Reijo Tossavainen: Suomalaisista elintarvikkeista ”reilun kaupan tuotteita”

Leivän hinnasta tuottajan osuus on vain kolme prosenttia. Siis todellakin vain kolme prosenttia! Se on hämmästyttävän vähän. Silti monet kaupunkilaiset ja erityisesti demarit ovat vaatineet maataloustuottajien aseman kiristämistä.

Ja jos vaikkapa viljelijöiden saamat tuet laskettaisiin mukaan, niin silti tuottajan osuus leivän hinnasta olisi mitätön. Sekin kannattaa muistaa, että tuottajan saama tuki valuu leivänostajan hyväksi alhaisina hintoina.

Juureni ovat maaseudulla, ja nuoruudessa erilaiset maataloustyöt tulivat omakohtaisesti hyvin tutuiksi. Vielä nytkin asun maaseudulla, ja viihdyn siellä kaupunkia paremmin.

Olen seurannut läheltä maatalousyrittäjien nykytilaa. Se on todella surkea, jopa järkyttävä. Useimmat maatalousyrittäjät ovat liian tiukoilla, kestokyvyn äärirajoilla. Siksi tuottajajärjestö MTK:n ja muiden vastuullisten tahojen pitäisi vaatia suomalaisia reilun kaupan tuotteita. Ei vain vaatia, vaan myös toimia eli organisoida kotimaisten reilun kaupan tuotteiden kauppaan saamista.

Minä ja varmaan moni muukin maksaisi leivästä esimerkiksi vain yhden prosentin enemmän, jolloin viljelijän tulo olisi jo kohtuullinen. Todellakin jo yksi prosentti nostaisi viljelijöiden tulotasoa reilusti, mutta leivän ostajalle se olisi hyvin pieni asia.

……

Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

8 thoughts on “Reijo Tossavainen: Suomalaisista elintarvikkeista ”reilun kaupan tuotteita”

  • 31.8.2018 at 08:46
    Permalink

    Tätähän on kestänyt jo niin kauan kuin muistan. Markkinatalous toimii kuitenkin niin, jos viljelijän osuus kasvaisi 6 prosenttiin, kaikki muutkin tuplaisivat osuutensa ja leivän hinta kaksinkertaistuisi.
    Lain säätäjät ovat pitäneet huolen, että tuottajan on vaikea itse jalostaa tuotteitaan ja myydä niitä. Joku sitä on yrittänytkin, mutta ei ole onnistunut, kun on ahneena ylihinnoitellut eikä kauppa käy. Tuottajat ovat myös kateellisia, eivätkä osaa toimia yhdessä ja pistää pystyyn kyläkauppaa, joka kilpailisi jopa Lidlin kanssa.

    Reply
  • 31.8.2018 at 09:43
    Permalink

    Maataloustuotanto noin työmuotona on aliarvostettu, josta ei kannata maksaa. Sitten, kun leipää ei enää saa rahallakaan kummasti arvostus nousee. Pentuna muistan kun parinsadan kilometrin päästä kaupungista herrat ajelivat voita ostelemassa. Jos Itämeren tilanne kriisiytyy ja laivaliikeenne loppuu, on hampaita paljon naulassa. Sitä odotellessa ja tuskin Ranska kiirehtii apuun, vaikka puolustusliitossa ollaan, mutta päinvastaisessa tapauksessa täältä kyllä pesee.

    Reply
  • 31.8.2018 at 09:48
    Permalink

    Tuet ovat noin 50% vuotuisista tuloista. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän.

    Olen jo vuosia kannustanut viljelijöitä ryhtymään tuottajiksi. Se on ala johon harva haluaa. Ne harvat jotka ovat kehittyneet, pärjäävät hyvin. Erikois juustot, oma lihamyymälä, lintutalouden jalosteet…

    Ongelma on se että työn määrää tulisi lisätä. No, sitä tulee koko ajan lisää, mutta kun se tulee niin hitaasti niin sitä ei huomaa. Ryhtymällä viljelijästä jalostajaksi siirrytään 8h työrytmiin. Ja se ei kaikille sovi. Juu, joku varmaan ajattelee että tehdäänhän sitä työtä jo nyt, mutta jos otetaan huomioon työssäkäyvien työmatkat sekä se ettei päivällä saa hoidettua omia asioita saati hoidettua lasten tuonteja/vientejä niin normaali työssäkäyvä tekee paljon pidempää päivää.

    Ja laiskuudesta sen verran että elävä esimerkki on naapuri joka viljelee perunaa. Tukku maksaa 8c/kg ja tuotantoa on noin 180tn vuodessa. Tukku maksaa kuljetuskustannusten jälkeen käteen noin 8c/kg. Ja isännällä on portinpielessä lappu ”Myydään perunaa”, hinta on 1,50e/kg vaikka sitä samaa perunaa saa kaupasta 1e/kg. Kyselinkin että mistä moinen hintaero niin kuulemma kun se peruna on niin hyvän makuisa niin siitä on vara pyytää. Vastasin että kun se on samaa perunaa kaupassa mutta halvempana niin miksi krkeampi hinta. Kuulemma kun tukku ostaa niin suuria eroja. Sitten tiedustelin että mitäpäs jos hän ottaisi pari tonnia perunaa ja myisi sen torilla hintaan joka on kaupan hinnan ja 8c/kg väliltä. Hän saisi kahdella kuutiolla 10% tulnlisäyksen koko vuoden tuloihin. Hetken mietittyään isäntä sanoi:”Siitä olisi niin paljon vaivaa”.

    Normaali työssäkäyvä joutuu keksimään kaikki keinot että elämä on taloudellisesti kesävällä pohjalla. Ei saa maatilaa koneineen ja rakenuksineen ostaa vanhemmilta esim. 37 000e hintaan vaan käypä verotusarvo pitää maksaa jos kotitalosta tehdään kauppaa. Ja maksaa omakotitalosta sen kiinteitöveron joka voi olla 1200e vuodessa, vaikka 35ha tilasta saatetaan maksaa vain 650e.

    Tasan ei käy onnen lahjat. Kaikilla halukkailla ei ole mahdollista ryhtyä maanviljelijöiksi vaikka halua olisi. Sillä vaikka tiloja lopettaa nyt yksi per päivä, on hintapyynti sellainen että sillä saa neljä huonetta ja keittiön kaupungin keskustasta. Ja jää vielä vanhuuden varaakin. Toisaalta, kun sitten Maa- ja Metsätalo lunastelee tiloja ei se maksa yksityisiltä pyydettyjä hintoja. Siinä on pellon ja metsän hinta melko paljon alle 1000e/ha.

    Reply
  • 31.8.2018 at 12:55
    Permalink

    Yksi asia, jota ei tunnuta tiedettävän on se valtava byrokratia, jonka kynsiin joutuu, jos yrittää itse jalostaa ja myydä tuotetta. Joutuu suorastaan sadistisen jahtaamisen kouriin elintarviketarkastajien toimesta ja pienimmänkin rikkeen ilmentyessä yllätystarkastuksessa on seurauksena kovat sanktiot. Tämmöisen täydellisyyttä tavoittelevan toiminnan ylläpito pienellä volyymilla nostaa väkisin hinnat tasolle, jossa myyntiä ei saada riittävästi.

    Reply
  • 31.8.2018 at 21:01
    Permalink

    Suomessa aiotaan lopettaa ja laittaa lahtiin koko maatalous, siitä pitävät huolen nykyinen pyramidihuijari pääministeri Juha Sipilä ( K E S K ) ! ? ! ? ! ? ja seuraava kommari hallitus, jossa tulee ainakin olemaan SDP, Vihreät ja Kokoomus sekä oletettavasti kiva-seurana Vasemmistoliitto Suomi Neidon ahterin jako -ministeriön haltijana. Ruottalaiset kans. pakkoruotsi ja hottentotti asutuksen pilottijakso koordinaattoreina ja suomi-junttien pakkaseen ajo perusteisen karkotusprojisointi – eli Axel Olof Freudenthal ”mongolit hiiteen” -Finlands sak är inte vår!
    Vähän rumaa kieltä, mutta samanmoinen on mieskin!

    Reply
  • 1.9.2018 at 06:49
    Permalink

    Miksi viljelijät ja lihakarjan kasvattajat eivät perusta omaa jalostus systeemiä, josta tuotot menevät suoraan ilman välikäsiä tuottajille.Voi olla alkuun kallis perustaa mutta pitkässä juoksussa kannataisi. Niin lainsäädäntö ja EU byrokratia nujertavat tämän alkumeterillä, eli vaaditaaan lakeihin helpotuksia. Toimeen maajusit vaalien kautta, keskusta ja kokoomus ei ole enää teidän puolue. Ne ajavat suur oskeenomistajien ja EK:n etua.

    Reply
  • 1.9.2018 at 11:45
    Permalink

    Kuluttajan näkökulmasta olisi hyvä idea saada ostaa suomalaisia maataloustuotteita ja niiden jalosteita reilun kaupan hintaan. Miten se sitten käytännössä onnistuis?

    Itse olen sitä mieltä, että ne maataloudenharjoittajat, jotka ovat pitäneet velkaantumisen kurissa, pärjäilevät suhtkoht. Velkahan se on orjuuttavaa ja antaa pankille liian paljon mahdollisuuksia hyötyä huonon ajan tullen tilanteesta. Olen lukenut monia surullisia esimerkkejä tästä.

    Reply
    • 4.9.2018 at 18:43
      Permalink

      Joo maailma muuttui EU:n myötä. EU suosii keski- euroopalaista osaksi huijauksiin perustuviin tukiin. Suomalainen on kovilla ja vaatii rajua sopeutumista. No äänestämällä suunta kääntyi, suosi SUOMALAISTA joka ajaisi todella suomalaista etua. Kaikkia.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.