Live-lähetys: Fixit mielenosoitus vaatii Suomen eroa EU:sta – Järjestäjät haastattelussa

28.11.2020 klo 13:30 järjestetään eduskuntatalolla Fixit mielenosoitus joka vaatii Suomea eroamaan Euroopan unionista. Mielenosoituksen järjestäjät Suvi Ahonen ja Janne Mäkinen live-haastattelussa sunnuntaina 22.11 klo 20:00.

 

 

Mielenosoituksen  tapahtumasivulla kerrotaan seuraavasti:

Suomi eroon EUsta ja eroa hallitus- mielenosoituksessa me Suomen kansalaiset vaadimme edelleen hallituksen eroa sekä Suomen eroa EUsta ja vastustamme EU:n elpymispakettia. On selvästi nähtävissä, että EU menee vääjäämättä kohti liittovaltiota ja Suomen hallitus pääministerin johdolla tekee maastamme ikuisen velkavangin unioniin. Jos jo nyt korkeaa verotustamme nostetaan entisestään, ajetaan kansalaiset ahdinkoon vain sen vuoksi, että vastuuttomalla taloudenpidolla eläneet Etelä-Euroopan maat saisivat talouttaan tasapainoon. Tätä me emme voi hyväksyä. Suomi on itsenäinen maa ja sellaisena sen tulee pysyäkin. Päätösvalta meidän oman kansamme asioista ja hyvinvoinnista tulee saada takaisin Suomeen, se ei kuulu EU:lle. Me suomalaiset pidämme itsenäisyydestämme kiinni ja siten kunnioitamme myös sen meille taistelleita esi-isiämme. Siksi vaadimme Suomen hallituksen eroa ja Suomen eroa EU:sta.

Tapahtuman järjestävät tavalliset Suomen kansalaiset. Se on suunnattu Suomen kansalle, eikä se liity minkään poliittisen puolueen, ryhmän järjestön tai minkään muunkaan yhteisön toimintaan eikä näin ollen mielenosoituksessa sallita muita tunnuksia tai lippuja kuin Suomenlippu sekä tapahtuman luonteeseen sopivia banderolleja. Tapahtuma on rauhanomainen ja päihteetön. Ei rasismia. Tapahtumasta on tehty asianmukaiset ilmoitukset viranomaisille. Lisäksi korostamme jokaisen kansalaisen omaa vastuuta koronaviruksen suhteen eli tulemaan paikalle vain terveenä, huomioimaan turvavälit sekä noudattamaan hygieniasuosituksia.

Facebook tapahtumasivu

9 thoughts on “Live-lähetys: Fixit mielenosoitus vaatii Suomen eroa EU:sta – Järjestäjät haastattelussa

  • 24.11.2020 at 12:57
    Permalink

    Mikä ihmeen Fixit, kun ei edes Brexit onnistu? Englannissa Boris Johnson on osoittautunut petturiksi ja ankaraksi korona-tyranniksi. Suomessakin mielenosoitukset ja poliittiset tapahtumat pyritään kieltämään koronan tekosyyllä. Vain hallinnon tai suuryritysten hyödyksi tehtävä työ ja aktiviteetti sallitaan. Kaikki muu ajataan alas. Kansalaisten omaehtoinen osallistuminen politiikkaan halutaan estää ja ilmeisesti pysyvästi. Kansan ääni vaiennetaan kunnes kansanvallan palauttaminen on liian myöhäistä ja talousresettijuna, teknokraattien ja lääketehtailijoiden ylivalta on ajanut sen alas lopullisesti. Kansanvallasta nähtävästi päästään eroon ja herraklubi Davosissa saavuttanee päämääräänsä petturipolitiikkojen avulla. Tilanne on vakava ja täpärä ja edellyttää kansalaistottelemattomuutta. Pelkkä muodollinen parlamentarismi ei johda mihinkään eikä virallisia lupia sitä täydentävään poliittiseen toimintaan luultavasti enää saada koskaan takaisin.

    Reply
    • 25.11.2020 at 17:55
      Permalink

      Noh noh, kyllähän Englannissa Brexit onnistuu. Näin siitäkin huolimatta, että EU ja tietyt brittien omat globalistivoimat pyrkivät tekemään kaikkensa hankkeen estämiseksi.

      Tämä brittien kansanäänestystulos ja sitä seurannut päätös EU:sta eroamisesta oli Brysselin EU-eliitille äärimmäisen nolo ja kiusallinen asia. Niinpä he päättivät kostaa, ja aloittivat systemaattisen häiriköinnin ja kiusanteon brittejä kohtaan.

      Kostamisen lisäksi tällä kiusanteolla on vielä toinenkin funktio: tavoitteena on myös varoittavan ennakkotapauksen luominen. Ajateltiin, että mitä hankalammaksi ja ikävämmäksi tämä brittien eroprosessi saadaan väännettyä, sitä paremmin se sitten toimii varoittavana esimerkkinä kaikille muille maille, jossa ajatus EU:sta eroamiselle on alkanut kiinnostaa.

      Tällaisia pelottelu- ja pakkotoimia EU tulee jatkossa soveltamaan yhä hanakammin, koska karu arkitodellisuus rupeaa entistä enemmän avautumaan ihmisille. Yhä useammat alkavat huomata, ettei EU ole lainkaan sellainen ihana onnela kuin virallinen propaganda aikoinaan antoi ymmärtää – ja jota mielikuvaa yritetään yhä pitää väkisin pystyssä, vaikka kulissit jo kaatuilevat.

      Tilanne on siis hyvin samantyyppinen kuin Neuvostoliitossa ja muussa Itä-Euroopan sosialistileirissä vähän ennen systeemin lopullista romahtamista.

      Reply
  • 28.11.2020 at 13:35
    Permalink

    Yksi Covid Action Plan -toimintaohjelman saavutus tänään on se että kaikenlaisiin ulkoilmatapahtumiin osallistuu entistä vähemmän ihmisiä. Varsinkin sellaisiin joissa kansojen itsemääräämisoikeus on tapetilla.

    Suosittelen että käytte katsomassa Covid Action Plan -sivuston sisältöä.

    Sensijaan BLM- ja Antifa- miekkarit aiheuttavat järjestään sen että Covid-tartunta on yhtäkkiä lomalla, ja nämä pahuuden aisat sallitaan mekastaa, mellakoida, masinoida kaaosta ja jopa murhailla väärin ajattelevia.

    On erittäni pelottavaa että tällaiset, joiden mielentila muistuttaa pitkälti Leninin ja Stalinin armotonta ja jäätävää pahuutta, pyrkivät valtaan, ja että valtamediakoneisto sekä virkavaltakoneisto tukevat näitä aktiiviseti monella eri rintamalla.

    Reply
  • 29.11.2020 at 19:27
    Permalink

    Muistakaa, että kaikki suuret voimat ovat kansakuntia vastaan. Eikä voi koskaan sulkea pois sitä, että kansan tahdon toteuttajiksi nostetut poliitikot voivat kokea murhauhkauksia, perheen tulevaisuuden kyseenalaistamista mafia tyyliin käyttäen kaikki ”palermolaisia” likaisia keinoja exit-kellokkaan ”järkiinnyttämiseksi”!!!
    Tämä EI OLE liioittelua. EU on MAFIA ja eurooppalaiset kansakunnat vain ”toimintaympäristöä” näille isänmaatonta valtaa ja rahaa palvoville kaikkinaisen rappion ja yltäkyltäisen itserakkauden riikinkukoille, jotka eivät kuuntele kansan ääntä. Vain falskin koristeellisen pyrstönsä kalkkarokäärmemäistä kuoleman kalinaa, jonka saavat aikaan kansakunnilta varastetut varat ja hiellä sekä työllä revityt pesämunat!!!

    Reply
  • 29.11.2020 at 19:40
    Permalink

    kuunnellaanko haastateltavien puhelimia ?

    Reply
    • 30.11.2020 at 09:34
      Permalink

      Kaikki puhelimet Android- ja Apple -käyttiksillä ovat suoraan vakoilukoneita. Se että uudemmissa puhelimissa ei ole mahdollista poistaa akkua avaamalla luukku, johtuu tästä. Vedenpitävyys voi olla tekosyy tai todellinen lisäsyy.

      Olet ehkä tutustunut siihen miten, vaikka puhelin on pois päältä, Google kerää KOKO AJAN sijainti- ja muita tietoja, ja kun laitat puhelimen päälle, lähtee nämä tiedot automaattisesti keskusdatarekisteriin.

      Googlella on käytössään koko ajan itseään automaattisesti paremmaksi ohjelmoiva keinoäly, joka voitti jo ihmisen maailman vaikeimmassa lautapelissä GO.

      Mieti jos tällaisen keinoälyn tuhat kopiota yhdessä kuuntelevat kaikki maailman puhelimet ja lajittelevat ihmiset vaikkapa sen mukaan mitä sanotaan ja minkä tapahtuman lähellä sanotaan? Tämä on totta tänään.

      Jatkossa ei pidä ottaa kännykkää mukaan miekkariin, koska siitä jää jälki että on osallistunut. Ota joku muu kännykkä ostetulla anonyymikortilla. Myös kännykän pitää olla käteisellä hankittu, ilman rekisteröintiä. Pitää ostaa kirpparilta. Ei mistään missä ostaja voidaan jäljittää. Tähän perustuu erään itä-helsingin etnokirpparin suuret käytettyjen kännyköiden myyntiluvut. Sen lisäksi että osa tästäkin on arabimafioiden ryöstösaaliita.

      Tätä on arki tänään. CCCP MKII

      Deep State käyttää tänään useita tuhoisia ideologioita ja mafiaperheitä poistaakseen parlamentaarista kansanvaltaa Euroopassa ja Pohjoismaissa. Syyria ei ole valtio (etkö tiennyt, mikä taho ei kertonut että se ei ole?) Syyria on maa-alue jota hallinnoi erittäin helvetillinen mafiajuntta. Kaikki on yksityisomistuksessa, ja kuka tahansa voi ostaa sieltä passin. Kun yksi syyrialaisella passilla saapuu Ruotsiin, maksavat ”omaiset” 10 000 Euroa per nuppi Syyrian mafialle, ja heille järjestetään ”todisteet” siitä että ovat tämän yksintulleen ”pakolaisen” lähiomaisia. Siksi ”syyriasta on tullut paljon pakolaisia”. Tämä on todellinen selitys. Raportti Ruotsiksi. Istu ja kuuntele, sillä tilanne on aivan sama täällä:

      /watch?v=P58UzxCuBzw

      PS. Nauhalla sanotaan myös että vaikka ruotsalaisilta on kokonaan kielletty arvoesineiden osto eräästä Tuhkolman luksus-myymälästä, ostavat arabit sieltä jatkuvasti kultakelloja ja muuta luksusta käteisellä. Kun liikkeestä otettiin yhteyttä viranomaisiin ja poliisiin, tuli viesti että ”tämä on sallittava, katsokaa läpi sormien”.

      Reply
  • 7.12.2020 at 23:10
    Permalink

    Brysselin diktatuuria kumartavat ja Suomen kansalle pyllistävät petturipoliitikkomme julistavat taukoamattomana mantrana ”oikeusvaltioperiaatetta” yhdessä niitä tukevan valheellisen, globalistis-kommunistisen valtamedian kanssa käyttäen jatkuvasti sylkykuppinaan Unkarin Viktor Orbánia, joka tekee täsmälleen päinvastoin kuin meidän ylikansallisia feodaaliherrojaan kumartavat petturipoliitikkomme: palvelee omaa kansaansa, mutta vastustaa Kalergi-suunnitelman mukaisesti kantaeurooppalaisten tuhoamista masinoidulla kehitysmaalaisten barbaarien invaasiolla toteuttavaa EU-diktatuuria.

    Tässä on eräs esimerkki petturipoliitikkojemme ”oikeusvaltiosta”:

    ”Kauppias yritti auttaa selvittämään myymälävarkautta – joutui maksamaan sakkoja ja varkaalle korvauksia”,
    https://www.kansalainen.fi/kauppias-yritti-auttaa-selvittamaan-myymalavarkautta-joutui-maksamaan-sakkoja-ja-varkaalle-korvauksia/

    Demla-kommunistien ja vapaamuurari-satanistien korruptoima ”oikeus”-laitos kuvastaa petturipoliitikkojemme ”oikeusvaltio”-periaatetta käytäntöön sovellettuna !

    Reply
  • 7.12.2020 at 23:35
    Permalink

    Britti-patriootti David Noakes sivustollaan
    ”Paljasta EU:n diktatuuri ja sen poliisivaltio” (Expose the EU dictatorship and its police state) sanoo mm.

    ”Olemme poissa!
    Hämmästyttävää. 25 vuoden kampanjoinnin jälkeen pääsimme ulos 31. tammikuuta 2020. Kiitos Nigel Farage.

    Nyt Britannia on niin täynnä korruptiota EU:n diktatuurista, että noin 200 000 ihmistä on erotettava julkisista viroista.

    Kaikki 2000 tuomaria on erotettava ja tuomittava korruptiosta.

    Kruunun syyttäjänvirasto (CPS) mieluummin asettaa syytteeseen syyttömät. Se on niin korruptoitunut, että se on suljettava. Vanhemmat poliisit ja virkamiehet on tarkistettava korruption varalta. Tuomioistuimemme ovat järjestäytyneen rikollisuuden syndikaatteja, joita hoitavat vapaamuurarit ja satanistit. Tuomarit rikkovat lakia aina kun se sopii heille … ”

    Noakes sanoo perehtyneensä kaikkiin kuuteen EU-perussopimukseen ja sillä perusteella hän sanoo:

    ”Kuusi Euroopan unionin sopimusta antavat sille diktatuurin rakenteen ja poliisivaltion lait.
    Euroopan unionin kuusi perustuslakisopimusta rakentavat kolmitasoisen politbyroon diktatuurin.
    Ja EU: n komission jäsenet, jotka ovat samanlaisia ​​kuin Neuvostoliiton politbyroon jäsenet.
    EU: n parlamentti on huijaus, jolla ei ole valtaa – aivan kuten vanha Neuvostoliiton parlamentti. [EU-parlamentilta puuttuu demokratialle olennainen lakialoiteoikeus]

    Ympärilläsi kasvava poliisivaltio, josta jotkut kansalliset sanomalehdet ovat kirjoittaneet, on EU:n poliisivaltio. Olemme olleet EU: ssa 38 vuotta, yhdenmukaistamme lakeja EU: n kanssa, syntyvä poliisivaltio on tulos.

    Poliittinen korrektius, vanhempien, perheen ja opettajien heikentäminen, seksiopetus ja homoseksuaalisuuden opettaminen alle kymmenvuotiaille [Suomen kommunistinen opetushallitushan on hyväksynyt viherkommunistien SETA-pervertikot kouluihimme ekaluokista alkaen seksuaalineuvojiksi ja ekaluokkalaisten ensimmäisiä tehtäviä on valita sukupuolien moninaisuuksien joukosta omansa – tieteenvastaisesti, koska biologialla ei ole sen kanssa mitään tekemistä!], yksinhuoltajaperheiden mainostaminen, 4500 lapsen sieppaaminen hyviltä vanhemmilta pakotettuun adoptioon, epäoikeudenmukaisuuden traumojen luonti korruptoituneissa brittiläisissä tuomioistuissa jne. ovat EU:n, sen yhteisen tarkoituksen järjestön (Common Purpose) ja vapaamuurariuden valtionvastainen toiminta (subversion) viimeisten 38 vuoden aikana, käyttäen yli kahtasataa kommunistisen saksalaisen Frankfurtin koulukunnan tekniikkaa [ks. http://isovimma.blogspot.com/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html%5D.

    EU:n bilderbergerit kontrolloivat puolueitamme [ks. myös https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/08/22/bilderberg-suomalaiset-osanottajat; vuosien 2014-2020 osalta päivittämättömästä luettolosta puuttuu mm. kansattoman-isänmaattoman Kokoomuksen Elina Lepomäki. Mitä bilderbergerit ovat, ks. ].

    Hitlerin Deutsche Verteiderungs Dienstin tiedustelupalvelu (DVD) valvoo edelleen EU: n kehitystä.
    EU on sabotoinut Britanniaa saksalaisella kommunistisella Frankfurt School -tekniikalla 1950-luvulta lähtien.

    EU ja heidän bilderbergerinsä ovat siirtäneet 50 000 EU-myönteistä ihmistä, vapaamuurareita ja CP:n 40 vuoden aikana kaikkiin virkoihin. Et edisty Ison-Britannian hallituksessa, ellet ole EU:n puolesta [siis ennen brexitiä]… ” [CP, Common Purpose, jolla ei ole Suomessa vastinetta].

    https://eutruth.org.uk/

    Reply
  • 12.4.2021 at 14:35
    Permalink

    Kannattaa tutustua ehdottomasti Tuomas Malisen asiantuntemukseen. Useita haastatteluja löytyy you tubesta.
    Esimerkiksi : Tuomas Malinen, Viimeinen Show, Ivan Puopolon haastattelussa.
    Puhutaan myös koronasta.

    VÄITÄN ETTÄ SUOMESSA HARJOITETTAVAA KORONA RAJOITUSTEN MÄÄRÄÄ KUTEN ULKONALIIKKUMIS KIELTOA KÄYTETÄÄN PERUSTUSLAIN MUUTTAMISEKSI.

    JA SEURAAVA, LUE SANATARKASTI: (tiedoksi myös Puopololle)
    ”KAIKKI SUOMEN LAIT JUONTAVAT PERUSTUSLAISTA JA MITÄÄN LAKIA EI VOI TULKITA ILMAN PERUSTUSLAKIA VAAN SEN KANSSA !!!!”
    TÄSTÄ JOHTUEN ON KIIRE MUUTTAA PERUSTUSLAKIA.
    VAIKKA TOISAALTA MIETITYTTÄÄ MIKSI, KOSKA EIHÄN TÄTÄ LAIN TULKINTA TAPAA KÄYTETÄ EIKÄ VAADITA MISSÄÄN JA SIIHEN PERUSTUU MYÖS OIKEUSMURHAT.

    KYSEISESSÄ HAASTATTELUSSA PUHUTAAN MYÖS KORRUPTIOSTA. SUOMESSA KORRUPTIOTA TUTKII ENÄÄ VAIN OIKEUSMINISTERIÖ. HUOM TUTKII. EI TOIMI KORRUPTIOTA KITKEÄKSEEN.

    KIITOS PUOPOLO JA KIITOS MALINEN. ÄLÄ MALINEN JÄTÄ SUOMALAISIA VAAN KERRO MITEN ASIAT VOI MUUTTAA !!

    MIKSI SUOMI EI TEE” ISLANTEJA”

    SUOMALAISILLA EI OLE ENÄÄ OIKEUSTURVAA !!!!!!!!!!!!!!!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.