Helsingin akateemiset Perussuomalaiset: Rasismia ei tule kieltää!

Helsingin Akateemiset Perussuomalaiset (HAPSU) vaatii Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan irtaantumista Vihreiden nuorten puheenjohtajien käynnistämästä ”Rasismi rikoslakiin” -kampanjasta. Ylioppilaskunta on antanut tukensa lobbausryhmälle, jonka tavoite on kriminalisoida ”järjestäytynyt rasismi” eli rasististen yhdistysten toiminta ja niihin kuuluminen. 

HAPSU näkee rasismin muuttuneen yleiseksi haukkumasanaksi, jota heitellään kaikkia suomalaismielisiä päin. Heidän mukaansa ”sitä käytetään yleisesti suomalaisvastaisin motiivein ja syytösten tarkoitus on hiljentää keskustelua kansallemme keskeisistä aiheista”. HAPSU tuo esille näkemyksen siitä, että moni luulee jo nyt rasismin olevan laitonta ja muistuttaa jopa tasavallan presidentin haksahtaneen tähän luuloon.

Tällä hetkellä mitkään maailmankuvalliset näkemykset eivät ole Suomessa lailla kiellettyjä, vaan maassamme on yhdistys- ja kokoontumisvapaus, joka sallii eri näkemysten esittämisen. Rasismin saattaminen rikoslakiin sekä Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kieltäminenkin olisivat käytännössä ensimmäinen avoimesti pois päin tästä perinteestä otettu askel.

”Elämme aikaa, jolloin eurooppalaisten maiden kantaväestöjen osuudet omissa maissaan laskevat. Koko maanosan väestö on vaihtumassa. Samalla kantaväestöjen asemaa ja olemassaoloa suojelevat ryhmät ja niiden ajatukset pyritään kieltämään. Tämä on törkeää ja häpeällistä niin menneitä kuin tuleviakin polvia kohtaan”, toteaa HAPSU:n hallituksen jäsen Tapio Myllymäki.

”HYY:n kanta osallistua rasismijahtiin on tosiasiallisesti suomalaisvastaista toimintaa, joka johtaa siihen, että pelkkä halu turvata kansamme olemassaolo ja tulevaisuus suomalaisille lapsille leimataan vaaralliseksi ja laittomaksi”, toteaa HAPSU:n puheenjohtaja Nico Anton Saramo yhdistyksen tiedotteessa ja vaatii: ”HYY:n on irtisanouduttava Rasismi rikoslakiin -kampanjasta”.

Lähde: HAPSU

15 thoughts on “Helsingin akateemiset Perussuomalaiset: Rasismia ei tule kieltää!

  • 30.8.2018 at 09:06
    Permalink

    Mitenkäs se sitten menee kun nykyään kuulee tätä feminististä käsitettä rakenteellisesta rasismista, että rasismi on sisäänrakennettu valtaväestön hallinnoimiin instituutioihin? Jos siitä johtaa niin valkoihoisilta voisi sitten kätevästi kieltää kuulumisen kaikenlaisiin instituutioihin, yhteisöihin, yhdistyksiin, yrityksiin yms. Siis kyllä nyt kannattaa vaatia rasismi rikoslakiin. Sillähän saadaan syyllistettyä koko valkoihoinen porukka ja tietysti ihan ei-rasistisesti. Huom sarkasmi.

    Reply
  • 30.8.2018 at 09:36
    Permalink

    yle puhuu äärioikeistiosta vaikka kuva kerronassa näkee selvästi että siellä on ennmistö normaali saksalaisia vanhuksia esim näin saadaan nipoutettua helposti kaikki äärioikeistolaisiksi

    ja anifat ovat jälleen killttejä vastamielensoittajia

    vittu mitä propaganda paskaa matu murhaajien suojelua
    heidän tekonsa näitä valtamedian suvakeita ei paljon kiinosta saatika
    että he sanoisivat yhtäkään tuomisevaa sanaa niistä

    matuilla on lupa tappaa -T Suomen valtamedia ja siitä kimpaantuneet

    turpa kiinni tai me viher vasuri suvakki toimittajat leivomme teistä omasta mielikuvituksestamme

    äärioikestolaisia mummoja ja pappoja

    siis katsokaa mitä porukaa tuolla mielenosoituksesa on ja verratkaa sitä siihen mitä
    tämä ylen puhuva pää robotti jauhaa paskaa

    https://areena.yle.fi/1-50006931

    Reply
  • 30.8.2018 at 10:08
    Permalink

    yle watch ottaa hyvin esille nämä kaksoi standardit
    kun musta mies tapetaan vaikka toisen mustan poliisin luoteihin

    niin koko musta yhteisö hyökää tuhomaan kaiken ja jahtaa valkoisia jopa poliiseja

    mutta Näiden vatamedian toimitajien mielestä siinä e ole mitään pahaa

    mutta auta armias kun sakalaiset puolustavat omia kansalaisian näiltä lähi idän tappajilta

    he muutavat naaration täysin erinlaiseksi ja tuomisevat heidät ääri oikeistolaiskisi vandalismiksi
    jättäen koko tapausen aiheutajan syyn rauhaan
    eli ne matut

    mitäs kun matu oltaisiin tapettu
    ja nämä matut riehiusivat kaduilla vastaavasti
    niin kuin ranskassa on tapahtunut monta kertaa

    tuomisevatko suomen valtamedia näitä matu mellakoita milään tavalla
    no eivät

    he tuomisevat ainoastan nämä matujen rikos terrorsmin pelkoiset ihmiset
    jotka muka ovat ilman mitään syytä kaduilla

    tämä ajatusmalli on oikeasti mielen ja järjen vastaista
    näiltä valtamedian varsinkin ylen toimittajilta

    mitä heidän pääsään liikuu muuta kuin höyryävä kusi
    ääriokeisto läppärin sisässä pään sisässä
    kumitelmassa vainoharhaisissa mielissä kuin fredy kruuger painajais unissa

    Reply
    • 30.8.2018 at 10:24
      Permalink

      Lisäksi nämä ihmiset eivät halua noita eri värisiä tulijoita tänne notkumaan yhteiskunnan eläteiksi.

      Reply
  • 30.8.2018 at 10:18
    Permalink

    Hapsukin olisi voinut perustella oikeutettua kantaansa selvittämällä, mitä rasismi tarkoittaa.

    Rasismin määritelmä sisältää erilaisten ihmisryhmien erot. Ihonväri, kulttuuri, henkiset ominaisuudet, uskomukset jne. Rasismia on sitten se, että ihmisiä sorretaan näiden eroavaisuuksien perusteilla. Siis eroista kertominen ei ole rasismia tai kiihottamista kansanryhmää kohtaa kuten ei myöskään rajavalvonta.

    Reply
    • 30.8.2018 at 12:03
      Permalink

      Nyt kun on seurannut näitä Hapsun ulostuloja niin miksiköhän
      Hapsu ottaa kantaa asioissa millä on jotain merkitystäkin ja Perussuomalaiset nuoret
      puolestaan säännönmukaisesti nysvää merkityksettömien asioiden kimpussa
      ja kuitenkin hurjalla tunteella, niin että on suorastaan nolottanut Perusnuorten puolesta?
      Minulla on kyllä oma selitykseni siihen, mutta jokainen vetäkööt omat johtopäätöksensä.

      Reply
      • 30.8.2018 at 14:45
        Permalink

        Etnisyyden merkityksen kieltäminen oli perusnuorilta selkeä osoitus siitä (((ketkä))) toimintaa oikeasti kontrolloi.

        Reply
  • 30.8.2018 at 10:22
    Permalink

    Rasismi on toki pahasta, mutta toi Virheiden esitys siitä rikoslakiin tarkoittaa, että käytännössä mikä tahansa mikä ei miellytä afrikkalaista tai musua valkiosen suomalaisen toiminnassa voidaan tuomita rasismina.

    Reply
  • 30.8.2018 at 10:30
    Permalink

    PS Kuinka monta matua kantikset ovat euroopassa tappaneet 1-10 vai ennemän 3 vuoden sisään

    vastavuoroisesti tilasto on toisin päin hieman karumpaa luetavaa

    mutta silti äärioikeisto nazit siis mitä vittua

    yle itse kirjoitaa
    näköjään tajuamatta asian sisältöä mitä kirjoitaa

    Tuhoisimmat terrori-iskut Euroopassa ja muualla maailmalla
    Euroopassa on tehty viime vuosina useita tuhoisia terrori-iskuja. Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että Lähi-idän ja Afrikan iskuissa kuolonuhreja on usein selvästi enemmän. Autojen käyttö terrori-iskuissa on yleistynyt.

    Suurimpia terrori-iskuja Euroopassa
    Tapahtumapaikka, ajankohta, kuolonuhrit

    Madrid, 3/2004, 192
    Pariisi, 11/2015, 137
    Nizza, 12/2016, 87
    Oslo/Utøya, 7/2011, 77
    Lontoo, 7/2005, 56
    Bryssel, 3/2016, 35
    Manchester, 5/2017, 23
    Pariisi, 1/2015, 20

    siis nämä faktat ei huoleta näitä toimittajia pätkääkään päin vastoin
    he suojelvat näiden lukujen aihutajia henkeen ja vereen mietikää
    heidän ihmisoikeuksiin vedoten

    mites näiden heidän uhriensa ihmisoikeuksilla ai niin he eivät tee nilä enään mitään koska ovat kuoleet
    ja täysin sairaalla epäoikeuden mukaisella tavalla terroristi teon serauksena

    joka on edeleenkin esim ylellä pelkkä turun puukko isku joukko puukotus
    tai sillä termillä he sitä puhuvat
    vaikka oikeus on määritelyt sen teon yksiseliteisesti islamilais terrorismiksi piste

    miksi he vääristelevät sanoin näitä faktoja jos ei taustalla ole joku matujen suojelu prosessi

    he samalla suojelevat terroristeja kiva akenda
    ja sinä maksat pakkoveroina koko hoidon

    Reply
  • 30.8.2018 at 10:37
    Permalink

    Ei pidä kuitenkaan unohtaa, että Lähi-idän ja Afrikan iskuissa kuolonuhreja on usein selvästi enemmän. Autojen käyttö terrori-iskuissa on yleistynyt.

    sieltähän nämä juuri euroopaan tulevat

    jumalauta kun on lohdutava tieto kiItos YLE

    Reply
    • 30.8.2018 at 17:18
      Permalink

      Siellä ne kuitenkin tappavat toisiaan, mutta päästessään Eurooppaan he tappavat auttajiaan. Siinä on vissi ero ja todistaa vain sen, että kiittämättömyys on maailman palkka.

      Muslimit ovat ovelaa väkeä. Heille on sallittua taqyyia eli valehteleminen oman edun tai Allahin kunnian vuoksi ja he ovat kyllä mielin kielin kun ovat alakynnessä, mutta annas olla kun pääsevät määrällisesti enemmistöön; silloin on piru irti!

      Reply
  • 30.8.2018 at 12:43
    Permalink

    Ihmetyttää miten ylipäätään yliopistotasolla opiskelevien joukossa voi olla vihreitä ja vasemmistolaisia. Olisi mielenkiintoista saada tietoa siitä missä tiedekunnassa vihervasemmistoa kannattavat opiskelijat ovat yliedustettuina. Tuskin ainakaan matemaattis-luonnontieteellisellä, Siihen ei äly riitä, muutoin he näkisivät -numeroiden valossa mitä heidän kannattamansa ilmastonmuutos kusetus ja monikulttuurisuus maksaa yhteiskunnalle rahassa.

    Reply
  • 30.8.2018 at 14:06
    Permalink

    Mitä on rasismi? Joskus väitetään että valkoista ylivaltaa?
    Miksei mustaa ylivaltaa, sitäkin on olemassa?
    Jos joku maa on täysin valkoinen eihä silloin voi olla mitään valkoista ylivaltaa kun ei ole muunvärisiä joita pitää vallassa!
    Saatana että tämä maailma on sekaisin, pitää muka joka paikassa olla sekaisin kaiken värisiä.
    Miksei Afrikkaa muuteta VALKOISEMMAKSI?

    Reply
    • 30.8.2018 at 19:55
      Permalink

      Kiva. Meni modusta läpi.
      Naimaton mies, jolla on sormus nimettömässä, siis railakasta ”poikamieselämää”.

      Reply

VASTAA: Nykysuomi.com käyttää sekä automaattista, että manuaalista moderointia kommenttiosiossa. Jokainen vastaa omista kommenteistaan ja nykysuomi.com pidättää oikeuden moderoida asiatonta keskustelua tarpeelliseksi katsomallaan laajuudella.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.