Äiti – Etäiseksi erotettu

Pyydän lukijaa alkuun tutustumaan tarinaamme Nykysuomen Lukijan kynästä osiossa otsikolla:
Äiti ei lasten kiusaaminen ole mitään sen rinnalla mitä aikuiset tekevät lapsille”.

Eron jälkeiset vainot…

on pari vuotta sitten Lapin yliopistossa valmistunut väitöskirja erityisesti viranomaisten kautta tapahtuvasta vainoamisesta.
Väitöskirjassa tulee hyvin esiin se seikka, miten muutamassa kuukaudessa eron jälkeen saattaa toinen vanhempi mustamaalata toisen vanhemman virkakoneistolle. Tämän jälkeen mustamaalattu vanhempi ensi shokki vaiheen jälkeen koettaa alkaa selvittämään itsestään esitettyjä perättömiä väitteitä.

Väitöskirjan mukaisesti saattaa kuitenkin käydä niin, että nk viitekehys sosiaalitoimessa on lukittu. Tämä tarkoittaa sitä, että sosiaalitoimi ei ota vastaan korjaus vaatimuksia.
Käsittääkseni MIKÄÄN laki ei edellytä, valvoita tai vaadi sosiaalitoimea toimimaan näin. Päinvastoin.

Käsittääkseni sosiaalitoimen tulee päivittää ja selvittää tosiasioita asteittain ja asioiden edetessä ja selvityksiä pyydettäessä ja niitä esitettäessä. Niinhän ihmisten elämä muutenkin muuttuu, asiat muuttuvat ja elämä muuttuu.

Sosiaalitoimea valvova lainsäädäntö tukee siis sitä ajatusta, että asioita pitää ajoittain tutkia ja selvittää. Siksi on olemassa asiakas suunnitelmat, olosuhdeselvitykset jne.
Sosiaalihuoltolaki, kuntalaki, perustuslaki ja ehdottomasti lastensuojelu laki
tukevat edellä mainittua.

Jos sosiaalitoimi lukitsee toisen vanhemman valheet niitä koskaan tutkimatta tai selvittämättä mustamaalatun vanhemman kanssa, on selvää, että kyse ei voi missään muotoa olla lapsen edusta. Koska näinhän lapsen tietoihin jäävät perättömät väitteet ja niiden mukaan lapsen asioissa toimitaan ja pahimmillaan myös hoidetaan.

Lapseni tiedoista puuttuvat edelleen niin lääkärintodistukset, asiantuntija lausunnot kuin monet asiakirjat. Lapseni ei ole saanut lääkärin hoitoa perinnölliseen sairauteensa edelleenkään sitten kuin minun kanssani 2015. Myös väliaikaismääräys 2014 puuttuu lapseni tiedoista. Jopa Hämeenlinnan kaupungin lakimies minulle väitti, että minulla ei ole voinut olla väliaikaismääräystä. Unissaniko siinä istunnossa istuin marraskuussa 2014.

Ei. Vaan asiakirja jätettiin kirjaamatta lapseni tietoihin ja näin mahdollistettiin isän kaappaus väite. Tämän väitteen nojalla on keksitty monenlaista kiusaa ja dokumenttia puhumattakaan mitä erilaisemmista prosesseista.

Erikoista on myös se, että aikanaan minua mustamaalattiin eri viranomaisille väitteellä, että lapseni ei ole päässyt lääkäriin.

Näin siis parin päätöksiin kykenevän sosiaalityöntekijän mielivalta ja ammattitaidottomuus kertaantuu elämässämme, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Oikeudeton päätös kantaa pitkälle

Olosuhdeselvitys on tehty lapsesta ja äidistä Hangossa vain kerran koko prosessimme aikana. Se on 3:n vahvan asiantuntijan toimesta todettu puolueelliseksi, puutteelliseksi, asenteelliseksi ja virheelliseksi. Asiantuntijat ovat sosiaaliasimies, lastenpsykiatri ja oikeuspsykiatri.

Siitä on puuttuneet lapsen ja äidin tiedot kuten esikoulu tiedot, harrastukset, lääkäri tiedot, lapsen kuuleminen jne jne. Lisäksi sen saneli sosiaalityöntekijän mukaan isän asianajaja. Hän vieläpä pröystäili asialla.

Sosiaalityöntekijä kirjoitti mm ”äiti tehtailee kaikenmaailman tempauksia”. Järjestimme lapsen kanssa esikoulussa jalkapalloturnauksen ja myyjäiset ja saimme muut vanhemmat hienosti mukaan.
Vielä en todellakaan tähän päivään mennessä ole löytänyt ihmistä joka olisi sitä mieltä, että tuon tempauksen voi käsittää negatiivisesti. Jalkapallosta ja myyjäisistä selvityksessä ei sanottu mitään. Puhuttiin vain että äiti tempaisee.

Olosuhdeselvityksen pohjalta käytiin ensimmäisen vaiheen oikeusprosessin loppuvaihe. Näin tuomari myös päätökseen kirjasi asiat tuosta olosuhdeselvityksestä. Uutta tuomari ei suostunut laatimaan eikä puuttuvia tietoja vastaanottamaan.

Kyseinen selkeästi oikeudeton oikeuden päätös on valheellisen olosuhdeselvityksen kera pohjana virkakoneiston myllytykseen asiassamme.
Ja lapsen ja äidin kärsimyksiin.
Sekä vääristymiin lapsen elämässä virka taholta.

On selvää miksi olosuhdeselvitystä ei ole korjattu. Sehän tarkoittaa räikeiden ja törkeiden virkarikosten esiin tuloa. Mitä lapseni on tehnyt kenellekään näistä ihmisistä jotta on joutunut tällaiseen tilanteeseen?

Kaiken ja ihan kaiken pohjana on se, että pyysin apua isän väkivaltaisuuteen erottuamme.

Tavannut olen rakkaan tyttäreni viimeksi 9.11.2018.

Teija-äiti

Toimituksen huomio: Lukemasi oli ensimmäinen osa Nykysuomelle toimitetusta kolumnisarjasta.

12 thoughts on “Äiti – Etäiseksi erotettu

  • 21.5.2020 at 11:28
    Permalink

    Kiinnostaisi tietää kuinka paljon fyrkkaa nämä ”viranomaiset” saavat pedofiileiltä jokaisesta huostaanotetusta uudesta uhrista?

    Deep State?

    Reply
  • 21.5.2020 at 17:03
    Permalink

    Ei naimisiin ikinä! Erot täyttä helvettiä Varsinkin lapsille!

    Useinmiten tapauksissa (lähes aina) vieraannuttajana äiti keksittyine isän pedofiili syytöksillä. Loppu onkin sitten ”naisesivallan” terroria,. Isällä ei ole mitään mahdollisuutta tavata lapsiaan. Raha kyllä kelpaa.

    Vain harvat ja valitut osaavat erota ”aikuisesti” ilman ”hiroshimaa”! Mutta yksi on varmaa: Lapset kärsivät aina kun ”vanhemmat” nokittelevat heillä toisilleen.

    ”Lastensuojelut” ja orpokodit välittävät lapsia ja nuoria pedofiilelle (eliitti) aina YK:ta myöten!

    Reply
    • 23.5.2020 at 10:29
      Permalink

      hei Juha. Viime vuosien tutkimustulokset osoittavat, että myytti siitä, että vieraannuttajana ja huoltajuuden saavana vanhempana olisi poikkeuksetta äiti – ei pidä paikkansa. Helsingin sanomat sekä Helsingin yliopisto ym tahot ovat tutkineet asiaa. näyttää siltä, että juttu toimii täysin päinvastoin.
      mitä eroamiseen tai riittelyyn tulee, vanha ajatus siitä, että riitaan tarvitaan kaksi-ei pidä paikkansa.
      tässä kyseisessä tapauksessahan on äiti tukenut asioiden tutkimista jotta ei jää epäselvyyksiä. niistä on kieltäydytty. miksi estetty tutkiminen ja selvittäminen kaikkien osalta ?
      parisen vuotta sitten tehtiin tutkimus jossa eri paikkakunnat osoittavat surullista tulosta lasten hyväksi käyttöön paljastuneissa määrissä. tammisaari-hanko seutu mustinta aluetta. hämeenlinna pitää huomioida asukaslukuun nähden. muistettava on myös, että tapaukset laitetaan usein salaisiksi ja tuskin pääsevät mukaan tutkimuksiin. ainakaan silloin kun kyse on virkamiesten virheistä. kyseiset virheet perustuvat samaan toimintamalliin ko paikkakunnilla.
      lapsilla ei ole väliä ja se on yhteiskunnan viesti. ei ihme että syntyvyys laskee. lapsi vihamielisyys näkyy kauttaaltaan kaikessa. oikeusasiamiehen haastattelu lasten kanteluistakin poistettiin parissa tunnissa maikkarin sivuilta pari päivää sitten.

      Reply
  • 31.5.2020 at 09:22
    Permalink

    Sairaasta toimintamallista kertoo se, että vain yhtä vanhempaa kuunnellaan ja hänen vaatimuksiaan toteutetaan. Vaino on saanut kohdallani käsittämättömät mittakaavat: seuraamista, auton sabotointia, työpaikoille soittelua ja työpaikan saamisen estämistä vuosien ajan. Minua on puhalluteltu tien päällä parin vuoden ajan vaikka olen päihteetön äiti. Kun saan töitä saa Kela asiasta tiedon vaikka en ole vielä edes työsopimusta kirjoittanut.Tämän jälkeen työpaikallani alkaa viranomais vaino. Syytä en tiedä mutta jotakin hyvin absurdiahan täytyy isän väitteissä olla. Erikoista on sekin, että vaikka lastensuojelun tulisi aina selvittää asiat perusteellisesti – sitä ei tehdä. Minusta on väitetty vaikka mitä, diagnosoitu jopa. Silti perusteellinen selvitysvaihe eli Hyks vaihe estettiin 20.10.2015 jossa lähetteen oli tehnyt asiaamme perehtynyt lastenpsykiatri jolla vahva ammattitaito ja kunnioitus ympäri Suomea.Lapseni kaapattiin estäen lääkärin tapaamisen Hyksissä. Siis tämä tapahtui Hyksin tiloissa.Puhuin erään rikos asianajajan kanssa ja hän totesi, että esimerkiksi puhelimen kuuntelulait on tehty silloin kun poliisin on vielä uskottu olevan rehellinen. Olisiko siis aika muuttaa tuo laki ? Koska poliisia ei kiinnosta virkarikokset eikä lapsen kaltoinkohtelu. Lastensuojelun ja sosiaalitoimen tulisi pitää huolta, että lapsi saa nauttia vapaasti kummastakin vanhemmastaan ja tutkia asiat. Lapseni ei ole esine, mutta häntä kohdellaan siten.
    Kohteluni Hangon ja Hämeenlinnan sosiaalitoimissa on käsittämätöntä. Olemme eronneet 17.4.2014 mutta minut tavattiin ensi kerran Hämeenlinnassa vasta 2016 epävirallisesti ja virallisesti 2017 tammikuussa. Viimeisin se samainen tapaaminen missä Hml lakimies väitti että minulla ei ole voinut olla lapsestani väliaikaismääräystä.Hangossa minut kyseisen oikeudettoman olosuhdeselvityksen laatija tapasi vain 3 kertaa:lapsen kanssa 10.10.2014 ja seuraavan kerran puolen vuoden päästä..Nämä siis silloin kun lapsi on elänyt vielä kanssani . Hän valehteli mm selvitykseen että olisin estänyt lapseni kuulemisen. Todisteita lapsen kuulemisesta on paljon. Muistan hyvin 17.4.2014 aamun. Kun olin pakannut viimeiset tavarat laitoin vaatehuoneeseen hiljattain ostamani terveys-tyynyn hyllylle ja sormukseni sormuskoteloon. Toivoin vilpittömästi ex-miehelle kaikkea hyvää ja ymmärrystä hakea itselleen apua.Silti vaikka olin kärsinyt hänen väkivaltaisuudestaan vuosien ajan. Ongelmana miehen perheelle oli että hain apua miehen ongelmaan. Perheessä oli synkkänä salaisuutena väkivaltaisuus ja koska en ollut heitä tavannut ennen miehen luo muuttoa, ei minulle ollut voinut muodostua käsitystä perheestä. Minä en tavannut miehen perhettä montaakaan kertaa vuosien aikana koska meillä ei saanut käydä ketään.
    Hämeenlinnan lastensuojelu ei ole toiminut rikollisesti pelkästään tässä asiassa. Ongelmahan on se, että taustalla vainoamisessa on 2 ex miestä. Heillä on sama asianajaja. Vanhempi tyttäreni on kaapattu maasta 2007. Avustamassa on ollut Hämeenlinna. Minua koskaan kuulematta. Vaikka nuoremman tyttäreni isä tietää asiasta ja siihen liittyvistä vaiheista otti hän käyttöönsä identtisesti saman toimintamallin yhteisen asianajajan kanssa nuoremman tyttären kanssa. Tunnekylmyys on kummankin ex miehen ongelma.
    Kävin aikanaan kysymässä psykologilta mikä minussa on vikana kun olen tavannut tällaiset miehet. Lopuksi psykologi totesi, että ei hän näe minussa mitään oleellista vikaa vaan minulla on käynyt todella huono tuuri tavatessani 2 narsistia ja kumpikin haluaa tuhota minut.
    Mitä oikeudettomiin prosesseihin asiassamme tulee on erikoista, että niin avin kuin Valviran huomautuksilla ei tunnu olevan minkäänlaista vaikutusta ja niitä ei huomioida erityisesti Hämeenlinnan oikeuslaitoksessa.
    Olen kysynyt mikä on rikokseni tässä vainossa ja elämäni vaikeuttamisessa puhumattakaan lapseni kärsimyksistä. Asiantuntijat ovat todenneet että olen hoitanut lapseni hyvin mutta tätä ja siihen liittyviä todisteita ei huomioida lapseni asioissa.

    Reply
    • 31.5.2020 at 18:27
      Permalink

      Rakenteellinen rasismi ja byrokraattinen väkivalta esiintyy kauttaaltaan asiassamme. Miten tällainen valta on annettu sosiaalitoimelle olisi hyvä saada esittää. Sosiaalityöntekijä ei ole terveyden eikä kasvatus puolen ammattilainen.
      Sain hiljattain tiedon että olisi tapaaminen (kahteen vuoteen) Hämeenlinnan lastenvalvojalla. Tiedon sain toisen käden tietona lapsen perheohjaajalta. Pyysin vahvistusta asiaan lastenvalvojalta ja myös selvitystä miten lastenvalvojien esimies voi olla asiassamme mukana kun on itse todennut itsensä jääviksi 2015 ja ollut liittämättä lapseni terveydenhuolto ym tietoja lapsen tietoihin. Todennäköisesti on kuitenkin kysymys samasta toimintamallista kuin kaikki nämä vuodet. Viesti tapaamisesta kerrotaan jonkun toisen työntekijän toimesta kuin sen kenelle tapaaminen suunnataan. Tapaaminen perutaan sosiaalitoimen toimesta viime tingassa eikä peruutusta tehdä kuten on pyydetty eli henkilölle kuten asianajajalle tai s postiin. Tai toinen vaihtoehto on, että tapaaminen järjestyy mutta sen teema ja nimike on muutettu.
      Tapaamisella minua kohdella törkeästi ja ylimielisesti. Vastauksia en saa kysymyksiin eikä asiakirjoja oteta vastaan.
      Asiakassuunnitelmaa ei ole tehty lain vaatimalla tavalla. Minut marssitettiin syksyllä 2018 huoneeseen jossa oli pyöreässä muodosa tuoleja. Yksi oli valkoinen. Toki ymmärsin mistä on kyse mutta istuin valkoiselle tuolille. Onhan valkoinen lempivärini. Tapaaminen kuvattiin tukihenkilöni toimesta. Nauhaa on esitetty eri asiantuntija tahoille ja ihmiset ovat olleet järkyttyneitä kohtelustani.
      Sosiaalityöntekijän koulutukseen ei käsittääkseni kuulu vastaava käytös ja toiminta malli. Sellaista ei tue myöskään laki. Päinvastoin.
      Asiakassuunnitelmaa ei tehty tapaamisessa. Se luvattiin toimittaa minulle myöhemmin ilman minua.
      Niin tehtiin. Sain toista kuukautta jälkeenpäin suunnitelman joka oli päivätty edelliselle vuodelle ja sisältö ei ollut realistinen eikä paikkansa pitävä. Lastani ei kuultu asianmukaisesti lainkaan.

      Kyse on sadistisesta kiusaamisesta jota toteutetaan siksi että olen valittanut ja kannellut. Näitä huomautuksia ei huomioida mitä valituskoneistosta tulee.
      Me emme ole yksittäis tapaus. Näitä Hangossa ja Hämeenlinnassa riittää. Olen pyytänyt avilta ja Valviralta että ko sosiaalityontekijöiden tapaukset pitäisi avata pitkältä ajalta taaksepäin.

      Lapseni edelleenkin olen tavannut viimeksi 9.11.2018.

      Reply
  • 31.5.2020 at 11:51
    Permalink

    Todettakoon vielä se, että meiltä estettiin perheneuvola ja kaikki laki saääteiset selvitykset. Niitä ei ole tehty.
    Hyks vaihe oli tarkoitettu perusteelliseksi selvitysvaiheeksi ja olisi varmasti ollut kaikkien asianosaisten etu.
    On todella tärkeätä, että lapsen ja vanhempien tiedoissa on totuus ja kaikkien kuuleminen kaikissa asioissaan. Todisteet isän kaltoinkohtelusta lasta kohtaan kaikkine muotoineen ovat vahvat. Yhteiselämän aikana pystyin suuresti suojelemaan lasta mutta nyt tilanne on toinen.
    Mielenkiintoista on, että edellä mainittu tapaamani psykologi oli muualta kuin Hämeenlinnasta. Paikallisella tasolla tapasin vain kännissä olevan psykologin ennen kuin löysin ko muulta Hämeenlinnassa käyvän asiantuntijan.
    Kävimme mieheni kanssa myös perheterapiassa ennen eroa. Toivoin sen auttavan terveesen eroon ja miehen avun piiriin hakeutumisessa. Tämäkin prosessi on jätetty lausuntoineen huomioimatta asiassamme.
    Olimme miehen kanssa sopineet että eron jälkeen pidetään hengähdys tauko ja aletaan hoitaa lapsen asiaa ja tapaamisia syksymmällä, kesän jälkeen. Huoltoriita olikin valmiiksi suunniteltuna isän puolelta.
    Todisteet isän kaltoinkohtelusta ovat edelleen poissa lapseni tiedoista.

    Lapseni tiedot on siirretty Lapin maistraattiin vaikka lasten asiat hoidetaan etelä-Suomessa. Näin on mahdollistettu että todellinen tieto ei tule viranomaisten käsiin.

    Lape hanke on perustettu aikanaan siksi, että Suomalainen lastensuojelu nimenomaan toteuttaa ko toimintamallia joillakin paikkakunnilla. Lapsi riistetään hyvistä olosuhteista hyvän vanhemman luota, siirretään usein huostaanoton kautta ongelmaiselle. Kun lapsi alkaa oirehtia ja esim romahtaa toisen vanhemman eristämisestä alkaa prosessi uudelleen. Silmitöntä ja käsittämätöntä väkivaltaa. Muuta määristystä toimintamallille ei ole.

    10.10.2014 huusi ja raivosi olosuhdeselvityksen tehnyt sosiaalityöntekijä lapseni aikana perustavansa asiamme Hämeenlinnan ja isän vaatimukseen eikä hänellä ollut aikomusta kuulla lasta ja minua.

    Asiastamme lisää seuraavissa kolumneissa.

    Reply
    • 1.6.2020 at 20:40
      Permalink

      Erittäin valitettava tapaus.
      Mutta 99% erittäin pahoista avioreoista päättyy siihen että nainen mustamaalaa valheilla miehen joka ei voi tehdä mitään, kaikki sympatia menee naiselle.
      Yksi kaverini joutui tuohon kurimukseen ja lopulta otti köyden ja päätti elämänsä näreen oksalle.
      Ite otin tapuksen niin pahasti että olin viinakurimuksessa 15 vuotta ja lopulta minut sieltä pelasti nainen jonka kanssa menin naimisiin, viina jäi siihen.
      Nyt naimisissa 20 vuotta ja meillä on 18 vuotias poika.

      Reply
      • 20.9.2021 at 18:52
        Permalink

        tuo on pelkka myytti. katso tutkimuksia. jo vuosia vuosia on ollut tilanne taysin painvastainen.

        Reply
        • 20.9.2021 at 22:38
          Permalink

          EI ole mikään myytti, vaan täyttä totta!!!

          Länsimaissa naiset eivät edes ”löydä” miestä itselleen, koska miehet ovat oppineet sanomastasi ”myytistä” sen, että ”sulottarista” kannattaa pysyä perkeleen kaukana!!!

          Syystä, että länsimaalaisen yhteiskuntien läpi lävistävä miesviha kaikilla sen portailla ja etenkin nk. oikeusistuinten, jotka aina päätöksissään päätyvät ratkaisemaan avioerot naisten hyväksi niin, ettei isällä ole edes tapaamisoikeutta lapsiensa kanssa! Raha kyllä kelpaa ja exän pahat puheet ja mustamaalaaminen lapsille, jotka tosiasiassa kaipaavat toista vanhempaansa aidosti eivätkä voi ymmärtää äidin kylvämää katkeruutta heidän isäänsä kohtaan.

          Edellinen salpaantuu luonnollisesti silloin kun isä täysi paskiainen ja sosiopaatti!!!

          Reply
  • 6.6.2020 at 10:45
    Permalink

    MIELENKIINTOISTA! KOLUMNIA EI YHTÄKKIÄ PYSTY JAKAMAAN EIKÄ SIITÄ PYSTY TYKKÄÄMÄÄN. NIIN SE ON ETTÄ TOTUUDEN KUN TUO VIRKARIKOKSISTA ILMI NIIN NÄIN SE HOMMA VAAN TOIMII.
    PUHELIN KUUNTELULLA ESTETTIIN HILJATTAIN MYÖS TYÖPAIKAN SAANTI.

    Reply
  • 7.9.2021 at 20:24
    Permalink

    JÄRJESTÄYTYNYT VIRKARIKOLLISUUS EI OLE VIELÄ NOUDATTANUT SOPIMUSVALTIOIDEN ALLEKIRJOITTAMAA LAPSEN OIKEUDET SOPIMUSTAMME , KOHTAA : ARTIKLA 2. = EI MINKÄÄNLAISTA EROTTELUA VARALLISUUDESSA SIJAISPERHEEN JA BIOLOGISEN PERHEEN VÄLILLÄ, VAAN TÄMÄ LAPSENRYÖSTÖBISNES MAKSAA SIJAISPERHEISIIN / LAITOKSIIN LAPSISTA VIERAANNUTTAMISVAROJA AINAKIN 1300 e LAPSI / KK – 1500 e / LAPSI / KK , JOTTA SAADAAN LISÄÄ PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIÄ JA KOHTAANTO ONGELMIA JA RIKOLLISUUSHAN LISÄÄ RIKOLLISUUTTA JA VÄKIVALTAA . IHMISOIKEUSSOPIMUKSEMME ON ALLEKIRJOITETTU RAUHAN YLLÄPITÄMISEKSI JA TÄTÄ JÄRJESTÄYTYNYT VIRKARIKOLLISUUS RIKKOO = EI NOUDATA MISSÄÄN KOHTAA IHMISOIKEUS SOPIMUSTAMME / LAPSEN OIKEUDET SOPIMUKSEMME = LAPSEN OIKEUDET BIOLOGISIIN VANHEMPIINSA.

    Reply
  • 7.9.2021 at 20:29
    Permalink

    Kun noin 1,6 miljoonaa biologista äitiä Suomessa vaatii valtionhallinnon osoittamaan todeksi että milloin SOPIMUSVALTIOIDEN ALLEKIRJOITTAMA LAPSEN OIKEUDET SOPIMUKSEMME ON PURETTU JA ARTIKLA 2. = EI MINKÄÄNLAISTA EROTTELUA VARALLISUUDESSA, NIIN TÄLLÖIN LOPPUU LAPSENRYÖSTÖBISNEKSET , MEIDÄN TULEE OTTAA OHJAT KÄSIIMME BIOLOGISET ÄIDIT SUOMESSA. LAITETAAN LAPSEN OIKEUDET BIOLOGISIIN VANHEMPIINSA KUNTOON KERRALLA.

    OTTAKAA YHTEYTTÄ MINUUN : PUH : 040 3700 876 ACTION AGENT / EIT

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.