Kolumni: Ukraina ei voi voittaa – miksi sota siis jatkuu?

Ukrainan sota jatkuu jo kolmatta vuotta, ja yhä useampi kysyy hiljaa mielessään sen, mitä ei uskalleta sanoa ääneen: miksi tätä sotaa ylipäätään enää jatketaan? Kenelle tämä sota on hyödyksi – ja miksi länsimaat kaatavat siihen edelleen rahaa kuin pohjattomaan kuiluun?

Ei sotilaallista ratkaisua – ei edes teoriassa

Ukrainalla ei ole mitään realistista mahdollisuutta vallata takaisin Donbassin aluetta Venäjältä. Tämä ei ole mielipide, vaan sotilaallinen tosiasia. Hyökkäyksen onnistumiseksi tarvitaan vähintään kolminkertainen ylivoima niin miehistössä kuin kalustossa. Tällä hetkellä Ukraina ei ole edes lähellä tätä.

Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Ukraina tarvitsisi hyökkäystä varten yli 500 000 lisäsotilasta, tuhansia panssarivaunuja, satoja pitkän kantaman ohjusjärjestelmiä ja massiivista ilmatukea. Mikään näistä ei ole näköpiirissä. Lännen tuki on hiipumassa, miehiä kaadetaan ja varusteet loppuvat.

Silti hyökkäyksiä jatketaan – vaikka kaikille on selvää, ettei niillä saavuteta mitään pysyvää. Kyse ei enää ole voitosta. Kyse on sodan jatkamisesta sinänsä.

Sota, joka ruokkii järjestelmää

Ukrainaa on vuosikymmenten ajan pidetty yhtenä Euroopan korruptoituneimmista valtioista. Nyt maahan virtaa miljardeja euroja ja dollareita lännestä. Mutta mihin rahat päätyvät? Aseet katoavat, raportointia ei ole, ja läpinäkyvyys on nolla. Onko kyse enää auttamisesta – vai järjestelmän ruokkimisesta, joka ei koskaan halua tämän sodan loppuvan?

Entä Euroopan unioni? Sotatilanne tarjoaa loistavan tilaisuuden lisätä yhteisvelkaa, keskittää valtaa Brysseliin ja rakentaa EU:sta taloudellista ja sotilaallista liittovaltiota. Kaikki tehdään kiireellä, ilman keskustelua – koska ”nyt on sota”. Onko sodasta tullut vain hyödyllinen verho, jonka taakse voidaan piilottaa poliittisia agendoja?

Zelenskyin hallinto: vapauden sijasta sensuuria ja yksinvaltaa

Presidentti Volodymyr Zelenskyi esitetään lännessä yhä jonkinlaisena vapaustaistelijana, mutta todellisuus on toinen. Ukrainassa on tällä hetkellä kielletty kaikki oppositiopuolueet. Yli 1400 media-alustaa on suljettu. Vaalit on jäädytetty, poikkeustilaa jatketaan loputtomiin, ja kriittiset äänet vaiennetaan järjestelmällisesti.

Tämä ei ole demokratia. Tämä on yksinvalta, joka pönkittää asemaansa sodan varjolla. Onko todella niin, että länsi – ja myös Suomi – tukevat tällaisen järjestelmän ylläpitämistä veronmaksajien rahalla?

Onko meillä enää moraalista selkärankaa vaatia rauhaa?

Rauhan hakeminen ei tarkoita antautumista. Se tarkoittaa todellisuuden tunnustamista. Sodan jatkaminen ilman tavoitetta tai mahdollisuutta voittoon ei ole sankaruutta – se on kansanmurhaa toivon varjolla.

On täysin moraalitonta lähettää lisää aseita ja rahaa tilanteeseen, jossa sodan jatkuminen on päämäärä itsessään. Samalla uhrataan koko sukupolvi miehiä, perheitä ja lapsia – eikä lännessä tunnu enää kukaan edes kysyvän miksi.

Ehkä siksi, että oikea vastaus olisi liian epämiellyttävä.