Suomi teki valtavan virheen liittyessään Natoon – haluatko sinä muutosta?
Suomen liittyminen Natoon on yksi maamme lähihistorian suurimmista virheistä. Donald Trumpin noustua valtaan Yhdysvalloissa Naton merkitys on muuttunut täysin. Trump on tehnyt selväksi, ettei Eurooppa kiinnosta häntä, ja se näkyy kaikessa Yhdysvaltojen toiminnassa. Lisäksi hän on ilmoittanut, että Nato-maiden on nostettava asetuotantoaan merkittävästi – niin paljon, ettei se tule koskaan toteutumaan.
Nyt esiin tulleet ulkopuoliset vaikuttamisyritykset Suomessa ovat vakava isku demokratiallemme. Suomi käytännössä pakkoliitettiin Natoon ilman julkista ja rehellistä keskustelua. Kaikki kriittinen keskustelu vaiennettiin, ja Naton kannatusta mittaavat mielipidemittaukset tehtiin yrityksillä, joita rahoitettiin merkittävillä summilla vieraan valtion toimesta.
Euroopan asetuotanto ei ole kasvanut merkittävästi, vaikka EU-maat ovat puhuneet siitä Ukrainan ja Venäjän sodan alusta lähtien. Tästä on helppo päätellä, ettei tuotanto tule kasvamaan rauhan tultuakaan. Eurooppa on uuden edessä, ja tältä tieltä selviytyvät vain vahvat kansallisvaltiot. EU ei saa tehtyä päätöksiä, ja ainoa ratkaisu, jota se tarjoaa, on yhteisvelka.
Yhteisvelka on samanlainen huijaus kuin elvytyspaketti, jonka varat menivät kaikkialle muualle kuin sinne, minne ne oli tarkoitettu. Jopa Italian mafia sai osansa Suomen rahoista. Yhteisvelka ei tee tähän poikkeusta. Se on estettävä keinolla millä hyvänsä. Suomen ei kuulu maksaa euroakaan yhtään mihinkään suuntaan. Nyt on keskityttävä omaan maahamme ja vaihdettava johtomme.
Suomen hallitukset ovat viime vuosina tehneet tuhoisia päätöksiä kansalaisia kohtaan. Nämä päätökset on tutkittava. Ei ole vaihtoehto ”annetaan olla”, sillä jos haluamme elää länsimaisessa ja rehellisessä valtiossa, maanpetokselliset toimet on saatava tutkinnan kohteeksi ja syylliset vastuuseen. Ilman sitä Suomella ei ole mahdollisuutta muuttaa linjaansa.
Suomi on ollut vakavan ulkopuolisen vaikuttamisen kohteena, ja pelkästään tämä oikeuttaa tutkinnan maan johdon toiminnasta. Ulkopuolisella vaikuttamisella on tehty valtavia päätöksiä maamme tulevaisuuden kannalta, eikä Nato ole tässä asiassa pienin asia.
Joka tapauksessa tämä aikakausi tuli Suomelle kalliiksi, eikä näitä virheitä saa toistaa. On ensiarvoisen tärkeää, että syylliset joutuvat vastuuseen. Kansan on vaadittava sitä, sillä ilman kansan vaatimusta kukaan ei astu vapaaehtoisesti tutkinnan kohteeksi. Jos haluamme muutosta, sen eteen on tehtävä jotain. Tässä tapauksessa yksi tärkeimmistä asioista on tiedon levittäminen ja vapaiden medioiden tukeminen.
Vapaat mediat tarvitsevat tekijöitä ja rahoitusta. Oletko valmis ryhtymään talkoisiin? Vain lisäämällä ihmisten tietoisuutta voimme saavuttaa riittävän kannatuksen muutokselle ja vaihtaa johtomme sekä järjestelmämme.
On sinusta itsestäsi kiinni, miten asiat etenevät tulevaisuudessa.
Juha Korhonen