roomalaistytön (kuvassa) julmasta murhasta. Italialaislehdet kertovat, kuinka kuvan tytöltä oli leikattu pää ja rinnat irti ja sen jälkeen kädet ja jalat, jotka oli vielä halkaistu kahteen osaan. Paloiteltu tyttö oli sullottu kahteen matkalaukkuun.

Yritin löytää suomalaisesta mediasta pää- tai sivuotsikoita heti tapahtumien jäljiltä ja sen jälkeen. En löytänyt yhtäkään, vaikka koko tapaus kuohutti ympäri maailman ja aiheutti Italiassa valtavan kuohunnan.

Vasta kun matkalaukkuihin teloitetun tytön murhasta suuttunut äärioikeistolainen ammuskeli autostaan tummaihoisia, hänen tekonsa uutisoinnin kyljessä suomalaiset mediat lausuivat muutaman sanan roomalaistytön kohtalosta.

Mainos:

Äärioikeistolaisen miehen teko on kammottava ja mitä tuomittavin. Väkivalta ei ole koskaan ratkaisu yhtään mihinkään. Onneksi kuudesta loukkaantuneesta afrikkalaisesta siirtolaisesta kukaan ei kuollut. Toivottavasti he toipuvat mitä pikimmin. Osissa olevaa roomalaistyttöä emme enää saa takaisin.

Mielestäni tässä tapauksessa tiivistyy median toimintalogiikan epärehellisyys. Maahanmuuton kolikon toinen puoli jätetään tavallisesti kertomatta, tai se kerrotaan vasta kun se voidaan uutisoida kanta-asukkaan pahan teon yhteydessä.

Mediaa voidaan hyvällä syyllä osoittaa sormella ja sanoa: miksi olette aiheuttaneet kaaosta ja epävakautta yhteiskuntaan. Tämä johtuu siitä, että media tiedonvälittäjänä välittää vinksahtaneen kuvan maahanmuutosta. Kun turvapaikanhakijoiden lieveilmiöt yritetään peittää tilastollisesti niputtamalla opiskelevien tai korkean osaamisen työperäisten maahanmuuttajien tuomat positiiviset lukemat maahanmuutosta, ei äänestävä kansalainen pysty tekemään johtopäätöstä: että maahanmuutossa olisi yksi osa-alue, joka kaipaisi kipeästi kriittistä tarkastelua ja tiukennuksia.

Kun kansalaiset omassa hyväsydämisyydessään äänestävät maahanmuuttopolitiikan puolesta, joka ei vaadi tiukennuksia, koska saadun yksipuolisen tiedon varassa niille ei näyttäisi olevan tarvetta, jäävät tärkeät maahanmuuton uudistukset tekemättä.

Silloin lieveilmiöt kasvavat, ihmisten turhautuminen kasvaa ja kahtiajakautuminen voimistuu. Ei sellaista kukaan toivo. Minä toivoisin, että suomalainen ”luotettavaksi mediaksi” julistautunut valtamedia ottaa ihan projektikseen tehdä huolellisempaa ja neutraalimpaa journalismia myös maahanmuuton ja monikulttuurisuuden suhteen. Se ei ole keneltäkään pois. Päin vastoin. Myös monet kunnialliset maahanmuuttajat, jotka ovat lisänneet minut kaveriksi nähtyään maahanmuuttovideoitani, toivovat helpotusta omaan tilanteeseensa. He eivät toivo, että Suomi päästää läpi heidän viiteryhmiinsä kuuluvia ihmisiä, joilla ei ole laillista perustetta oleskella maassa. He ovat usein lähettäneet minulle viestiä, joiden pihvi on: heidänkaltaisensa ihmisen päästäminen maahan ilman laillista perustetta on kuin kuopan kaivamista kunnollisille ja rehellisille maahanmuuttajille. Koko ryhmä leimaantuu.

Me tarvitaan tähän maahan paljon parempaa maahanmuuttopolitiikkaa, niin suomalaisten kuin maassa vierailevien maahanmuuttajienkin vuoksi. Media, kun te siitä rasismista niin paljon kirjoitatte, niin te voitte itse rehellisellä uutisoinnilla tehdä paljonkin asian eteen."

Lähde: Facebook

Katso myös:

https://www.nykysuomi.com/2018/02/09/haastattelussa-jsnn-elina-grundstrom-medialla-on-oikeus-valita-nakokulmansa/

Mainos:
Seuraa keskustelua
Ilmoita minulle
guest

Kun lähetät kommentin, käsittelemme nimimerkkiäsi, sähköpostiosoitettasi (ei julkaista), teknisiä tietoja ja kommentin sisältöä. Kommentti tarkastetaan automaattisesti ja tarvittaessa toimituksellisesti. Lue tietosuojaseloste ja kommentointiperiaatteet.

11 Kommentit
Vanhimmat
Uusimmat Äänestetyimmät
juha.
juha.
8 years ago

Hienoa toimintaa Suomen valtamedialta tälläinen uutinen. Eipä enempää voi enää olla paskaa housuissa niillä voimilla, jotka tekevät tälläisen päätöksen pimittää mustan afrikkalaisen mamun tekemän sanoinkuvaamattoman rikoksen vain siksi, että valtamedian agenda ja heidän kiiltokuvamaailmansa pysyisi ilman särön säröä.
Mustalle elukalle kuolemantuomio mitä Keskiaikaisimpaan tapaan on se ainoa oikea tuomio. Ei kahta sanaa. Nämä länsimaiset tyttöparat ovat niin suojattomia ja hyväuskoisia sekä omien valtioidensa poliisivoimien suojeluksen täysin menettäneitä. Sillä kuten eräs poliisipamppu sanoi Itä-Suomessa, että haittamaahanmuuttajilla on oikeus ”tutustua prinsessoihimme”. Tämän poliisimiehen voi laittaa samaan kasaan kuin tuon italian rikastuksenkin.

Oma luokkajako
Oma luokkajako
8 years ago

Tämä on jälleen näitä ikäviä uutisia. Mutta tosiasia on että jos ei millään tavalla sosialisoi näiden neekrien ja savunahkojen kanssa, niin näitä tapahtuu äärimmäisen harvoin. Poikkeuksetta kaikilla näillä on ollut joku suhde neekereihin tai arabeihin tai sitten ne ovat menneet niiden kämpille. Täysin käsittämätöntä toimintaa. Ja koska meillä on Karma, niin se puree persuksiin yleensä todella nopsasti.

Eli, ei sosialisoida millään tavalla näiden kanssa ja pidetään vähintään se viiden metrin hajurako. Sillä selviää useimista ongelmista.

goyim
goyim
8 years ago
Reply to  Oma luokkajako

minusta viiden tuhannen kilometrin etäisyys on ainoa oikea etäisyys noihin eri rotuisiin

ällötti
ällötti
8 years ago

Tuossa omassa rapussa eräs blondi vei eilen ( varmaan viikonlopuksi ) yhden turviksen, siis sen näki vaatteista ettei ollut mikään mamukaan vaan matu, kämpällensä. heräsi vaan kysymys :miksi. Pieni yksiö, siis viikonloppulelu. Siinä kai on se, että, kun panetti, niin on helppo ratkaisu, kai se on tekemisissä näiden kanssa. Siinä on se huono puoli, että ne kertovat prinsessoista toisilleen ja luulevat, että maa on jakorasioita täynnä.

Suomi suomalaisille
Suomi suomalaisille
8 years ago

Noin Suomessa viherpunikki-toimittajien dominoima valtaVALEmedia valehtelee vaikenemalla ja tukee vallankahvassa olevien EU-diktatuurin ostamien maanpetturien avointen rajojen politiikkaa. Sillä tähdätään suomalaisen kansallisvaltiomme tuhoamiseen ja EU-diktatuurin Kalergi-suunnitelman mukaisen kantasuomalaisten valkoisen kansanmurhan toteuttamiseen.

”The EU is an unelected 3 tier dictatorship on the soviet model, with a sham parliament in Brussels. In time, that’s slavery for all of us.
The EU has bribed 28 Prime Ministers with £10 million per treaty to sign away their nations and their freedom. Ordinary Ministers get less. Its much cheaper than building weapons and going to war, as Adolf Hitler did.” – ”Expose the EU dictatorship and its police state”, http://eutruth.co.uk/

Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
Matut hiiteen loisimasta ja suvakit perään
8 years ago

”Nykysuomi haastatteli Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaa Elina Grundströmiä. Hänen mukaansa sananvapaus tarkoittaa sitä, että tiedotusvälineillä on oikeus valita näkökulmansa ja haastateltavansa.”

Miks sitten ei muka MV -lehti, Kansalainen tai Nykysuomi saisi valita näkökulmaansa vapaasti – ei, koska se ei ole yleisen mädätyskampanjan mukainen vaan edustaa tervettä ja järkevää katsomusta suomalaisen kannalta.

Sitä saa mitä tilaa.
Sitä saa mitä tilaa.
8 years ago

Vai ei väkivalta ole ratkaisu. Kyllä se on ratkaisu ja hyvä ratkaisu onkin. Monissa muslimimaissa, mm. Saudi-Arabian pääkaupungin Riadin torilla katkotaan viikonloppuisin ”kaalia” eli ihmispäitä varoitukseksi kansalle. Pienemmistä rikoksista voidaan silpaista käsi poikki jos niikseen tulee. Tämä kaikki perustuu lakiin, siis sharia-lakiin. Ilmeisesti ovat siellä historiassa havainneet, että vähäisimmillä tuomioilla ei kansaa pidetä kurissa. Vaikka suvakit muuta väittävät, niin nämä Lähi-idästä ja Afrikasta Eurooppaan tunkeutuvat ”siirtolaiset” eivät välttämättä ole mitään pyhäkoulupoikia. Tässä Rooman tapauksessa huumekauppias ja tappaja, nigerialainen Innocent Oseghale saapui Italiaan v. 2015 laittomana siirtolaisena eikä turvapaikkaa myönnetty. Ura urkeni kumminkin huumekauppiaana ja päättyi tällä erää 18 vuotiaan roomattaren paloittelumurhaan. Näitä Innocenttejä ( suom. ”harmiton” ) alkaa olemaan jo Eurooppa täynnä. Pitemmällä tähtäyksellä järjestyskuria ja poliisien valtuuksia, myös aseen käyttö, tullaan laajentamaan tuntuvasti. Mutta tästä ”hyvästä” saavat nauttia tulevaisuudessa myös kantaeurooppalaiset. Ouluun muuten suunnitellaan uutta vankilaa. Entiset, Pelson ja Oulun vanha vankila ovat kuulemma käyneet pieniksi ja epäkäytännöllisiksi. Pari päivää sitten Oulussa tuomittiin kymmenkunta vainoa paennutta ”sotalasta” pitkiin vankeusrangaistuksiin huumausaine- ja kirjanpitorikoksista. Kovimman tuomion, 11 vuotta, sai 26-vuotias Ahmed Ibrahim Alloh. Olivat oikein perustaneet etnisen kaupankin tähän tarkoitukseen. Niin että kyllä Ouluun uusi vankila tarvitaan ja kaksikin.

Pekka Koivumäki
Pekka Koivumäki
8 years ago

Mies lienee ollut tulossa Suomeen sairaanhoitoon, joten pitäähän evästä mukaan varata.

Niggersenemynro1.
Niggersenemynro1.
8 years ago

Jos suomessa joku potkaisee irakinpaskaa päähän,niin johan alkaa valhemediat toimimaan. Suurimmasta osasta alibabojen tekemistä hirmurikoksista vaietaan visusti. Niin, ja jos joku valhemedian toimittaja menee tekemään negatiivisen jutun matuista, niin varmaan on entinen toimittaja. Vittu, mikä maa…..toivottavasti tukehtuu tähän muslimipaskojen invaasioon!!!

Rami
Rami
8 years ago

Ei muuta kun suomalaiset nuoriso ,miehet ,isät,myöskin naiset herätys,kuntoa kohtamaan lenkkeilemään ,salilla käymään ,taistelu lajeja harrastamaan,myöskin metsästys harrastus olisi hyvä näin säilyisi ampuma taito ja erä taidot.ei sen vuoksi että venäjä olisi uhkana ,mutta omat suvakit ja nämä sotilas karkurit ,nimittäin ei ole kaukana kun oma kansa sotii keskenään .ja meidän pitää olla valmiita taistelemaan isän maamme puolesta ja sen takaisin saamisesta turvalliseksi asua myös meidän jälkeemme. Taistellaan pidetään itsestämme huolta ,hakeutumaan samanlaisten ajatuksen omaksuvien luokse siitä se lähtee.ei vajakki suvaitsevaisuudelle vaan suomalaisuudelle!

Suvakki sanomat
Suvakki sanomat
8 years ago

Ei valtamediasta kannata enää lukea mitään muita kuin urheilutuloksia. Urheilu tulokset kun ovat ainoat, jotka pitää paikkaansa, tosin nekin kannattaa vielä varmuudeksi varmistaa toisistakin lähteistä, eihän näistä suvakki medioista tiedä, voiko pian urheilutuloksiinkaan luottaa valtamedian uutisoimina.

Hakkerit iskivät Ranskan veriplasmavarastoon

Kyberturvallisuus

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
EFS-veripalvelun rakennuksen sininen julkisivu Sensissä, jossa on EFS-kyltti, punainen veripisara-grafiikka ja luovuttajien pysäköintiopasteet.
Arkistokuva: Ranskan veripalvelu EFS Sensissä. Tätä toimipistettä ei ole vahvistettu yhdeksi hyökkäyksen kohteeksi joutuneista laitoksista.

Uudet kyberhyökkäykset ovat koetelleet verenluovutuspalveluja Ranskassa hakkereiden murtauduttua ranskalaisen veriplasman jäähdytysjärjestelmiin ja asetettua pakastinhuoneiden lämpötilaksi 110 °C. Hyökkäys tapahtui samana yönä, jona ruokakauppoihin Ruotsissa ja muualla Euroopassa iskettiin.

Yksi yritys, jonka on vahvistettu joutuneen kohteeksi, on Coolworld, joka ylläpitää säilytyskontteja Ranskan veripalvelulle Etablissement français du sangille (EFS), muun muassa Bourgogne-Franche-Comtén alueella.

Pakastinhuoneissa säilytetään verenluovuttajien näytteitä -30 °C:n lämpötilassa. Lukema 110 °C viittaa hyökkääjien ohjelmoimaan lämpötila-asetukseen, ei huoneiden sisältä mitattuun lämpötilaan.

Päivystävä teknikko huomasi lämpötilojen nousevan pakastinhuoneissa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, EFS kertoi Le Canard enchaîné -lehdelle.

Mainos:

Veripalvelu sanoi aluksi, että huoneissa säilytettiin verensiirtoihin liittyvää terveyden seurantaa varten pidettyjä näytteitä. EFS myönsi myöhemmin, että hyökkäys oli vaikuttanut myös "verensiirtoon tarkoitettuun pakastettuun plasmaan".

Ranskan terveysministeriö sanoo tietomurrolla olleen "nolla operatiivista seurausta", koska henkilökunta havaitsi tilanteen ajoissa.

Sitä, kuka oli Coolworldiin kohdistuneen hyökkäyksen takana, ei edelleen tiedetä.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä hyökkääjät ottivat kohteikseen myös kylmä- ja pakastealtaita ruokakaupoissa Belgiassa, Virossa, Irlannissa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Ruotsissa.

Kohteeksi joutuneisiin ketjuihin kuuluvat ICA ja Coop. Eräässä ICA-myymälässä pakastimien lämpötila nousi 50 °C:een, ja tuotteet jouduttiin heittämään pois henkilökunnan saavuttua töihin.

Ruotsin kansallinen kyberturvallisuuskeskus (NCSC) seuraa tapauksia, pitää yhteyttä kohteeksi joutuneisiin yrityksiin ja vaihtaa tietoja vastaavien tahojen kanssa useissa Pohjoismaissa ja muissa Euroopan maissa.

Varoitus annettiin jo lokakuussa

Ranskan kansallinen tietoturvaloukkausten vastauskeskus CERT-FR varoitti jo 12. lokakuuta laajalle levinneistä murroista Danfossin, Copelandin ja Dixellin valmistamiin etäohjattaviin jäähdytysjärjestelmiin.

Varoitus seurasi aikaisempia hyökkäyksiä satoihin ranskalaisiin ruokakauppoihin.

CERT-FR päivitti varoituksen 16. lokakuuta kirjoittaen, että laitteisiin kohdistuvat hyökkäyskampanjat olivat "todennäköisesti edelleen käynnissä".

Tietoturvayhtiö Censys löytää hieman yli 1 000 Danfoss StoreView -ohjausjärjestelmää avoimesti saatavilla internetin kautta maailmanlaajuisesti, joista 50 on Ruotsissa. Luku viittaa ulkopuolelta tavoitettavissa oleviin järjestelmiin, ei myymälöihin, joihin on isketty.

Silti hieman yli neljässä kymmenestä ruotsalaisesta järjestelmästä on käytössä vanhempi ohjelmistoversio ilman tietoturvapäivitystä.

NCSC kehottaa nyt organisaatioita inventoimaan internetiin kytketyt laitteensa ja arvioimaan, tarvitseeko niiden ylipäätään olla kytkettyinä.

Donald Trump kärsii raskaasta vaalitappiosta

Donald Trumpin Yhdysvallat

Julkaistu 4.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Lähikuva Donald Trumpista sinisessä puvussa hänen virallisessa presidentin muotokuvassaan, taustalla Yhdysvaltain lippu.

Demokraatit ottavat kongressin hallintaansa Yhdysvaltain välivaalien murskavoiton jälkeen. Puolue on voittanut molemmat kamarit, senaatin ja edustajainhuoneen, suurin marginaalein, kun taas Donald Trump kiistää vastuunsa tappiosta.

Uutistoimisto AP ja useat Yhdysvaltain tiedotusvälineet ovat julistaneet senaatin demokraateille. Puolueen piti voittaa puolelleen vähintään neljä paikkaa, ja se ylitti määrän reilusti.

Demokraattien ehdokkaat voittivat senaatin paikkoja Iowassa, Kansasissa, Ohiossa, Pohjois-Carolinassa, Etelä-Carolinassa ja Texasissa. Useat näistä osavaltioista ovat olleet republikaanien turvallisimpia tukikohtia vuosikymmenten ajan.

Kansas valitsi demokraatin senaattiin ensimmäistä kertaa vuoden 1932 jälkeen ja Texas ensimmäistä kertaa vuoden 1988 jälkeen. Mainessa republikaani Susan Collins myönsi tappionsa Troy Jacksonille kolmenkymmenen senaattivuoden jälkeen.

Mainos:

Demokraatit ovat myös varmistaneet edustajainhuoneen enemmistöön tarvittavat 218 paikkaa The New York Timesin ennusteen mukaan. Enemmistön lopullinen suuruus on vielä nähtävissä.

Vähemmistöjohtaja Hakeem Jeffriesistä on tulossa maan ensimmäinen musta edustajainhuoneen puhemies, mikäli hänen puoluetoverinsa valitsevat hänet tehtävään tammikuussa.

"Ei isku minulle"

Trump lupaa The New York Timesin haastattelussa hyväksyvän vaalituloksen.

— Olen ehdottomasti valmis hyväksymään tulokset, Trump sanoo.

Presidentti odottaa innolla yhteistyötä demokraattien kanssa eikä aio toteuttaa uhkaustaan jokaisen lakiesityksen veto-oikeudella kumoamisesta. Samalla hän muistuttaa vastustajiaan siitä, kenellä on viimeinen sana.

— Minulla on täysi veto-oikeus, joten heidän on tultava meidän luoksemme.

Trump uskoo sodan Iranin kanssa vaikuttaneen merkittävästi lopputulokseen, mutta ei halua syyttää ketään. Hän väittää, että republikaanit olisivat voittaneet, jos hänen oma nimensä olisi ollut äänestyslipussa.

Fox Newsilla hän kehui demokraatteja kovasta taistelusta ja hyvästä työstä. Hän syytti sen sijaan republikaanien ehdokkaita.

— En koe tätä iskuna minulle, Trump sanoo.

Texasin kuvernööri Greg Abbott, yksi presidentin uskollisimmista liittolaisista, hävisi demokraatti Gina Hinojojalle. Trump leimasi hänet myöhemmin Truth Socialissa "RINOksi" (Republican in name only), eli republikaaniksi vain nimellisesti.

Oma puolue osoittaa sormella presidenttiä

Kaksi republikaanien senaattikampanjoissa mukana ollutta virkamiestä maalaa hyvin erilaisen kuvan. Tappiot Etelä-Carolinassa, Ohiossa ja Texasissa olivat suora tuomio presidentille, he kertoivat AP:lle nimettömänä.

Donald Trump voitti kaikki kolme osavaltiota selvin marginaalein kaksi vuotta sitten. Hän pyysi äänestäjiä äänestämään aivan kuin hänen nimensä olisi äänestyslipussa.

Äänestäjät tekivät juuri niin, vaikka eivät tavalla, jota presidentti oli toivonut, strategit sanovat. Tyytymättömyys hänen politiikkaansa ja elinkustannusten nousu ajoivat äänestäjiä pois.

Edustajainhuoneen puhemies Mike Johnson myönsi tappion yön aikana. Republikaanien olisi pitänyt uhmata yli vuosisadan pituista välivaalihistoriaa säilyttääkseen edustajainhuoneen hallinnan, hän selitti.

Johnson viittasi siihen, että presidentin puolue häviää lähes aina välivaalit. Äänestäjät tekivät saman päätöksen kuin lähes kaikissa välivaaleissa viimeisen vuosisadan aikana, hän totesi myöhemmin.

Demokraatit ottavat tammikuussa haltuunsa kongressin valiokunnat ja voivat sen jälkeen käynnistää tutkimuksia Trumpin hallintoa kohtaan.

Robert Garcia, josta on tulossa edustajainhuoneen valvontavaliokunnan puheenjohtaja, antoi lyhyen viestin lausunnossaan: "Hankkikaa asianajaja."

— Helpota on tulossa, lupaa senaatin demokraattijohtaja Chuck Schumer.

USA varoittaa terroriuhasta Moskovassa – koordinoi toimia Venäjän kanssa

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Punatiilinen Kuviosilta, jossa on koristeellisia torneja ja suuri keskiholvi polun yllä Moskovan Tsaritsynon museopuistossa.
Kuviosilta Moskovan Tsaritsynon museopuistossa (arkistokuva).

MOSKOVA (Xinhua) -- Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu (FSB) sanoi lauantaina saaneensa Yhdysvalloilta tietoa mahdollisen terrori-iskun valmisteluista Moskovassa ja ryhtyneensä asianmukaisiin toimenpiteisiin, paikallinen media raportoi.

Tieto saatiin kumppanikanavien kautta, FSB sanoi lausunnossaan ja lisäsi, että "asianmukainen työ on käynnissä".

Samaan aikaan Yhdysvaltain Moskovan-suurlähetystö julkaisi turvallisuusvaroituksen X:ssä, varoittaen mahdollisesta suuria uhrimääriä aiheuttavasta tapahtumasta Tsaritsynon museoalueella Moskovassa lauantaina 31. lokakuuta.

Suurlähetystö sanoi, että Yhdysvaltain hallitus koordinoi toimiaan asianomaisten Venäjän viranomaisten kanssa vastauksena uhkaan.

Mainos:

Tätä artikkelia saatetaan päivittää.

Morawiecki varoittaa kansalaissodasta: ”Istumme ruutitynnyrin päällä”

Julkaistu 1.11.2026 – Kirjoittaja Toimitus
Mateusz Morawiecki mielenosoitusnäkymän vieressä, jossa näkyy mielenosoittajia ja poliiseja, jäljennetty Laki ja oikeus -puolueen materiaalista.
Mateusz Morawiecki varoittaa, että oikeuskriisi voi kärjistyä. Laki ja oikeus -puolue on kutsunut uusiin mielenosoituksiin perustuslakituomioistuimen ulkopuolelle.

Puolan entinen pääministeri Mateusz Morawiecki varoittaa, että taistelu perustuslakituomioistuimesta voi päättyä kansalaissotaan. Hän syyttää Donald Tuskin hallitusta haltuunotosta, jollaista ei ole nähty Euroopassa vuoden 1989 jälkeen.

Morawiecki, joka johti kuusi vuotta Laki ja oikeus (PiS) -puolueen muodostamaa hallitusta, on viettänyt tuntikausia mielenosoittajien parissa perustuslakituomioistuimen ulkopuolella Varsovassa. Hänen arvionsa tilanteesta on synkkä.

— Tilanne voi eskaloitua kohti kansalaissotaa, ja siksi olen niin järkyttynyt, Morawiecki sanoo.

— Istumme ruutitynnyrin päällä, ja asiat voivat eskaloitua hyvin, hyvin jyrkästi lähipäivinä ja -viikkoina, hän sanoo.

Mainos:

Hän sanoo puhuvansa sekä kaduilla olevien mielenosoittajien että muiden puolueiden johtajien kanssa ja tietävänsä, että tilanne on aidosti vakava.

Kriisi puhkesi perjantai-iltana. Seitsemän Puolan parlamentin alahuoneen, Sejmin, valitsemaa tuomaria tunkeutui tuomioistuinrakennukseen valtion suojelupalvelun upseerien saattamana.

Tuomari Anna Korwin-Piotrowska ilmoitti tällöin ottavansa johdon käsiinsä ja hyllyttävänsä tuomioistuimen presidentin Bogdan Święczkowskin ja varapresidentin Bartłomiej Sochańskin kuukaudeksi. Święczkowski ei tunnusta hänen toimivaltaansa ja kutsuu väliintuloa "vallankaappaukseksi". Sochańskilta evättiin pääsy rakennuksen porteilla.

Siitä lähtien kaksi kilpailevaa johtoa on vaatinut itselleen maan ylintä perustuslakituomioistuinta.

Kiista on jatkunut pitkään. PiS:n kahdeksan hallitusvuoden aikana tuomioistuin täytettiin puolueen nimittämillä henkilöillä, mukaan lukien Święczkowski. Presidentti Karol Nawrocki on kieltäytynyt vannottamasta virkaan viittä tuomaria, jotka Tuskin enemmistö valitsi Sejmissä. He vannoivat valansa sen sijaan parlamentissa, mutta Święczkowski on estänyt heitä käsittelemästä tapauksia.

Nawrocki keskeytti virallisen vierailunsa Senegaliin ja meni suoraan tuomioistuimelle, missä syntyi nujakka tuomarijoukon kanssa hänen astuessaan sisään.

Hänen kansliapäällikkönsä Paweł Szefernakerin rakennuksen ulkopuolella lukemassa lausunnossa presidentti kutsui yön tapahtumia "Puolan tasavallan perustuslaillisen järjestyksen loukkaukseksi ja perustuslaillisen valtionelimen väkivaltaiseksi haltuunotoksi". Hän vaati, että hallituksen paikalle lähettämät valvontajoukot poistuvat tuomioistuimen alueelta.

PiS:n kannattajia kerääntyi rakennuksen ulkopuolelle, ja poliisi pidätti kolme henkilöä, jotka olivat kiipeämässä aidan yli. Poliisi sanoo, ettei se ole mennyt itse tuomioistuinrakennukseen.

Odotti, kunnes presidentti oli poistunut maasta

Morawieckille tapahtunut on ennennäkemätöntä.

— Tämä on ennennäkemätön haltuunotto. Koskaan Puolan historiassa vuoden 1989 jälkeen, tai sen puoleen minkään muunkaan Euroopan maan historiassa, hallitus ei ole yrittänyt ottaa perustuslakituomioistuinta hallintaansa poliisivoimien avulla, hän sanoo.

Hän syyttää Tuskia ajoituksen tarkoituksellisesta valinnasta. Puolan järjestelmässä presidentillä on valta vedota lainsäädäntöön ja vahva mandaatti suoraan valittuna johtajana, huomauttaa Morawiecki, joka kuvailee Nawrockia erittäin suosituksi presidentiksi.

— Pääministeri odotti, kunnes hän poistui maasta pitkään suunnitellulle matkalle Senegaliin, ja käynnisti väkivaltaisen hyökkäyksen perustuslakituomioistuinta vastaan. Tätä voidaan verrata vain menetelmiin, joita tietyt autoritaariset järjestelmät käyttävät Afrikassa tai joissakin Latinalaisen Amerikan maissa. Mitään tällaista ei ole tapahtunut Euroopassa viime vuosikymmeninä, hän sanoo.

— Monia patriootteja kerääntyi perustuslakituomioistuimen ympärille. Olin siellä useita tunteja eilen ja useita tunteja tänään, ja yritämme puolustaa tuomioistuinta Donald Tuskin haltuunotolta, Morawiecki sanoo.

Haluaa sivuuttaa presidentin veton

Morawieckin mukaan kyse ei ole tuomioistuimen johdosta itsessään, vaan siitä, kuka lopulta kirjoittaa Puolan lait.

— Heidän tarkoituksensa on tänään suoraan sanoen ottaa tuomioistuin hallintaansa ja käyttää poliittisesti nimitettyjä tuomareita Puolan oikeusjärjestelmän muuttamiseen perustuslailliset vaatimukset ja presidentin veto-oikeus sivuuttaen. He haluavat kiertää veton, joka on kirjattu perustuslakiimme, hyökkäämällä perustuslakituomioistuimen kimppuun ja alistamalla sen hallitukselle, hän sanoo.

Hän kutsuu sitä hallituksen erittäin vaaralliseksi siirroksi ja vetoaa vuosisatoja vanhaan vallanjaon periaatteeseen.

Osoittaa sormella Brysseliä

EU:sta ei ole tullut reaktiota, eikä Morawiecki sano odottavansakaan sellaista. Hän kuvailee komission johtoa vasemmistoliberaaliksi eliitiksi, joka on tukenut Donald Tuskia vuosikymmeniä.

— Tietenkään kukaan ei reagoinut, olipa kyse Brysselistä, Berliinistä tai Pariisista. Mutta en odottaisikaan heidän reagoivan, hän sanoo.

Hän näkee Puolan osana laajempaa kaavaa ennen ensi vuoden neljää tärkeää vaalia Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Puolassa.

— Missä tahansa vasemmisto on uhattuna ja kärsii tappion tai voi kärsiä tappion tulevina kuukausina, se iskee. Jos isänmaalliset ja suvereenit puolueet voittavat ensi vuonna, voimme olla erittäin vahvassa asemassa muuttamaan Euroopan komission ja EU:n tärkeimmät toimielimet. Sitä he pelkäävät. He haluavat estää sen, ja siksi he hyökkäävät maa toisensa jälkeen, Morawiecki sanoo.

— Jos he onnistuvat Puolassa ja ottavat perustuslakituomioistuimen hallintaansa, jos tuomioistuinta hallitsee yhden miehen, pääministerin, tahto, silloin meillä on Puolassa puolidiktatuurinen järjestelmä. Ja tietysti Euroopan komissio taputtaa sille, hän sanoo.

Kahdentoista äänen päässä Tuskin syrjäyttämisestä

Morawiecki osoittaa tien ulos kriisistä: rakentava epäluottamuslause, jossa Sejm erottaa pääministerin valitsemalla samalla uuden. Hän on lähestynyt kahta Tuskin hallituskumppania, puolustusministeri Władysław Kosiniak-Kamyszia ja Sejmin entistä puhemiestä Szymon Hołowniaa.

— Olen kehottanut heitä olemaan tarpeeksi rohkeita tukemaan rakentavaa epäluottamuslausetta. Tarvitsemme vain kaksitoista ääntä. Toinen hallitsee noin viittätoista ääntä ja toinen noin kolmeakymmentä, joten voimme tehdä muutoksen tämän parlamenttikauden aikana, hän sanoo.

Morawieckin mukaan kompromissista ei ole enää toivoa. Hän sanoo Tuskin tehneen tiedotustilaisuudessa selväksi, ettei hän etsi sopimusta muiden poliittisten voimien kanssa, vaan aikoo vauhdittaa muutoksia ja pakottaa laillisesti valitut tuomarit eroamaan tai lukita heidät ulos toimistoistaan.

— Se tarkoittaa, että hän haluaa eskaloitua koko tilanteen, Morawiecki sanoo.

Kysyttäessä, voitaisiinko tuomioistuinta käyttää aseena hallituksen poliittisia vastustajia vastaan, hän vastaa, että se on täysin mahdollista. Hän huomauttaa, ettei Puolan oikeuslaitoksessa koskaan suoritettu minkäänlaista tuomareiden taustaselvitystä kommunismin kaatumisen jälkeen ja että hänen oman hallituksensa uudistukset etenivät liian hitaasti.

— Lisää tähän tämä muutos perustuslakituomioistuimessa, ja sinulla on erittäin vaarallinen sekoitus: oikeuslaitos, joka käytännössä, korostan käytännössä, on suurelta osin alisteinen nykyiselle pääministerille, seuraajalleni Tuskille. Siksi tilanne on poliittisesti niin vaarallinen, Morawiecki sanoo.