Hallitus tuplasi EU:n ulkopuolisten kausityöntekijöiden määrän
Marja- ja vihannestilojen työvoimatilanteesta on hiljattain puhuttu paljon. Työvoimapula uhkaa tiloja koska matkustusrajoitukset estävät ulkomaisen työvoiman saamisen ja kotimainen työvoima ei syystä tai toisesta tilallisille kelpaa. Hallitus on saapunut ”hätiin”…
Hallitus tarkisti neuvottelussaan 29. toukokuuta maa- ja puutarhatiloilla sadonkorjuuta varten tarvittavan kausityövoiman enimmäismäärää ja päätti sallia aikaisemmin päätetyn 4 500 henkilön lisäksi 1.6 alkaen 4 500 EU:n ulkopuolelta tulevan henkilön maahantulon alkutuotannon sadonkorjuutarpeisiin.
EU:n ulkopuolelta tulevat kausityöntekijät pääsevät maahan, jos sekä maahan pääsyyn että työntekoon liittyvät lupa-asiat ovat kunnossa ja työntekijällä on työnantajan perustelulomake maahantulon välttämättömyydestä. Oletettavasti kymmenistätuhansista suomalaisista tarjokkaista huolimatta maahantulo katsotaan välttämättömäksi.
Maahanmuuttovirasto päättää ja käsittelee pääosan kausityöntekijöiden lupa-asioista. Rajavartiolaitos tekee lopullisen päätöksen maahan pääsystä. Maahanpääsyn edellytyksenä on edelleen 14 vuorokauden karanteeninomaisten olosuhteiden järjestäminen.
Lähde: Maa- ja metsätalousministeriö
Kiitos vapaamuurarit kun ajatte juutalaisten agendaa tuhota valkoiset kansat! Ettekö raukat ymmärrä että teitä käytetään hyväksi vain oman maanne tuhoamisessa!
Taitavat vain ”korjata” ihmishenkiä.
Asuvat varmaan joissain parakinomaisissa tiloissa ja teltoissa. Muutenkin kaikenlaisia ehtoja ja painostamista mitä ei paperilla näy.
Puolipalkat jo tiedetäänkin.
Jaa, miksiköhän suomalaiset ”eivät kelpaa” työntekijöiksi?
Eipä taira 6€ tuntipalkka paljon houkuttaa ketään perheellistä tai omillaan asuvaa.