Reijo Tossavainen: Nurkkaan ahdistettuina agendamediat valehtelevat

Chemnitzin syyttäjällä ei ole tietoa, että kaupungissa olisi jahdattu ulkomaalaisia tai sellaiselta näyttäviä. Samalla kannalla on myös chemnitziläinen paikallislehti Freie Presse.

Tosiasiat eivät tälläkään kertaa merkinneet mitään agendatoimittajille ja agendamedioille. Yle ja HS-Pravda lähtivät laukalle muille tietä viitottaen.

Tällä kertaa oululainen Kaleva oli valehtelukisan voittaja. Lehden pääkirjoitustoimittaja maalaili kauhukuvia näin:

“Chemnitzissä tapahtui elokuun lopulla asioita, joita Euroopassa oli pelätty, mutta osattu myös kauhunsekaisesti odottaa. Äärioikeistolainen natsiaatetta ihaileva satojen ihmisten joukko lähti kaduille etsimään ja pahoinpitelemään ulkomaalaisen näköisiä asukkaita. Useat sattumalta hakatut joutuivat sairaalaan.”

“Kauhistuttavinta tapauksessa oli väkivallan ja vainon kohdistaminen täysin sivullisiin ihmisiin, jotka eivät sattuneet täyttämään äärioikeiston näkemystä aidoista saksalaisista.”

Näin siis vauhkosi Kalevan pääkirjoitustoimittaja palstalla, joka edustaa lehden näkemystä. Ja teki sen tavalla, joka on täyttä puppua.

Jos jotakin olisi tapahtunut, se tässä tapauksessa olisi varmasti myös paikallisen syyttäjäviranomaisen tiedossa. Ja yhtä varmaa on sekin, että paikallisen lehden toimittajat olivat seuraamassa tapahtumia omin silmin.

“Vastuullista journalismiaan” mainostavat aviisit olivat agendajournalismin lavealla tiellä pahemman kerran. Eivät ensimmäistä ja valitettavasti eivät viimeistä kertaa.

Sitä agendatoimittajat eivät näytä ymmärtävän, että tänä päivänä kansalaisille valehtelu ei enää onnistu. Some kertoo ne asiat, joista vaietaan tai joista valehdellaan. Niin tässäkin tapauksessa.

………

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

15 thoughts on “Reijo Tossavainen: Nurkkaan ahdistettuina agendamediat valehtelevat

  • 4.9.2018 at 23:19
    Permalink

    Watergate-journalistin paljastuskirja: Avustajat varastavat Trumpilta papereita estääkseen uusia katastrofeja
    Iltasanomat
    CNN ja Washington Post julkaisivat tiistaina ennakkoon poimintoja kirjasta, jonka on määrä ilmestyä viikon päästä.
    Kirjan mukaan Mattis toteaa jälkikäteen lähipiirilleen, että Trumpin ymmärryskyky on 10–12-vuotiaan tasolla
    Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin on suuri isänmaan ystävä, joka ei siedä punavihreitä maailmanparantajia. Hän ei peittele näkemyksiään sen enempää kirjoituksissaan kuin toimituksen käytävillä, missä osa alaisista pelkää häntä.
    no miksei hän sitten anna kenkää näille IS punavihreille maailmanparantajille
    anti thrumph propagandistille valeuutisten tuottajille
    hän hyväksyy päin vastoin nämä kaikki jutut julkaistavaksi
    STT Kai Alkuperäinen tieto lähde eli veronmaksajat kustantavat näiden psykoosi koulukiusaaja mielipuoli toimittajien kuran
    vaika tästä nyt voi puhua minään journalimina
    kyse on politisestä äärimäisestä propagandasta
    jossa rikotaan kaikki journalismin sääntöjen rajat
    törkeän räikeasti siis ihan jokainen pykälää
    mutta tämä JSN diktatuuri on vain hiljaa ja hyväksyy tämän toiminnan
    eikä kukaan suomalainen politikkokaan sano mitään tästä
    ei journalsmista vaan informaatio sodasta
    siksi siitä vois ärähtää koska kysessä ei ole journalsmi tai uutisointi normaalissa mielessä
    vaan poliitinen puluuelin propaganda puhtaimasa muodosaan
    mitä sauli sanoisi suomalaisista journalisteista
    jos he väittäisivät olevan hänen 10-12 vuotiaan henkisellä tasolla
    kysessä on viha puhe jota nämä valtamedia toimittaja kusipäät harjoittavat ilman sankitoita ilman mitään vastuuta
    Uusi kirja paljastaa Trumpin käytöksen Valkoisen talon kulissien takana
    Woodwardin mukaan kirja on vaatinut satoja tunteja haastatteluja sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat kertoneet -taustatietoja anonyymisti-
    Todella Uskotava vale satu kirja Mielenviaisen valehtelija ääri vasuri dementikon
    perse verestä punaisena olevan katkeran liberaali käppänän
    täysin epäuskotava valheelinen tilitys* taustatietoja anonyymisti*
    eli tuon ukon ise keksimiä ihmisiä skitsofrenia harhoja

    Reply
    • 4.9.2018 at 23:54
      Permalink

      Opettele kirjoittamaan suomea, sitten voi joku kommentoida sisältöäkin…

      Reply
  • 5.9.2018 at 00:24
    Permalink

    Tätä juttua Levitää suomessa ensimäisenä STT
    CNN ja Washington Post julkaisivat tiistaina ennakkoon poimintoja kirjasta, jonka on määrä ilmestyä viikon päästä.
    Kirjan mukaan Mattis toteaa jälkikäteen lähipiirilleen, että Trumpin ymmärryskyky on 10–12-vuotiaan tasolla

    Ylen Jouko Jokinen nousi STT:n hallitukseen
    Suomen Yleisradion edustaja palaa Suomen Tietotoimiston STT:n hallitukseen.
    STT:n ylimääräinen yhtiökokous valitsi yhtiön hallitukseen keskiviikkona uusia jäseniä sen jälkeen kun Alma Median ja TS-yhtymän edustajat erosivat hallituksesta. Järjestely tehtiin Sanoma OYj:n ostettua Alman ja TS:n STT-omistukset.

    Yleä STT:n hallituksessa edustaa vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen.

    Upeeta journalsmia upeita puolueetomia 8 vuotiaisiin koulukisusajiin verratavia
    Hyväveli korruptio itseään journalsteiksi kutsuvia Paska kasoja

    Miksi Ylen Akenda On mikä Se on Asian tiimoilta Miksiköhän
    Ylen Jouko Jokinen nousi STT:n hallitukseen
    Loppu on Historaa
    Mikseivät he paheksu näitä asioita Entisistä usan Päätäjistä Mc Cainistä Esim
    Kuten Kuinka Bush Naureskeli Kun saddam hussein hirtetiin hänen käskystään välilisesti
    Valeheelisen CIA Fbi Raportin Valtamedian Valheden Takia Irakin Joukko tuhoaseista
    Sen ansiosta on kuollut turhaa ihmisiä 100 000 tuhansia
    Tai Hilary Clinton kun Muammar Gaddafi Murhatiin Kenen käskystä
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Muammar_Gaddafin_kuolema
    Tai Levinskyn Hame Ja suupielet Olivat hänen Bill Miehensä Mällissä
    sekin oli todella aikuisen miehen vastuulista toimintaa
    tai Kuin joku 10 v teinin
    joka saa reikää ensimäisen kerran *Salaa Äidiltään * Ju now
    Mutta silti Ylen Jouko Antaa Palaa Puolueetomasti
    CNN ja Washington Post julkaisivat tiistaina ennakkoon poimintoja kirjasta, jonka on määrä ilmestyä viikon päästä.
    Kirjan mukaan Mattis toteaa jälkikäteen lähipiirilleen, että Trumpin ymmärryskyky on 10–12-vuotiaan tasolla

    Reply
  • 5.9.2018 at 01:48
    Permalink

    kysymys jäävyys asioista tietäville

    miten ylen päätoimittaja voi olla yhtäikaa sanoma konsernin omistavassa STT sä vaikutamassa
    tai
    miksi sanoma konserni valitsi ylen päätoimittajanSTT virkaan

    väitän sanoma konserni johon HS kin kuuluu

    voi täten ujutaa lonkeronsa valtion mediaan YLEEN

    Ja vaikutaa uutis sisältöön lobamalla jotain

    onko jouko jokinen jopa saanut lahjomia
    Tai luvanut yleltä sanomakonsernia miellytäviä akenda uutisointia
    esim matut Thrump
    suomen köyhia potkiva hallitus onkin loistava hallitus
    Valheliset talous –gallubbi uutiset Sanomakonsernin toiveiden mukaan esim

    jotenkin vaikutamalla jouko jokisen työhön ylessä

    joka on entisen aamulehden täysin puolueelisen yksityisen kaupalisen median ex päätoimittaja

    ex päätoimittajan jokisen ura on noussut kiitoon
    ettei vain olisi kyse hänen poliitisesta suuntauksestaan
    joka sopii joillenkin tahoille kuin sialle 2 cm peräreikä

    kun tiedetän sanomakonsernin akenda
    miten jouko Jokinen voisi väitää olevansa puolueeton YLEN päätoimittaja

    KULOSTAA OIKEASTI JOLTAIN MEDIA ALAN KORRUPTIOLTA

    Reply
  • 5.9.2018 at 02:43
    Permalink

    Mistä tunnistaa natsin?
    Väittely siitä, keitä Chemnitzin mellakoihin oikein osallistuu, kertoo siitä, miten äärioikeiston ajatuksista tulee valtavirtaa, kirjoittaa HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen.

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005815718.html?ref=rss

    Tältä vasemmistolaiselta HS sekopältä voisi kysyä

    mistä tunnistaa Ääri islamistit

    ja mistä johtuu heidän aihutamana Kuolon uhrien määrä euroopassa
    joka on 1000 kertainen verratuna äärioikeiston tekemiin murhiin 2000 luvulla

    olisiko syy nämä angela merkilin tyyliset liberaali poliitiikot
    joita näköjään Anna-Liina Kauhanen.palvoo jonain hyvän tekijöinä

    vaikka he ovat kansansa murhaajia vällisesti

    holtiton sinisiilmäinen islam matu politikka
    isis terroristit tulevat samassa rypässä euroopaan
    ja kukaan ei tiedä keitä he ovat tai missä he lymyilevät vieläkän

    islam Extremistejä tarkailuss aranskassa 15 000 tuhatta suomen uusio naziksi olevia 100
    jotka eivät ole edes tarkkailussa minkään terrorismi isku pelon takia kuten nämä islamistit
    heidän takiaanhan turva järjestelyt ovat äärimilään
    ei äärioikeiston takia euroopasa
    niin miksi tämä ääri islam ei enempää pelota Anna-Liina Kauhanen.HS
    siis se todelinen turvalisuus riski

    Verkkouutiset
    Ranskassa Euroopan suurin kotoperäisen terrorin uhka, 15 000 henkilöä tarkkailussa
    EMMI VENÄLÄINEN | 06.08.2017 | 11:52
    Ranskaan on palannut runsaasti terroristijärjestö Isisin jäseniä.

    ja se suvakki liberali rajat auki poliitikahan ne asiat on aiheuttanut ei äärioikeisto

    kiva täysin järjen vastainen juttu Anna-Liina Kauhanen.HS

    Reply
  • 5.9.2018 at 07:55
    Permalink

    Suomen hallitus on lahjonut lehdistön alamaisekseen lehdistötuella. Esimerkiksi ennen EU-vaaleja lehdistö sai 20 – 30 miljoonan ”lisä”-lehdistötuen vaikeiden aikojen takia hallitukselta.

    Vain tällainen toiminta selittää sen; miksi yhä vallassa on ihmisoikeuksia polkevat halitukset ?

    Vittaan Suomen ”perustuslain” valtiopetokselliseen 118 §:ään jonka suojissa kansallisomaisuutta varastetaan kaiken aikaa JULKIESTI.

    Julkista keskutelua jopa suorista varkauksista ei käydä ”julkisessa” mediassa tämän lehdistötuki-lahjonnan seurauksena .

    Yksi Iltasanomien toimittaja uskalsi; ja siihen se jäi ?

    7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman peityt tasoitusvastuurhat aiotaan kaapata. ( suomeksi varstaa jopa 3 miljardia pienyritysten omaisuutta pankki-vakuutuslaitoksille ).

    Miten näin merkitävän ”lain” keskustelu voi jäädä ”mediassa” vain yhden artikkelin varaan ?

    Laki 444/2012 mullisti Suomen ( lue kurjisti ) pienyritysten työpaikkatilanteen yhdessä 2016 voimaansaateun; jä täysin keskustelemattoman ”lain” kanssa. ( 1.1. 2017 osa pienyrittäjistä ei enää kuulunut oman yrityksenä tapaturmavakiuutuksen piiriin; vaan heidät pakotettiin ottamaan uusi vakuutus, jotta loputkin rahastot voidaan VARASTAA !

    Julkisen rikosilmoituksen olen tästä Suomen ”lainsäädäntötyöstä” ja PL 118 §:n valtiopetoksesta jo 2015 tehnyt Jari Lindströmin plogiin . ( Jari sulki ploginsa 1,5 tuntia tämän jälkeen. )

    Julkisen vallan ja lehdistön valvonta on kansalta kielletty PL 118 §:n valtiopetoksen avulla !

    Lisää julkista; osin 25 vuotta salattua tietoa .. archive.is/kimmoleaks.fi

    P.S. salaus on pyydetty purkamaan asian rikoksellisen luoteen takia; mutta silti Suomen ja Kansainvälisen rikostuomioistuimen välinen ”sopimus” Suomen asioiden käsittelemätömyydestä on yhä salainen ?

    Tuija Barx He 55/2007 pohjalta allekirjoitti ”sopimuksen” 2008 — Suomi MAKSAA ja pitää Ruanda-oikeudenkäynnin ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomakis Suomea koskevissa ”yksittäistapauksissa” ( Pl 118 §:n mukaiset asiat … mm. SYYTEILMOITUKSENI Valtakunnansyytäjänvirastoon 9.12. 2005 ).

    Reply
    • 5.9.2018 at 10:37
      Permalink

      Ne kirjoitusvirheet.. ihan oikeesti. Oikoluku kunniaan.

      Reply
  • 5.9.2018 at 08:03
    Permalink

    Hassuahan tässä on se, että tämmöiset valehtelukampanjat näkyvät pitkään lukijoiden luottamuksen puutteena.

    Nykysuomen kaltaisista julkaisuista joku onkin todennäköisesti jonainpäivänä samassa asemassa kuin esim. Hesari oli ennen nykyistä agenda journalismiansa…

    Reply
  • 5.9.2018 at 09:24
    Permalink

    yle vetää pohjat 8.00 uutissa

    heidän on pakko valehdella jopa vale uutisesta jota he värittävät
    Trump ryhtyi oikomaan väitteitä paljastuskirjasta, jossa epäillään presidentin ymmärryskyvyn tasoa
    ”Fear”-nimisen kirjan mukaan puolustusministeri James Mattis on epäillyt presidentti -Trumpin ymmärryskyvyn olevan viides- tai kuudesluokkalaisen tasolla.*

    YLEN *TOIMITTAJAN*siis propagandistin INKA HAUKKA *MATUJEN MUNA haukka*
    On Pakko päästä laukomaan ja julkaista tämä vale silti

    kirjailia* itse todistetavasti kirjoiti 10-12 vuotiaan tasolla

    JONKA NÄMÄ KAKSI VÄITETTYÄ IHMISTÄ TÄMÄN ANTI THRUMPH PROPAGANDAN SOTKETUT IHMISET ON KIISTÄNYT VALHEEIKSI

    Trump kiistää tuoreen paljastuskirjan väittämiä – vetoaa kansliapäällikön ja puolustusministerin lausuntoihin
    Trump julkaisi Twitterissä lukuisia kirjan väitteitä oikaisevia viestejä.
    Trumpin kansliapäällikkö John Kelly ja puolustusministeri James Mattis kiistävät Trumpin julkaisemissa lausunnoissa journalisti Bob Woodwardin kirjan väittämiä.

    *Kirjassa väitetään Mattisin pitäneen Trumpia ymmärryskyvyltään lapsen tasoisena
    ja Kellyn nimittäneen Trumpia idiootiksi.
    Mietikää millainen himo näillä kuitenkin on toistaa nämä valheeliset väittämät
    yle 8 00 uutisaan

    ja valtamedian julkaisuissa
    ja miten se on kerrottu ihan kuin se olisi fakta tietoa silti

    vaikka nämä henkilöt itse ne kiistävät kirjailian valtamedian valheiksi

    NÄITÄ MEDIOITA SE FAKTA EI ESTÄ
    Idiootti, hulluuden tyyssija, kamalin työpaikka… Watergate-Woodwardin kirja maalaa sysimustan kuvan Trumpin valtakunnasta
    Demokraatti.fi
    JSN Huhuu Demokraatti lehti käytää valheita tietolähteenään faktoina
    ja halventaa ihmistä vihapuheelaan suvaitsesvasti

    Watergate-journalistin paljastuskirja: Avustajat varastavat Trumpilta papereita estääkseen uusia katastrofeja
    Ilta-Sanomat

    Paljastuskirja piirtää karun kuvan Trumpin presidenttiydestä – halusi Syyrian presidentin hengiltä, raivoaa alaisilleen, avustajat piilottavat asiakirjoja…
    Satakunnan Kansa
    Watergaten paljastanut toimittaja kirjoitti nyt kirjan Trumpin presidenttiydestä: Halusi Syyrian presidentin hengiltä, raivoaa alaisilleen ja avustajat piilottavat asiakirjoja
    Aamulehti
    Trumpin mielestä Woodwardin paljastuskirja on ”huono” – hyökkää kirjan väitteitä vastaan Twitterissä

    NÄIDEN ÄÄRI ANTI THRUMPH TOIMITAJIEN
    ON PAKKO OLLA MIELELTÄÄN JOTENKIN HÄIRIINTYNEITÄ FANAATIKKOJA
    ÄÄRI OSASTOA
    Luojan kiitos ennemistö ei enään välitä näiden sekopäiden mielipiteistä
    tai jaksa tätä *joka päivästä*

    *liberaali vasuri toimitajien hysteeristä henkistä väkivaltaa kiusaamista*

    mietikää kuinka Yle väritää jo ALKUPERÄISEN lähdetiedon valeleita entisestään KIIMOISAAN
    JS änän Pitäisi antaa tästä heille vakava varoitus

    *tässä teile todella puolueetonta anti thrumph kiima journalismia parhaimilaan –
    suurella vastulla laadukaasti nämä kaikki kriteerit täyttäen

    Päätoimittajien kannanotto: Luotettavan median puolesta YLE
    Suomalainen keskustelutapa on muuttunut nopeasti. Eritoten sosiaalisessa mediassa solvaaminen, halventaminen, mustamaalaaminen ja suoranainen valehtelu ovat arkipäiväistyneet. Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty.
    Siis he puhuvat itsestään

    vai eivätko he juuri harrasta tätä toimitaa mistä muita syyttävät härskisti

    missä näiden toimittajien sanan vapauden propagandan rajat menee poliitikot

    Ylen Uutis Ankkurit Palkataan sillä perustella kuka voi esitää näitä patologisia valheita naama värähtämättä uskottavasti Lähetyksissä
    uskotavasti toimitajien sepitämien
    YLEN valheiden levittäjänä

    Nuiden demareiden ja viher vasemmisto fanaatikko kannatajien liiveihin sankareiksi

    jotka nielevät mukisematta tämän umpi valheelisen puolueelisen
    korruptoituneen median propagandan
    Mietikkä ylen henkilöstö valintoja esimerkiksi
    kuinka suora kytkös nillä on kaupaliseen valtamediaan
    hehän voivat vuotaa toisileen tietoja keskenään
    tai tehdä tätä vale propagandaansa kimpassa suomen veronmaksajien kustanuksella

    suomen valtamedian on täysin näiden punaviher vasuri liberaali mafia fasistien hallussa

    sanoma konserni mädätää jo festivaalitkin ja niissä kävijät

    kaiki artistit festeillä ovat kohta jotain rap ääri vasemistolaisia suvakkeja homosexuaaleja

    median luomia lahjatomia tuotajien rahanteko koneita

    ilman omaa tahtoaan luovutta
    soittolistojen kupla sankareita
    joidenka menestys on täysin riipuvainen näistä viihde uutisen jutuista valtamediassa
    joilla he näitä lahjatomia artisteja luovat pelkästään rahasta

    kuin buster keaton loppu aikanaan huijjatuna hollywoodin vampyyrien kynsissä

    george soros on kohta provinssi rockin tuottaja

    sanoma-konsernilla on rikolinen keskitynyt media kartelli väitän

    sori pituus kirjoitus virheet en häiriköi enempää aihe on vain sydäntä lähellä ja kiinnostaa

    miten näiden valtamedian uskotavuus voitaisiin murentaa lopulisesti faktoilla

    ja murentaa se kansalaisten silmissä valemediaksi
    poliitiseksi viher vasureiden propaganda koneistoksi
    lopulinen tuomio josta he eivät tokene 10 vuoteen luotetavuutensa suhteen tai ikinä

    Reply
  • 5.9.2018 at 09:51
    Permalink

    Pää uutinen aivan helvetin isolla
    Demari .fi
    https://demokraatti.fi
    Idiootti, hulluuden tyyssija, kamalin työpaikka… Watergate-Woodwardin kirja maalaa sysimustan kuvan Trumpin valtakunnasta
    ja näillä saatanoilla on luotetavan median logo
    ei helvetti SDP Suomen tulevaisuuden puolue
    paetkaa suomesta sanon minä
    jos tästä SDP stä tulee suomen pääministeri puolue
    tai elätte kohta samalaisessa kaaoksessa kuin ruotsalaiset ihmiset
    huume huuruisten matu diileri huume jengit no go alueilla
    SDP mielestä siihen on syylisiä äärioikeiston nazit luulen
    tai kun *Nazimasta* tulee sisäministeri pahimmilaan
    sekin kauhuskenaario on täysin mahdolista SDP Johdolla
    tai mitäs jos zubier
    tai Rami lelu salakuljetaja
    tai se SDP n musta pedofiili tai tai tai ………………………………..

    Reply
  • 5.9.2018 at 11:10
    Permalink

    Oululainen valtaklikki lienee poikkeuksellisen mädäntynyttä? Tai itse asiassa sama juttu melkein kaikissa isoissa kaupungeissa. Kaupungin kerma tuntee olevansa niin paljon tavallisten ihmisten yläpuolella, ettei heitä enää tosiasiat kiinnosta. Jäljellä on vain suunnaton halveksunta tavallista kansaa kohtaan ja jos sillä on väärä mielipide asioista, ne muuttuvat elitistien silmissä milloin miksikin kuulapäänatseiksi tai valkoiseksi roskaväeksi. Edes toisen valtion kansalaiset eivät ole tuolta ylenkatseelta rauhassa.

    Reply
  • 5.9.2018 at 11:39
    Permalink

    Potkut saaneen Pori Jazzin toimitusjohtajan seuraajaksi suunnittelupäällikkö Ylestä
    Pori Jazzin uusi toimitusjohtaja on suunnittelupäällikkö Miika Ranne. 41-vuotias Ranne siirtyy tehtävään Yleltä, jossa hän on toiminut Luovien sisältöjen suunnittelupäällikkönä.

    Ranne on työskennellyt myös muun muassa Yle Asian vastaavana tuottajana, jolloin hän vastasi muun muassa Marja Hintikka Live ja Puoli Seitsemän -ohjelmista. Projektijohtamisesta hänellä on kokemusta esimerkiksi Juhannusjuna-ohjelman tuottajana.

    – Valintaamme vaikutti Ranteen osaaminen suurten ohjelmatuotantojen parissa ja toisaalta hänen verkostoitumiskykynsä ja näyttönsä avoimen tiimijohtamisen kulttuurista, kertoo Pori Jazz 66 -yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Hannu Jaakkola tiedotteessa.

    Porissa syntynyt ja kasvanut Ranne aloittaa Pori Jazzin toimitusjohtajana 1. lokakuuta.

    – Olen todella innoissani tehtävästä ja otan sen ilolla vastaan, Ranne sanoo STT:lle.

    Reply
  • 5.9.2018 at 12:42
    Permalink

    Satakunnan Vihreät ry
    Yhteystiedot
    Puheenjohtaja Kaarina Ranne
    EN TIEDÄ ONKO VAIMO VAI JOKU SUKULAINEN
    Tämän ukon twitteri on ainakin umpi ääri anti thrumph sisältöinen
    Pori Jazzin uusi toimitusjohtaja tulee Yleltä – Miika Ranne palaa takaisin kotikaupunkiinsa
    Edellisen toimitusjohtaja Aki Ruotsalan valinta peruttiin pian valinnan jälkeen Ruotsalan homovastaisten kommenttien takia.
    tulee tunne että ylen toimittajat savustivat sen edelisen noita vainoisan ja saivat oman miehensä sumplitua jotekin tilalle
    koska yle näistä Ruotsalan homovastaisten kommenttien uutisoinnista eniten sauhusi
    Edelliselle toimitusjohtajalle pikapotkut
    Pori Jazz on etsinyt uutta toimitusjohtajaa kesäkuusta lähtien, kun edelliseksi toimitusjohtajaksi nimitetyn Aki Ruotsalan työsuhde purettiin kesäkuun alussa julkisuuteen levinneiden homovastaisiksi tulkittujen kommenttien takia. Ruotsala oli sanonut Satakunnan Kansan haastattelussa esimerkiksi, että on olemassa vain homoutta eikä homoja.
    Haastattelu nostatti kohun, ja Pori Jazzin hallitus päätyi hätäkokouksen jälkeen perumaan Ruotsalan nimityksen. Hänen oli tarkoitus aloittaa tehtävässä 1. elokuuta.
    Ranne ei halua ottaa asiaan tarkemmin kantaa tai arvioida sitä, millä tavalla kohu on mahdollisesti vaikuttanut kuvaan Pori Jazzista.
    kohun noita vainot jonka YLE Aloitti
    https://haku.yle.fi/?language=fi&UILanguage=fi&q=%20Aki%20Ruotsala
    tämä touhu alkaa muistutamaan joltain helvetin käänteiseltä nazismilta
    missä tietyn aaten ihmiset savustetaan ylen uutisoinin ansioista ulos
    Että saadaan oma mies poliitinen aatemaailma ujutetua jokaisen yhteiskunnan rakenteeseen nyt kultuuri toimintaan
    kun tosiaan mietitään edeltävän potkuja
    ja ylen feminismin ja homojen pakko tyrkytystä joka reikään

    TOIVOISIN Ruotsalan MIELIPIDETTÄ ASIAAN YLEN NOITAVAINOJEN KOKEMANA
    JA TÄHÄN UUDEN YLE PATUN VALINTAAN LIITYEN
    Onko kysessä joku poliitinen selkkaus tarkaan harkittu KIERO kuvio YLEN PUOLELTA

    Ruotsalan SAVUSTUS TÖRKEÄ PETOS IRTISANOMIS LAINSÄÄDÄNÖN TÖRKEÄ RIKKOMINEN
    YLEN NOITA VAINON TAKIA MENETTY ANSIO TYÖ URA MAINEEN TAHRIMINEN HUOLELLA

    Etytä tosiaan kulisesissa sovittu Ylen oma mies pääsee porin jazin puikkoihin
    esitämään viher vasureiden suosimaa homo jazz ripaskaa vaikka muusikki porin jazissa ei ole nykyään edes jazzia vaan naisia halventavaa huumeiden vetoa ylistävää
    valkoisia rasistisesti puhutelevaa gagstä räppiä

    artistin lippalakin sisässä on kilo kokaiinia

    jota nämä liberaali voivat vetää nokkaansa homoilesaan porin jazzin pusikoissa
    jossa myös kaikki suomen valtamedian toimittajat korruptoituvat

    Ex Ylen uuden satenkaari pomon hymistellen erinomaisuutaan
    edeliseen rasisti homo fobikoonveratuna
    järjestyksen valvojat ja huumepoliisit
    ovat vain hitusen erimieltä nyky porin jazzin ilmapiiristä

    JA JSN DNA PINSSI

    ILMAISET KÄNNIT PORISSA AHOSNIEMIEMELLE

    Toimittaja, näin sinut halataan hengiltä JUURI PORISSA

    Tässäkin on outo yhtälö tähän yle toimittajan valintaan

    https://www.youtube.com/watch?v=QXgln5f8FbE

    huh hyvästi

    Reply
  • 5.9.2018 at 20:10
    Permalink

    Mielestäni valtamediat ovat valehdelleet samallalalailla ”keskellä lattiaakin”. Sitäpaitsi kommunistit ja globalistiset ylitiökapitalistit valehtelevat lähtökohtaisesti aina. Kun nämä kaksi tahoa valehtelevat yhtä aikaa ei voi kuitenkaan olla kadehtimatta sitä synkronoinnin tasoa, johon ne yhdessä kykenevät, sillä niin tiuhaan ja paljon pajunköyttä nuo kaksi suoltavat 24/7 aivan samalla tavoin kuin etelä-eurooppalaiset virittelevät verkkopyydyksiään pikkulinnuille.

    Sinänsä äärimmäisen vastenmielistä johdattaa ihmisiä harhaan valehtelemalla heille asioista, joka asettaa heidät suoraan terveyden- ja hengenvaaraan. Sitä voi aivan hyvällä syyllä verrata siihen, jos ei syksyisin ja keväisin ei kerrottaisi varoituksia heikoista jäistä tai vielä pahempaa. Tai annettaisiin tietoa, että jäät ovat täysin kestävät ja laadultaan teräsjäätä, vaikka se olisikin tosiasiassa aivan hyyhmää.

    Reply
  • 6.9.2018 at 09:49
    Permalink

    Päivi Nerg valehteli Ylen A2-turvattomuusillassa: Me tiedämme kaikki tulijat ja heidän taustansa
    Polisiin mukaan tulijoiden taustoja ei tiedetä, ja maassa liikkuu myös paperittomia siirtolaisia.
    **06.03.2016 14:45, 25107 lukukertaa**MV Media iljan johdolla
    Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg sanoi Ylen A2-turvattomuusiltaohjelmassa 2. maaliskuuta, että ”me tiedetään jokainen henkilö joka on tänne tullut, millaisella taustalla hän on tullut”.
    Päivi Nerg sanoo Ylen A2-illan Areenalla olevalla tallenteella kohdassa 13:47-14:04 tarkalleen ottaen näin:
    ”Tiedämmekö me Suomessa, ketä turvapaikanhakijoita meille on tullut. Suomi on siinä aivan Euroopan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut
    CHAPTER 2
    totuus tuli julki 2018
    eli Päivi Nerg Ja NÄIDEN vastaavien
    näistä asioista päätokset tehneiden POLIITIKOJEN valtamedioiden toimittajien emä valeet
    joilla he vaaransivat suomalaisten turvalisuuden 2016
    Raportti paljastaa: Yli 26 000 Suomeen tulleen turvapaikanhakijan henkilöllisyys oli pimennossa
    Suomeen tuli vuoden 2015 turvapaikkakriisin aikana yli 26 000 turvapaikanhakijaa, joiden henkilöllisyys ei ollut viranomaisten tiedossa. Tiedot käyvät ilmi Euroopan maahanmuuttoverkoston tutkijoiden joulukuussa 2017 julkaistusta EU-selvityksestä.
    Silti MV Lehdestä suomen valtamediat kutsuvat 100 prosentiseksi valemediaksi
    mietikää siis tätä häikäilemätöntä valtamedian poliitikojen MV n kaksinaamaista moralisointia ja iljan kohtaloa kaveri lusii totuden kertomisesta siis oikeasti se asia on näin
    Päivi Nergin ja suomen valehtelija poliitikojen siellä pitäisi lusia
    ovatko nämä perkelleety valtamediasta myöntäneet mitään valheistaan
    eivät todelakaan ole

    hävytönttä paskaa näiltä suvakki liberaali vasureilta
    kun mietii millaisen ajojahdin he valtamedia pistivät pystyyn MV tä kohtaan
    eli ketkä niitä oikeita valehtelijoita ovat

    kysymys 7 vuotiaalle lapselle joka vastaisi
    No varmaan Päivi Nerg ja ääri viher vasemmiston suvakit ja suomen valtaa pitävät idiiootti poliitikot

    loistava fiksu vastaus 7 V Mikko

    missäs näin HYVIN on opettettu medianluku taitoa

    Kävin Unkarissa yksityis koulua vastaa Mikko

    KUN ISI JA ÄITI OLIVAT SIELLÄ TÖISSÄ 2 VUOTTA

    Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.