Ankkuritiimit puuttuvat varhaisessa vaiheessa nuoren ongelmiin – uudistettu käsikirja on julkaistu

Ankkuritoiminnan käsikirja ohjaa moniammatillista yhteistyötä, jolla tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia ja estetään ennalta rikollisuutta. Uudistettu käsikirja kiinnittää huomiota myös verkossa tapahtuvan rikollisuuden ehkäisyyn nuorten keskuudessa.

Ankkuritiimit puuttuvat varhaisessa vaiheessa tilanteisiin, jossa nuori alkaa tehdä rikoksia, käyttää päihteitä tai nuoren käytös herättää muuta huolta. Nuoren tilanteeseen voidaan puuttua myös muissa vaikeissa elämäntilanteissa, esimerkiksi silloin, kun perheessä on väkivaltaa.

Ankkuritiimejä on kaikilla poliisilaitoksilla. Työtä tehdään tiimeissä, joihin kuuluu asiantuntijoita poliisista, sosiaali- ja terveystoimesta sekä nuorisotoimesta. Tehtävänä on tarjota nuorelle ja perheelle yksilöllistä ja kokonaisvaltaista tukea. Tarvittaessa nuori ohjataan muun hoidon, palveluiden ja tuen piiriin.

Ankkuritoiminnan käsikirja on suunnattu ammattilaisille. Sen tarkoitus on tukea ankkuritoiminnan työntekijöitä työn toteuttamisessa, kehittämisessä ja arvioinnissa. Käsikirja ohjeistaa käytännössä esimerkiksi ankkuritoiminnan prosessista, tehtävistä ja toimintamuodoista. Tavoite on, että toiminta on yhdenmukaista koko maassa. Ankkurikäsikirja julkaistiin vuonna 2019 ja tämä on sen ensimmäinen päivitys.

Verkossa tapahtuvat rikokset edellyttävät uusia menetelmiä

Uudistetussa käsikirjassa kiinnitetään huomiota myös tietoverkkorikollisuuteen. Poliisin kyberrikostilastoissa nuoret ja alaikäiset ovat yliedustettuina Suomessa ja kansainvälisesti. Verkkoyhteisöjen tai muun sosiaalisen ympäristön rooli on usein keskeinen rikollisessa kehityksessä.

Lasten ja nuorten verkossa kohtaamien uhkien ja riskien tunnistaminen ja verkossa tapahtuvaan rikolliseen riskikäyttäytymiseen puuttuminen edellyttää myös ankkuritoiminnassa uusia menetelmiä. Yhteistyötä tehdään esimerkiksi Keskusrikospoliisin kanssa.

– Lapset ja nuoret ovat it-taidoiltaan osaavia, mutta laillisen ja laittoman toiminnan eroja netissä tai rikosten seurauksia ei aina ymmärretä. Nuoren rikoskierre voi edetä esimerkiksi lievien rikoksien ja hakkerointikokeilujen kautta kohti taloudellista motivoitunutta tietoverkkorikollisuuden laajaa kirjoa, kertoo erityisasiantuntija Emilia Hämäläinen.

Perinteisen ankkuritoiminnan lisäksi tiimit näkyvät esimerkiksi nuorten tapahtumissa ja tekevät yhteistyötä koulujen kanssa. Etenkin tiivis yhteistyö alueen koulujen ja oppilaitosten kanssa on tärkeää. Suurin osa nuorista ohjautuu toimintaan joko rikosilmoituksen tai koulun kautta.

Ankkuritoiminnalla voidaan vähentää nuorten uusintarikollisuutta

Ankkuritoiminnasta ja sen vaikutuksista kootaan valtakunnallisesti tietoa. Ankkuritiimien työntekijöille päivitetty käsikirja tarjoaa tietoa muun muassa ankkuritoimijoiden extranetistä. Vuonna 2021 käyttöön otettu järjestelmä kokoaa tietoa ja tukee toiminnan kehittämistä.

– Ankkuritoiminnan tulokset ovat hyviä. Keväällä julkaistun ankkuritoiminnan vaikuttavuutta selvittäneen tutkimuksen perusteella ankkuritoiminnassa olleilla nuorilla oli verrokkeihin nähden pienempi riski olla epäiltynä uudesta rikoksesta seuraavan vuoden aikana, kertoo Hämäläinen.

Sisäministeriö vastaa ankkuritoiminnan valtakunnallisesta ohjauksesta ja kehittämisestä. Käsikirja on laadittu laajassa yhteistyössä ministeriöiden, viranomaisten ja ankkuritoimijoiden kanssa.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Emilia Hämäläinen, p. 0295 488 221, emilia.hamalainen@gov.fi

3 thoughts on “Ankkuritiimit puuttuvat varhaisessa vaiheessa nuoren ongelmiin – uudistettu käsikirja on julkaistu

  • 3.1.2023 at 19:54
    Permalink

    ”Ilmastonmuutos” HYSTERIA ja sukupuolenVAIHTO idiotismi ym. poliittinen ”p*******a” sekä koko perheinstituution HORJUTTAMINEN auttaakin paljon tämän päivän LAPSIA ja NUORIA!

    Reply
  • 6.1.2023 at 09:46
    Permalink

    ei muuten pidä paikkansa. ankkuri tiimi ei toteuta muuta kuin sitä agendaa joka sille on sovelias. eli hyvin mustavalkoinen toimintamalli. hain itse aikanaan apua hämeenlinnan ankkuritiimiltä lapsen kiusaamista koskien eron yhteydessä, apua ei herunut. lapsen kuulemista ei järjestetty edes ankkurin toimesta. käsittääkseni ankkurissa toimii sama korruptio kuin muissakin virkakoneiston instansseissa kun on kyse ero vainosta ja perättömistä väitteistä ihmisten rekistereissä.
    lisäksi uskonlahkot ovat vallassa myös tässä porukassa.

    Reply
  • 8.2.2023 at 21:25
    Permalink

    tämä ankkuri juttu on iso vitsi. ainakin hämeenlinnan osalta.
    niin sieltä kuin rikosuhri-päivystyksestä ei saa apua väkivaltaisesta erotessaan, ja tullakseen kuulluksi ja tukea saadakseen eron jälkeisen vainon asioissa. koettu on monien äitien tavoin.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.