Miehen yli ajettiin Lahdessa tarkoituksena tappaa?
Hämeen poliisi tiedotti viikonloppuna, että Lahdessa Kiveriön alueella noin 20-vuotias mies on menehtynyt jouduttuaan henkilöauton yliajamaksi 28.9 illalla klo 22-23 välillä.
Asian esitutkinta on edennyt, ja poliisi on ottanut kiinni kolme nuorta lahtelaista miestä. He ovat samaa ikäluokkaa uhrin kanssa ja tunsivat hänet.
Poliisi esittää vangitsemisia Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa huomenna. Miesten tarkempaa osallisuutta tapahtumien kulkuun selvitetään. Kaikki ovat kiistäneet teon.
Esitutkinnan tässä vaiheessa rikosnimike on murha epäillyn tapahtumankulun vuoksi.
Lähde: Poliisi
Kolme nuorta lahtelaista miestä kertoo kaiken oleellisen. Asia täysin selvä.
Auto on tehokas ase.
Huom!
Kuulin tapauksesta kaverilta. Tämä yliajaja oli ajanut kolme kertaa yli. Ja kyllä, oli tumma kaveri…
Keppostelua ja löyhää kaveriporukkaa. Hajaantukaa…….
Mersullako sitä ajettiin suorin housuin? Vai oliko kyseessä scaniakeppostelun kevytversio.
Kyseessä oli se N alkuinen henkilö…
Kaikkein oleellisin jäi kertomatta, enkä syytä siitä ”alustaa”, vaan ilmeisesti uutinen on koostettu poliisin sepityksestä. Eli rotu, kiitos!
Nk. huhuista ja niiden levittämisestä on polpon tsiikaajien aivan turha valittaa ja syyllistää, sillä huhut eivät ole vallitsevalle asiaintilalle syy, vaan oire. Toisin sanoen, koska muiden kuin kantasuomalaisten tekemiä rikoksia tarkoituksellisesti sekä erityisen aivopieruisesti peitellään. Silloin jää tilaa suuren yleisön arveluille. Toki on olemassa suhteellisen löysähkö kryptinen koodisto, josta voi rivien välistä lukemalla tehdä erinäisiä johtopäätöksiä, mutta myös näin saadut puoli-faktat ovat vain arveluja, eivätkä faktoja, joiden päällä voi vaikka hyppiä.
N alkuinen henkilö oli. Tämä ei ole arvaus, vaan fakta, koska yliajettu henkilö oli kaverini tuttu.
Eutanasiahallitus antaa matuille mm. 3000-6000 euroa maksavan auton, ajokortin,bensat,vakuuutukset,korjauskulut ilmaiseksi. Eipä ihme että autoilu on niin suosittua miehittäjien keskuudessa. Islamia halutaan levittää maailman viimeisimpiin kolkkiin, kuten satanistit määräävät.