Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka etätöihin

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka on käynyt koronavirustestissä ja jää hoitamaan virkatehtäviään etätyönä maanantaista 14. syyskuuta 2020 alkaen toistaiseksi. Etätyö on varotoimi ministerin lievien hengitystieoireiden johdosta.

Pääministeri Sanna Marin oli myös etätöissä viime viikolla.

Lähde: Liikenne- ja viestintäministeriö

13 thoughts on “Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka etätöihin

  • 15.9.2020 at 13:51
    Permalink

    Koko hallitus voisi etäännyttää itsensä töistä. Myös mahdollisimman pitkä välimatka Suomeen olisi eduksi.

    Reply
  • 15.9.2020 at 21:48
    Permalink

    Olisi Suomelle vain hyväksi, että kyseinen punavihreä haitake normaalille elämälle eristettäisiin loppuelämäkseen jonnekin vankilasaarelle. Kyseinen puna-piiperö ei ymmärrä elämästä Kehä-III ulkopuolella yhtään mitään kuten siitä minkälaista selkäkipua aiheuttaa pitää itsensä elinkeinossa sosoalisti suomessa kovalla työllä ja vaivalla, josta vielä rangaistaan sosiaalidemokraattisella verotuksella. Suomalaisten hyväksi? EHEI!!! Matu-perseiden ja ISIS-vaimojen elämän sulostukseksi tietysti pyöräkouluineen päivineen.

    Reply
    • 16.9.2020 at 15:46
      Permalink

      Viimeinenkin syy äänestää sossuja meni sitten, kun hallitus kaivoi esille Sipilän aktiivimalli 2:en, joka kurittaa työttömiä hakemaan karenssin uhalla olemattomia töitä. Sinne meni sitten demarien vappusatanen sekä heidän suuresti mainostamansa aktiivimallin purku.

      Reply
  • 22.9.2020 at 06:25
    Permalink

    Itävallan juutalaisten liiton äänenkannattajassa, »Die Wahrheit»-lehdessä, kirjoitti juutalainen Stricker 24.11. 1922: »Suurjuutalaisella maailmankongressilla, johon juutalaisuuden kaikki taloudelliset ja sosiaaliset voimat kootaan, on oleva täydellinen määräysvalta, sen on oltava korkein ja viimeinen oikeuspaikka, sillä on oleva oikeus ratkaista kaikki kysymykset kaikkia sitovalla tavalla». Tässä vaaditaan juutalaisille oikeuksia, jotka ilmeisesti asettavat kansallisvaltiot ja heidän hallituksensa syrjään.

     

    »Maailmanvallankumous, jonka tulemme kokemaan, tulee olemaan yksinomaan meidän käsiemme työtä. Tämä vallankumous tulee lujittamaan juutalaisen rodun ylivaltaa kaikkiin muihin rotuihin nähden», ennusti 5.7.1922 juutalaislehti »Tribune Juive». On mielenkiintoista todeta, että tässä kuten muissakin kohdissa puhutaan »juutalaisesta rodusta» muiden rotujen vastakohtana. Meidän on muistettava, että samat juutalaiset kiihkeästi vastustavat rotuoppia, mikäli vain ei-juutalaiset niitä kannattavat soveltamalla ne omaan elämäänsä.

     

    Reply
  • 23.9.2020 at 05:21
    Permalink

    Heitä kiristetään päivänselväähän tuo on vaikka omaa kansaansa vihaavat siis tarkoitan vapaamuurareita joka on korkeimmilla asteilla täydellinen maanpetos organisaatio! Johon kuuluu lähes kaikki päättävissä asemissa olevat! Säälittäviä ihmisiä kun antavat juutalaisten käyttää itseään hyväksi:(! Toki saavat suuren rahallisen korvauksen petoksista ja paljon isoilta tyhmiltä lammas massoilla salattua/piilotettu tietoa planeettamme todellisesta historiasta, oikeasta astronomiasta, geologiasta ym ym toki varmaan vasta ihan korkeimmilla asteilla! Kaikki maailman valtioiden johto on läpeensä mätää Eliitti porukkaa! Näkee jo esim antartiks sopimuksesta joka säilyy läpi kaikkien sotien ym muiden kähinöiden! Jotkut varmaan tietävät miksi 🙂 :l! Turha avata asiaa enempää tämän suhteen koska jos mieli on sokea ei silmillä tee mitään!

    http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/?m=1

    Onhan näitä vesa Ilkan artikkeleita tullut vuosien mittaan lähetettyä joka paikkaa 10 000 tuhansia kertoja!

    Harmi että totuus blogin pitäjä lopetti ja ebolakani olivat hyviä! PVL kielto saa vaan lisää tukijoita kansasta ja rupeaa pian kiehumaan koukkunokkaa siellä ulosteissa Jeesuksen sijaan! Mutta aivopesu/kuolleisuus on aivan liian suurta edelleenkin! Tanssii tähtien kanssa valtamedian mukaan kerää edelleen plus miljoona katsojaa SIIS MITÄ VITTUA? Oksettavaa kansaa tai ylipäätään Ihmismassat pääosin, eivät talmud miehet turhaan kutsu heitä STUPID GOYIM!

    Reply
    • 23.9.2020 at 12:12
      Permalink

      Opposition ääniala ja esiintymisareenat ovat koko ajan kavenneet. PVL poistui nyt ”äärioikealta”, vihervasurien termejä jos sallitaan käytettävän. Moni vastamedia riutuu ja on kuihtumassa pois. Suomi on diktatuuria muistuttavassa tilassa. Demokratiassa riittää, kun saat 51% kansasta äänestämään oman orjuuttamisensa puolesta. 49%:lle saa tehdä mitä hyvänsä, koska Perustuslaki ei enää takaa ihmisille koskemattomuutta. USA:ssa perustuslaki ymmärretään Jumalan ihmisille antamiksi luovuttamattomiksi oikeuksiksi, joista tärkein on sananvapaus ja toisiksi tärkein on oikeus kantaa asetta, jolla ihmiset voivat suojautua tuota 51% vastaan, mikäli se on aikeissa viedä näiltä oikeudet, kuten sanavapauden tai yksityisyyden suojan.

      Nykymuotoinen demokratia ei toimi, kun siltä on viety 10 käskyyn tai vastaavaan perustuva yleinen moraalilaki pois ja kaikki perustuu uusmarxistien houreisiin, joita kansainvälinen pankkikartelli käyttää taitavasti hyväkseen ajaakseen kansallisvaltiot demoralisaatioon, kaaokseen ja alas kohti uutta normaalia.

      Reply
  • 23.9.2020 at 17:03
    Permalink

    Harakka on yksi roistoista jotka viis viittaavat todellisista tutkimustuloksista langattoman viestinnän suhteen.

    Maailman Terveysjärjestö on luokitellut langattomat radiotaajuudet 2B -luokan karsinogeeniksi, eli syöpää aiheuttavaksi.

    ”The World Health Organization International Agency for the Research on Cancer’s classification of wireless radiofrequency frequencies a Class 2B carcinogen includes wireless radiation from any transmitting source such as cellphones, baby monitors, tablets, cell towers, radar, other wifi, etc. The radiofrequency classification applies to RF-EMF in the range of 30 KHz to 300 GHz emitted from any device. Cell phone frequencies commonly start at 900 MHz (with some cell phones having up to 7 antennas all at different frequencies) and Wi-Fi device frequencies are at 2.45 GHz and 5GHz.

    Many scientists now conclude that the scientific evidence is substantial enough to conclude that radiofrequency radiation (including radiation from cell phones, Wi-Fi and other wireless devices) is a human carcinogen.

    While cell phones localize the highest microwave exposure to the brain, Wi-Fi exposures are often localized with more intense exposures to the abdomen, leg and chest area. However this is not always the case as some people sleep in rooms with Wi-Fi baby monitors, Wi-Fi routers or Wi-Fi gaming devices near their pillow. Wi-Fi printers may be in offices next to a person’s desk and most people are unaware that they transmit continuously. ”

    Reply
  • 23.9.2020 at 17:07
    Permalink

    some-napukat ovat nykyään isovelivalvoo -vakoilulaitteita.

    Reply
  • 24.9.2020 at 04:01
    Permalink

    Rupeaa avautumaan maailmalle näiden todellinen syntyperä esim tässä hyvä esimerkki! No ei tullut yllätyksenä varmaan heille jotka tuntevat juutalaisten rottamaiset tavat toimia!

    The Pseudo-Christian Crypto-Jew

    According to Greg T Dixon, a high school friend and informant deeply connected with Freemasonry, Bill Gates is intentionally hiding the fact that he’s a Jew.

    Interestingly, Bill Gates Sr. has a history of performing this underhanded legerdemain. Check out his bio on Wikipedia and notice it mentions that he changed his name from Bill Gates II to Bill Gates Jr. “to avoid the appearance of elitism” (supposedly).

    Dixon said Bill Gates’ mother is also a Jew (Mary Maxwell Gates) and played her part in the Gates family coverup by commissioning an oil painting portrait tinted to make her look more Caucasian than her original Jewish heritage.

    Contrary to the myth ubiquitously propagated by the Jew, Bill Gates did NOT create Windows . . . he simply threw Jewish money at it. The so-called “Microsoft” Operating System was purchased for $100K from two Albions in California, who actually invented it. This slight of hand is revealed in the PBS documentary entitled Triumph Of The Nerds.

    This all-Jewish Microsoft team from 1978 was brought together and organized by mega-wealthy Jews to take total control of all operating system software worldwide. Allowing non-Jews to direct the preferred computer operating system would jeopardize Jewish control over worldwide intellectual properties and by extension, the minds of the masses.

    Bill Gates remains a crypto-Jew because his father recognized that the Jew is simply in control of too many mega-corporations, banks and industries in America and abroad. Revelation of Bill Gates’ true identity would topple the Jewish house of cards once the masses discovered that the Jew owns everything of value in America and white people don’t own shit.

    We need more discussions on the true numbers of Jews in the world. They have been lying for centuries about their identity worldwide.

    I am out of religions and their sham of myths created by the Jew gods. Having one phony player speak out against another phony player is hypocrisy at it’s finest. Of course if you start with the Christian aspect to bring about the revelation of the Jewish “synagogue of satan”, then it all goes like an easy downhill run from there. You then start looking for their deceptions, and they are found in every turn. The Jews are everywhere and they already own everything.

    Reply
    • 24.9.2020 at 11:39
      Permalink

      Microsoftin tapaus on kouluesimerkki juutalaisten ja ”pakanoiden” välisestä suhteesta. Juutalaiset onnistuvat aina ohjaamaan pakanoiden ahkeruuden ja teknisen taitavuuden omaksi hyödykseen siten, että nämä alkavat rakentaa itselleen suurta karsinaa. Tähän heidät sidotaan ja lypsetään kuiviksi. Tietenkään kaikki rahavallan edustajat eivät ole juutalaisia, vaan iso osa on valkoisen rodun pettureita, vapaamuurareita yms.. Valkoiset kansat ajetaan ahdinkoon juuri näiden pettureiden avulla. Tyhmät aivopestyt vihersosialistit ovat tietenkin myös operaatiossa keskeinen porukka. Onko valkoinen rotu sittenkin ansainnut tuhonsa? Tyhmyys ja petturuus kukoistavat.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.