Kansan kahtiajakautuminen näkyy suhtautumisessa Yleisradioon

Maaseudun tulevaisuus toteutti kyselytutkimuksen, jonka tarkoituksena oli määrittää ihmisten suhtautumista nykyisin omalla verollaan kustannettuun Yleisradioon. Kysely nosti esiin melkoisen railon kansassa…

Kyselyn mukaan kaikista suomalaisista 54% suhtautuu YLE-veroon myönteisesti ja kokee saavansa verorahoilleen vastinetta kun taas 39% suhtautuu sekä veroon että vastineeseen kielteisesti.

Yllä mainitut luvut eivät vielä ole niin radikaaleja kuin ikäluokkien tai tiettyjen puolueiden erot suhtautumisessa YLE-veroon ja siitä saatavaan vastineeseen. Maaseudun tulevaisuuden mukaan alle 30-vuotiaat ja 55-64 vuotiaat ovat tyytyväisimpiä YLE:n verorahoilla kustannettuun tarjontaan, mutta työikäisen väestön enemmistö, 30-44 vuotiaissa asuu 43% osa, joka on tyytytämätön YLE-verolla saataviin kattauksiin.

Liberaalivasemmistolaisten kannattajat aina SDP:sta Vihreisiin ovat kovasti YLE:n erinomaisuuden kannalla ja vihreistä jopa 73% näkee YLE-veron hyvänä asiana. Kontrastina perussuomalaisten kannattajista tismalleen saman verran, 73% suhtautuu YLE-veroon ja Yleisradion tarjontaan kielteisesti.

Lähde. MT

18 thoughts on “Kansan kahtiajakautuminen näkyy suhtautumisessa Yleisradioon

  • 5.4.2019 at 11:31
    Permalink

    Tottakai LGBT vöyhtötys, maahanmuutto, oman kansallisuuden halveksunta, kasvihuoneilmiö / ilmaston lämpeneminen / ilmastonmuutos, ja aivopesu kulttuurimarxismi kelpaa Vihreille ja ovat niin tyytyväisiä, sekä kaupunkilaiset. Itse ajatteleva on nähnyt miten vuosien aikana Yle on vain eliitin ja globalistien aivopesu väline. Jos tiedonsaanti on HS, Yle, ja yliopiston humanistien facebook-ryhmä niin ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.

    Reply
  • 5.4.2019 at 11:40
    Permalink

    Luin alkuperäisen jutun missä oli haastateltu myös Ylen toimitusjohtajaa. Äkkiä on opittu tavoille. Pientä hienovaraista ihmettelyä ja vähättelyä tutkimustuloksia kohtaan. Ei pidä paikkansa sanottiin hienovaraisemmin. Mukamas aikovat jotain asian eteen tehdä. No muutoksia voi tulla, mutta tuskin meidän suuren osan Yle-veroa maksavien toivoiden mukaisesti. Milloin viimeksi näin on tehty. Tehtiinkö Yle Puheen tai Radio Suomen uudistuksissa.

    Alueellisten aiheiden määrän suuri epätasapaino, liikaa uusintoja parhaaseen katseluaikaan televisiossa, alueellisten lähetysten täyttäminen Radio Suomessa yksitoikkoisella samoja biisejä viikosta ja kuukaudesta sekä vuodesta toistavalla soittolistalla, sekä Yleläisten suhtautuminen kuulijoiden toiveisiin. Tapauksessa näkyvimmässä Yle puhe palautetta haluttiin suorastaan vaadittiin, mutta ei kuunneltu lainkaan.

    Yle-veron summa ei vastaa sitä laadun ja ohjelmiston laajuuden sekä Ylen uutisoinnin laajuden tasoa mitä sen pitäisi. Eiköhän ensivaalikaudella olisi aika laittaa alulle Yle-Veron poistaminen. Tämä on väistämätöntä, koska ketää ei kiinnosta Ylen sisältöjen kehittäminen, siten kuten sitä pitäisi tehdä. Ei vain omassa kuplassaan sisällä, koska kuluttajalla ei ole mahdollista päättää maksaako siitä vai ei.

    Reply
  • 5.4.2019 at 11:48
    Permalink

    YLE on kulttuurimarxismin hybridikeskus. Lännen progressiivisen liikkeen propagandatoimisto sen tuotanto muistuttaa puliukon sapenvihertävää aperiitta pohjaista oksennusta.

    Reply
    • 6.4.2019 at 12:11
      Permalink

      YLE on sellaisten suosiossa jotka eivät tajua kommunismin kuolettavaa vaikutusta, ja sitä, ketkä alunperin loivat kommunismin, ja mitä varten.

      Siksi on hyvä katsoa dokkari jossa asiaa käsitellään faktojen muodossa. Katso, tutki itse, ja muodosta oma näkemys:

      youtube.com/watch?v=DAKDjd9PQc8

      Sama ”paperimuodossa”:

      radicalcapitalist.org/2018/05/15/the-jewish-origins-of-communism/

      ”..According to Levy, the Jewish people taken collectively shall be its own Messiahs… In this new organization of humanity, the sons of Israel now scattered over the whole surface of the globe… shall everywhere become the ruling element without opposition…. The governments of the nations forming the Universal or World -Republic shall all thus pass, without any effort, into Jewish hands thanks to the victory of the proletariat…. Thus shall the promise of the Talmud be fulfilled, that, when the Messianic epoch shall have arrived, the Jews will control the wealth of all the nations of the earth.”

      Reply
  • 5.4.2019 at 12:25
    Permalink

    YLE on mätä Suomen luissa.

    Reply
  • 5.4.2019 at 12:30
    Permalink

    Yle haisee revenneeltä ketun sappirakolta, ja jos joku kysyy mitlä se haisee, no, niin pahalta että sitä hajua ei pysty edes kertomaan.

    Reply
  • 5.4.2019 at 12:49
    Permalink

    Suomen 2017 vuoden Co2 päästöt olivat 56,1 milj.tonnia. https://tilastokeskus.fi/til/khki/2017/khki_2017_2018-05-24_kat_001_fi.html Energiasektori vei 40 milj.tonnia siitä. Eli lämmitys jne.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Be%C5%82chat%C3%B3w_Power_Station Maailman suurin fossiilista polttoainetta käyttävä voimala. 2014 tuotti 37,2 milj.tonnia CO2.

    Siinä melkein suomen KAIKKI CO2 päästöt yhdessä voimalassa jo. Lopetetaan hengittäminen ja autoilu niin maailma pelastuu.

    https://www.globalis.fi/Tilastot/CO2-paeaestoet-per-asukas

    https://www.youtube.com/watch?v=lYqaX12eo-Q Hyvä dokumentti kusetuksesta.

    Reply
  • 5.4.2019 at 12:54
    Permalink

    Itsellä on epäilys että se on trollitehdas.

    Reply
  • 5.4.2019 at 13:48
    Permalink

    Toisaalta ihmetyttää, kuinka isot firmat ovat ottaneet mm. ilmastovouhotuksen omaksi asiakseen. Eikö vanha tavara mene tarpeeksi kaupaksi ja nyt on päätetty vaihdattaa tuotteet uusiin ”ilmastoystävällisiin”?
    Hei firmat, kyllä meille riittää pelkkä Ylen propaganda.

    Reply
  • 5.4.2019 at 16:28
    Permalink

    En ole vanhoillislestadiolainen, mutta kutsuessaan televisiota helvetin sontaluukuksi he ovat olleet harvinaisen visionäärisiä.

    Reply
    • 5.4.2019 at 17:20
      Permalink

      Niinkö?
      Luuletko että uskovainen hihhulilahko on keksinyt että Tv on paskaa, jokainen ei uskovainen ja normaali ihminen on tuo tiennyt aina, ite en tv:tä ole katsellut vuosiin tai paremminkin, vuosikymmeniin.

      Reply
      • 6.4.2019 at 02:08
        Permalink

        Kyllä tavallinen kansa on tiennyt aina, että televisiosta tulee paskaa. Mutta lestat käyttävätkin termiä HELVETIN sontaluukku, eikä helvetti ole kirosana, vaan viittaa paskan alkulähteelle. Tarkoitan tällä illuminatin eli Luciferin eli Paholaisen palvojien harjoittamaa NWO-aivopesua, joksi YLE:n ja muidenkin tarjonta on yhä selvemmin muuttunut.

        Reply
    • 5.4.2019 at 22:21
      Permalink

      Ei ole ensimmäinen ko aloite, mutta tulee päättymään kuten edellisetkin, ei hallitus tee muuta kun hautaa aloitteen silppuriin jos pääsee eduskuntaan asti aloite.

      Reply
      • 6.4.2019 at 17:46
        Permalink

        Digiloikan aikana ei tarvitse edes silppuroida. Riittää, kun napsauttaa ”delete”.

        Reply
  • 5.4.2019 at 20:39
    Permalink

    Aivan kuten ammattiliitot aikoinaan ja vielä nytkin tekevät porvarien rahoilla SDP:lle vaalityötä, on YLE koko kansan maksama vasemmistopuolueiden, kokoomuksen, keskustan, RKP:n ja vihreiden TUUTTI, joka suoltaa näiden puolueiden propakandaa aivan kuten MTV, koska Sipilän hallitus on antanut siekailematta verovaroja ”avustuksina” MTV:n toimintaan, joten tästä syntyy väistämättä ennen niin ”pyhä käsite” jääviys -ongelma eli eturistiriita.

    Eli miksipä ”purra ruokkivaa kättä” ellei nyt ole aivan itsetuhoinen, eikäpä globalismia, monikulttuurisuutta sekä riistokapitalismia kannattava MTV niin tekisikään.

    ”Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella talo!!!”

    Mitä tulee porvareihin ammattiliitoissa, tarkoitan luonnollisesti sitä, etteivät suinkaan kaikki niihin kuuluvat ole vasemmistopuolueiden jäseniä tai äänestäjiä. Ellei ammattiliitot muutoin ole osallistuneet SDP:n vaalityöhän niin kuuluisilla ”soppatykeillään” sekä sisäisenä toimena porvarilla pelottelemiseen jäsenistönsä innostamiseksi vaaliuurnille.
    Eräs legendaarisin oli tietenkin takavuosina YLE:n lähettämä säännönmukainen ”vaalielokuva” ”yleisön pyynnöstä”.

    Eli ”Täällä Pohjantähden alla!”, jossa saatiin nostatettua vasemmiston luokkavihaa näyttämällä ”lahtareiden” vääryyksistä aina teloituksiin asti.

    Mutta tuohan sopi vassareiden taholta kuin nyrkki silmään eli oli aivan ”luonnollista” toimintaa lietsoa katkeruutta vielä silloisiin nykyhetkiin, samalla kun SDP puhui nk. ”eheyttämisestä”, joka tarkoitti tietenkin vain porvarien käytöstä olla siististi ja sopusoinnussa ”menneisyyden kanssa”.

    Reply
  • 6.4.2019 at 00:51
    Permalink

    YLE on PERSLÄPI!
    Täynnänsä vihervassareita oleva propagandatuutti.
    Globalismin ja EU-hömpötyksen vankkumaton kannattaja.
    Miksi meidän toisinajattelijoiden täytyy osallistua kaiken paskainformaation maksamiseen?
    Eikö kansa tajua tätä Orwellilaista huuhaata?
    Ehkäpä ja toivottavasti koittaa se päivä jolloin tämä suomalaisuuden vastainen paska niitataan marginaaliin johon se kuuluu kun pakkovero poistuu.
    Pohjois-Koreaa jaa muita vastaavia haukutaan sananvapauden puutteesta ja Suomessa herran vuonna 2019 ylläpidetään yhden totuuden paskamediaa joka on juurikin kaikkea muuta kuin suomalaisten kansallinen mediatalo.
    Täyttä paskaa koko laitos. Umpipaskaa!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.