Lukijan kynästä: Venäjä ei ole vihollinen – Suomen media tarvitsee suunnanmuutoksen

Suomen media on ajautunut yksipuoliseen uutisointiin, jossa Venäjästä ja venäläisistä luodaan uhkakuvia. Tämä kehitys ruokkii russofobiaa ja vaarantaa sananvapauden, oikeusvaltioperiaatteen sekä yhteiskuntarauhan. On aika kysyä, millaiseksi Suomi on muuttumassa – ja mitä voimme tehdä toisin.

Suomen valtamedian tehtävä on toimia vastuullisesti. Sen tulee tarjota monipuolista, totuudenmukaista ja kriittistä tietoa, joka auttaa kansalaisia muodostamaan omia näkemyksiään. Kun tämä tehtävä laiminlyödään, journalismi menettää merkityksensä – ja muuttuu propagandaksi.

Suomen valtamedia on viime vuosina osoittanut huolestuttavaa taipumusta yksipuoliseen uutisointiin. Tietyt ideologiat ja näkökulmat saavat enemmän tilaa kuin toiset. Klikkiotsikot ja tunteisiin vetoavat jutut korvaavat syvällisen analyysin. Toimittajien riippuvuus poliittisista ja taloudellisista lähteistä ohjaa uutisointia, ja itsesensuuri estää kiistanalaisten aiheiden käsittelyn.

Venäjä-uutisointi on tästä räikeä esimerkki. Sen sijaan, että media tarjoaisi monipuolista kuvaa venäläisestä yhteiskunnasta, kulttuurista ja ihmisistä, se keskittyy uhkakuviin ja pelotteluun. Tämä ei ole journalismia – se on propagandaa.

Venäjästä puhutaan Suomessa kuin se olisi samanaikaisesti romahtamassa ja valloittamassa koko maailmaa. Tätä paradoksia kuvaa osuvasti ironinen termi russofrenia – vakava tarttuva tauti, jonka oireisiin kuuluu ristiriitainen uskomus Venäjän heikkoudesta ja uhkaavuudesta. Se leviää otsikoista, analyyseistä ja poliittisista puheenvuoroista, joissa pelko toimii ohjauksen välineenä.

Tämä narratiivi ei ole vain epälooginen – se on vaarallinen. Se ruokkii pelkoa, normalisoi vastakkainasettelua ja estää rakentavan vuoropuhelun. Kun jokainen liike idästä tulkitaan joko romahduksen merkiksi tai hyökkäyksen alkusoitoksi, menetämme kyvyn nähdä Venäjä kulttuurisena, historiallisena ja inhimillisenä kokonaisuutena.

Media ei ole vain tiedonvälittäjä – se on myös mielikuvien rakentaja. Kun uutisointi toistaa uhkakuvia ja jättää inhimilliset näkökulmat varjoon, se voi vahvistaa pelkoa ja ennakkoluuloja. Poliitikkojen taas tulisi toimia esimerkkeinä, ei lietsoa vastakkainasettelua.

Suomessa ei saa lipsua vihapuheen puolelle. Suomen valtamedia on viime vuosina uutisoinut venäläisistä ja Venäjämielisistä tavalla, joka herättää vakavaa huolta. Ukrainan sodan varjossa russofobia on saanut jalansijaa myös Suomessa – ja tämä kehitys on vaarallinen. Meidän on kysyttävä: onko Suomi enää oikeusvaltio, jossa jokaisen ihmisarvoa kunnioitetaan riippumatta kansallisuudesta tai poliittisesta mielipiteestä?

Venäläisten halventaminen, ryssittely ja syrjintä eivät ole mielipiteitä. Ne ovat tekoja, jotka voivat täyttää rikoksen tunnusmerkit. Kun julkinen keskustelu sallii tai jopa ruokkii tällaista kieltä, se normalisoi vihaa. Meidän on muistettava, että sananvapaus ei ole oikeus loukata. Se on vastuu puhua toisia kunnioittaen.

– Huolestunut kansalainen