Lukijalta: Ihmisarvo vastaan rasismi. Onko tosiasioiden tunnustaminen rasismia?

A-studion paneelista jossa
Teemu Keskisarja toi esille maahanmuuton ongelmia kehkeytyi aikamoinen kissanhännänveto. Tässä keskustelussa meni nyt puurot ja vellit suloisesti sekaisin. Oli selkeästi tunnepohjainen kanta ja faktoihin perustuva kanta vastakkain.

Kun minä kuuntelin Keskisarjaa niin tottahan tuo puhui. Nosti ns. kissan pöydälle. Vähän ronskisti kyllä mutta aina ei kaunis puhe tehoa ja nyt ollaan siinä tilanteessa. Ongelma halutaan lakaista maton alle ja siksi tämä Keskisarjan puhe meni niin pahasti tunteisiin keskusteluun osallistujilla.

Nyt häntä syytetään rasismista tai ihmisarvoa loukkaavasta puheesta jollaista ainakaan minä en siinä nähnyt. Vain faktaa siitä missä tilanteessa suomi ja myös koko Eurooppa on tällä hetkellä.

Tässä omaa pohdintaani tästä keskustelusta. Toki vain minun näkökulmastani katsottuna.

Aiheena oli maahanmuutto ja Keskisarja tarkoitti minun mielestäni puheillaan seuraavaa.

Kyse on siitä kun maahamme tulee ihmisiä alkeellisista oloista.
Heillä ei ole kielitaito eikä ammattitaitokaan kunnossa.
Lisäksi he eivät välttämättä ole tottuneet asumaan kerrostaloissa tai edes asuntoloissa joissa on länsimaiset keittiöt yms. Kotimaassa on usein asuttu pienissä kylissä maaseudulla kaukana ”länsimaisesta sivistyksestä”
He joutuvat aloittamaan alkeista.
Tällöin elämä ei aina lähde sujumaan toivotulla tavalla kun kaikki on outoa ja vierasta. Ihmiset, kieli, kulttuuri jopa joskus uskonto.
Tämä asettaa maahan tuleville ison kynnyksen ja vaatii myös oma-aloitteisuutta jota kipeästi tarvittaisiin uuden elämän aloittamiseen vieraassa maassa sekä myöskin turhauttaa osaa tulijoista. Haasteita on yllinkyllin.
Kielenopiskelu on haasteellista kun joillekin luku tai kirjoitustaito ei ole itsestäänselvyys. Joudutaan puun ja kuoren väliin.

Heitä Keskisarja tarkoitti puheessaan. Ei hän tarkoittanut ettei tulijoilla olisi ihmisarvoa tai älykkyyttä mutta heidän sopeutumisensa on haasteellista eikä valitettavasti kaikilla ole edes halukkuutta sopeutua kun rahaa saa ilmaiseksi tekemättä mitään. Tämä on se ryhmä josta Keskisarja puhui. Nyt siitä väännettiin ihmisarvokysymys ja rasismia. Sitä se ei ollut Se oli realismia.

Moni ihminen joka tätäkin ohjelmaa katsoi ei joudu tekemisiin maahanmuuton kanssa. Ehkä muutama sotapakolainen saattaa, olla lähipiirissä mutta muuten maailma pyörii kuten ennenkin.
Suurissa kaupungeissa taas tilanne on aivan toinen. Ihmisillä on tapana hakeutua oman kulttuurinsa omaavien ihmisten pariin jolloin syntyy alueita joissa ns. valkoinen väestö ei tunne oloaan hyväksi vaan jotkut ”äänestää jaloillaan” ja muuttaa muualle. Tämä tilanne jatkuu jos tänne tulee aina vaan lisää muualta eivätkä he työllisty ja sulaudu suomalaiseen yhteiskuntaan on soppa valmis. Lisäksi tämä aiheuttaa usein myös turhaa väkivaltaa joista melkein päivittäin saamme lehdistä lukea.

Teemu Keskisarja puhui juurikin näistä uhkakuvista. Ei hän puhunut mistään ihmisarvosta tai älykkyydestä vaan toi esille kylmää faktaa. Tosin hän ehkä puhui karrikoiden mutta sanoma tuli ainakin minulle erittäin selvästi esiin. Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalitoimisto vaan meidän pitää keskittyä omiin kansalaisiimme ensin ja sitten vasta muihin. Ahkerat ja maan tapoja ja lakeja noudattavat ovat erittäin tervetulleita koska he tuovat oman panoksensa Suomeen.

Tätä Keskisarja tarkoitti ja silti hänet teilataan rasistisena joka ei välitä ihmisarvosta. Tämä ei ole rasismia vaan silkkaa faktaa jonka tilastot ja historiakin osoittaa.
Historialla on paha tapa toistaa itseään säännöllisin välein.

Eipä tässä muuta tällä kertaa.
Pitää katsoa seuraavakin jakso areenasta kun siinä on mielenkiintoinen kokoonpano haastateltavia.

Rauhaa rakkaat kanssakulkijat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.