Putin asettui Kamala Harrisin taakse ja maailmanjärjestys on muuttumassa BRICS:n myötä

Putin kertoi haastattelussa toivovansa Kamala Harrisista Yhdysvaltojen seuraavaa presidenttiä, seuraukset tästä ilmoituksesta oli vähinkään huvittavat. Venäjää sekä Trumpia vihaavat jäätyivät, sanoja ei löydy ja nyt mietitään miten tästä suosta noustaan ylös.

En voi olla hymyilemättä tilanteelle ja se kuka väittää etteikö Putin ole shakkipelin mestari niin valehtelee, olkoot mitä mieltä tahansa hänestä. Putin vie ja länsi vikisee, otetaan nyt esim talous esimerkiksi. Venäjälle asetettiin ennennäkemättömät pakotteet ja silti se vaan porskuttaa ja talous voi ”hyvin”, verrattaen esim Yhdysvaltoihin. Disinfon syväpääty huusi kitarisat ulkona, että Venäjä romahtaa ihan kohta. Disinfoskenen raskassarjalainen Mika Aaltola julisti kaksi vuotta sitten perjantaina, että Venäjä romahtaa seuraavana maanantaina, no ei romahtanut. Aaltola on ollut Venäjän suhteen väärässä lähes yhtä monessa asiassa, kuin Iltalehden Lauri Nurmi, kova kilpailu on kavereilla keskenään.

BRICS kasvaa ja muuttaa maailmanjärjestyksen, media on lamaantunut tosiasiasta mikä on edessä ja uutisointi asiasta on minimaalista ja vähättelevää. BRICS yhteisöön on ilmoittanut halukkuutensa liittyä 40 maata ja se todella tulee muuttamaan maailmanjärjestystä.

BRICS toi jo oman ”kehityspankin” (NDB), on tulossa myös oma valuutta ja kaupankäynti on siirtymässä BRICS yhteisön pelisäännöille. Länsi luotti siihen, että heidän luomat pakotteet murskaa Venäjän. Mutta nyt kun katsotaan tilannetta niin on helppo ymmärtää, että Venäjä on tiennyt koko aika mitä tuleva tuo ja on siihen varautunut. Venäjä ja Kiina on tässä taloussodassa suurimpia voittajia.

Eli väännetään rautalangasta mitä tässä on käynyt. Länsi yritti pakotteilla kaataa Venäjän, mutta pakotteet olikin väline mikä mahdollisti Venäjälle BRICS:n räjähdysmäisen laajentumisen mikä on tietysti Venäjän tavoite. Nyt länsi seuraa sivusta kun uusia maita ilmoittautuu BRICS:iin mukaan ja viimeisimpänä Turkki. Tämä ilmoitus viimeistään tulee johtamaan siihen, että eri maat janoaa pääsyä BRICS yhteisöön mukaan.

Suomen kannalta tämä on järkyttävä kehitys ja tulevat ajat eivät kovin valoisalta näytä pienen Suomen kannalta, olemme Vi**uilleet itsemme paitsioon tulevasta. Noh kansa äänestää idiootit eduskuntaan ja kansa saa mitä on tilannut. Toki sitä toivoisi joskus, että kansa myös ajattelisi itse omilla aivoilla, eikä ottaisi vaan vastaan kaikkea mitä disinfoskene keksii mediassa milloinkin julistaa.

Juha Korhonen

4 thoughts on “Putin asettui Kamala Harrisin taakse ja maailmanjärjestys on muuttumassa BRICS:n myötä

  • 8.9.2024 at 11:23
    Permalink

    Kirkasta ajattelua Juhalla. Väitetään Putin on diktaattori. Jos se on lähes totta, hän toimii kuin viisas diktaattori ja kuuntelee kansakunnan teräviä ajattelijoita, jota ei demokratioissa valitettavasti tapahdu.
    Putinin päättelyn seuraksena oletettavasti Trumpin kannatus lisääntyy ja Ukrainan sotaan löytyy ratkaisu.
    Jos Putin olisi tukenut vastaavalla tavalla Stubbia, luultavasti Haavisto olisi presidenttinä Suomessa. Venäjällä on nykyään tällaisia mahdollisuuksia.

    Reply
  • 8.9.2024 at 14:48
    Permalink

    Turha silti ”kansan äänestämistä” on Suomessa syyttää, vai osaatko näyttää miten olisi voinut suomalainen äänestää hallituksen ja eduskunnan joka olisi toiminut toisin, eikä olisi EU:n ja USA:n vietävissä täysin?

    Reply
    • 8.9.2024 at 16:08
      Permalink

      Tämä on totta, melkein kaikki ovat samaa globalistiporukkaa (tosin Vapauden liittoa olisi kannattanut edes kokeeksi äänestää, siellä nyt on jotain järkeä) ja luultavasti asiat hoidetaan kiristys/lahjonta/uhkailu periaatteella ja varmuudeksi on vielä tietojärjestelmät joilla voidaan mahdollinen ”vahinko” korjata. Voi tietysti olla että kuvittelen vaan ja Mediapoolin YLE on ainoa luotettava media johon veronmaksajien kannattaakin sijoittaa…

      Reply
  • 8.9.2024 at 15:23
    Permalink

    Hyvä artikkeli, kiitos.
    Putin puhuu täysin totta, koska Camel ei ole valtiomiehenä edes noteeraamisen arvoinen, kun taas Trump edustaa aidosti varteenotettavaa vastusta. Toki oletan Putinin arvostavan Trumpia ihmisenä enemmän kuin naista joka ei tee – varapresidenttinä – eikä sano – ehdokkaana – yhtään mitään. Nauraa psykoottisella tavalla, kuvitellen että ne reaktiona hämäisi kuulijaa, tai antaisi kuvan itsevarmuudesta.

    Tuohon talous osuuteen haluain antaa pienen lisän, olemalla silti yhtä mieltä artikkelin kanssa. Toisesta perspektiivistä katsottuna, Federal Reserve on täysin holtittomasti painanut rahaa tyhjästä jo liian kauan. Heillä oli – aloitettuaan – kolme mahdollista lopputulemaa. Joko arvotomaksi – valhein – tehty dollari, pysyisi muiden kuin yhdysvaltain ongelmana – pysymällä ”maailman”valuuttana, tai luottamus siihen katoaisi maailmalla -tehden siitä yhdysvaltain veronmaksajien ongelman arvottomuudellaan, tai he pystyisivät saavuttamaan täysin digitaalisen valuutan, täydellisen kontrollin valuutankäyttäjistä ja haaliman olennaisista hyödykkeistä ja palveluista monopoliaseman ennenkuin dollarin ”kupla” puhkeaisi.
    Henkilökohtaisesti pidän jokaista kohtaa utopistisena.

    Perusjenkkiläinen siviili ei voi näihin asioihin juurikaan vaikuttaa, kuten ei suomen kansakaan – ainakaan ilman massiivisia kansanliikkeitä. Taloutemme sensijaan on kuralla PITKÄLTI JUURI FIAT-rahan VUOKSI; Toki myönnän, eivain siksi.
    Viimeistään Käteisen hallituksesta lähtien – aiempien osalta, en tiedä – on uusi hallituksemme tilannut itselleen hallitusohjelman ulkomaisilta ’think tank’ yrityksiltä, velkarahalla tietenkin. Tuokin velka jää niiden maksettavaksi, jotka eivät vielä työssä käy, jos ovat edes syntyneet vielä. En edes aloita siitä, voiko tuonkaltaisesta yrityksestä saada ohjelmia, jotka hyödyttävät suomalaisia itsejään, mutta yleinen käsitys siviileillä on, että nuo poliitikkomme ”tietävät paremmin”. Siinämäärin totta että tietävät valehtelusta ja tuntien mittaisista puheista, joissa ei sanota mitään. Ilmesesti myös tietävät mistä voi – meidän takaamalla velkarahalla – tilata itselleen asialistan; Vaiko agendan?

    Raha voi olla missä muodossa vain, kunhan molemmat osapuolet uskovat sen ”arvon”. Kun toinen käy töissä, ja toinen istuu kotona ja tulostaa rahaa printterillään, juuri se arvo on tämän valheen ensimmäinen uhri. Työssäkäyvän työpanoksen ”arvo” venytetään tällöin kattamaan sekä hänen saamansa palkkarahan arvon, että katteetomasti tulostetun rahan arvon. Pien markkinat – eli talousyhteisöt – huomaa epäsuhdan, ja korjaa valuutan arvon vastaamaan setelien määrän suhdetta sen vaihtoarvoon, siis siihen subjektiiviseen käsitykseen jonka vain sinä voit viimekädessä määritellä. Minkä ARVOISTA mikäkin on juuri sinulle?

    Dollari on valehdeltu pilalle. Poliitikkomme ovat Koiviston vetelyksestä lähtien edesauttaneet prosessia ahneuttaan, varmasti ideologisista syistä osin myös. Nyt olemme tilanteessa missä Heikki Silvennoisen sanoin; ”Loppu tulee.”

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.