Suomen media on Euroopan surkein – ja JSN on sen suojakilpi

Suomalaista mediaa on pitkään pidetty jonkinlaisena sananvapauden mallimaana. Tätä hokemaa toistavat sekä poliitikot että itseään ylistävät toimittajat. Totuus on kuitenkin karu: Suomi ei ole vapaan median mallimaa, vaan Euroopan huonoin – erityisesti silloin kun tarkastellaan journalistisen vallankäytön läpinäkyvyyttä, moniäänisyyttä ja itsekritiikin puutetta.

Suomalaisen median ongelma ei ole vain yksittäisten toimittajien asenteissa tai toimitusten linjavalinnoissa. Se on rakenteellinen. Ja sen tärkein suojakilpi on Julkisen sanan neuvosto eli JSN – niin sanottu “itsesäätelyelin”, joka toimii käytännössä kilpenä mediatalojen omalle vastuuttomuudelle.

JSN ei ole riippumaton valvontakoneisto, vaan journalistien ja mediatalojen itse pyörittämä kulissi, jonka tärkein tehtävä on luoda illuusio valvonnasta. Kun kansalainen kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti median toimesta, hän voi tehdä kantelun JSN:lle – ja pettyä järjestelmällisesti. Päätökset ovat usein ympäripyöreitä, langettavat tuomiot mitättömiä, eikä mitään seuraamuksia oikeasti ole. Media saa käytännössä vapaasti vääristellä, leimata ja vaieta ilman pelkoa vastuuseen joutumisesta.

Samaan aikaan vaihtoehtoiset äänet ja riippumattomat toimijat suljetaan järjestelmän ulkopuolelle. Ilman JSN:n jäsenyyttä ei ole pääsyä esimerkiksi valtion virallisiin akkreditointeihin tai toimittajakorttiin. Tämä ei ole enää itsesäätelyä, vaan järjestelmällistä syrjintää. JSN:stä on tullut portinvartija, joka valvoo ainoastaan sitä, että valta pysyy oikeissa käsissä – eli valtamediassa.

Suomessa ei tällä hetkellä ole aidosti moniarvoista mediakenttää. Yhden totuuden ideologia jyllää uutisista kolumneihin, ja kriittiset äänet marginalisoidaan tai leimataan ääripäiksi. Media ei enää raportoi vallasta, vaan on itse valta – eikä kukaan sitä valvo.

Mitä pitäisi tehdä? Ensinnäkin JSN:n valta on purettava. Oikea valvonta kuuluu riippumattomalle, journalistien ja mediatalojen ulkopuoliselle elimelle. Toiseksi, valtion tuki ja akkreditointikäytännöt on sidottava perustuslailliseen sananvapauteen, ei JSN:n jäsenyyteen. Kolmanneksi, riippumattomien medioiden on päästävä samoihin pöytiin kuin valtamedia – muuten suomalainen media on pelkkä suljettu kerho, jossa eliitti valvoo itseään.

Jos Suomi haluaa vielä joskus olla sananvapauden mallimaa, sen on ensin myönnettävä karu totuus: nykyinen mediajärjestelmä ei edusta demokratiaa, vaan sen irvikuvaa.

Tähän päälle vielä mediapoolin ohjaus, niin voimme helposti todeta ettei suomessa ole vapaata ja riippumatonta mediaa, mutta se onkin sitten jo uuden kirjoituksen aihe.