Suomalaista ammattitaitoa maailmalla: Juulia Jyläs

Hevostelua esittelee Suomalaista hevosmaailmaa ja osaamista: haastattelussa ammattiratsastaja Juulia Jyläs.

Juulia on menestynyt maailmalla monipuolisesti ammatti ratsastajana ja erityisesti esteratsastajana. Juulia on monen lapsen ja nuoren esikuva. Juulia ei syntynyt rikkaaseen hevosperheeseen, mutta on osoittanut omalla tarmokkuudellaan, päättäväisyydellään ja rakkaudestaan hevosiin, että kovalla työllä voi saavuttaa unelmia.

Juulia Jyläs on arvostettu ratsastuksen ammattilainen joka peräänkuuluttaa nöyryyttä oppia koko ajan lisää ja uskaltaa pysähtyä kyseenalaistamaan aiemmin oppimaansa.

Juulia Jyläs on kilparatsastaja, kouluttaja, valmentaja sekä kasvattaja.

 

 

”Jo nuoressa iässä halusin hevosen selkään ja 9-vuotiaana sain aloittaa alkeiskurssin Tuomarinkylässä. Hevoset viehättivät minua komeudellaan ja lempeydellään. Nuorena käytin kaiken ajan koulun ulkopuolella tallilla hoitamassa hevosia, auttamassa talkoo-töissä ja myöhemmin viikonloput tallitöissä ja ratsastamalla hevosia asiakkaille. Omaa hevosta ei ollut ja kilpailin sen mukaan minkälainen hevonen oli käytössä. Aluksi ratsastin juniorina koulua SM-tasolla saakka, myöhemmin kenttää SM. ja PM- tasolla, jonka jälkeen 16-vuotiaana ryhdyin ratsastamaan enemmän rataesteitä.

Oman hevosen sain niihin aikoihin. Neljävuotias nuori hevonen ostettiin  Tanskasta ja hänen kanssaan voitin kerran hallimestaruuden sekä osallistuin HIHSiin.

Parikymppisenä otin suuntani Hollantiin, koska halusin kehittää itseäni ja tulla alan ammattilaiseksi. Tulin harjoittelijaksi talliin missä pääsin töitten ohella myös ratsastamaan muutamia nuoria hevosia. Tajusin oman kasvatuksen tärkeyden, koska isoa budjettia ei ollut huippuhevosen ostoon. Ratsastin paljon hevosia asiakkaille, sekä koulutin nuoria eteenpäin. Enimmäkseen kilpailin piiri-tai kansallisella tasolla. Hevoset myytiin aina pois hyvän tilaisuuden tullessa.

Vuosien kovan työn saavutuksena aloin kilpailemaan seniori-ratsastajana KV-kilpailuissa yli kolmekymppisenä, josta lähdin kehittämään itseäni pikkuhiljaa isompiin ja vaativampiin tehtäviin.

Vuonna 2015 ori Finishing Touch Wareslake osui polullani vastaan ja saimme ystäväpiiristä porukan kasaan oriin ostoon. Siitä lähti uusi tie isommalle tasolle ja hänen kanssaan olen päässyt kokemaan isoimmat esteradat maailmassa; kahdet EM-kilpailut, MM-kisat sekä useita 5* kilpailuja ja World Cuppeja.

Kilpaileminen ratsastajalta vaatii kuntoa ja taitoa, mutta ennenkaikkea pitkäjännitteisyyttä ja periksiantamattomuutta, hermojen hallitsemista, sekä kurinalaisuutta. Sekä tietynlainen nöyryys ja tahto pitää itsensä aina avoimena parannukselle ja kehitykselle ja uuden oppimiselle.

Uskon, että ratsastaja voi aina kehittää itseään ilman suuria budjetteja, jos on valmis tekemään todella paljon työtä ja on avoin parannukselle ja opille. Ei saa olla asenteita vaan olla nöyrä vastaanottamaan uutta.

Hollannissa jossa asun, sekä Keski-Euroopassa on hyvät puitteet edistymiselle. Hevosia kasvatetaan enemmän ja lahjakkaampia nuoria hevosia on määrällisesti paljon enemmän verrattuna Suomeen.Kilpailu ja harjoitus mahdollisuuksia on paljon. Useimmissa paikoissa ammattimaiset puitteet hyvillä pohjilla.Hevosmaailmassa täällä löytyy paljon ammattitaitoa ja vanhanajan hevosmies- ja käsittelytaitoa. Ilmasto on talvella riittävän leuto kilpailemiseen ja harjoittelemiseen, sekä jalostuskausi kestää pidempään. Suomesta on pitkä tie alan huipulle.

Nautin työnteostani hevosten parissa. Nuorten hevosten kouluttaminen tuo paljon kiitosta, kun näkee askel askeleelta kehityksen eteenpäin. Kilpahevosten edistyminen ja tason nostaminen tuo mielihyvää. Kehitän hevosia, mutta ennenkaikkea hevoset kehittävät ja opettavat minua joka päivä parantamaan itseäni.”

 

 

Muutamia päiviä sitten,  eli toukokuussa Juulia Jyläs sijoittui hienosti kuudenneksi virheettömällä GP-radalla Fleurabellan kanssa Samoriini 145-160 GP:ssä.

 

info@vartriesthorses.nl

www.vantriesthorses.fi

 

 

Haastattelussa maaliskuu 2021: Juulia Jyläs

Haastattelu ja teksti: Ravikatsaus ja Hevostelua-juttusarjat, Nykysuomi

Kuva: Juulia Jyläs ja Finishing Touch Wareslake, 160- Grand Prix, Knokke, viides sija. Juulia Jyläksen kotialbumi.

 

 

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.