Antti Rinne eroaa – Kysyy kuitenkin Keskustalta, ”miksi?”

Pääministeri Antti Rinne on kertonut eroavansa pääministerin tehtävästään tänään, kertoo Nykysuomen lähde. 

Rinne eroaa ennen tänään klo 14 eduskunnassa alkavaa välikysymyskeskustelua, mutta on puolueensa muassa kertonut vaativansa Keskusta-puolueelta kirjallisia perusteluja vaatimuksille koskien hänen erovaatimustaan.

Nykysuomen saamien tietojen mukaan Rinteen paikalle pääministeriksi oltaisiin istuttamassa demareiden punavihreän siiven ”kruununjalokiveä”, Sanna Marinia.

Toistaiseksi ei ole täysin varmaa, kuka hoitaa edessä väistämättä olevat hallitustunnustelut, mutta valistuneimmat arvaukset osoittaisivat hieman yllättäenkin kohti Antti Rinnettä. Uuden pääministerin ja hänen ohessaan todennäköisesti” uusvanhan” hallituksenkin olisi tarkoitus aloittaa työnsä perjantaina 13.12.

Lähde: Yksityinen

 

13 thoughts on “Antti Rinne eroaa – Kysyy kuitenkin Keskustalta, ”miksi?”

  • 3.12.2019 at 10:26
    Permalink

    Se, että sdp on pääministeripuolue, kertoo erikoisesti Suomen tilanteen outoudesta. Nykysuomessa erilaiset ja erinomaiset lienevät perussuomalaisissa, kokoomuksessa ja keskustassa. Olisiko aika vaihtaa sekoilu asialinjaan?

    Reply
    • 3.12.2019 at 10:58
      Permalink

      Toinen PersKeKo-porvarihallitus? Eikö yksi sekoilukausi jo riittänyt?

      Reply
      • 3.12.2019 at 16:27
        Permalink

        Persuille ensi vaaleissa YLI 30 porsaan kannatus!
        REPIKÄÄ SIITÄ!

        Reply
  • 3.12.2019 at 11:23
    Permalink

    Rinteen eroilmoituksessa on varaus, keskustan on sitä vaadittava. Eli poliittisesta suosiosta kilpaillaan, ei siitä kuinka kansalaisten asemaa tulisi parantaa. Postin työläisten palkan polkeminen on jäänyt sivuasiaksi mediassakin.
    Keskusta olisi voinut saada ääniä, jos olisi heti ilmaissut eroavansa hallituksesta. Nyt tekee kumman valinnan tahansa, kannatus vähenee ainakin seuraavaan äänikyselyyn saakka, sitten äänestäjän muistikuvat tapahtuneesta on kadonnut.

    Reply
  • 3.12.2019 at 11:30
    Permalink

    Sanna on vähintäänkin yhtä epäpätevä kuin Antti. Sannalla on vain viha-ongelma. Paikallispolitiikassa jos joku asettui poikkiteloin Sannan ajamalle agendalle, alkoi siitä sellainen paskamyrsky että… Ja aina niin että se usutti muut kimppuun. Itse se toimi vain äänitorvena ja suunsoittajana.

    Reply
  • 3.12.2019 at 12:34
    Permalink

    On täysin yhdentekevää kuka lähtee ja kuka tulee sillä Kaikki eduskuntapuolueet ovat ulkoisessa ohjailussa eli kuuluvat erään tietyn (((porukan))) hallitsemaan järjestelmään.

    Persut mukana näytelmässä -ainut mitä tuo (((porukka))) oikeasti pelkää on yli puoluerajojen ulottuva, aito (aseellinen tai aseeton) kansannousu. Muille touhuille kultapossukerho nauraa paskaisen röhönaurun.

    Edustuksellinen demokratia (sic!) on syöpä johon Suomi kuolee. Jokainen itselleen rehellinen ihminen joka tuntee järjestelmän ymmärtää ettei poliittisen pelastautumisen mahdollisuutta ole ollut enää vuosiin. Siitä öyhöttäminen kannattaa lopettaa jos ei halua antaa kultapossukerholle lisää aiheita paskaiseen röhönauruun.

    Kannattaa alkaa varautumaan viimeiseen näytökseen ja unohtaa Halla-ahot ym. tyhjäntoimittajat joiden ”suomen pelastaminen” on jäänyt ja tulee jatkossakin jäämään pelkkien puheiden tasolle.

    Reply
  • 3.12.2019 at 16:37
    Permalink

    Sensuroimaton totuus olet juurikin asian ytimessä pienet hatut takaraivossa oleva ryhmä näyttää kuin näyttääkin onnistuvan länsimaiden tuhossa! Kansa on aivokuollut läpeensä aivopesty persu paska sakki. TODELLA VITUN TYHMIÄ GOJIMEJA VALITETTAVASTI. Odotan innolla maailmanlaajuisia noahide lakeja, mutta lammaslauma kattoo putousta, jääkiekkoa ja jalkapalloa. Oy vey ja hyvää loppu elämää!

    Reply
    • 3.12.2019 at 20:55
      Permalink

      Vain jutkut käytää nimitystä mitä sinä teit, se kertoneekin erittäin hyvin mikä olet.

      Reply
  • 3.12.2019 at 21:47
    Permalink

    Suomella on siis 13.12 alkaen flapper-tyttö pääministerinä.
    Prrkele tätä Suomen allennustilaa!

    Reply
  • 4.12.2019 at 01:18
    Permalink

    Sannasta karikatyyri:

    https%3A%2F%2Fpbs.twimg.com%2Fmedia%2FDp-55eXWwAE1MYN.jpg&f=1&nofb=1

    Äänestäjä ihmettelee Sannan ilmastotekoja, eli lentää ilmojen halki jatkuvasti eri lomakohteisiin:

    Tässä muutamia Sanna Marinin ilmastotekoja: Riviera, Rooma, Sardinia, Venetsia jne.
    https://www.instagram.com/p/BXGVNaWjKnh/?hl=fi&taken-by=sannamarin
    https://www.instagram.com/p/BXVPwqEDaxF/?taken-by=sannamarin
    https://www.instagram.com/p/BW4pzEFDUsC/?taken-by=sannamarin
    https://www.instagram.com/p/BXNIRgHD5Px/?taken-by=sannamarin
    https://www.instagram.com/p/BXh2Qg-j9g6/?hl=fi&taken-by=sannamarin

    Reply
  • 4.12.2019 at 05:32
    Permalink

    Antti ei muistanut välillä, ettei ole enää AY jyrä.Nyt Suomeen tulee tyttöhallitus ja hallituksen cuck-miehet matelevat tämän femiinisen kantasuomalaisia vihaavan porukan edessä.Toivottavasti kepussa on vielä sitä demarivihaa sipilän joukoissa, että saadaan uudet vaalit.Kurvinen ainakin on mahtavassa uho moodissa ettei meinaa pysy nahoissaan. Mutta ei taas muista että kepu ei ole enää urkin menneen ajan lyönnissä eikä loistossaan, vaan on taantunut mikkihiiri puolueeksi.

    Reply
  • 4.12.2019 at 11:29
    Permalink

    Perkele kyllä ministerin virkaan pitäisi olla IKÄRAJA! Vaikka 40 vuotta.
    Mitä nämä 3-kymppiset ymmärtävät maailman menosta?
    Onko tämä Marin tehnyt oikeaa työtä muualla kuin jossain kaupan kassalla?
    Entäs Kulmuni, 32v, saako edes röökiä kaupasta näyttämättä papereita?

    Reply
  • 4.12.2019 at 19:07
    Permalink

    Tuohonhan on hyvin yksinkertainen vastaus: ”Siksi”.

    Tietysti kysymys on aiheellinen, eihän nykysysteemissä ministerien tarvitse erota tai hallituksen kaatua, heillä tuntuu olevan ihmeellinen immuniteetti kaikenlaisia syytteitä vastaan. Eihän kuluneen 30 vuoden saldo ole johtanut valtiopetosoikeudenkäynteihinkään, vaikka niihinkin olisi ollut aihetta.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.