Presidentti hyväksyi lain väliaikaisesta poikkeamisesta yhtiökokousten ja vastaavien pitämisen aikatauluista

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on hyväksynyt lain väliaikaisesta poikkeamisesta osakeyhtiölaista, asunto-osakeyhtiölaista, osuuskuntalaista, yhdistyslaista ja eräistä muista yhteisölaeista Covid-19 epidemian leviämisen rajoittamiseksi. Väliaikainen lakimuutos koskee lähinnä yhtiöiden ja yhdistysten sääntömääräisten sekä lain määräämien kokousten pitämisen takarajoja.

Esimerkiksi osakeyhtiölain 5 luvun 3 §:n 1 momentista poiketen osakeyhtiö voi pitää aikaisintaan 30 päivänä syyskuuta 2019 ja viimeistään 31 päivänä maaliskuuta 2020 päättyneen tilikauden jälkeen pidettävän varsinaisen yhtiökokouksen syyskuun 2020 loppuun mennessä.

Muu sisältö laissa koskee lähinnä kokousten kokoonpanoja. Osakeyhtiölain 5 luvun 6 §:n 1 momentista ja 8 §:n 1 momentista poiketen pörssiyhtiön yhtiökokous voidaan järjestää niin, että osakkeenomistaja saa käyttää oikeuttaan yhtiökokouksessa vain valitsemansa asiamiehen välityksellä. Yhtiön hallitus nimeää osakkeenomistajien käytettäväksi yhden tai useamman sellaisen asiamiehen, joka ei kuulu osakeyhtiölain 1 luvun 11 eikä 12 §:n mukaiseen yhtiön lähipiiriin. Pörssiyhtiön yhtiökokous voidaan lakimuutoksen jäljiltä järjestää niin, että osakkeenomistaja voi käyttää oikeuttaan yhtiökokouksessa vain osakeyhtiölain 5 luvun 16 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla postin, tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla.

Lähde: valtioneuvosto.fi

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.