Etsintäkuulutettu veti ”Virtaset” Raahessa

Raahessa partio pysäytti henkilöauton Sotaplassintiellä klo 01.30 aikaan keskiviikon puolella. Ajoneuvoa kuljetti nuori ajokortillinen nainen, jonka ajokunto todettiin lailliseksi. Mitään kerrottavaa tässä ei sinänsä vielä ole, mutta tarina jatkuu…

Partio tiedusteli naisen miestä, jolla oli valmis passitus vankilatuomioon perässä ja tässä yhteydessä virkamiehillä heräsi epäilys siitä, että nainen piilotteli miestään autossa. Kun partio lähti tiedustelemaan omaan autoonsa lupaa pysäytetyn auton tarkastukseen, lähti nainen ennalta arvaamatta kaasuttelemaan pakoon.

Naisen pakomatka Raahessa kesti reilun varttitunnin. Nainen kuljetti autoa käyttäen korkeimmillaan taajama-alueella hieman yli 100 kilometrin nopeutta rajoitusten vaihdeltua 40km/h – 60Km/h välillä.

Lopulta auto pysähtyi ja kuski pyrki pakenemaan juosten. Poliisi juoksi pakoa yrittäneen naisen kuitenkin kiinni. Naista epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Partio suoritti autoon paikanetsinnän ja sen seurauksena etsintäkuulutettu mies löytyi auton tavaratilasta.

Paenneen auton kuljettajan aikaansaama lopputulos oli tavoitteeseen nähden vastakohtainen, sillä kuljettaja menetti ajokorttinsa ja tavaratilassa matkustanut mies vapautensa. Poliisi sai sulan hattuunsa hyvin suoritetusta peruspoliisityöstä ja pariskunta sai majoituksen samasta osoitteesta loppuyöksi – Raahen Poliisiasemalta – eri selleistä.

Lähde: Poliisi

2 thoughts on “Etsintäkuulutettu veti ”Virtaset” Raahessa

  • 20.3.2019 at 10:46
    Permalink

    Surkea rosvopariskunta! Bonnie ja Clyde sekä hiukan tuntemattomampi superkaksari Charles Starkweather ja Carill Ann Fugate sentään karistivat polisit useamman kerran.

    Reply
  • 20.3.2019 at 18:19
    Permalink

    Poliisin antama huomautus tieliikenteen turvallisuuden vaarantamisesta olisi riitänyt aivan hyvin. ”Mitä ”isot” edellä, sitä ”pienet perässä!”

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.