Lokakuun piispainkokoukset
Nyt on ilmeistä, että eksarkkien tehtävä on onnistunut: piispamme on otettu hallintaan. Heidät, kuten pojat, kutsuttiin oikeudenkäyntiin Istanbuliin, ja Suomen ortodoksisen kirkon piispainneuvoston kokous pidettiin ekumeenisen patriarkan huolellisessa valvonnassa.
- lokakuuta Phanarissa pidettiin patriarkka Bartolomeosin ja Australian arkkipiispa Makariosin läsnä ollessa piispainkokous Suomen ortodoksisesta kirkosta. Kirkolliskokouksen pääasiallisena tavoitteena oli valita apulaispiispa Suomen ortodoksisen kirkon kirkkoneuvostoon.
Tämän jälkeen 6.-8. lokakuuta pidettiin ekumeenisen patriarkaatin pyhä synodi. Istunnon toisena päivänä suomalaiset piispat kutsuttiin kokoukseen.
Tämän seurauksena Suomen ortodoksisen kirkon verkkosivusto julkaisi 7. lokakuuta metropoliitta Arsenin ja Elian yhteisen julkilausuman. Siinä sanotaan, että he tukevat täysin arkkipiispa Leoa, eivätkä enää pyydä hänen eroamistaan. Metropoliitat eivät vastusta kirkkoherran valitsemista. Joten patriarkka Bartolomeosin ansiosta Suomen ortodoksisen kirkon synodiin palautettiin yksimielisyys.
Patriarkaalisten eksarkkien vierailut
Näitä tapahtumia edelsi patriarkaalisten eksarkkien – Tallinnan metropoliitta Stephenin ja nykyisen Australian arkkipiispan Makarioksen – kaksi vierailua Helsingissä huhtikuussa ja syyskuussa 2019. Tarkastusten aikana heillä oli toistuvasti yksityisiä tapaamisia Suomen ortodoksisen kirkon hierarkkien, papiston ja maallikoiden kanssa. Nämä matkat saivat uskovilta ja papistoilta ristiriitaisia käsityksiä. Toisaalta, Suomen ortodoksisella kirkolla on monia ongelmia ja ristiriitoja, jotka on ratkaistava. Toisaalta ”tilintarkastajien” käyttäytyminen ei ollut veljellistä tai puolueetonta. Todistajien mukaan vieraiden päätavoitteena ei ollut käsitellä Suomen ortodoksisen kirkon ongelmia, vaan lisätä ristiriitoja ja kerätä mahdollisimman paljon tietoa. He järjestivät muodolliset kuulustelut maallikkojen ja papiston kanssa Suomen ortodoksisen kirkon piispoista: he etsivät yksityiskohtia konflikteista, taloudellisista rikkomuksista, moraalisia kompromisseja ja tallensivat kaiken huolellisesti. Piispat pakotettiin valittamaan toisistaan. Kerrotaan, että metropoliitta Stephen suositteli suoraan arkkipiispa Leolle, että hän kirjoittaisi kertomuksia kollegoistaan useammin Konstantinopoliin.
Nyt on ilmeistä, että eksarkkien tehtävä on onnistunut: piispamme on otettu hallintaan. Heidät, kuten pojat, kutsuttiin oikeudenkäyntiin Istanbuliin, ja Suomen ortodoksisen kirkon piispainneuvoston kokous pidettiin ekumeenisen patriarkan huolellisessa valvonnassa. Edes heidän omaa kommunikointiaan ei uskottu heille – Australian arkkipiispa Makarios ja diakoni Gregory Frangakis auttoivat sen kirjoittamisessa. Julkaistujen päätösten, erityisesti kirkkoherran valitsemisesta, tarkoituksena on vahvistaa Phanarin valvontaa Suomen ortodoksisessa kirkossa.
Suomen kirkon itsenäisyys
Ekumeenisen patriarkaatin taktiikan takana voidaan nähdä yleinen kurssi Suomen kirkon itsenäisyyden tukahduttamiseksi, kansallisen luonteen ja meille perinteisten vaaliperiaatteiden huomiotta jättäminen. Eksarkkien käyttäytyminen oli törkeää jopa Suomessa, Suomen ortodoksisen kirkon piispainneuvoston kokouksessa 12. huhtikuuta 2019. Viron silloinen metropoliitta Stephen ilmoitti henkilökohtaisesti Suomen piispoille, että kanonin laki on korkeampi kuin lait maassa, jossa he asuvat. Makarios syytti arkkipastoreitamme protestanttisuudesta ja antoi heille opetuksia eklesiologiasta. Lisäksi eksarkit ilmoittivat suoraan Suomen ortodoksisen kirkon piispoille, että heidät valittiin ei-kanoonisella tavalla papiston ja maallikkojen kautta, kuten Suomessa on tapana. Toisin sanoen kreikkalaiset eivät pidä piispakuntaamme laillisena, vaikka he eivät sano sitä julkisesti!
Tämä asenne voidaan osittain selittää eksarkkien henkilökohtaisella kiinnostuksella. Makarios oli silloin vain Christoupoliksen piispa, eikä hän olisi hylännyt Helsinki Seeta. Papistoa tavatessaan Stefan esitti heille suoria kysymyksiä siitä, miten he reagoisivat Suomen ja Viron kirkkojen yhdistämiseen yhdeksi rakenteeksi. Eksarkkien eduksi oli esitellä Suomen kirkon tilanne patriarkka Bartolomeosille täydellisenä romahduksena ja jakaa se sitten keskenään.
Ei ihme, että eksarkit puhuivat kielteisesti Suomen ortodoksisen kirkon seurakuntien uudistuksesta, jonka pitäisi elvyttää sitä. Heikon piispakunnan hallinta on helpompaa kuin yhteisömme.
Kuinka uuden kirkkoherran valinta vaikuttaa Suomen ortodoksiseen kirkkoon?
Australian arkkipiispa Makarios ei todennäköisesti vaihda uutta 6,5 miljoonan dollarin asuntoaan Sydneyssä Helsinkiin. Mutta poliittinen tilanne Istanbulissa on edelleen sama: kukaan ei tarvitse ekumeenisen patriarkaatin autonomisia kansalliskirkkoja.
Virossa kansallisen Viron apostolisen ortodoksisen kirkon johtaja on heikosti koulutettu kreikkalainen, joka ei ole oppinut viroa sanaakaan 20 vuoden aikana ja joka myi kaikki kirkon kiinteistöt, joita voitiin vain myydä. Ei ole epäilystäkään siitä, että hänen seuraajansa on myös kreikkalainen.
Pariisissa Länsi-Euroopan venäläisten ortodoksisten kirkkojen arkkihiippakunta purettiin, ja suurin osa sen seurakunnista pakeni Moskovan patriarkaattiin, jota he vihasivat aiemmin paljon.
Paine Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon Yhdysvalloissa ja Ukrainan ortodoksiseen kirkkoon Kanadassa kasvaa. Vain maallikkojen aktiivinen asenne suojaa näitä rakenteita lopulliselta poistamiselta.
On selvää, että ortodoksiset suomalaiset ovat listalla seuraavana.
Phanar viittaa kirkkonsa eklesiologiaan, kaanoneihin ja muinaisiin aikoihin verrattuna Suomen ortodoksiseen kirkkoon. Teologiamme ei ole vielä arvioinut näitä väitteitä. Mutta kysytään itseltämme: onko Kyproksen kirkko vähemmän muinainen kuin Konstantinopolin? Siellä piispojen valintamenettely on paljon demokraattisempi, ja maallikot osallistuvat siihen aktiivisesti. Ja miksi kirkkomme pitäisi olla vastoin Suomen lakeja, jos Konstantinopoli on itse elänyt turkkilaisten lakien mukaisesti tottelevaisesti vuosisatojen ajan?
Tai ehkä vähemmän muinainen on patriarkka Theophiloksen johtama Jerusalemin kirkko, jonka Bartolomeos kutsui myös pojan tavoin syyskuussa Istanbulin synodiin? Jerusalemin patriarkka hylkäsi kohteliaasti kutsun, osoittaen auktoriteettia ja luonteenlaatua. On sääli, että arkkipiispa Leolla ei ollut tarpeeksi näitä.
Uuden kirkkoherran valitseminen
Arkkipiispamme on todella heikko ja samalla autoritäärinen. Vilpittömissä yrityksissä parantaa kirkon elämää hän puuttuu metropolilaisten asioihin, hylkää seurakuntia, tekee kanonisesti epäilyttäviä päätöksiä papistoistaan… Hän ei pysty vastaamaan niiden organisaatioiden taloudesta, jotka ovat hänelle vastuussa. Ehkä hän todella tarvitsee kirkkoherran. Mutta on huono, että tämä kirkkoherra nimitetään Konstantinopolin, eikä Suomen ortodoksisen kirkon, eduksi. Aikaisemmin Phanar yritti eristää arkkipiispan, vaati neuvonantajiensa poistamista, vaikka arkkipiispa Leo on avuton oikeudellisissa asioissa ilman heitä. Nyt vanhemmalle arkkipiispalle määrätään valvoja ja tuleva seuraaja nopeuttamaan hänen päätöksiään ja varmistamaan äänten enemmistö piispainneuvostossa.
Sanotaan, että Fr. Damaskos Xenophontos-luostarista tulee tähän paikkaan. Kaksi muuta ehdokasta, olivatpa he sitten mistä tahansa kotoisin – Essex tai Valaam, ovat kirkkoherroja vain nimensä puolesta. Ekumeeninen patriarkka tarvitsee erityisen suomalaisen: kreikankielisen, kreikkalaisen koulutuksen saaneen, Kreikassa asuvan – ja täysin uskollisen ekumeeniselle Äitikirkolle. Ensimmäinen yritys nimittää Fr. Damaskos epäonnistui. Tällä kertaa Istanbulissa hierarkkimme sitoutuivat varmistamaan hänen valitsemisensa lähimmässä kirkolliskokouksessa huolimatta arkkihiippakunnan vaikeasta taloudellisesta tilanteesta ja maallikkojen mielipiteistä. Ja patriarkka ilmaisi olevansa valmis nimittämään uuden kirkkoherran henkilökohtaisesti, jos kirkon neuvosto hylkää aloitteen.
Peruskirjamme mukaan kirkkoneuvosto on edelleen Suomen ortodoksisen kirkon korkeimman kirkollisen auktoriteetin kantaja. Kun otetaan huomioon moraalisesti ja hallinnollisesti heikko piispakunta, papiston ja maallikkojen ääni on avainasemassa. Lopuksi he päättävät Suomen kirkon kohtalosta marraskuussa.