Raportti: YK:n palkkalistoilla 3300 pedofiilia ja työntekijät syyllistyneet 60 000 raiskaukseen viimeisten 10 vuoden aikana

YK:n korkealla tasolla aikaisemmin työskennellyt henkilö on paljastanut, että YK:n työntekijät ovat käyttäneet seksuaalisesti hyväksi kymmeniä tuhansia lapsia.

Niin sanottu valtamedia on jättänyt ilmeisesti huomioimatta raportin, joka julkaistiin helmikuussa tänä vuonna. YK:ssa aikaisemmin pitkään työskennelleen työntekijän vuotaman raportin mukaan YK:n työntekijät ovat syyllistyneet yli 60 000 raiskaukseen yhden vuosikymmenen aikana. Yhtä hälyttävää on, että raportti arvioi YK:n palkkalistoilla olevan vähintään 3300 pedofiilia.

Raportin toi julkisuuteen Andrew MacLeod, joka toimitti sen suoraan Britannian kansainvälisen kehityksen osaston johtajalle Priti Patelille.

Professori MacLeod on työskennellyt avustustehtävien koordinoijana ja päällikkönä ympäri maailmaa, kuten Balkanilla, Filippiineillä, Ruandassa, Sveitsissä ja Pakistanissa.

Raportin mukaan YK:n 3300 pedofiilin lisäksi on tuhansia muita seksuaalisia saalistajia, jotka toimivat hyväntekeväisyystehtävissä päästäkseen turvattomien naisten ja lasten lähelle.

MacLeodin mukaan YK on järjestelmällisesti hiljentänyt ja irtisanonut jokaisen, joka on halunnut tuoda asian julkisuuteen.

MacLeod arvioi, että todellinen YK:ssa työskentelevien pedofiilien määrä on jopa huomattavasti suurempi, kuin mitä raportti antaa ymmärtää, jopa kymmenkertainen.

– Ongelman laajuus on samaa luokkaa kuin katolisessa kirkossa, ellei jopa laajempi, sanoo MacLeod.

– Ympäri maailmaa on kymmeniä tuhansia avustushenkilöitä, joilla on pedofiilisia taipumuksia, mutta kun he käyttävät UNICEF-teepaitaa, kukaan ei epäile heidän tarkoitusperiään.

MacLeodin mukaan vain ne erotetaan, jotka haluavat tuoda ongelman esille. Esimerkiksi Haitissa olleet YK:n rauhanturvaajat käyttivät jopa 12-vuotiaita tyttö- ja poikalapsia seksuaalisesti hyväkseen. Vaikka seksirinki paljastettiin, yhtäkään siihen liittyvää henkilöä ei tuomittu vankeuteen.

Lähde: The Free Thought Project

Aiheesta lisää:

20 thoughts on “Raportti: YK:n palkkalistoilla 3300 pedofiilia ja työntekijät syyllistyneet 60 000 raiskaukseen viimeisten 10 vuoden aikana

  • 31.10.2018 at 21:53
    Permalink

    YK tulisi lakkauttaa. Kun muslimimaat hyväksyttiin jäseniksi on YK:sta tullut valtioterrori järjestö ja pedofiilien paratiisi islamilaiseen tapaan.

    Reply
    • 1.11.2018 at 19:37
      Permalink

      Olen jo kauan ollut sitä mieltä, että jokainen poliitikko, joka kannattaa islamin leviämistä, on pedofiili, ja fantisoi ajasta, jolloin lapsiin kajoaminen ei enää olisi rikos, vaan islamilaisen lain mukaan voisi ”ostaa lapsivaimo” viikoksi, hylätä tämä sitten, ja ostaa joku toinen.

      Rahat tulisi poliitikon työllistämiltä nuorisojengeiltä, joiden kanssa jakaa saalis keskiluokkaisten perheiden tuhoamisretkiltä.

      Utopiaa? Ei ollut vaikkapa Neuvostoliitossa (eri kokoonpanolla), jossa alamaiset lähetettiin ”unelman” toteuttamisen nimissä ryöstämään tilallisten omaisuusmassat, ja lähettämään nämä kuolemanleireille.

      Reply
    • 1.11.2018 at 19:37
      Permalink

      Ihan sama tuli mieleen kun luin juttua, että lakkauttaahan pitää tuollainen totaalisen mätä ja muutenkin haitallinen organisaatio.

      Reply
  • 31.10.2018 at 22:06
    Permalink

    Britaniassa on saman verran pedareita hallituksessa, poliisivoimissa, oikeuslaitoksessa ja aatelistossa.
    Saatan olla väärässä, koska lukumäärä voi olla paljon isompi.

    Reply
  • 31.10.2018 at 22:48
    Permalink

    Pedofiilit pitää yksiselitteisesti tappaa. Kaikki.

    Reply
  • 31.10.2018 at 23:35
    Permalink

    Yk ,aivan turha järjestö, aika monet muutkin.Eli voisi lakkauttaa, jäisikö tavalliset ihmiset kaipaamaan – tokkopa.

    Tällaiset asiat,mitä artikkelissa on kerrottu,ovat niin ”kuvottavia”, että ”ei voi ihmisjärjellä käsittää.

    Uskon Korkeimpaan voimaan,Luojaan ihan itsekseni ja rukoilen joka päivä Suomen puolesta.

    ”Hyvyyden ja rakkauden voimat” ja rukous ”sammuttaa pimeyden”.

    Reply
    • 1.11.2018 at 04:53
      Permalink

      Totta, aivan turha järjestö matti meikäläisille.
      Nato joukoille kuitenkin antaa siunauksen tai jopa yllytyksen hyökätä mm. Libyaan.
      Kiitos siitä, nyt on pakolais allto.
      Oikeasti en muista koska YKsta olisi ollut merkittävää hyötyä. Siionistien käsi kassara.

      Reply
  • 1.11.2018 at 05:49
    Permalink

    Pedofiilit hakeutuvat tuollaisiin järjestöihin joissa saavat toteuttaa sairaita mielihaluja melko vapaasti. Mm. katolinen ”kirkko” on tosiasiassa pedofiilien suojapaikka ja ihan huipulla asti on pedofiileja, siksi ovat saaneet mellastaa vuosisatoja kenkään puuttumatta asiaan. Someaikan pedofiilit ovat hyvin järjestätyneitä ja heillä on myös rahaa, koska piireihin kuuluu todella rikasta porukkaa, myös poliitiikan toimijoita.

    Reply
  • 1.11.2018 at 08:35
    Permalink

    Se on sitä parempaa pedoa kun on unicef paita päällä. Ällö, ällö, ällömpi järjestö…..

    Reply
  • 1.11.2018 at 10:17
    Permalink

    Omia suojellaan. Valtamedia suojelee pedofiilejä.

    Reply
    • 1.11.2018 at 13:28
      Permalink

      Erityisen mielenkiintoista on Saksan vihreän liikkeen alkuperä KGB:n siementämänä ja suhde pedofiliaan liikkeen alkuaikoina.

      Reply
  • 1.11.2018 at 14:50
    Permalink

    Yleisemminkin ottaen julkinen sektori suojelee pedofiilejä. Tämän seurauksena pedofiilit ja lapsikauppiaat hakeutuvat lastensuojelun tehtäviin. Siellä virkamies suojelee toista virkamiestä. — Ja onhan siitä suojelemisesta saatavissa myös ”pientä etuakin”.

    Reply
  • 1.11.2018 at 17:34
    Permalink

    Unicefillä on oma pornoluolansa pedofiileille Brysselissä, jossa YK:n palveluksessa olevat perverssit ovat raiskanneet ja hyväksikäyttäneet vuosikymmeniä lapsia eri maista.
    Aiemmin tuli muutama vuosi sitten julkisuuteen tietoja siitä, kuinka YK:n rauhanturvaajat ovat hyväksikäyttäneet kriisialueilla tyttöjä ja naisia ruokaa sekä erilaisia länsimaisia kulutushyödykkeitä vastaan käyttäen heitä huorinaan houkutellen täysin viattomia ja ”ammattitaidottomia” naisia edm. tavoin kunnes ovat saaneet nämä ”verkkoihinsa”, joka on sitten jatkunut vuosikausia. On selvää, että YK-sotilaat ovat käyttäneet lähikaupunkien prostituutiosta leipänsä saaneita naisia lomillaan juhlintansa yhteydessä, mutta se, että YK:n ainakin ennen Suomessa hyvämaineinen maailman organisaation palveluksessa olevat henkilöt ovat toimineet ”kirkasotsaisuudesta” tunnetun YK:n periaatteiden ja arvojen vastaisesti.

    Mutta mikään organisaatio ei ole puhdas, missä vain ovat ihmiset mukana ja mitä suurempi tämä korporaatio on. Sitä vaikeampi sitä on valvoa ja sitä vähemmän ON halua valvoa sitä.

    Vain komeat korkealla lentävät periaatteet merkitsevät jotain aivan kuten ent. pappi sanoi seurakuntalaisilleen: ”Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä saarnaan!”

    Reply
  • 1.11.2018 at 17:35
    Permalink

    YK tarjoaa rahoittajilleen eli veroa maksaville kansalaisille hienoja julkilausumia.
    Eliitille se tarjoaa hienoja ja rahakkaita työpaikkoja.
    Joten on siitä hyötyäkin!

    Reply
  • 1.11.2018 at 17:36
    Permalink

    YK on miehitetty muslimimaiden edustajilla ja lapset ovat sitä kautta vaaravyöhykkeessä.

    Reply
  • 1.11.2018 at 21:44
    Permalink

    No niin, joten miksi kunnioittaisimme sekuntiakaan tuota pedofiililaitosta.

    Reply
  • 2.11.2018 at 11:42
    Permalink

    Suomalaiset YK vaikuttajat vaikenevat asiasta.

    Vihreiden puheenjohtajaksi pyrkivä sekä ”vierailevana professorina” esittäytyvä Pekka Haavisto ei hiiskukaan asiasta. Pekalla on kiire lennellä koneella ristiin rastiin – ei hän ehdi eikä häntä näytä kiinnostavan vaikka YK:n päämaja olisi täynnä alaikäisiä rattopoikia.

    Entinen Suomen presidentti ja nobel palkittu, raskaan sarjan vaikuttaja YK:ssa, Martti Ahtisaari ei ehdi korvaansa lotkauttaa asialle. Kriisinhallinta on etusijalla. Ei näytä haittaavan vaikka YK:n päämaja toimisi bordellina.

    Alexander Stubb haluaa EU valtiaaksi. Hänellä ei ole aikaa tällaisille ”pikku seikoille”. Sori siitä.

    Toinen entinen Suomen presidentti Tarja Halonen ehti lennellä kaiken maailman kissan ristiäisiin. Maaminat piti kieltää mutta YK:n pervorinki sallitaan?

    Yleisradio on asiasta hiljaa kuin kusi sukassa. Kaikki kanavat tukossa paskasta.

    Entä koko muu virkamiesporras ja hallinto? He ovat ilmeisesti vetämässä käteen.

    Reply
  • 26.5.2020 at 15:40
    Permalink

    Pedofiilit hakeutuu sinne missä on lapsia.

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.