Poliisiylijohtajajohtaja Kolehmainen kehoittaa Oulun raiskaussuman jäljiltä valppauteen netissä

Viime aikoina kansaa järkyttäneet raiskaukset ovat nostaneet tunteita pintaan ja ilmoilla on jopa jonkinasteista lynkkausmielialaa. ”Virallinen linja” on, että raiskaukset ovat yksittäistapauksia ja jo pidemmän tovin vellonut varsin kriittinen keskustelu seksuaalirikoksista annettavista tuomioista tekee tilanteesta varsin kiusallisen.

Poliisiylijohtaja Kolehmainen kummastutti hiljattain asian tiimoilta kehottamalla ”valppauteen netissä”. Kolehmaisen twiitti herätti kummastusta Twitterin käyttäjissä, mutta sisäministeriön se sai komppaamaan ja muistuttamaan siitä, että ”Suomi on oikeusvaltio”.

Oheiseen twiittiin kommentoineet kansalaiset ilmaisevat tyrmistystään ja raivoaan monimuotoisesti, toiset haistattelemalla ja toiset maltillisemmin, muistuttamalla yksittäistapausten tiheydestä sekä tuomioiden ”lellivästä” otteesta.

Lähde: Twitter

 

 

11 thoughts on “Poliisiylijohtajajohtaja Kolehmainen kehoittaa Oulun raiskaussuman jäljiltä valppauteen netissä

  • 5.12.2018 at 13:26
    Permalink

    Kolehmaisen älyvapaa kommentti kertoo kaiken poliisin ylijohdon korruptiosta.
    Käytännön kenttätyötä tekevät suoraselkäiset poliisit ovat varmasti turhautuneita, koska eivät saa valtuuksia suojella kansalaisia rikollisilta joiden maassa oleskelun Kolehmaisen kaltaiset globalistien pelinappulat sallivat.
    Se piste jolloin kenttäpoliisi ei enää ota käskyjä vastaan ”kolehmaisilta” alkaa olla hollilla. Silloin kansanjoukkojen raivo saavuttaa rötösherrojen niljakkeet, eikä armoa anneta.

    Reply
  • 5.12.2018 at 13:49
    Permalink

    Poliisin johto ja ”laillisuusvalvonta” on Suomessa vuodesta 2005 lukien suojellut virkarikollisia ! Julkinen todiste Eoa päätös 876/2/05 …poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin-ja ministerinvastuuasiassa. ( päätös pysyi salattuna 20.1.2 2007 asti )… tiedättekö miksi ?

    Kansainvälinen rikostuomioistuin piti lahjoa toimivallattomaksi käsittelemään Suomen kansalaisiin hallitsijoidensa toimesta tehtyjä rikosia:

    He 55/2007 käsiteltiin kansanedustajille valehdellen ja 2008 oikeusministeri allekirjoitti ”sopimuksen” sen pohjalta : Suomi pitää ja MAKSAA Ruanda-”oikeudenkäynnin” ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa ”yksittäistapauksissa”.

    Heti lahjonnan jälkeen laitettiin ( ehkä jo ennen valmistelussa ) iso vaihde pesään ; Suomen ”perustuslain” 118 § … kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa.

    Kun PL 118 § oli saatu hyväksytyksi ryhdyttiin VARKAISIIN:

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus” : Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapta ( Suomeksi varastaa ”lailla 444/2012”).

    Pl 118 § siis periaatteessa estää syytteenluvu; mutta se on VALTIOPETOS… jo 9.12. 2005 jätin SYYTEILMOITUKSEN Valtakunnansyyttäjänvirastoon lainsäädännöllisen syrjinnän lopettamiseksi mm. Lapsia ja pienyrittäjiä kohtaan . ( PL 118§ ja laki 444/2012 ovat juuri tällaisia ).

    Syyteilmoitusta kirjattiin diaariin 8 kuukautta ja jätettiin käsittelemättä !

    Tässä välissä siis kansainvälinen rikostuomioistuin oli saatu lahjotuksia toimivallattomaksi tällaisessa lainsäädännöllisessä syrjinnässä; jota Suomen hallitukset harjoittaa eräitä ihmisryhmiä kohtaan .

    Asiasta kerättyjen dokumenttien näkyvyyttä on estetty ja luentaa vaikeutettu mm. archive.is/kimmoleaks.fi dokumentissa .

    Se kertoo EIT:n ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen tilan Suomen ihmisoike

    Reply
  • 5.12.2018 at 14:00
    Permalink

    Suomen ihmisoikeustilanteen suhteen : EIT seuloo pois käsittelystä 99 % Suomesta sinne lähetyistä jutuista .

    Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan raportti eduskunnalle ( julkinen syksy 2013 ).

    EIT siirtyy 1.1. 2014 yhden suomalaistuomarin seulontakokoonpanoon !

    Arvatkaapa käsitteleekö EIT PL 118 §:n tapaisia juttuja, joissa KOKO Suomen oikeusjärjestelmä on toimivallaton ?

    Ja siis 2008 Kansainvälinen rikostuomioistuin lahjottiin toimivallattomaksi käsittelemään Suomen kansalaisten lainsäädännöllistä syrjintää !

    Tämä todistaa PL 118 §:n petokseksi;

    Reply
  • 5.12.2018 at 14:29
    Permalink

    Sisäministeriö ja Kolehmainen haistakoot paskat. ”Suomi on oikeusvaltio”!!!! Ainakin Oulun ja koko Suomen nk. poliisi on ”säilyttänyt malttinsa” jo kolme vuotta piilotellen ja ärjyen niille tahoille ja yksityisille henkilöille, jotka ovat tuoneet julkin niputtain näitä nk. ”yksittäistapauksia”!!!
    Jos kerran poliisiylijohtaja ei muuhun kykene, niin pitäisi edes turpansa tukossa kun ei kerran osaa suustaan muuta päästää kuin punavihreää paskaa.

    Reply
  • 5.12.2018 at 14:42
    Permalink

    Julkisista asiakirjoista luettua: ( He 55/2007 esityöt): Suomi haluaa itsenäisemmin tutkia tällaisia vakavia rikoksia .

    Pl 118 §:n takia juuri tällaisia rikoksia Suomen omia kansalaisia kohtaan ei kuitenkaan voida tutkia .

    Suomen hallitukset siis viilasi linsiin niin kansanedustajia; kuin Kansainvälistä rikostuomioistuintakin ja aiheutti kansalaisille miljoonien kulut mm. Ruanda-”oikeudenkäynnin” muodossa. ( myös muita vastaavia oikeudenkäyntejä käyty Suomessa ”sopimuksen” nojalla ).

    Kun juttu alkoi kuumeta julistetttiin Suomen ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen välinen sopimus salaiseksi 25 vuoden ajaksi . ( minulla on kuitenkin tallella suurinpiirtein kaikki oikeusministeriön julkaisemat julkiset tiedonannot He 55/2007:stä ja sitä seuranneesta ”sopimuksesta”. )

    Ja tietenkin kansanedustajille valehtelusta ja peittelystä He 55/2007 äänestyksen suhteen … mm. salattu lain lausunnonantajan lausuma : Rikoslaki tulee muuttaa, ettei missään tapauksessa käy niin että kun Suomen oikeusjärjestelmä on todettu toimivallattomaksi Kansainvälinen rikostuomioistuin saa toimivallan Suomea koskevissa asioissa .

    Tämä kaikki siis salattiin He 55/2007 mukaan äänestäviltä kansanedustajilta; että lopullinen PETOS PL 118 § voitiin Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonnan ohella suoriitaa .

    Miten tämä liityy siiten otsikkoon ?

    Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonnan vuoksi kansainvälinen eliitti pystyy PAINOSTAMAAN Suomen rikollisilta päättäjiltä millaista lainsäädäntöä tahansa… mm. pitämään rajat auki rikollisen aineksen saamiseksi Suomeen .

    Iltalehti 19.2. 203 ” Miljoonien rahavirrat puolueille.” Jorma Heikkinen: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan. ” Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”.

    Kiristyksen ohelle Suomen lainsäädäntövaltaa on siis myös MYYTY ylikansallisille tahoille kansallisomaisuuden vatstamiseksi . ( kuten laki 444/2012 ja viimesin 61 /2018 tieverkon yhtiöittäminen ? )

    Koska Suomen päätäjät ( kaikki PL 118 §:n hyväksyneet ) ovat RIKOLLISIA heitä on helppo kiristää tekemään kansalaisten edun vastaisia toimia; kuten saallia rajojen tarkastamattomuus ja eriarvoinen rahallinen kohtelu ( kuten vanhukset versus maahanmuuttajat… tukien eriarvoisuus ).

    Heti kun päättäjäme ( ne rikolliset ) eivät myötäile kansainvälistä eliittiä heidät voidaan sulkea vankilaan.

    Kansainvälinen eliitti suojelee Suomen ”päättäjiä” ede

    Reply
  • 5.12.2018 at 15:20
    Permalink

    Eikös sinne nettiin ole palkattu 200 posliinia valvomaan tilannetta?

    Suomen poliisi on SYÖPÄ josta on PAKKO päästä eroon.

    Reply
  • 5.12.2018 at 20:02
    Permalink

    https://www.reddit.com/r/Suomi/comments/a31r2r/saunaajatus_ennen_varoteltiin_namusedist%C3%A4_nyky%C3%A4%C3%A4n/eb3yp0l/

    ”Olen lastensuojelussa ollut erilaisissa palveluissa töissä/harjotteluissa kuten nuorisokodeissa tai nuorisotyössä. Voin sanoa että on todella yleistä että heikompi asemaisille nuorille tytöille (13v-16v), lähettelevät tuntemattomat mamusedät peniksistä kuviaan tai yrittävät ostaa s***iä sosiaalisen median kautta. Nuorten parissa työskennellessä olen oppinut, että näillä lähi-idän ihmeillä on omia verkostojaan, joihin nuoremmat esimerkiksi koulua käyvät junnumamut jakavat heikko asemaisten tyttöjen kontaktitietoja näille raiskaajille ja pedareille, oletettavasti rahaa vastaan. Aivan kamala ja yleistynyt ilmiö, joka pitäisi tuoda mediaan ja poliittiseen keskusteluun julki.”

    Reply
  • 5.12.2018 at 21:21
    Permalink

    Vai oikein poliisiylijohtaja!
    Naurettava nilkki….

    Reply
  • 6.12.2018 at 06:38
    Permalink

    Tässä poliisiylitarkastajalle oikeita TÖITÄ:

    Julkinen rikosilmoitus PL 118 §:n valtiopetoksesta; lain 444/2012 miljardivarkaudesta sekä Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjonnasta toimivallattomaksi käsittelemään Suomen kansalaisiin kohdistettuja rikosia päättäjiemme toimin !

    Julksia todisteita PL 118 § ; laki 444/2012 ; Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaapaus”; Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille”. EIT 24221/06 Leino Verus Suomi ; Syyteilmoitus valtakunnansyyttäjänvirastoon 9.12. 2005 ( kirjattu diaariin 8 kuukautta myöhässä”. EOA kanslaipäätös 1450/4/08 ( EIT tuomarin jääviyksiä ei voida tutkia; rikosilmoitus Porin poliisille 8.9. 2005 lainsäädännöllisestä syrjinnästä Suomessa; Kalevi Kannuksen kirja Rahan ja Vallan pelurit; Olli Pusan kirja Renkien kaapaus; Jorma Jaakolan plogi 90-luvun valtiopetokset; EOA päätös 876/2/05 ( salattu 20.12. 2007 ) Poliisilla ei ole oikeutta suorittaa esitutkintaa kansalaisen sille ilmoittamassa presidentin- ja ministerinvastuuasiassa.

    Suomessa on siis VARASTETTU miljardeja ( laki 444/2012) ; viety kansalaisten ihmisoikeudet ( PL 118 § ) ja turvallisuus … mahdollisuus saada ripeää ja puolueetonta esitutkintaa itseensä kohdistetun viranomsirikollisuuden osalta; kuten 9.8. 2005 tekemäni rikosilmoitus ( yhä ”esitutkinnassa) sekä syyteilmoitus Valtakunnansyyttäjänvirastoon 9.12. 2005 aukottomasti osoittavat !

    Vieläpä Kansainvälinen rikostuomioistuin LAHJOTTIIN toimivallattomaksi tutkimaan tällaisia PL 118 §:n mukaisia rikoksia; kuten rajojen auki pitämistä ilmiselvästi rikolliselle ainekselle .

    Huomautan, että maahanmuutto Kelan rahaojen toivossa ilman kansainvälisen suojelun tarvetta on rikollista ja kehotan ”poliisia” ja Kelaa viipymättä vaatimaan laittomasti saadun avun takaisin; kuten tehdään suomalalaisten osalta !

    Koska näin EI ole tehty ja mahdollisesti on AUTETTU näin raikaajien olemista Suomessa koko valtiojohto ja poliisi on OSASYYLLINEN yhdessä Kelan kanssa.

    Rikollisen auttajalle kuuluu SAMA tuomio kuin itse rikolliselle ?

    Ensin on purettava PL 6 §:n vastainen PL 118 § jotta tämänkin episodin todelliset aiheuttajat saadaan tuomiolle ja yhteisvastuullisesti korvaamaan uhreille tuomittavat korvaukset; niitä EI pidä siksi maksaa vertovaraoista, joita herrat ovat jo tarpeeksi kupanneet !

    Tämä ei ole vihapuhetta vaan PL 118 §:n mukaisen IHMISOIKEUDETTOMAN Suomen kansalaisen kannaotto tähän ja muutamaan muuhun rikokseen.

    Hopi hopi ”poliisi” jatkamaan jo yli 10 vuotta sitten aloittetua ”esitutkintaa” Suomen lainsäädäntövalan tutkimisesta ja viranomaisrikollisuuden suojelemisesta . ( syyteilmoitus valtakunnansyyttäjänvirastoon todistaa PL 118 §:n VALTIOPETOKSEKSI ) !

    2008 EIT:n asikairjat on pyydetty kirjatussa kirjeessä siirtämään Kansainvälisen rikostuomioistuimen huostaan; ettei EIT tuhoa niitä 27.3. 2009 .( kansainvälinen laki: Kansainvälisen rikostuomioistuimen asiakirjat ovat koksemattomia säilytettiimpä niitä missä tahansa).

    Vai tehtiinkö tässäkin RIKOS ?

    Reply
  • 6.12.2018 at 13:36
    Permalink

    10 vuotias raiskattu ja sisäministeriön mukaan asiasta ei saisi hermostua, kun poliisi hoitaa.

    Olis hoitanut etukäteen, että tuollaista ei olisi tapahtunut.

    Mä oon kyllä niin hermostunut, että toivoisin kuolemanrangaistuksta tuollaisen tehneille.

    Ministeriölle ja poliitikoille suurin uhka tuntuu olevan se miten kansa reagoi.
    Alkaako ne ns vihapuheita kirjoittamaan.
    Vähät välittää maahanmuuttopolitiikasta joka on täysin pers,,,tä.

    Vihervassarit joutais oikeuteen tän maan rappeuttamisesta.

    Reply
  • 17.12.2018 at 16:02
    Permalink

    Matujen tulemista ei siis pidä rajoittaa. Eikä niitä pidä karkoittaa tai vangita. Mutta kantaväestöä kehoitetaan valppauteen. Tosin, itseään tai toista ei saa puolustaa rasismin nimissä. Eikä asioista saa puhua julkisesti koska se on vihapuhetta, äärioikeistolaisuutta ja ties mitä rasismi-natsismia.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.