Reformi ja muut isänmaalliset Supon uuden turvallisuusorganisaation tähtäimessä?

Listalla on jo muutama kymmenen nimeä seurattavaksi. Uusilla oikeuksilla Supon alainen turvallisuusoganisaatio voi nykytiedon valossa asettaa ihmisen tutkinnallisista syistä tutkintavankeuteen jopa vuosiksi ilman oikeuden päätöstä.

Supon alaiseen uuteen organisaatioon on jo rekrytoitu väkeä. Heitä valitaan pääasiassa KRP:n ja Supon organisaatiosta ja heitä koulutetaan jo.

Lokakuun 4. päivänä Suomen eduskunta runnoi yli viiden kuudesosan enemmistöllä tietoliikennetiedustelulain kiirehtimisen niin, että perustuslakia voidaan muuttaa ennen ensi vuoden eduskuntavaaleja. Vasemmiston edustajat ja RKP:n Eeva Biaudet äänestivät lain muuttamista vastaan.

Perustuslaki kuitenkin edellyttää, että kiireellisyydestä ja perustuslain muutoksesta päätetään erikseen.

– Niistä päätettiin ikään kuin yhdessä, mikä on perustuslain kirjaimen vastainen menettely. Perustuslaki lähtee siitä, että ensin päätetään kiireelliseksi julistamisesta. Jos se hyväksytään viiden kuudesosan enemmistöllä, ehdotuksen hyväksymisestä pitää päättää vielä kahden kolmasosan enemmistöllä, kertoi Turun yliopiston julkisoikeuden professori Juha Lavapuro Ilta-Sanomille.

Tekniikka & Talous -julkaisun mukaan jo ennen tiedustelulain hyväksyntää Supo oli hankkinut uusia laitteita tiedusteluun.

Tiedustelulakia pidetään myös liian laajana.

– Minusta tietoliikennetiedustelu tulisi säätää ensin vain sotilastiedustelulainsäädännöllä ja puolustusvoimien tulisi aina johtaa ja toteuttaa tiedustelua, niin sisäisten kuin ulkoisten uhkien torjuntaan. Tämä siksi, että puolustusvoimilla ei ole samoja poliittisia intohimoja kuin poliisilla. Siviilitiedustelulain kanssa ei kannata hätiköidä ja tärkeimpänä kuka valvoo valvojaa?, kysyi Jyrki Åland kolumnissaan Nykysuomessa.

EU on vaatinut jäsenmailtaan turvallisuuspoliisin perustamista. Suomessa asiaa on kiirehditty.

Nykyisen tiedon mukaan laaja tietoliikennetiedustelu aloitetaan Suomessa 1.1.2019 alkaen, jolloin seurattavien yksityisyydensuoja murennetaan jo pelkän epäilyn perusteella. Jo nyt on lähteen mukaan kerätty noin 50 henkilön lista. Heidän seurantansa on joko jo alkanut tai alkaa vuoden vaihteessa. Tämän jutun kirjoittajan nimi on listalla, kuten monet muutkin isänmaallisiksi Supon puolelta tunnistetut ihmiset.

Huolestuttavaa on myöskin lähteeltä tullut tieto, että yhtäkään Reformin kansanedustajaehdokasta ei haluta päästää ehdolle vaaleihin saakka. Viime aikoina nimenomaan Reformin vahvistetut ja vahvistamattomat ehdokkaat ovat olleet poliittisen poliisin ja oikeuslaitoksen tähtäimessä mitä järjettömimmin ja perusteettomin syyttein. Suomen eduskuntavaalit järjestetään viimeistään sunnuntaina, 14. huhtikuuta 2019, ja niissä valitaan kansanedustajat eduskuntaan vaalikaudelle 2019–2023.

Itsenäiset, puolueista riippumattomat ehdokkaat nähtävästi koetaan suurena uhkana nykyiselle konsensusta ajavalle broileripolitiikalle, jossa lupaukset annetaan ennen vaaleja, mutta unohdetaan niiden jälkeen.

Nykysuomi on siirtynyt kiireellistämispäätöksen hyväksymisestä lähtien lähdemateriaalin välittömään tuhoamiseen lähdesuojan varmistamiseksi välittömästi jutun julkaisun jälkeen.

Lähteet: Nykysuomen lähde, Nykysuomi, Ilta-SanomatTekniikka & Talous

24 thoughts on “Reformi ja muut isänmaalliset Supon uuden turvallisuusorganisaation tähtäimessä?

  • 30.10.2018 at 20:50
    Permalink

    Polpo sen isänmaallisia vainoaa, jotta totuus ei paljastuisi ja muutosta ei saataisi aikaan.

    Tässä olisi uuden lauluni sanoitukset kaikille isänmaallisille levittäkää somessa ja laulakaa!

    Laulu kantasuomalaisille siskoille ja veljille
    ystäville, sankareille, vanhan liiton isänmaallisille ihmisille.
    Suomi kuuluu suomalaisille. Kohta kansa kapinoi. Ulkomaalaiset, maanpetturit ja suvakit pois maasta pitää saada.

    Kansanpetturit Orpo ja Sipilä rajoja auki pitää.
    Joka päivä tulee lisää turvapaikanhakijoita ja pakolaisia. Kustannukset niistä kasvaa joka päivä. Yli 10 miljardia Suomi jo käyttää vuodessa ulkomaalaisten sosiaalietuuksiin.
    Orpo ja Sipilä haluavat täyttää koko Suomen miljoonilla muslimimiehillä.
    On kansanvaihto jo menossa ja kantasuomalaiset tullaan hävittämään suvakkipuolueiden toimesta. Suvakit on maailman tyhmimpiä ihmisiä. Ne Suomen haluaa täyttää 62 miljoonalla ulkomaalaisella.
    Muslimien raiskaukset, tappamiset ja kustannukset lisääntyvät joka päivä.
    Ei loppua tälle näy niin kauan, kun suvakit on vallassa.
    Jatkuvilla leikkauksilla ja verojen korottamisella rahoitetaan Suomen islamisaatiota.

    Laulu kantasuomalaisille siskoille ja veljille
    ystäville, sankareille, vanhan liiton isänmaallisille ihmisille.
    Suomi kuuluu suomalaisille. Kohta kansa kapinoi. Ulkomaalaiset, maanpetturit ja suvakit pois maasta pitää saada.

    Ei Sipilä ja Orpo rajoja tule kiinni koskaan laittamaan.
    Vaan kaikki ulkomaalaiset ovat tervetulleita Suomeen elämään koko elämänsä sosiaalietuuksilla.
    Ulkomaalaiset saavat 4,4 kertaa suurempia sosiaalietuuksia ja 2,4 kertaa suurempia asumistukia, kuin kantasuomalaiset.
    Silti kantasuomalaiset hiljaa ovat, kun maa täytetään ulkomaalaisilla.
    Ne vie naiset ja rahat. Ei niille riitä mikään ne raiskaa ja tappaa.
    Ne saavat ilmaisen auton, ajokortin ja autokoulun harkinnanvaraisesta tuesta.
    Ilmainen loppuelämä veronmaksajien rahoilla on se mitä ne tekee.
    Koskaan mitään työtä ne ei tule tekemään vaan ne elävät sosiaalietuuksilla koko elämänsä. Poliisi ja valtamedia aina salaa ulkomaalaisten rikollisuutta ja kustannuksia. Valtamedia aina valehtelee. Siihen kukaan ei usko ei. Poliisi vain jahtaa kantasuomalaisia isänmaallisia. Ulkomaalaisten rikollisuutta ne ei edes tutki vaan tutkimatta jättää. Polpo yrittää hiljentää isänmaallisesti. Siinä se ei tule koskaan onnistumaan vaan tulee käymään samalla lailla, kuin kieltolaille.

    Laulu kantasuomalaisille siskoille ja veljille
    ystäville, sankareille, vanhan liiton isänmaallisille ihmisille.
    Suomi kuuluu suomalaisille. Kohta kansa kapinoi. Ulkomaalaiset, maanpetturit ja suvakit pois maasta pitää saada.
    Turvapaikanhakijat ja pakolaiset kaiken ilmaiseksi saa.
    Yksityinen terveydenhuolto, asunto, vesi, sähkö, ruoka, siivous ja monet muut ilmaiseksi ne saa.
    Ilmastomuutoksella vain rahoitetaan Suomen islamisaatiota.
    Ilmastomuutoksella vain rahoitetaan ulkomaalaisten, jotka elävät sosiaalietuuksilla kustannuksia.
    Ilmastomuutos on huijausta, jolla vain verotetaan kansaa aina vain kovemmin.
    Sipilä ja Orpo ovat ammattivalehtelijoita, joita vain tyhmät uskovat. Kokoomus, Keskusta ja siniset Suomen maata islamisoi ja tuhoaa. 62 miljoonalla ulkomaalaiselle Sipilä ja Orpo Suomen aikoo tuhota ja täyttää. Niitä kukaan ei äänestä enää. Kansa kapinaan nousee pian. Suvakit, maanpetturit ja ulkomaalaiset pian maasta poistetaan.

    Laulu kantasuomalaisille siskoille ja veljille
    ystäville, sankareille, vanhan liiton isänmaallisille ihmisille.
    Suomi kuuluu suomalaisille. Kohta kansa kapinoi. Ulkomaalaiset, maanpetturit ja suvakit pois maasta pitää saada.

    Vaihtoehtomediaa luen päivittäin ja Suomessa menee aina huonommin.
    On Suomi kohta menetetty maa jos ei kansa herää. Ei voi mikään Suomea pelastaa, jos kansa ei herää.
    Ellei ihmiset äänestä muita puolueita, kuin suvakkipuolueet on luvassa samaa paskaa.
    Vain Suomen kansa ensin puolue voi Suomen pelastaa. Sitä siis muistakaa äänestää.
    Ruotsi pian muuttuu islamilaiseksi valtioksi ja Suomi seuraa perässä.
    Maanpetturipoliitikot haluavat tuhota Suomen ja muuttaa sen islamilaiseksi valtioksi.
    Nyt kaikki isänmaalliset kantasuomalaiset on aika alkaa taistelemaan vastaan.

    Laulu kantasuomalaisille siskoille ja veljille
    ystäville, sankareille, vanhan liiton isänmaallisille ihmisille.
    Suomi kuuluu suomalaisille. Kohta kansa kapinoi. Ulkomaalaiset, maanpetturit ja suvakit pois maasta pitää saada.

    Reply
  • 30.10.2018 at 20:53
    Permalink

    On hyvä muistaa että persut (sic!) kannattivat YKSIMIELISESTI poliisivaltiolakia joka perusteettomat kansalaisvainot mahdollistaa.

    Että sellainen ”kansallismielinen” puolue on kyseessä -ovat vain ”unohtaneet” kertoa että kyse on suomalaisten sijaan eräästä toisesta (((kansasta))) jota PS edustaa. Jos joku ei vieläkään tätä ymmärrä niin on yksinkertaisesti vaan ihan helvetin tyhmä. Piste!

    Reply
  • 30.10.2018 at 21:17
    Permalink

    Tekiköhän persut diilin, kilpailu pois ja heitä ei ainaskaan heti lähdetä vainoamaan. Tämä kertoo myös sen että vastustus pitää nujertaa ennen GCM sopimusta. Siksi tarvitaan myös paljon uusia suvaitsevaisia poliiseja jotka ovat valmiita pamputtaan omiaan. Eli nyt mielipide vangit, koska aletaan teloittaan ihmisiä mielipiteensä vuoksi. EU laissahan on pykälä että henkiä saa riistä jos tulee hallitsemattomat mellakat.

    Reply
    • 31.10.2018 at 04:47
      Permalink

      Kuka sen pelleporukan kanssa oikein kilpailee? Muut sionistivaleoppositiot?

      Reply
  • 30.10.2018 at 22:25
    Permalink

    Antarktiksella tapahtuu todella outoja. Se ei ole ollenkaan sellainen paikka, miksi se esitellään juhlapuheissa.

    Marks, astrofyysikko murhattiin v. 2000 ja Usan hallituksen juutalaiset viranomaiset eivät ole antaneet tietoja tapauksesta asiaa tutkiville uusiseelantilaisille. Marks oli työskennellyt usajuutalaisten asemalla. Juutalaisia on 20 usa-asemalla, eli siis käytännössä asema on juutalaisten (Israelin). Sinne on jopa palkattu rabbi.

    The last post we did on the antartica had a video that is now gutted we found out today. So if we are able to put stuff up such as additional videos, please download them since articles and videos about this subject are disappearing fast.

    It could well be that these two stations were tracking stations for earthquakes and we know the planned false flag for those now that it was proven HAARP was used in Japan. That could be the other reason all of this is happening. It appears this all began with the death/murder of this scientist back in 2000 and its gotten hairier ever since, he was in the Antarctica working for New Zealand, so something is definitely important that we are not suppose to know. Another scientist has bitten the dust. vaticproject.blogspot.fi/2011/05/south-pole-death-mystery-who-killed-dr.html

    Kolme kanadalaista lentäjää/ koneen miehistön jäsentä kuoli v. 2013 matkalla usajuutalaisten asemalta kohti italialaisten asemaa. Vastikään yksi kanadalainen ”tippui railoon”. ::)
    http://www.livescience.com/26646-antarctica-plane-crash.html

    Kolme kokenutta skydiveria kuoli, ryhmä oli lähtenyt samalta usajuutalaisten asemalta kuin lentäjätkin.
    http://www.outsideonline.com/1836766/three-skydivers-die-antarctica-leaving-world-ask-why

    Uusiseelantilainen kone törmäsi Antarktiksella vuoreen v. 1979, koska reitin koordinaatteja oli muutettu lentoa edeltävänä yönä, mutta siitä ei oltu ilmoitettu piloteille. Uudet koordinaatit saivat koneen tormäämään suoraan vuoreen. Tuskin ihan sattumaa. en.wikipedia.org/wiki/Air_New_Zealand_Flight_901

    Reply
      • 31.10.2018 at 17:09
        Permalink

        Mistä SUPO on saanut alkunsa? Lukekaa SUPOn historia (Valpo I ja Valpo II) niin tiedätte enemmän, ja luulette vähemmän. Luuletteko, että Supon Toiminta ja ISÄNTÄ olisi Valpon ajoista muuttunut? Ei ole. Suojelupoliisi on maailmanlaajuinen verkosto, joka pitää yllä kansainvälista rikollisuutta. Yhtään huumelastia ei tipahda Suomen kaduille ellei Supon johto ja ”luukuttajat” olisi siinä tavalla tai toisella mukana. Supolla ei ole mitään tekemistä Suomen turvallisuuden kanssa – asia on päinvastoin!

        Valpo I Wikipedia
        Kansallissosialistien noustua valtaan Saksassa Valpon johto solmi henkilökohtaiset suhteet SS:n ja Saksan turvallisuuspoliisin uusiin johtohenkilöihin. Jatkosodan aikana Valpo teki yhteistyötä natsi-Saksan SD-tiedustelupalvelun Einsatzkommando Finnland -erityisyksikön kanssa, asettaen vuosina 1941-1942 sen käyttöön 12-miehisen sotavankien kuulustelijoista ja tulkeista koostuvan komennuskunnan. Valpon johto ja komennuskunta olivat tietoisia siitä, että saksalaisten sotavankeja teloitettiin kuulustelutulosten perusteella, ja yksittäisissä tapauksissa Valpon henkilökuntaa osallistui itse teloituksiin.

        1. helmikuuta 1938 lähtien Valpon päällikkönä toimi Paavo Säippä kunnes 1. helmikuuta 1941 hänen tilalleen asetettiin saksalaismieliseksi tunnettu Arno Anthoni. Valtioneuvoston määräyksellä 15. heinäkuuta 1941 Valpo alistettiin Päämajan käskyvaltaan ”sodan loppuun asti”. Saksan tappio Stalingradin piirityksessä talvella 1943 heikensi saksalaismielisten asemaa hallinnossa, jolloin eräiden muidenkin virkamiesvaihdosten mukana Anthoni korvattiin Paavo Kastarilla 29. helmikuuta 1944.[8][9] Valpossa toiminnasta jätettiin tarkoituksellisesti asiakirjat laatimatta.[10]

        Valpo II, punainen Valpo Muokkaa
        Pääartikkeli: Valpo II
        Vuosina 1944–1949 erityisesti Otto Brusiinin päällikköaikana erotettiin Valposta paljon aiempaa henkilökuntaa, joka korvattiin kommunisteilla ja muilla neuvostomielisillä. Joka kymmenes henkilökuntaan kuuluva oli saanut tuomion joko maan- tai valtiopetoksesta. Brusiinin päällikköaikana palvelukseen otettiin myös lähes 80 henkilöä, joilla oli takanaan rikoksista saatu vankeustuomio.[11] Kautta kutsuttiin yleisesti Punaiseksi Valpoksi, virallisemmin Valpo II tai Uusi Valpo. Punaisen Valpon syntyyn vaikutti valvontakomission ja kommunistisen sisäministerin Yrjö Leinon lisäksi asekätkentäjutun paljastuminen. Sosiaalidemokraattisen hallituksen noustua valtaan Valpo II hajotettiin vuonna 1948.

        Reply
        • 31.10.2018 at 19:25
          Permalink

          Lähteesi on kai jokin stallari Elina Sanan punikkikirja?

          Reply
  • 30.10.2018 at 23:13
    Permalink

    Mistä/miten löytyy tieto kuka listalla?

    Reply
  • 31.10.2018 at 00:36
    Permalink

    Jos on yhteyksiä ulkomaille , voihan se supoa kiinnostaa . Ulkomailta tulevat rahalähetykset tai ulkomaille lähtevät.
    Aina kannattaa mennä naimisiin ihan supisuomalaisen kanssa.
    Ja aina voi myös jutella lääkärin kanssa jos ”vainotaan” .

    Reply
    • 31.10.2018 at 06:24
      Permalink

      Kumma ettei kukaan ole kaivanut esiin sitä tiitisen listaa alkuperäisestä lähteestä. Tuskin siellä kassakaapissa alkuperäinen on. Olisi hauska tietää noiden maanpettureiden nimet, sillä toiminta on ollut maanpetturuuteen verrattavaa, olkoon aika mikä hyvänsä. Taitaa henkilöitä olla vielä jopa päivän politiiikassa tai ainakin hyvin lähellä.

      Reply
  • 31.10.2018 at 08:24
    Permalink

    Olihan tuo lista jopa MV-lehden keskustelufoorumilla … miksihän keskustelu ei enää ole sallittua edes MV-lehdessä ?

    Onko siis jatkossa vetoaminen JULKISIIN eduskunnan asiakirjoihin kielletty; jos vähän avaa taustoja ?

    Kuten PL 118 § ; laki 444/2012 tai jos kertoo Jorma Jaakolan kotisivuilaan dokumentoineen Valtiopetoksista ?

    Entä lentolehtisten levittäminen näistä julkisista rikoksista vaalitelttojen liepeillä tai kun kertoo olevansa ihmisoikeudeton Suomen kansalainen ?

    Voidaanko tosiasioiden levittämisestä ”kerätä” ihmisiä talteen ”vaalien” ajaksi ?

    Tällainen maa on JO sellainen diktatuuri; että sen jokainen tyhmempikin äänestäjä tajuaa !

    Ja jos Ilja TAAS kerätään talteen näidenkin vaalien alla TIETÄÄ kansa ”päättäjien” salaavan SUURIA rikoksia Suomen kansaa kohtaan .

    Entä kun ollaan tilanteessa; että puolet kanssa pitää ”kansallismielisinä”; suomeksi eivät enää halua olla pelkkiä ihmisoikeudettomia maksajia, kerätä talteen … ei taida enää onnistua ?

    Ministerin ikkunan ampujan putkakuolemia kun rupeaa olemaan 100 … sokea reettakaan ei enää usko ”vahinkoon” … tai kun kirjaa kirjoittava kansanedustaja kuolee epäselvissä olosuhteissa juuri kun kirja rupeaa olemaan valmis ? ( keski-ikäinen podari esimerkiksi ? )

    Kun Suomen kansa huomaa tulleensa petetyksi; sen viha ei laannu hetkessä ?

    archive.is/kimmoleaks.fi ( mene archive sivulle ja laita linkki sinne; vaikka ”laki” ei vielä ole voimassa suoralinkki EI näytä toimivan ; esim. 2016 vaalien aikaan Suomella oli ”sopimus”, ettei archive.is-sivusto näy Suomessa ? .. lähde Wikipedia )

    Reply
  • 31.10.2018 at 10:20
    Permalink

    Aivan kuten ennen Neuvostoliitossa, turvallisuuspoliisi ja maan armeija on vain ”sisäistä käyttöä” varten luodut organisaatiot eivätkä ulkoista uhkaa torjumaan. Aivan kuten Kiinassa v. 1989 demokratiaa vaatineiden opiskelija mielenosoitusten tukahduttamiseen käytettiin panssarivaunuja ja sotilaita, jotka ampuivat omia kansalaisia eivätkä sota-aikana ulkomaalaisia vihollisia vastaan. Kiinan armeijaa ei ole kertaakaan käytetty siihen mihin se on normi järjellä ajatellen pystytetty ja luotu.

    Kyse on EU:n määräyksestä ja sen umpi mielisten europarlamentaarikkojen kieroutuneiden mielten tuotoksista, joka koostuu pelkästään entisistä 1960-luvun vasemmisto radikaaleista ja maolaisista sekä avointa punaista terrorismia tukeneista ja jopa siinä itse mukana olleista, jotka murhasivat esim. Länsi-Saksassa pankkiireja ja teollisuusvaikuttajia autopommeilla, salamurhilla ja kidnappauksilla, jotka AINA säännömukaisesti päättyivät siepatun raakaan arvottomaan murhaamiseen, jota voi vielä pitää ruumiin häpäisynä kaiken muun vastenmielisen verityön lisäksi.

    Se, että Suomen perustuslailla taas – kuten jo vuosikymmeniä on tehty – pidettiin täysin persepaperina, joka jätettiin EU:n kieroutuneiden perusperiaatteen mukaisesti täysin huomioitta, samasta syystä kuin euroon liittyminen ja nyt parasta aikaa Sipilän hallituksen pontevat toimet vaieta kuoliaaksi YK:n pakkosyöttämä nk. ”pakolaissopimus” täysin kansan tietoisuudesta, jota vielä tukee valtamedia, joka saa suoraa ”avustusrahaa” hallitukselta niin sähköisen kuten paperimediallekin annettuina ”lehdistöavustuksina”.

    Suomalaiset poliitikot ovat menettäneet lopunkin häpynsä EU:hun v. 1995 liittymisen jälkeen, joka ”opetti” jo puolivalmiiksi kierot poliittiset johtajamme vihaamaan oikeutta ja rehellisyyttä sekä sen kaikkein tärkeimmän eli KANSAN PALVELEMISEN, minkä piti olla se ainoa pääsyy, miksi heidät on äänestetty eduskuntaan ja presidentiksi hoitamaan maan asioita siten, että sille koituu eniten hyötyä niin poliittisesti kuin kauppapoliittisesti unohtamatta sitä tärkeintä ohjenuoraa, eli SUOMEN PERUSTUSLAKIA, joka väännettiin ympäripyöreiden päivien, viikkojen ja kuukausien aikana v. 1917 silloisten todellisten valtiomiesten toimesta, jotka silloiset ”pystykaulukset” kireällä hiovat sitä kuin kuulalaakeria, siksi että se turvaisi ilman ainoatakaan ”porsaanreikää” uuden itsenäisen kansakunnan kansalaisille täydet ja poisottamattomat kansalaisoikeudet, mutta myöskin vastaavasti velvollisuudet, jotka koskevat myös itse perustuslain laatijoita kuten myös niiden valvontaa suorittavan eduskunnan aina viranomaistasolle saakka.

    Nyt on selvää, että sellaiset eduskunta ehdokkaat kuin Ilja Janitskin (on jo), Marco De Witt ja Junes Lokka tullaan pidättämään mielivaltaisesti ja pitämään vankilassa kaltereiden takana mittaamattomia aikoja pois vaalityöstä ja heidät lopulta ”unohdetaan” sinne mitä surkeinmilla tekosyillä ja alhaisimmilla perusteilla, joita van voi läpimätä, korruptoitunut ja täysin selkärankansa menettäneet elitistiset maanpetturi poliitikot kaksihaaraisella kielellään sihistä käyden vatsallaan, joka ulottuu aina poliisia eli polpoon saakka, sillä nuo sorron ammattilaiset ovat tarkoin tehtäväänsä valitut aivan kuten Neuvostoliitossa, DDR:ssä, Kiinassa, Pohjois-Koreassa ja Romaniassa, jotka ovat esikuvana kulttuurimarxisteille ja heidän kanssaan epäpyhässäliitossa olevat EU:n ja YK globalistit, jotka samalla tuntevat kyltymätöntä vihaa valkoista rotua ja Eurooppaa kohtaan sekä erityisesti sen kansalaisia, joita voi pitää esimerkkeinä koko maailmalle heidän luomista yhteiskunnista, infrastruktuurista, sivistyksestä ja teknologiasta. Mutta tuo kaikki edellä kuvailemat ominaisuudet ja arvot ovat juuri ne syyt, miksi Eurooppa pitää hävittää ja luoda sen sijaan siitä haiseva sekasonta navetta, josta sitä ei luoda koskaan pois.

    Reply
  • 31.10.2018 at 10:36
    Permalink

    Suurin osa kansasta elää edelleenkin valtamedian simuloimassa todellisuudessa kyseenalaistamatta mitään mitä TV ja korporaatio omisteiset lehdet paskantavat. Tarvitsee vain haastatella hienolla tittelillä varustettua puhuvaa päätä ja kansa nielee pajunköyden.
    Kun kokeilee puhua ihmisille kansan kusetuksesta saa oitis hullun paperit ja vastaväittäjät hokevat valtamedian aivopesu otsikoita papukaijan lailla.
    Vasta kun kaupan hyllyiltä loppuu olut ja urheilua ei enää näe mistään kanavalta alkaa suomukset tippua silmistä. Valitettavasti siinä vaiheessa herääminen on myöhäistä. Teloittajien jalat ovat jo ovella.

    Reply
  • 31.10.2018 at 10:47
    Permalink

    Tämä omituinen systeemi on vuosisatojen aikana ulkomaisten vallanpitäjien toiminnan vuoksi päässyt pesiytymään suomalaisten virkamiesten, poliisin ym. geneehin, että suomalaisen kansan kulttuuri ja perinteet ovat se myrkky, joka pitää maasta hävittää, että ulkomaiset Suomesta hyötyä keräävät piirit saavat rauhassa harjoittaa toimiaan. Suomi joutui pelinappulaksi ensin Ruotsin kuningasseikkailuissa, Kalmarin unionissa Ruotsin ja Tanskan välisessä kähinässä, että molemmat kävivät pakkokeinoin yrittämässä suomalaisia puolellee. Voudit olivat silloin piiskureina. Ruotsin ja Puolan kuninkaiden perimyskiistassa homma johti jo sisällissotaan. Silloin myös kirkko osallistui aktiivisesti, kun ratkottiin Ruotsin luterilaisen ja Puolan katolisen kirkon välit. Suomalaiset olivat sijaiskärsijöitä jälleen, kun voudit ja kirkonmiehet, jotka olivat valankäytön käsikassaroita ja olivat jakautuneet kahteen leiriin ja pakottivat kansaa omiksi kannattajikseen. Ruotsi voitti kiistan tullen suurvallaksi ja alkoi skisma venäläisten kanssa ja jälleen kärsijänä Suomen kansa. Sotien hävitykset ja alueluovutukset kohdistuivat Suomeen. Ruotsin oli helppo pelata, sillä negatiiviset tulokset jäivät suomalaisten kontolle ja positiivisista korjasi hedelmät Ruotsi. Suomalaiskansalliset pyrkimykset olivat kaikkein vihatuimpia tekoja. Suomen aatelisto yritti Puolan kuninkaan Sigismundin avulla saada Suomelle itsemääräysvallan, mutta uskoivat harhoihin ja menettivät päänsä ja maansa. Sitä ennen he uskoessaan Puolan suurvallan ja Paavin satuihin listivät Suomen talonpojat. Jatkuva Venäjän rienaaminen Ruotsin kuninkaiden taholta ja siitä seuranneet sodat, jotka rasittivat Suuomen kansaa, saivat viimein kansallistunteen heräämään armeijan upseeristossa. Jälleen kerran joutui Suomen puolustajat petetyiksi ulkomaisten lupausten vuoksi. Tsaaritar Elisabethin lupaus antaa itsemääräämisoikeus Suomelle oli tyhjää ilmaa ja Anjalan liiton itsenäisyysmiesten johtajien päät joutuivat pölkylle. Napoleon määräsi Ruotsin sitten luovuttamaan Suomen Venäjälle. Yllättäen Venäjän keisari oma-aloitteisesti otti Suomen suuriruhtinaskunnaksseen ja hallitsijavakuutuksella antoi maallemme laajan itsehallinnon. Siitä oli suurta etua Suomelle, sillä astuimme kansakuntien joukkoon saaden oman kielen, koululaitoksen, rahan ja verotuksen, jonka tulot oman maan eduksi. Olimme itsenäisempiä kuin konsanaan nyt. Kansallistunto oli päässyt heräämään. Venäjän keisarin neuvonantajat huomasivat tämän politiikan olevan vaarallista ja kansallismieliisyys piti tukahduttaa. Päästäkseen kiinni Suomen kurkkuun he joutuivat taivuttamaan keisarin luopumaan hallitsijavakuutuksesta ja saivat Venäjän lait voimaan Suomessa. Alkoi kansallismielisten metsästys, missä maan oma virkavalta osoittautui ilmiantajana ja syyttäjänä paavillisemmaksi kuin paavi itse. Tiedämme, että Saksa omien intressiensä, jotka suuntautuivat Pietaria ja Muurmanskin ratalinjaa vastaan itärintaman uudelleen järjestelyn vuoksi otti vihdoin Suomen asian tosissaan. Vaikkakin vain ensin jääkäripataljoonaan luottaen apujoukkona. Huomaten yllättäen, että kansallimieliset suomalaiset kykenivät luomaan ison taistelukykyisen armeijan, joka näytti kyntensä venäläisten johtaman kapinaliikkeen kutkistamisessa. No, saksalaiset kuitenkin hävisivät sotansa ja keräsivät kimpsunsa ja kampsunsa ja lähtivät niine hyvineen. Suomen tueksi jäi vahva kansallimielinen armeija joka kykeni pitämään maan kaikista ristiriidoista huolimatta itsenäisenä tyrehdyttäen uudet itsenäisyyttä uhkaavat liikekehdinnät kuten läski- ja Mätsälän kapinat. Jonkun aikaa olimme todella itsenäisiä. Mutta seireenien lauluun uskominen tuntuu olevan Suomen kansan kohtalo, eikä loppua ole näkyvissä. Suomen kansallismielisillä, joilla on huono musiikkikorva, eivätkä luota laulelijoihin, on taas sama virsi edessä, heidät epäuskoisina pitää jälleen kerran yrittää nujertaa. Ja omat johtajat käsikassaroina pakottamassa kansaa muuttolintusten matkaan.

    Reply
  • 31.10.2018 at 14:55
    Permalink

    Ei h:vetti, lapsena ja nuorena naurettiin, mutta kuitenkin myötätuntoisesti Neuvostoliiton tilanteelle, kun ”toisinajattelijoita” tuomittiin 10-20v:n leirituomioihin.
    Nyt ollaan menossa samaan ja ihmiset hyväksyy sen hymyillen, kunhan ei koske itseä tai lähipiiriä.
    Enkä olisi uskonut, että v.2018 ihmiset enää jakautuu poliittisesti oikeistoon tai vasemmistoon näin rajusti.
    Koskakohan tulee kiintiöt, tyyliin ”nyt on Rymättylästä löydyttävä 30 (liitto)valtion vihollista?” tai
    ”Vasikoi äitisi vihapuheesta niin sinut palkitaan,” huh huh..
    Eihän nää kommarit muuta osaa, kuin kytätä toisten tekemisiä, arvostan kyllä ”oikeaa” vasemmistoa, joka on profiloitunut duunarin puolestapuhujaksi, tämä nykymeno on jotain aivan muuta..

    Reply
  • 31.10.2018 at 15:08
    Permalink

    Juupa juuu… On olemassa toteamus jonka mukaan ” lopulta hallinto kääntyy kansalaisia vastaan, aina…”

    Reply
  • 31.10.2018 at 19:40
    Permalink

    Onko totta että parempien virallisten journalistien, pappien ja imaamien viestintää ei uusi gestapokaan saa ilman ylimmän viranomaistahon lupaa seurata ja tutkia?
    Tuohan olisi järjetöntä ja veisi pohjan pois terrorisminehkäisyltä koska lähes joka 10 muslimi on tarpeen vaatiessa imaami…

    Reply
    • 1.11.2018 at 05:35
      Permalink

      Gestapo oli isänmaallinen ja oikeudenmukainen poliisi, joka nimenomaan ei tavallisia kunnon kansalaisia vakoillut. Suututtaa tuo Gestapon häpäisy. Teidän töytyy kaikkien olla eliitin maksamia kommaritrolleja

      Reply
  • 2.11.2018 at 18:51
    Permalink

    Jutun otsikossa lukee turvallisuusorganisaatio. Se tarkoittaa rikolliseliitin turvallisuutta. Meille muille kaikkea muuta kuin turvallisuutta. Vakoilua, häirintää, vainoamista, stalkkausta, tekaistuja syytteitä, lavastettuja rikoksia, kiristystä, uhkailua…yritysten ja henkilökohtaisen talouden ja maineen tuhoamista. Salamurhia.

    Rikolliseliitin turvallisuus tarkoittaa meidän kannalta kaikkea muuta kuin turvallisuutta.

    http://smoloko.com/wp-content/uploads/aipacMeme11.jpg

    Reply
  • 12.11.2018 at 09:20
    Permalink

    Mä en vaan käsitä, miksi poliisia kiinnostaisi niin mitättömät ihmiset kuin reformin ehdokkaat?

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.