Reijo Tossavainen: Soten lähtökohta hyvä – lopputulos karmea

Olin viime vaalikaudella kansanedustajana valmistelemassa perussuomalaisten sotemallia. Päädyimme malliin, jossa maakunnan ympärille olisi koottu sosiaali- ja terveyspalvelut sekä muita nyt erillisten organisaatioiden takana olevia palveluja. Sotepalvelujen paranemisen ohella myös hallintohimmelit olisivat vähentyneet ja demokratia lisääntynyt.

Kun julkistimme mallimme, niin HS-Pravda kirjoitti, että siinä on yhtä vähän asiaa kuin Susanna Ruususen kirjassa ”Pääministerin morsiain”. Hieman myöhemmin EVA julkisti oman mallinsa, joka oli lähtökohdiltaan samanlainen. Sen HS-Pravda julisti olevan mitä parhain ratkaisu…

Kun näin nykyisen Sipilän hallituksen ohjelman, niin ilahduin. Sen lähtökohdat soten osalta olivat samansuuntaiset.

Sitten alkoi hallituksen sisällä köydenveto yksityiskohdista. Mitä pidemmälle köyttä kiskottiin edestakaisin, sitä pahempaan umpisolmuun se meni. Alkuperäinen idea tuhoutui. Nyt se on niin hukassa, että koko sotesoppa on palanut pohjaan.

Seuraava hallitus on todennäköisesti sdp + kok + vihreät. Käytännössä se hyvin todennäköisesti tarkoittaa sitä, että maakuntamalli heitetään roskiin. Soteratkaisua lähdetään rakentamaan maakuntia laajemmalta pohjalta. Samalla suuri osa Suomen kunnista lakkautetaan.

On hyvinkin mahdollista, että sote olisi saatu maaliin, jos perussuomalaiset olisivat pysyneet hallituksessa. Sipilä taipui kuitenkin Orpon vaatimukseen tunnetuin seurauksin. Sitä Sipilä ja muutkin kepulaiset tulevat vielä katkerasti katumaan, sillä toista tilaisuutta maakunnallisen soteratkaisun rakentamiseen ei tule.

……..

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita.

9 thoughts on “Reijo Tossavainen: Soten lähtökohta hyvä – lopputulos karmea

  • 25.2.2019 at 20:15
    Permalink

    Sote sotkua ollut luomassa semmoiset hölöt jotta lopputulos oli alusta alkaen tiedossa.

    Reply
    • 25.2.2019 at 23:39
      Permalink

      Eivät ole hölöjä, vaan paatuneita rikollisia ja lusiferisteja. Siksi tuovat tahallaan maahan lapsipornoon keskittyvän mafian, eli islamin. Koska itse ovat samanlaisia, ja johtajat haluavat kaltaisiaan alamaisia. Koska silloin voivat laajentaa bisneksiään, elinkauppaa, uhreja rituaalimurhiin, raiskausbisneksiin jne.

      USA:ssa moittii Trump rituaalimurhaaja-pankstereita aktiivisesta stalinismista:

      https://www.infowars.com/watch-live-donald-trump-jr-calls-out-feds-for-behaving-like-stalinists/

      Reply
  • 25.2.2019 at 22:37
    Permalink

    Selain ilmoittelee ensimmäistä kertaa outoja ilmoituksia, muutama tunti sitten ei ilmoitellut, saattaa sekoilla muuten vaan, ehkä ongelma poistuu kun käynnistän koneen uudestaan. MVlehti ei ongelmaa, laitonlehti ei ongelmaa.

    ”The owner of http://www.nykysuomi.com has configured their website improperly. To protect your information from being stolen, Tor Browser has not connected to this website.”

    ”Your connection is not secure”

    ”The owner of http://www.nykysuomi.com has configured their website improperly. To protect your information from being stolen, Tor Browser has not connected to this website.”

    ”www.nykysuomi.com uses an invalid security certificate. The certificate expired on February 25, 2019, 6:59 PM. The current time is February 25, 2019, 8:25 PM. Error code: SEC_ERROR_EXPIRED_CERTIFICATE”

    Reply
  • 26.2.2019 at 00:18
    Permalink

    Eräs henkilö havaitsi mekanismin mihin uskonnon euforia perustuu. Jokaisen SOTE-uudistuksen kanssa töitä tekevän henkilön pitäisi tutustua tähän, miten kehittää aitoa empatiakykyä ja sisäistä hyvinvointia:

    Reply
    • 28.2.2019 at 19:26
      Permalink

      Blondi antaa innokkaita elämänohjeita. Miksi tämä on ”comedy” -osiossa?

      Reply
  • 26.2.2019 at 18:06
    Permalink

    Kun maan ylin päätäntävalta annetaan ulkovaltojen pyöreisiin pöytiin, niin ei synny lasta eikä edes paskaa.
    Sipilä on neroudessaan perustanut kerrassaan neljä eri yhtiötä hoitamaan sote-soppaa. Kivasti on johtajavirkoja napsahdellut keskeisten puolueiden jäsenkirjojen omistajille. Tietenkin muhkeat osingot, bonukset ja tuplabonukset odottavat sopivaa ajankohtaa vaikkapa siirrettäväksi holding-yhtiöiden kautta rötösherrojen sveitsiläisille tileille.
    Sotea ei ole edes tarkoitus saattaa maaliin sillä Soten keittely on hyvää bisnestä.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.