Maailma muutaman vuoden päästä: mitä muutoksia yhteiskunnassa on odotettavissa?

Uusi vuosikymmen on tarkoittanut suuri muutoksia yhteiskunnassa. Palvelut muuttuvat yhä suuremmissa määrin sähköisiksi ja digitaalisiksi, joka  tulee myös vaikuttamaan yhteiskuntaan kokonaisuudessaan. Ihmisten käytöstavat ja elämä muuttuvat aivan uudella tavalla, jota voitaisiin verrata niihin aikoihin, kun internetiä alettiin käyttää kotona laajemmin.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana odotettavat muutokset koskevat etenkin yksilöä ja työkulttuuria. Ne sisältävät hyvinvointia, yhä virtuaalisempaa elämää ja kulutuksen vähentämistä. Tutustutaan lähemmin kaikkeen siihen, mitä voimme odottaa lähiaikoina.

Yhteisöllisyys ja asioiden tekeminen ryhmässä

Kun on joutunut pitkään aikaan keskittymään itseensä ja viettämään paljon aikaa yksikseen, yhteisöllisyys ja ryhmät alkavat taas houkutella yhä enemmän. Yksilökulttuurista ollaan pikkuhiljaa siirtymässä kohti yhteisöjä ja yhteisöllisyyttä.

Yksinkertaisempana se voi olla halu viettää enemmän aikaa kaverien, sukulaisten tai vaikkapa naapurien kanssa, yhteinen mielekäs tekeminen ja nauttiminen muiden seurasta. Monesti myös suurista ryhmittymistä syntyy parhaimpia ideoita.

Ryhmäliikunta, yhteiset ulkoilutapahtumat, konsertit ja muut kokoontumiset tulevat yhä tärkeämmäksi ja niitä tullaan järjestämään aikaisempaa useammin. Sosiaalinen kanssakäyminen saa siis aivan uuden pohjan.

Elämä muuttuu virtuaaliseksi

Etätyöskentely, etäpäivät ja asiointi netin kautta tulevat yhtä lailla yleistymään. Teknologian ja erityisesti tietojärjestelmien kehitys on tarkoittanut sitä, ettei tänä päivänä tarvitse enää istua toimistossa joka arkipäivä, vaan saman työn voi tehdä etänä.

 

 

Joko täydellinen etätyöskentely tai osittainen etätyö tulevat olemaan merkittäviä tapoja työskennellä tulevaisuudessa. Yhtä lailla kokoukset, tapaamiset ja jopa messut voidaan järjestää etänä eli videoyhteyden välityksellä.

 

Samalla monet muutkin arkiset toimet tullaan hoitamaan netistä. Tänä päivänä monet pankkiasiat, viralliset asiat, ostokset ja jopa pelaaminen tehdään suoraan netistä. Varsinkin peliala on yksi suurimmin nettiin siirtynyt laji, jota on siivittämässä vielä pilvipelaaminen.

 

Sen ansiosta pelaaja voi pelata erityisesti 5G-verkon ansiosta missä vain, mitä vain peliä haluaa suoraan netin välityksellä. Joukkoon liittyvät VR-pelitkin.  Sama voidaan sanoa myös rahapelaamisesta netissä, jossa kivijalkapelipisteiden ja -kasinoiden sijaan varsinkin uudet pikakasinot ovat nousseet suosioon.

 

Yhtä lailla erilaiset verkkokoulutukset ja -kurssit tulevat olemaan yhä suositumpia. Tämän päivän infrastruktuuri ja ohjelmistot ovat valmiita tarjoamaan kaiken tarvittavan sadoille miljoonille käyttäjille. Etäopiskelu on tehokas ja yhtä lailla edullinen tapa kouluttaa ihmisiä ja tarjota sitä jopa laajemmalle määrälle ihmisiä.

Kulutustottumukset tulevat muuttumaan

Laman jälkeiset vuodet olivat suoranaista kulutusjuhlaa. Kodit täyttyivät tarpeellisesta ja tarpeettomasta tavarasta, jonka lisäksi erinäisten arvoesineiden ja asioiden keräily alkoi kiinnostamaan. Tämän seurauksena monet kodit ovat kattoon asti täynnä tavaraa, ja se taas tuntuu uudelta sukupolvelta ahdistavalta.

 

Minimalismi, kuolinsiivous, downshiftaaminen ja konmaritus ovat vain muutama liike, jotka ovat seurausta yltäkylläisestä ostamisesta ja kuluttamisesta. Vaikka kyseiset trendit ovat ääri-ilmiöitä ja nekin sisältävät omat huonot puolensa, ihmiset ovat etsimässä nykyään sisältöä elämäänsä muualta kuin tavaroiden ja esineiden omistajuudesta.

 

Kulutustottumuksissa tullaan keskittymään yhä enemmän vain tärkeimpiin asioihin. Kotia ei haluta täyttää turhalla ja tarpeettomalla tavaralla, koska monesti nykyajan aikauiset etsivät etenkin elämyksiä.

 

Tavarakasoja pidetään taakkana, josta halutaan päästä eroon. Rahaa tullaan sen sijaan käyttämään lomailuun, ravintolaillallisiin (taas kerran ryhmissä), kulttuurielämyksiin ja laadukkaisten muistojen keräämiseen.

 

Ihmiset ovat oppineet, että onnellisuutta varten ei tarvita paljoakaan. Se voi olla pienet yhteiset hetket ystävien tai lähimmäisten kanssa vaikkapa ruokapöydän ääressä tai yhteisen illanvieton myötä. Kun hiljentyy hetkeksi ja pääsee pidemmäksi ajaksi pois vanhoista rutiineista, voi helpommin analysoida niiden huonoja puolia ja löytää ne hyvät asiat elämästä.

Terveys on tärkeämpää kuin koskaan ennen

Tänä päivänä ihmiset kiinnittävät erikoishuomiota terveyteen, hyvinvointiin ja terveellisiin elämäntapoihin. Tupakan polttaminen ja alkoholin kulutus on vähentynyt merkittävästi. Stressiä pyritään vähentämään aktiivisesti.

 

Kehon eri toimintoja ja aktiivisuutta valvovat älykellot ja aktiivisuusrannekkeet ovat eniten myytyjä elektroniikkatuotteita vuosi toisensa jälkeen. Netti on täynnä kuntoiluvalmennuksia ja kokonaispainoitteisia kuntokuureja, jotka auttavat ihmisiä kohti terveellisempää ja parempaa elämää.

 

Oman kunnon ja terveyden huomioiminen jatkavat suurimpina trendeinä vielä seuraavan vuosikymmenen ajan. Erilaiset liikuntaa tukevat älylaitteet ja -sovellukset tulevat avustamaan ihmisiä liikkumisessa sekä motivoimaan liikkumaan yhä enemmän.

Benjamin Davies on Unsplash

 

Täysipainoinen ja terveellinen ruokavalio sekä kuluttajana tehdyt terveelliset valinnat ruokakaupassa tulevat vaikuttamaan myös ruokatuontantoon. Esimerkiksi pikaruoka ei tulevaisuudessa tule tarkoittamaan hampurilaista ja ranskalaisia vain monenlaisia salaatteja, smoothieta, keittoja ja muita ravitsevimpia ruokia.

 

Terveellisen ruokavalioon kuuluu myös tietous syödystä ruuasta. Yhä useammat tänä päivänä lukevat tarkasti, mitä tuoteselosteessa lukee ja ostaa mieluiten luomua tai vaikkapa vapaasti liikkuvien lehmien maitoa tai kanojen munia. Tietoisuus hyvinvoinnista levittyy koko tuotantoketjuun. Sen johdosta varsinkin luomutuotteiden terveysvaikutukset ja ero perinteiseen massatuotettuun ruokaan tulevat korostumaan.

Kokeilunhalu kasvaa

Elät vain kerran -ajatus on taatusti hiipinyt monen mieleen viimeisten vuosien aikana. Nyt ei ole enää aikaa hukata! Ne salaisimmatkin haaveet ja tavoitteet kannattaisi siis täyttää ennen kuin on liian myöhäistä.

 

Tulevaisuudessa ihmiset ovat innokkaampia kokeilemaan uusia asioita, etsimään upouusia elämyksiä ja palveluita. He eivät halua enää menettää vuosia pelkästään istumalla kotona ja odottamalla oikeaa hetkeä: oikea hetki on heti silloin kun sinä päätät!

 

Kymmenen vuoden päästä maailma on täysin erilainen

 

Aikaisempiin yksilön ja yhteiskunnan muutoksiin voidaan samalla lisätä myös teknologiset kehitykset, kuten robotiikan kehittyminen sekä tekoälyn, virtuaalisen todellisuuden ja lisätyn todellisuuden sisältyminen arkiseen elämäämme.

 

Tekniset mahdollisuudet tulevat kasvamaan entisestään, joten moni nykyinen toimintatapamme voi yhtä lailla kokea täydellisen muutoksen. Ihmisen täytyy olla valmis muuttumaan ja vastaanottamaan tulevat muutokset, koska ne ovat taatusti tulossa. Perinteet tulevat jäämään historiaan ja tulevaisuuden maailma on yhtä yhtenäisempi, hyvinvoivampi, rajattomampi ja digitaalisempi.

 

2 thoughts on “Maailma muutaman vuoden päästä: mitä muutoksia yhteiskunnassa on odotettavissa?

  • 20.4.2021 at 15:47
    Permalink

    En usko hyvinvoinnin lisääntyvän. Tää nykypolku johtaa ennen näkemättömään lamaan ja 10v päästä köyhyys ja kurjuus on pop.

    Reply
  • 20.4.2021 at 17:49
    Permalink

    Niinkauan kun valtiot saavat verottaa, iilimadot luoda rahaa tyhjästä, ja ammattivalehtelijat valehdella vailla vastuuta, on suunta alaspäin. Yhdyn toki siihen että pyrkimys artikkelinkaltaiseen elämiseen toki kasvaa, mutta ainoastaan 100% vapaus on jonkin arvoista. Ei tällainen näennäinen, missä jokaisen elämän takana, käsitteiden alta piiloistaan, jotkut aina tietävät parhaiten mikä riittää muille.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.