Nuori tyttö joukkoraiskattiin Malmössä – kolme poikaa pidätetty
Medialle annetun tiedon mukaan raiskaus oli törkeä.
Useat Ruotsin mediat ovat tänään kertoneet Malmössä sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneesta joukkoraiskauksesta. Medialle annettujen tietojen mukaan sekä uhri että tekijät ovat alaikäisiä. Raiskausta nimitetään törkeäksi.
Törkeäksi raiskauksen tekee, jos tekijöitä on ollut useita, he ovat käyttäneet väkivaltaa tai uhkailua, tai tyttöön on kohdistunut muunlainen rikos.
Pojat otettiin kiinni samana päivänä kuin raiskaus tapahtui. Poliisi on hyvin niukkasanainen tapauksesta.
– Tutkimukset ovat hyvin varhaisessa vaiheessa, joten en voi kertoa tapauksesta kovinkaan paljoa. Kyseessä ovat kuitenkin hyvin nuoret ihmiset, kertoo syyttäjä Kristina Amilon.
Kaikki kolme poikaa ovat osallistuneet yhtä paljon raiskaukseen.
– Kaikki kolme on pidätetty törkeästä raiskauksesta, mutta syytenimikkeet voivat vielä muuttua.
Raiskaus on tapahtunut sisätiloissa Malmössä.
Lähde: Sydsvenskan
Väriseekö? Tytöllä oli tuuria, kun raiskaajia oli kolme. Jos olisi ollut vain yksi, niin olisi voinut käydä kuin Elin Krantzille. Kun on kolmen porukka, niin yksi voi kieliä.
Hoh-hoijaa…. Kylläpä kismittää!
Jos itse olisin piennä poikana raiskannut nätin naisopettajani, en olisi varmaankaan päässyt luokkaretkelle?