Reijo Tossavainen: Suurin saavutukseni on Vietnamin sodan lopettaminen!

Näin jo vanhempana tulevat usein mieleen menneet asiat. Myös vapuista jotkut ovat jääneet mieleen ja jotkut eivät. Kerron yhdestä vapusta.

Silloin olin vielä nuori mies, ja Suomessa elettiin taistolaisuuden mahtiaikaa. Istuimme vappuaattona eräässä ravintolassa, ja loppuillasta innostuin lyömään vetoa siitä, että lähdenkö mukaan taistolaisten vappumarssiin.

Vappuaamuna kauhistuin. Mitä minä olin mennyt lupaamaan? Enhän minä nyt voi nolata itseäni tuolla tavalla!

Koska vetoa oli lyöty, niin eihän siinä mikään auttanut. Kävelin taistolaisten kokoontumispaikalle. Siellä käteeni annettiin plakaatti, jossa luki ”USA pois Vietnamista”. Se oli siis sitä aikaa.

Kannoin plakaattia urhoollisesti. Tosin yritin pysytellä rivistön sisällä, että minua ei olisi huomattu. Hävetti.

Urhoollisuuteni ei mennyt hukkaan, sillä koht’sillään jenkit lähtivät lätkimään Vietnamista. Erityisesti olen ylpeillyt sillä, että ennen minua plakaattia oli kannettu monena vuotena, mutta mitään ei ollut tapahtunut.

Olen ollut noiden vuosien jälkeen monella tavalla mukana politiikassa. Muutaman vuoden olin kansanedustajakin. Silti pidän Vietnamin sodan lopettamista poliittisen urani kirkkaimpana saavutuksena.

Kaikesta huolimatta tai juuri siksi kaikille oikein rauhanomaista vappua! Siis myös marssijoille.

…..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita.

16 thoughts on “Reijo Tossavainen: Suurin saavutukseni on Vietnamin sodan lopettaminen!

  • 1.5.2019 at 08:02
    Permalink

    USA pois Vietnamista on samalla jonkin muun ulkoisen vallan mieltymysten tukemista. Vietnamilaisia siinä ei ajateltu. Kyllä loppui sota, mutta samalla alkoi kommunistinen valta. Siitä Kiina ja Venäjä olivat mielissään. Vietnamilaiset tuskin, ainakaan sitten, kun ymmärsivät mihin olivat joutuneet.

    Maailmassa, jossa maailmaa jaetaan pahisten kesken, on voittoisan pahiksen vastustaminen jotain, minkä yksinkertaisempi ymmärtää. Vaan ei ymmärrä tukevansa toista tai toisia pahiksia niiden pyrkimyksissä, jotka eivät välttämättä ole yhtään parempia, mutta voivat olla pahempia.

    Reply
    • 1.5.2019 at 08:03
      Permalink

      P.S. Ymmärsin kyllä Tossavaisen hauskuuttelun, joten en kohdistanut tätä häneen.

      Reply
    • 2.5.2019 at 03:02
      Permalink

      Tuossa sodassa riittäisikin tutkittavaa. Yksi elämänkerta herätti enemmän kysymyksiä, kuin ennestään olikaan.

      Olisikin niin, että toinen osapuoli olisi hyvä ja toinen paha…

      Reply
    • 2.5.2019 at 12:34
      Permalink

      Kolonialismin ikeen alta toisen maailmansodan alta vapautuneet maat joutuivat poliittiseen tienhaaraan. Valitako kommunismi, maltillinen sosialismi, pienimuotoinen kapitalismi vai suuromistusta suosiva kapitalismi. USA-vetoinen pääomaimperiumi tarjosi kahta jälkimmäistä ja NL-vetoinen koalitio tarjosi joko kommunismia tai sosialismia.
      Maataloudesta eläville kansoille maltillinen sosialismi on tuntunut houkuttelevalta, koska siinä konkreettisesti tarjottiin maata pienviljelijöille omaan käyttöön. Näillä kun ei ollut rahaa lunastaa edes pientä maatilkkua itselleen. Kommunistit kehittyvät tästä oman kieron versionsa eli maatalouskommuunit tai kibbutsit Israelissa. Kommunistit nimittivät jopa pienviljelijöitä ”kulakeiksi” toimittivat niitä pois päiviltä kolhoosien tieltä (Israelissa palestiinalaiset olivat ”kulakkeja”).

      Pahikset pysyvät parhaiten kurissa, jos päädytään joko maltilliseen sosialismiin tai pienimuotoiseen kapitalismiin. Suomi oli pitkään tällaisen poliittisen keskustan linjan omaksunut maa, mutta se ei meidän omille kotiglobalisteille kelvannut.

      Reply
  • 1.5.2019 at 09:09
    Permalink

    Hauska vappu-tarina:D

    Tulikin mieleeni eräs vappuvitsi -80 luvulta:

    -Mikä on viisi metriä pitkä ja haisee viinalta?
    – ?
    -Kommunistien vappumarssi.

    Reply
  • 1.5.2019 at 11:05
    Permalink

    ”Taistolais -aika” olikin todellista kaksinaismoralismin ”riemujuhlaa” tavalla, joka oli erittäin raskasta ja mustamielistä elää, nähdä ja kuunnella sellaisen kuin minä, vaikka lapsi silloin olinkin, koska tuo väkivallalla suoraan uhkaaminen sekä vihaa täynnä olevan todellisen ”vihapuheen” takana tiesi olevan sellaisia fundamentalistisia kommunisteja, joilla oli myös todellinen aikomus toteuttaa kaikki ne ”verivalat”, jotka he vannoivat todeksi tuleman.

    Tuolloin kuitenkin Suomessa tiedettiin ja tunnistettiin aina korkeinta poliittista johtoa myöten se, kuka vihollinen oli, mistä se tuli ja kuinka sitä vastaan oli taisteltava lujalla tahdolla, mutta toisaalta oveluudella, joka ei sattuneesta syystä johtanut suoraan konfliktiin kommunistisen puolueen kanssa, joka toki jakautui nk. ”Taistolaisiin”, joka sai nimensä puolueen varapuheenjohtajan Taisto Sinisalon (1926-2002) ja nk. ”Eurokommunisteihin”, joita varsinaisena puolueen puheenjohtajana edusti nk. ”Enemmistö” eli Aarme Saarinen (1913-2004), jotka eivät halunneet perustaa omaa politiikkaansa täysin ideologialtaan 1:1 sen kanssa, jonka Neuvostoliitto katsoo olevan ortodoxisen oikeaa Marxismi-Leninismiä toisin kuten Taistolaiset, jotka, jotka edustivat politiikassaan täysin sitä politiikkaa ja noudattivat niitä käskyjä, joita Moskovasta annettiin pienimpiä yksityiskohtia myöten oli kyseessä sitten maailmanpoliittiset näkemykset tai sisältyen Suomen sisäpolitikkaan.

    Suomesta ovat Herran vuonna 2019 kuolleet pois wanhat kunnon kommunistit siinä missä Neuvostoliittokin kaatui omaan mahdottomuuteensa v. 1991, jolloin vielä vanhoilliset kommunistit tekivät viimeisen epätoivoisen yrityksen palata wanhaan eli ajassa taaksepäin kääntämällä kelloa taaksepäin Neuvostoliiton kulta-aikaan, jolloin ei vielä oltu kuutukaan mistään Mikhail Gorbachovista, joka aloitti heti valtaan noustuaan v. 1985 ”Perestroikan” ja ”Glasnostin”, joka merkits samaai kuin olisi pudotettu Aatamilta ja Eevalta Viikunanlehti pois edestä, sillä tuo yritys uudistaa henkitoreissaan olevaa Neuvostoliittoa tavallla, jota se ei enää kertakaikkiaan kestänyt, vaikka tarkoitus olikin hyvä tavallisten neuvostoliittolaisten kannalta tuomalla sitä ”ihmiskasvoista sosialismia”, jonka tuo maa oli murskannut Prahan keväänä tunnetun Tsekkoslovakian miehityksen v. 1968, koska, jos tuo poikeaminen oikeaoppisuuden kurssista olisi toteutunut olisi pieni kommunistinen maa hajoittanut samalla koko itä-blokin siinä samassa ja Neuvostoliittom valta-asema, jonka se hankki WWII olisi menetetty täydellisesti niin kuin Berliinin muurin luhistuessa v. 1989 lopullisena seurauksena oli, jolloin neuvostoliittolaiset sotilaat lähtivät Itä-Euroopasta.

    Reply
    • 1.5.2019 at 11:48
      Permalink

      Suomen pisin lause? Vaikea lukea loppuun asti ja pysyä kärryllä.

      PS. Herra Gorbachov lausui myös että kommunismi on yhä vallassa Venäjällä. Se on vain piiloutunut kulissien taakse. Gorbachovin mukaan Putin on kommunistisempi kuin hän itse oli vallassa.

      KGB:stä aikanaan hypännyt Anatoliy Golitsyn kirjoitti kirjan ”The Perestroika Deception”, vapaasti suomennettuna Perestroika-Kusetus. Siinä hän kertoo miten toteutettiin teatteriesitys jonka avulla saatiin ulkomaailma luulemaan kommunismin hävinneen muille ideologioille:

      https://www.thenewamerican.com/world-news/europe/item/8703-former-soviet-boss-gorbachev-says-putin-is-more-communist-than-he-was

      Reply
      • 2.5.2019 at 03:11
        Permalink

        Lause oli älyttömän pitkä. Toisella lukukerralla sain siitä kiinni ja johdonmukainen se sittenkin oli. Eka luenta meni ihan oraville.

        Reply
  • 1.5.2019 at 12:02
    Permalink

    Itse asiassa Venäjä on toteutetun globalismin, valtiokapitalismin eli fasismin, mallimaa. Todellisuudessa ei ole mitään Venäjä-vihaa globalistien taholta.

    Tämä on vain teatteria, jotta täällä annetaan luulla että YK:n globalismin toteutus-alueilla muka ei pyrittäisi samanlaiseen keskitettyyn valtarakenteeseen kuin jo pitkään ollut voimassa Venäjällä. Sitaatti tutkivan journalismin lähteestä:

    ”Similarly, 21st century Russia has not truly advanced beyond the political models and paradigms associated with communist totalitarian aggression. Russia has pursued a steady course of state capitalism, and is far from having a free market or a free society; the economy is heavily regulated and nationalized, and includes mega-corporations which operate under government sanction and assistance, such as petroleum and natural gas giants Gazprom and Lukoil, which are under the control of a few well-heeled oligarchs, who have amassed wealth, influence, and power under government sanction.

    Furthermore, Russian Prime Minister Vladimir Putin, a former KGB official, has pursued a program of systematic human rights abuses and violations against the freedoms and liberties of the Russian people. Like his comrade, Belarusian dictator Alexander Lukashenko — who still commands the Belarusian KGB and has been cited by Human Rights Watch, Amnesty International, and other groups for his persecution of political opponents, journalists, Westerners, and Christians — Vladimir Putin is a ruler whose control over Russia threatens the long-term strategic, geopolitical interests of the United States and continues to perpetuate a cycle of neo-Soviet totalitarianism.

    None other than former Soviet premier Mikhail Gorbachev has decried Putin’s totalitarian and statist policies. In other words, Putin is more communist than a former officially communist Soviet premier — in the words of the Soviet premier himself. This was reported in an interview Gorbachev gave with the New York Times in October 2010, in which Gorbachev voiced growing frustration with Putin’s leadership, saying that he had undermined Russia’s fledgling democracy by crippling the opposition forces:”

    https://www.thenewamerican.com/world-news/europe/item/8703-former-soviet-boss-gorbachev-says-putin-is-more-communist-than-he-was

    Reply
    • 2.5.2019 at 12:13
      Permalink

      Suurin ero idän ja lännen korporatismin välillä on kaiketi se, kuka nuo korporaatiot omistaa: oligarkki- ja virkamiesvetoinen ”valtio” vai nk. yksityinen suurpääoma, joka on ostanut poliitikot ja virkamiesmieseliitin omiin taskuihinsa. Idän ja lännen vastakkainasettelu on todellakin keinotekoista suurelta osin, mutta sitä tarvitaan, koska keskitetty päätöksenteko vaatii kuitenkin tietyn hyväksynnän myös väestömassoilta, jotka näin saadaan ponnistelemaan asetettujen tavoitteiden eteen. Niille on siten tarjottava aito ”vihollinen”. Siksi myös järjestelmien eroa korostetaan valtamedian kautta esilletuotavassa retoriikassa, vaikka käytännössä erot ovat koko ajan kaventuneet.

      Reply
  • 1.5.2019 at 12:35
    Permalink

    Vietnamin sota oli ensimmäinen televisioitu suurvaltojen proxy-sota. Toisin sanoen ensimmäinen sota, johon sivistyneen maailman siviiliväestö osallistettiin tiedetyin lopputuloksin. Myös Korean sota oli sijaissota, mutta sitä ei vielä televisioitu, tosin siinäkin testattiin mm. mielenhallintamenetelmiä, joita on myöhemmin käytetty siviiliväestöä vastaan.

    Tämä malli on ollut myöhemmin menestyksekkäästi käytössä muualla maailmassa, viimeisin kohde lienee Venezuela. Vuoroaan odottelevat myös Suomi ja Ruotsi, mutta väestön ja kulttuurin homogeenisyyden vuoksi näissä maissa ei ole ollut ryhmiä, joita ulkovallat voisivat hyödyntää. Tilanne on kuitenkin muuttumassa aktiivisen maahanmuuttopolitiikan ansiosta.

    Reply
  • 1.5.2019 at 13:33
    Permalink

    Cherrypickaamalla sosialismista tai jopa kansallissosialismista voi löytää kaikenlaista kivaa.

    Reply
  • 1.5.2019 at 17:58
    Permalink

    Olin taistolaisaikana opiskelija, mutta silloin tuli pitkinä pyhinä käytyä nykyisessä Pietarissa autolla. Se oli sellainen ”rokotus” että sain monet kinat taistolaisten aikana voitokseni. Silloin tuli telkkarista aika paljon amerikkalaisia sarjoja, monet tosiaan luuli, että neukkulassa oli sama elintaso, jota sitten sai selitellä monelle.

    Reply
    • 2.5.2019 at 03:30
      Permalink

      Tulikohan oikein Yleltä tämä dokumetti, jossa kerrottiin neuvostojen maalaisista ydinvoimalarakentajista. Oli erittäin mielenkiintoinen sitä (rakennus) aikaa kokemattomalle.

      R-sanaihmisiä tuotiin Suomeen hommiin, jossa asiat Neuvostoliittoa huonommin. No **ttuillessaan oli työmaan parkkipaikalle tuotu kaikki maan henkilöautot. Muka suomalaisella duunarilla varaa moiseen. Sitten vietiin kauppaan, jossa oli myynnissä lihaa. Varmaan joo suomalainen ostaakin kaupasta lihaa. Vielä 5-6 kauppaa ja tajusivat, että heitä on kusetettu. Sen pituinen se.

      Reply
  • 2.5.2019 at 17:53
    Permalink

    Edellä Juha sanoi, että Suomesta ovat Herran vuonna 2019 kuolleet pois wanhat kunnon[?!] kommunistit.

    Ei pidä paikkaansa. Reijo Tossavainen kertoi eräässä aikaisemmassa artikkelissaan erään yksittäisen selvän esimerkin, ””Perussuomalaiset ongelmajätettä”, väittää kommaritoimittaja Yrjö Rautio” erään yksittäisen selvän esimerkin. Yrjö Rautiohan on nykyisin Brysselin Pravdan toimittaja.

    Eikä Rautio ole ainoa laatuaan:

    ”Neuvostorahoilla tuotettiin vasemmistolainen toimittajakunta Suomeenkin”,
    https://vapaasana.net/2011/08/28/neuvostorahoilla-tuotettiin-vasemmistolainen-toimittajakunta-suomeenkin/

    Tampereen yliopiston tiedotusopin kommunisti-professori Kaarle Nordenstreng piti jäähyväisluentonsa 27.5.2009 (http://www.uta.fi/cmt/yhteystiedot/henkilokunta/kaarlenordenstreng/index.html).
    Nuorimmat hänen kommunismin myrkkyään nauttineet toimittajat ovat vasta kolmikymmppisiä tai vähän päälle. Kaikkiaan noita kommunismilla aivopestyjä toimittajia on vielä melkoinen joukko kulttuurimarxisteina/monikultturisteina/feministeinä/Seta-pervertikkoina mädättämässä ja ajamassa tuhoon Suomea ja kantasuomalaisia – varsinkin Ylessä ja Brysselin Pravdassa mutta myös koko valtaVALEmediassa ylipäänsä.

    Suomalaisten kommunistien propaganda-korkeakoulu Sirola-opistokin toimi vuoteen 1994 ja vielä v. 1991 oli mahdollista käydä hakemassa Moskovasta korkeampaa kommunistista propagandaoppia. Näitäkin politrukkeja varmasti on vielä mm. kryptokommunisti-toimittajina työelämässä – kun eivät uskalla julkisesti myöntää olevansa PESUNKESTÄVIÄ KOMMUNISTEJA. – Politiikan konkari Väinö Tanner on aikoinan sanonut, että vanhaan kommunistiin ei voi luottaa!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.