60 vuotias laihialaisnainen löytyi kotoaan kuolleena – KRP tutkii henkirikoksena

60 vuotiaan Laihialaisnaisen epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi heinäkuussa 2018. Keskusrikospoliisi tutkii tapausta tappona ja tutkintaa tehdään yhteistyössä Pohjanmaan poliisilaitoksen kanssa.

Kovin tarkkoja tietoja poliisi ei luonnollisestikaan tarjoa… Nainen löytyi viime heinäkuussa kotoaan menehtyneenä, eikä uhrissa ollut ulkoisia vammoja. Esitutkinnassa on saatu hyvä käsitys kuolinsyystä, mutta sitä ei tutkinnan turvaamiseksi anneta tässä vaiheessa julkisuuteen.

Tapaukseen tiimoilta jutusta on ollut vangittuna kolme ihmistä, jotka kuitenkin kaikki vapautettiin heinäkuun loppupuolella. Tällä hetkellä jutussa ei ole vangittuja.

– Tutkinnassa on nyt aktiivinen vaihe ja lähipäivien aikana kuulustellaan lukuisia todistajia. Lisäksi edelleen tutkitaan ja analysoidaan myös rikospaikkanäytteitä sekä valvontakamerakuvia, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Hans Fagerström Keskusrikospoliisista.

KRP pyytääkin kansalaisilta vihjeitä asiaan liittyen. Poliisia kiinnostavat erityisesti Laihian keskustassa ja Asemanseudulla 6. ja 7. heinäkuuta välisenä yönä tehdyt havainnot henkilöistä, jotka ovat liikkuneet joko jalkaisin, polkupyörällä tai autolla.

Havainnot ja vihjeet voi ilmoittaa sähköpostitse osoitteeseen rikosvihje.krp(at)poliisi.fi tai soittamalla numeroon 0295 418 622.

Lähde: Poliisi

4 thoughts on “60 vuotias laihialaisnainen löytyi kotoaan kuolleena – KRP tutkii henkirikoksena

  • 7.5.2019 at 08:59
    Permalink

    Nuukuudestaan kuuluisa Laihian poliisi pitää tavoistaan kiinni myös tuntomerkkien antamisen suhteen, pyydetään havaintoja henkilöistä jotka ovat liikkuneet jalkaisin, polkupyörällä tai autolla, koska taphtumasta on noin puolivuotta, voipi muisti pätkiä, ja pahasti. Kaikesta tästä viivyttelystä huolimatta toivotaan, että paha saa sen kuuluisan palkkansa.

    Reply
  • 7.5.2019 at 09:19
    Permalink

    Nainen tapettiin heinäkuussa 2018 ja vasta nyt tutkinnassa on aktiivinen vaihe!

    Polpo on asettanut vihapuheen seulomisen ykkös sijalle rikostutkinnassa. Tapot, murhat, seksuaalirikokset ja huumeet tulevat tutkintaan vasta pahnan pohjimmaisina.
    Sisäministeriö on kokoomuksen oligarkkien pihdeissä.

    Reply
  • 7.5.2019 at 13:47
    Permalink

    Tekijät olivat sitten varmuudella kanta suomalaisia kun noin kovasti poliisia asia kiinnostaa. Rikoksista suurin on viedä ihmiseltä ainutkertainen elämä, jota tälläkin naisella olisi ollut vielä jäljellä muutaman vuosikymmenen riippuen tietysti siitä, kuinka Suomen terveydenhoitojärjestelmä ja loppuviimeksi vanhustenhoito olisi tullut hoidetuksi säästösyistä, kun raha on niin perkeleen lujassa kun on kysymyksessä suomalainen olipa hänen ikänsä mikä hyvänsä.

    Tietysti päät kääri vielä se viimeinen keskisormi eli demla, joka hellii ja ymmärtää murhaajat kuoliaiksi niin, että he ovat ”jutun” todelliset ”kärsijät” ja vääryyttä kohdanneet ihmisyksilöt, sillä heillähän on viellä elämä edessään – toisin kuin uhrilla – josta nyt viedään päivä pari alioikeudessa, jossa täytyy istua aivan – kirjaimellisesti – tyhjän panttina vain siksi, että nk. ”oikeus” munii ”nahkamunan”.

    Reply
  • 7.5.2019 at 20:54
    Permalink

    Vanhukset kuolee laitoksissa kun ei hoideta, eli murhataan, toisaalla vanhukset rystetään edusvalvojien toimesta ja loput vanhukset ryöstetään ählämeiden ja muiden narkkareiden toimesta, on siinä mukava odotella vanhuutta nykyisessä suomaliassa.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.