Oulussa ryöstöjen viikko – poliisi julkaisi kuvia tekijöistä

Oulussa on tapahtunut poikkeuksellisen monta ryöstöä viikon aikana. Kohteina ovat olleet päivittäistavarakaupat, apteekit ja kioski.

8.10. 2018 kello 17.11 aikaan kaksi naamioitunutta henkilöä tuli Merikoskenkatu 11 sijaitsevaan Merikosken apteekkiin ja astalolla uhkaamalla saivat haltuunsa vähäisen määrän käteistä rahaa.

Tuntomerkit ensimmäisestä epäilystä: Puma-merkkinen musta huppari, Adidaksen mustat housut, mustat tennarit (valkoinen pohja), aurinkolasit ja mustat hansikkaat. Mukana S-marketin muovipussi, toista epäiltyä lyhyempi.

Toinen epäilty: musta takki, jonka alla harmaa huppari. Mustat kengät, mustat housut, aurinkolasit ja harmaa reppu. Kasvojen suojana hengitysmaski, jossa punaista.

Molempia epäillään törkeästä ryöstöstä.

Kuva: Poliisi.
Kuva: Poliisi.

8.10.2018 klo 19.05 aikaan Latokartanontie 1:ssä sijaitsevaan Höyhtyän R-Kioskiin saapui nuori mies, joka teräaseella uhkaamalla sai haltuunsa käteistä rahaa, minkä jälkeen hän poistui jalkaisin paikalta. Miestä epäillään törkeästä ryöstöstä.

Epäillyn tuntomerkit: laiha, päässä vihertävä lippalakki, jossa otsan kohdalla kirjoitusta, lippalakissa oikean korvan yläpuolisessa kohdassa ympyrän muotoinen kuvio, kaulassa huivi, pitkähihainen sinertävä nappipaita, mustat housut, joissa oikean reiden kohdalla mahdollisesti jotain valkoista, mustat kengät, joissa valkoiset pohjat/valkoista kengän alareunassa.

Kuva: Poliisi.

13.10.2018 klo 12.15, Knuutilankankankaan kaupunginosassa, Maasälväntie 2:ssa sijaitseva kauppaliike ryöstettiin teräaseella uhkaamalla. Tekijä sai haltuunsa käteistä rahaa. Epäilty pakeni jalkaisin Maasälväntien yli. Eäilty on mahdollisesti noussut Syväkiventie 2:n kohdalla tummaan henkilöautoon, jolla hän on jatkanut pakoaan.

Tekijällä oli tummat vaatteet ja musta-valkoinen huivi kasvojen edessä.Tekijää epäillään törkeästä ryöstöstä.

Kuva: Poliisi.
Kuva: Poliisi.

13.10.2018 klo 20.55 aikaan Karjasillan kaupunginosassa, Tuulimyllynkatu 17:ssä, ryöstettiin vähittäiskauppaliike teräaseella uhkaamalla. Tekijä sai haltuunsa käteistä rahaa ja hän poistui teon jälkeen jalkaisin Tuulimyllynkatua Paimenpolun suuntaan. Tekijää epäillään törkeästä ryöstöstä.

Ryöstäjällä oli yllään tummat housut, valkoinen takki, jossa tumma huppu, kasvojen edessä pinkki huivi ja päässä maastokuvioinen lippalakki, jossa teksti ”YANKEES”.

Kuva: Poliisi.

13.10.2018 klo 22.43 aikaan Alppilan kaupunginosassa, Tukkimiehentie 1:ssä sijaitseva kauppaliike ryöstettiin astalolla uhkaamalla. Tekijöitä oli kaksi. Epäillyt saivat haltuunsa käteistä rahaa, minkä jälkeen molemmat poistuvat liikkeestä jalkaisin.

Toisella tekijällä oli yllään musta takki, jossa lukee hupussa valkoisella PUMA, kirjavat lapaset, tummat farkut ja mustat kengät, joissa on valkeat pohjat. Miehellä oli hupun alla musta kommandopipo ja valkoinen kassi.

Toisella oli yllään tumma vetoketjullinen takki, jossa keltavihreä kaulus ja vetoketjut, harmaa lippis, jossa vasemmalla puolella edessä punainen täplä, mustat aurinkolasit, kasvojen peitteenä valkoinen hengitysmaski, jossa keskellä punainen ympyrä ja nenän kohdalla punainen vaakatasossa oleva viiva, harmaat collegehousut, joissa vasemmassa lahkeessa luki jotain ja tummat tennarit.

Kuva: Poliisi.
Kuva: Poliisi.
Yksityiskohta toisen ryöstäjän käsineestä. Kuva: Poliisi.

Vähittäiskauppaliike ryöstettiin 14.10.2018 kello 10.00 aikaan Oulussa Koskelan kaupunginosassa osoitteessa Tullimiehentie 2. Tekijä sai astalolla uhkaamalla haltuunsa vähäisen määrän käteistä rahaa. Teon jälkeen hän poistui jalkaisin Liisantielle ja sieltä jatkoi pakoa ilmeisesti vanhemmalla, vihreän värisellä Volkswagen Golf henkilöautolla Niittyaron suuntaan kevyen liikenteen väylää pitkin.

Tekijällä oli tummat vaatteet ja kasvojen peittona musta-valkea huivi. Tekijää epäillään törkeästä ryöstöstä.

Kuva: Poliisi.

Kaikki Oulussa tapahtuneisiin ryöstöihin liittyvät havainnot tai vihjeet pyydetään joko sähköpostiin vakivalta.oulu@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen p. 0295416194.

Lähde: Poliisi

Aiheeseen liittyvää:

11 thoughts on “Oulussa ryöstöjen viikko – poliisi julkaisi kuvia tekijöistä

  • 15.10.2018 at 00:03
    Permalink

    Antifan nerot tinneripulsut ja piffin akateemiset vailla tutkintoa larppaavat varis asuissaan.

    Reply
  • 15.10.2018 at 05:30
    Permalink

    Punaiset Antifan narkit tarvitsevat käteistä että jaksavat riehua huume ja pilleri päissään.kela on antanut hylsyjä rahavaatimuksille ja vieroitsuoireet ovat pahoja. Jo tuo arabirätti voisi valaista poliislle mistä porukasta on kyse.

    Reply
  • 15.10.2018 at 08:39
    Permalink

    Jos noi ei olisi olleet valkolaisia niin kuviahan ei todellakaan olisi julkastu. Olisi enintään annettu ryöstetyksi joutuneen kassanhoitajan tuntomerkit.

    Reply
    • 15.10.2018 at 09:14
      Permalink

      Hohhoijaa. Onhan niistä ei-valkolaisistakin kuvia julkaistu.

      Reply
      • 15.10.2018 at 11:13
        Permalink

        Niin on esim vokissa ison ruoka-annoksen äärellä hymyissä suin tai treffeillä valkosen suvakkihorazun kaa.

        Reply
  • 15.10.2018 at 11:08
    Permalink

    Ohan nyvin voivat olla viherpunaisen antifan tyyppejä. Olihan Stalin ja kumpp. myös mm. pankkirosvoja muoruudessaan.

    Reply
    • 15.10.2018 at 11:10
      Permalink

      Piru noita kirjotusvirheitä, eikä aina tuu oikoluettuu.

      Reply
  • 15.10.2018 at 12:17
    Permalink

    Taitavat junnut olla kusisesti velkaa Oulun Pizzaklaaneille.

    Reply
  • 15.10.2018 at 17:19
    Permalink

    Hyvä. Vihdoinkin saatiin ”kuvamateriaalia”, josta selvästi ilmenee ryöstäjien olevan suomalaisia! Niin se vain on, että hyvää kannattaa odottaa!
    Amerikassa nuo oli ammuttu jo ovensuuhun. Eikö olekin aivan kauhea maa!!!

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.