Stressin hoito luonnollisesti – ota käyttöön nämä 3 vinkkiä

Pitkittynyt eli krooninen stressi vaikuttaa haitallisesti sekä kehon että mielen toimintaan. Jännittävät tilanteet tai äkillinen kipu voivat aiheuttaa ohimenevää stressiä, ja haitallisesta stressistä puhutaankin vasta silloin, kun kyseessä on pitkittynyt stressitila, josta elimistö ei ehdi lainkaan toipua. Tässä tapauksessa lisämunuaisten kuorikerroksen tuottama stressihormoni kortisoli vie elimistön ylikierroksille, jonka seurauksena pulssi kiihtyy ja vatsan toiminta vilkastuu – tästä johtuukin monelle tuttu stressivatsa.

Pitkittyneellä stressillä on myös muita vaikutuksia, ja sen tiedetään aiheuttavan esimerkiksi erilaisia iho-oireita, unettomuutta, muistihäiriöitä, päänsärkyä ja muita kolotuksia. Lisäksi krooninen stressi voi heikentää immuunipuolustusta niin, että jokainen kohdalle sattuva kausiflunssa iskee pahemman kerran.

Stressin lievitys luonnollisin keinoin – näin se onnistuu

Nämä kolme helppoa vinkkiä auttavat ottamaan tilanteen haltuun ja säännöllisesti toteutettuina lievittämään stressiä luonnollisin keinoin.

 

  1.     Pidä huoli hyvästä unesta

Riittävä lepo auttaa kehoa ja mieltä palautumaan, joten tarpeeksi pitkät yöunet ovat listan kärjessä. Jos stressi iskee iltaisin ja elimistön vireystila kohoaa, pyri pitämään se kurissa. Tee rentoutumisharjoitus, juo kamomillateetä tai ota käyttöön CBD-öljy, joka voi auttaa nukahtamisvaikeuksista ja unettomuudesta kärsiviä.

CBD-öljyn käyttö ei aiheuta päihdyttäviä vaikutuksia, vaan vaikuttaa elimistön endokannabinoidijärjestelmään stressiä ja univaikeuksia ehkäisevästi. Jatkuva väsymys ei auta ketään, ja stressin kanssa siitä voi muodostua ikävä noidankehä.

 

  1.     Ulkoile ja hengittele

Pienikin kävelytauko tekee hyvää, ja tee se heti jos mahdollista. Jo muutaman minuutin pyörähdys pihalla tarjoaa elimistölle happea ja mielelle muuta ajattelemisen aihetta. Jos et pääse lenkille tai luonnon helmaan mieti, kuinka voisit saada mahdollisimman samantapaisen vaikutuksen sisätiloissa: hengitä syvään ja rentoutuneesti koko vatsan alueelle muutaman minuutin ajan, kastele kukkia tai käväise parvekkeella haukkaamassa happea.

Kroonisesti stressaantuneen ei kannata lähteä suorittamaan rankkaa, kehoa kuormittavaa treeniä, vaan pitäytyä kevyessä ja rennossa liikunnassa. Jatkuva stressi vaatii lempeää suhtautumista ja hyvinvoinnista huolehtimista.

 

 

  1.     Torju ahdistus

Jos pitkittynyt stressi on johtanut siihen, että joka päivä ahdistaa, kannattaa tilanteeseen puuttua välittömästi. Paras apu ahdistukseen löytyy varmasti ammattiauttajalta, mutta jos tilanne tai resurssit eivät sitä salli, voit pyrkiä helpottamaan ahdistusta muilla keinoilla. Pidä yhteyttä ystäviisi tai lähde ryhmäliikuntatunnille muiden ihmisten seuraan – yksin ei nyt kannata jäädä.

Vaihda myös musiikki- ja elokuvamakusi hetkellisesti kevyempään suuntaan: tämä hetki varataan komedioille ja hyville fiiliksille! Melankolisen musiikin ja synkkien leffojen pariin ehtii palata sitten, kun olo on parempi. Ympäröi itsesi väreillä ja naurulla.

 

Laita stressistä palautuminen tärkeysjärjestyksessä ykkössijalle – vain auttamalla itseäsi jaksat tukea myös muita, ja nauttia samalla elämästä. Älä vaadi itseltäsi liikoja, mutta älä myöskään lamaudu vain murehtimaan. Ole itsellesi se mukava kaveri, joka tönii lempeästi eteenpäin ja kehuu sinua vuolaasti jokaisesta saavutuksesta.

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.